Tornin mekanismikompleksi

Hienoa mekaniikkaa

Ryhdyin rakentamaan tornin lattialle (koriksi ne tätä osastoa englanniksi kutsuivat) oletettavasti tornin kiertämiseen oleellisesti liittyvää laitteistoa. Tämä selviäisi prosessin edetessä, toivottavasti.

Jo ensimmäinen suurempi komponentti tuli liimata kutakuinkin vapaasti kellumaan, kulmien osuvuus selviäisi taas kerran siinä vaiheessa kun eri osia liitettäisiin yhteen.

Tässä näkyi jotenkuten miten fyysinen palikka ja ohjeiden kuvat eivät olleet ihan samassa todellisuudessa keskenään. Ehkä tuosta ei tulisi ongelmaa.

Jatkoin alikomponenttien rakentelua. Seuraavana vuorossa oli oletettavasti lataajan istuin, koska se asennettiin kiertokammesta toiselle puolelle.

Näiden vapaasti asennettavien palojen kanssa meinasi tulla harmaita hiuksia, kuten olen jo jokusen kerran rutissut. Allaolevassa kuvassa pidin kiinni runko-osasta, joka oli melkoisella mutkalla ja huolestutti sekin.

Koneisto koriin

Valmistelin korin pohjalevyn lisäämällä siihen vaaditut huoltoluukut, lootat sun muut nestesäiliöt. Kun olin vihdoin päässyt niin pitkälle, että koneistokalikan toinenkin runkolevy liimattiin kiinni, palojen kiemuraisuus ja sovitusongelmani hyppivät silmille kuin hännälle astuttu kissa. Kiroilutti ihan vaan vähän.

Kevyellä vääntämisellä ja vaiheittaisliimauksella sain koneiston jotenkuten kiinni korin pohjalle. Luotin vielä tässä vaiheessa siihen, että saisin vempeleen pukerrettua kiinni kelvollisesti.

Korin takareunan pystylevy jäi sekin asentoonsa arvion perusteella. En oikein nauttinut tästä "liimaa tuo tonne ja näe sitten kymmenen rakennusaskeleen päästä, mihin asentoon se oikeasti pitikään laittaa" metodiikasta.

Riemukkaasti huomasin tässä välissä, että olin unohtanut yhden kammen muine kilkkeineen pöydälle. Senkin asentaminen oikeaan kulmaan vaati aika monta kuivasovitusrundia, koska ohjeen hienot isometriset asennuskuvat olivat kelvottoman hyödyttömät.

Hissukseen korin pohjalle ilmestyi lisää rompetta, jonka oleellinen merkitys oli, kuten kai arvasitte, jätetty selittämättä. Ehkä mallin kaveriksi olisi pitänyt ostaa joku kattava lähdekirja (olisin itse asiassa nauttinut lisäefektistä kovasti), mutta eipä tullut vuosia sitten mieleen.

Tämä seuraavan kuvan työtila oli jotekin tutun oloinen parinkymmenen vuoden takaa. Jollen paremmin tietäisi, olisin kuvitellut tuota suuntaajan työasemaksi, kun penkin edessä oli sekä sivu- että koroveivi - tai siltä ne ainakin näyttivät. Tässä vaunussa ei semmoista virkaa harrastettu, joten ampujan paikka tuon oli oltava. Samalla tuo toinen penkki varmistui lataajan paikaksi.

Jostain syystä tornin korin etupäähän tuli vasta nyt tukirankapala. Tämä kun olisi asennettu kalenteriajassa pari viikkoa sitten niin koko roska olisi ollut paljon jykevämpi ja suorempi. Mutta kun ei niin ei.

Tornitouhua

Ulkokuori

Nyt Königstiger-projektissa noustiin ylempään kerrokseen. Olin vähän huolissani tornin ulkopuolen ja sen sisuksien yhteenliittämisessä, kun rungon yhteensopivuus oli osoittautunut haastavaksi. Tornin kattolevy oli turhan lattea, joten se, niin monen muun osan tavoin, piti liimata ensin kunnolla yhdestä päästä ja liimauksen kuivumisen jälkeen vääntää toisesta päästään kuntoon. Kovin vakavaa väkivaltaa tässä kohdassa ei tarvittu, mikä oli positiivista.

