3.11.2021

Taistelutilan romppeita

Hirveästi kaikkea pientä

Taistelutilan sisäkatto oli seuraava pääkohteeni. Liimailin tornin takakehän kk-ammustelineeseen nivaskan lippaita. Kuskin ja radistin päiden alueelle tuli uusia tötteröitä ja kuskille jonkunsorttinen kilke, jonka tulkitsin periskoopin kiertopalikaksi. Periskoopit olivat läpinäkyvää muovia, joten niiden lasit piti muistaa teipata talteen ennen seuraavaa kynäruiskuttelusessiota.

Radistin MG 34 koostui kovin heppoisista osista ja meinasin menettää hermoni sen kanssa. Parin hengenvedon ja pakotetun rauhoittumisen avulla vekotin valmistui kiltisti.


Paloittelin tätä osaprosessia eri kalikoiden rakentelun ja jo asennettujen maalailun välillä ihan oman tekemisvaihteluni nimessä. Edelliskierroksen liimausten kuivuttua rakensin seuraavat kilkkeet (kuten nuo nostolaitteen näköiset (kallistettavat!) vempeleet kuskin ja radistin luukkujen ulkolaidoilla ja rupesin maalaamaan punaharmaita kilkkeitä valkoharmaiksi sillä aikaa kun odottelin liimausten kuivumista.

MG 34:n maalasin kauttaaltaan mustaksi säistämistä ja pikkudetaljejaan odottamaan ja ylärungon kk-lippaat maalasin tällä kertaa oliivinvihreiksi ja niiden pohjat mustiksi aiempaan malliin. Kenties lippaiden värikoodauksella oli jonkunlainen merkitys, jota en ollut sattunut vielä löytämään.


Kuskin ja radistin luukkujen ympäristöt maalasin käsin valkeiksi, kun olin saanut kaikki vaaditut osaset asenneltua. Tässä oli tullut vastaan paljon kaikkia mielenkiintoisia yksityiskohtia, joihin en ollut aiemmin törmännyt missään.

Duunailin näitä konekiväärihommia vähän anakronisesti, joten seuraavat kuvat olivat tulevaisuudesta, keskeltä seuraavien postausten tekosia. Olin onnistunut skippaamaan konekivääristä pari pientä mutta huomattavaa osaa. Liimasin ne kiinni ja maalasin uudet kilkkeet myöhemmin mustiksi. Mustan kuivuttua kuivaharjasin tempaimet Gunmetalilla.

Maalasin lippaat Dunkelgelbillä samoin kuin ison osan taistelutilan vastaavista. Kahvan väritykseksi päätyi puolisatunnaisesti mahonginruskea (VMA 71036 Mahogany), joka oli kovin tumma mustassa ympäristössään, mutta haitanneeko tuo paskaisessa vaunussa?


Testatessa konekiväärin piippu törötti vaunusta ulos ihan niin kuin pitikin. Asemoidessa piti varoa, ettei sen peräpäällä kilauttanut mitään muita sisäkalusteita irti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti