Puutostiloja

KK-tunkki

Olin onnistunut jättämään tunkin keräämään pölyä ties miten pitkäksi aikaa. Samoin radistin konekivääri oli odotellut onnellista asennustapahtumaa kai jo kuukausien ajan. Nyt, ketjujen valmistuttua ja säistysmateriaaleja odotellessa, olisi mainio aika hoitaa nuo alta pois.

Referenssimatskua

Kävimme joskus aiemmassa maailmassa (keväällä 2019) rautatiemuseossa Asturiassa. Kaiken muun röhnän ja logojen seassa silmiini iski muutama tunkki. Napsin tietysti pari kuvaa talteen referenssimielessä oikealla kameralla ja pari muistin tueksi puhelimella. En arvannut, että siinä ihan näin kauan menisi, että pääsisin niitä edes käyttämään.

 

Nämä veijarit olivat aikalailla samannäköisiä kuin tankkitunkit, joten ajattelin että eipä tuommoista jäljittelemällä voinut kovin pahasti mennä metsään. Ehkei tuoreen tunkkiyksilön tarvitsisi noin ruostessa olla kumminkaan.

Matkimaan

Kuten sanottua, tunkinhan minä olin jo rakentanut ties miten kauan sitten ja vain unohtanut sen sitten. Maalasin ensin molemmat ääripäät gunmetalilla, loput metallimustalla. Maalin kuivuttua kuivaharjasin vähän ruosteväriä erinäisiin kohtiin, ideana se, että kolhut olivat olleet sen verran syviä, että maali oli raapiutunut pois jättäen paljaan metallin sään armoille. Kuivaharjasin kohoumia myös gunmetalilla, koska muuten mustasta köntistä silmän oli huono ottaa otetta.

Jälleen maalien kuivuttua asettelin tunkin kiinnitysniitteihinsä. Koesovittelun paljastettua oikeat paikat liimasin kiinnikkeet tankin taka-alareunaan. Siitähän se ottaisi osumaa, kivien yli peruutellessa, jollei muuten.

Ratatatatata

Useampien sovitusongelmien takia en ollut kiinnittänyt radistin MG34:ää. Nyt minä sitten liimasin sen kiinni. Yksi pikkuinen yksityiskohta siitä oli vielä maalaamatta, sen suuaukko. En ollut innokas tuhoamaan nättiä minimallia amatöörimäisellä porankäytölläni. Kk:n suuntaus oli aikalailla suora, en halunnut sen olevan tiellä enempää kuin oli pakko.