Tornin sisätiloista oli tulossa melkoisen vilkkaat, erilaisia luukkuja oli monta ja kaikkiin liittyi jos jonkinmoista kilkettä. Palosammuttimen vieressä oleva lähipuolustusase (Die Nahverteidigungswaffe) tai sen putki oli yleinen detalji vaunuissa, mutta kaikki tämä muu... hoh!

Komentajan kupolin periskooppien suojaaminen ja maalaaminen kuulosti tässä vaiheessa aika hc-hommalta. Oli tämä kyllä paljon hienompi kuin tyypilliset sarjojen vastaavat.

Tornin ulkopuoli edistyi hissukseen, luukku, lenkki ja suojakansi kerrallaan.

Ampujan luukun rakentaminen auki tai kiinni piti valita tässä välissä: jos halusi luukun auki, tuli valita avoin mäntä x; jos taas halusi pitää luukkunsa suljettuna, tuli valita lyhyt/suljettu mäntä y. Harmittavaisesti valtaosa kaikesta hienosta sisätiloissa jäi funktioiltaan mysteeriksi, samoin kuin taistelutilassa.

Kupolin ulkorenkaan periskooppipäiden kuvuista yksi jäi uupumaan (osa A2, 2/2). Kävin koko ohjekirjan ja jo rakentamani vaunun osineen läpi, josko olisin erehdyksessä käyttänyt ensimmäisen A2:n väärässä paikassa, mutta enpä vain näemmä ollut. Mihin kummaan minä olin yhden yksinäisen osan hävittänyt ja miksi ihmeessä? Ei auttanut itku markkinoilla, olin hukannut palan enkä löytänyt sitä tai selitystä sen puuttumiselle mistään.

Komentajan konekivääritelineen olisin voinut ehkä jättää pois, varsinkin kun en muistanut nähneeni siihen olevan konekivääriäkään tarjolla. Asensin sen silti, korvaamaan muita kämmejäni. Tai sitten korostamaan niitä, se selviäisi (paljon) myöhemmin.

Tornin ulkokuori oli tällä valmis, useampi ilta siihen taas meni, kiitos useiden mielettömän pienten kalikoiden. Jätin tarkoituksella telakenkien kiinnityshakaset pois, en ollut käyttämässä niitä tällä kierroksella. Perimmäinen syy tähän oli se, että jos joutuisin kiroamaan tornin eri kerrosten yhteenliittämisessä, en haluaisi joutua korjailemaan noin pieniä osia vielä kaiken muun lisäksi.

Tätä ei voinut kutsua koesovitukseksi, kun kannen päällä laiskasti makaava tornin ulkokuori oli aivan liian matalalla todellisuudeen nähden. Oli silti mukavaa nähdä, että kaikki nämä pienenpienet askeleet kuitenkin näkyivät selkeänä etenemisenä - oman aikansa kuluttua.

Takapanssari-tilaongelma

Ylärungon sovitus

Taistelutila ja konehuone olivat nyt tarpeeksi valmiit ylärungon kiinnittämistä varten. Asettelin ylärungon paikalleen ja liimasin vetopyörien juureen niistä puuttuneita lisäkilkkeitä. Nuo kaaret, joissa oli mm. etuvetolenkkien kiinnityspaikat.

Samalla liimailin pikkuosia kiinni kisun selkäpanssariin. Nyt minulle selvisi noiden alatakarungon mystisten palikoiden merkitys: niihin tuo takalevy kiinnitettiin. Perin mielenkiintoista.

Vaunun takapäästä kurkkiessa sovitusongelma nosti rumaa päätään: ylärunko ei sopinut mitenkään rakennelmien päälle, vaan irvisti kuin Harvey Dent konsanaan. Tämä ei ollut mitenkään hyvä juttu kiinteää asennusta silmälläpitäen. Väkivalta ei ollut ratkaisu, pienikin kiinnipainaminen pisti semmoisen rutinan ilmoile, ettei mitään tolkkua.

