Täsmälakkaus kirkkaana
Perinteikkäästi kävin kaikki yleisalueet läpi, joihin olin aikonut turhautua ja käsittelin sen kirkkaalla lakalla (Vallejo Gloss Varnish). Olin valinnut paikat kolmelle punatähdelle, sekä konenumerolle että ilmanottoaukkojen varoitusmerkinnälle. Samat sekä oikealle että vasemmalle puolelle konetta tietenkin.
Pilotin kylkeä pitkin kulkeva koneen numero saattoi olla peräti nelinumeroinen, jos pelkkää horisontaalitilaa katsottiin ja siirtokuvat olivat kookkaahkoja. Läpyskässä oli vain yhdelle nimenomaiselle koneelle pieni numerosetti myös sivuvakaajiin, ohjaamon viereen oli ilmeisesti tarkoitettu käytettävän melkein ihmisen torson korkuiset numerot. Tämän valinnanvaraa kavensi se, että valitsi sitten punaiset tai siniset numerot, niitä oli vain 0-9 per kylki eli vaihtoehtoja oli rajallisesti.
Alkuperäinen ideani ei ollut sisältänyt ilmanottoaukkojen varoitusraitoja eikä kaikkia noita paria tusinaa pikkuneliötä ja muuta prötöä. Muutin perinteikkäästi mieleni punakeltaisten varoitusraitojen kanssa, koska ajattelin, että ne saattaisivat sekä käyttäytyä kunnolla että tuoda oleellistä pikkulisää ilman hermojen menetystä. Toivossa oli hyvä elää, tosin olen ollut tässä tilanteessa jo aivan liian monta kertaa ja pettynyt kutakuinkin aivan yhtä usein.
Kurjat vesitarrat
Aloitin punatähdistä, koska ilman kansallisuustunnuksia koneesta uupuisi jotain aivan oleellista. Jos jo ne menisivät myttyyn, lopettaisin siirtokuvatuspelleilyn siihen.Suureksi yllätyksekseni punatähdet putosivat paikoilleen kauniisti ja kiroilematta. Ne näyttivät mainoilta ja olin perin tyytyväinen. Seuraavaksi asettelin ilmanottoaukkojen varoitustarrat kiinni, koska niiden kanssa ei tarvinnut suunnitella tai valita mitään, vaan vain liiskata ne kohdalleen. Molemmat näistäkin tekivät mitä pitikin.
Näiden vakio-osien jälkeen pääsin yksilöimään koneeni. Ajattelin ensin tekemällä tilasyöpön 1024 tai 2048 mutta koin, että nelinumeroinen olisi liian paha tilasyöppö, joten kolminumeroinenkin olisi ihan ok. Näissäkin olin ottamassa käyttöön jonkin kahden potenssin, mutta kun 512:ta aloittaessani vitonen meni solmuun ja pilasi myös automaattisesti 256:n, en halunnut riskeerata vielä 128:lla, joka olisi kaventanut jämänumerot tylsästi satunnaisgeneraattorille, päätin lopuksi ottaa käyttöön klassikon: 64.
Muuten hyvä idea, mutta ensimmäinen kuutonen meni taas sekin pilalle. Oli selvää, että olin turhautumassa hyödyllisyysasteen yli (tai ali) ja halusin vain tämän alta pois, jotta voisin heittää loput dekaalit samantien kierrätykseen. Käytettävissäni oli epämääräinen määrä numeroita, joista otin vihdoin viimein erikseen numerot 2, jos ei muuta, niin tämä kuvasti sitten toista venäläishävittäjääni, kun mitään sen huvittavampaa Zvezvan dekaalit eivät suvainneet myötävaikuttaa.
Tietysti toinen kakkosistakin meni vähän ruttuun ja niiden asemoinnitkin olivat mitä olivat, mutta en enää jaksanut välittää. Kaikesta mesoamisestani huolimatta en ole näköjään vieläkään oppinut.
Mattalakkaa kuvien päälle
Ihan riittämiin kuvien kanssa turhauduttuani peittelin kaikki kirkaslakka-alueet Tamiyan mattalakalla ja jätin kuivumaan. Seuraavan iltapäivän tarkistuksen perusteella lopputulos oli kelvollinen, jos kohta sopivasta kulmasta kurkittuna kirkaslakkapohjaiset kohdat näyttivät vähän erilaisilta.