Turha jäädä tuleen makaamaan, irrotin ylärungon ja jatkoin semmoisten askelten parissa, joihin saatoin juuri silloin vaikuttaa. Asennusongelma sai jäädä taustalle prosessoitumaan. 

Rakensin tunkin ja päätin jättää sen irralleen odottamaan erillistä maalausta. Napsin jokunen vuosi sitten muutaman referenssikuvan rautatietunkeista Asturian rautatiemuseosta Gijónissa. Tunkit näyttivät aikalailla samoilta kuin tankkienkin, joten niiden kanssa ei voisi välttämättä mennä kovin synkästi metsään.

Liimasin takapanssarin kiinni vaunuun ja asensin siihen kaiken muun paitsi pakoputkien suojapalikat sekä tunkin. Ideani oli maalata vaunun selkäosa tässä muodossa valmiiksi, sitten kiinnittää tunkki telineineen ennen yleisssäistystä.

Taistelutilan romppeita

Hirveästi kaikkea pientä

Taistelutilan sisäkatto oli seuraava pääkohteeni. Liimailin tornin takakehän kk-ammustelineeseen nivaskan lippaita. Kuskin ja radistin päiden alueelle tuli uusia tötteröitä ja kuskille jonkunsorttinen kilke, jonka tulkitsin periskoopin kiertopalikaksi. Periskoopit olivat läpinäkyvää muovia, joten niiden lasit piti muistaa teipata talteen ennen seuraavaa kynäruiskuttelusessiota.

Radistin MG 34 koostui kovin heppoisista osista ja meinasin menettää hermoni sen kanssa. Parin hengenvedon ja pakotetun rauhoittumisen avulla vekotin valmistui kiltisti.

Paloittelin tätä osaprosessia eri kalikoiden rakentelun ja jo asennettujen maalailun välillä ihan oman tekemisvaihteluni nimessä. Edelliskierroksen liimausten kuivuttua rakensin seuraavat kilkkeet (kuten nuo nostolaitteen näköiset (kallistettavat!) vempeleet kuskin ja radistin luukkujen ulkolaidoilla ja rupesin maalaamaan punaharmaita kilkkeitä valkoharmaiksi sillä aikaa kun odottelin liimausten kuivumista.

MG 34:n maalasin kauttaaltaan mustaksi säistämistä ja pikkudetaljejaan odottamaan ja ylärungon kk-lippaat maalasin tällä kertaa oliivinvihreiksi ja niiden pohjat mustiksi aiempaan malliin. Kenties lippaiden värikoodauksella oli jonkunlainen merkitys, jota en ollut sattunut vielä löytämään.

Kuskin ja radistin luukkujen ympäristöt maalasin käsin valkeiksi, kun olin saanut kaikki vaaditut osaset asenneltua. Tässä oli tullut vastaan paljon kaikkia mielenkiintoisia yksityiskohtia, joihin en ollut aiemmin törmännyt missään.

Duunailin näitä konekiväärihommia vähän anakronisesti, joten seuraavat kuvat olivat tulevaisuudesta, keskeltä seuraavien postausten tekosia. Olin onnistunut skippaamaan konekivääristä pari pientä mutta huomattavaa osaa. Liimasin ne kiinni ja maalasin uudet kilkkeet myöhemmin mustiksi. Mustan kuivuttua kuivaharjasin tempaimet Gunmetalilla.

Maalasin lippaat Dunkelgelbillä samoin kuin ison osan taistelutilan vastaavista. Kahvan väritykseksi päätyi puolisatunnaisesti mahonginruskea (VMA 71036 Mahogany), joka oli kovin tumma mustassa ympäristössään, mutta haitanneeko tuo paskaisessa vaunussa?

Testatessa konekiväärin piippu törötti vaunusta ulos ihan niin kuin pitikin. Asemoidessa piti varoa, ettei sen peräpäällä kilauttanut mitään muita sisäkalusteita irti.