Pölytystä
Kävin varastostani läpi pigmenttipurtiloni ja valikoin sopivat roippeet. Yhdestä Tamiyan Weathering Master -settini kolmikosta valitsin hiekan, koska vaunun lattioilla olisi hiekkaa (ei vaaleaa hiekkaa tai mutaa). Kolmen pigmenttilaatan lisäksi rasiassa oli myös applikaattori, jonka toisessa päässä oli harja ja toisessa pieni sieni. Vuosien varrella pikkusieni oli kuivunut ja ensitökkäisyn jälkeen puolet siitä oli muruina työalustalla. Että näin.
Vallejo Pigments -sarjasta nappasin tuoretta ruostetta (VP 73118 Fresh Rust), palanutta umberia (VP 73110 Burn Umber) sekä hiilenmustaa (VP 73116 Carbon Black). Näitä sitomaan tulisin käyttämään Vallejon pigmentinsitomislitkua (26233 Pigment Binder).
Joskus aiemmin tätä mallia varten ostamani AK Interactiven paketti pääsi osittain käyttöön (moottoriöljy ja telaketjupesu jäivät emalimaaleina käyttämättä, minulla ei sattunut olemaan kätevää puhdistusainetta käsillä), näistä otin testiin Dark Steel ja Track Rust -pigmentit.
Mustuus
Aloitin putken suujarrun aukoista, pakoputkien päistä ja hoksatessani kävin myös takakannen I/O-ilmaritilät. Ehkei musta ollut niihin täydellisin, mutta ajattelin että se toimisi kyllin hyvänä sotkuefektinä.
Hiekka
Hiekkakakkusia levittelin tornin korin pohjalle ja vaunun taistelutilan lattioille. Oletuksena, että hiekkaisine saappaineen ne kaalinpäät sotkisivat siistin vaununsa.
Tässä vaiheessa sitomislitku oli vielä, kuten kuvista näkyi, märkää. Jälki olisi parempaa pienen ajan kuluttua.
Ketjuruoste
Nimestään välittämättä levittelin ketjuruostetta ketjujen lisäksi myös vaunun sisälle. Noita punaruskeita alueita oli paljon ja halusin niihin kevyttä sävyefektiä. Samoin tökin ruostepigmenttiä vähän rankemmin lämmönvaihtimiin, ne kun olivat enemmän sään armoilla.
Ketjuosan olisin voinut myös kohdentaa paremmin uriin, jos olisin kaivanut paremman työkalun esiin.
Teräspölyä
Tummalle teräspölylle en keksinyt kovin montaa käyttökohdetta. Levittelin sitä torniin sisäkehän hammastuksiin kokeillakseni efektiä jossain helposti jemmattavassa paikassa.
Ei se pöllömmältä näyttänyt, joten siirryin testaamaan vähän näkyvämmällä paikalla: tornissa. Selvin oli komentajan kupolin konekivääriraide ja kk-teline. Tökin pigmenttiputua myös nostolenkkeihin ja parin luukun reunaan.
Aivan lopuksi käytin teräspölyä myös telaketjujen ulkopintoihin. Ajattelin kompensoida sillä vähän ruostepölyn peittoa.
Seuraavana päivänä
Napsin muutaman vertailukuvan seuraavana päivänä, kun keskeneräiset efektit edellisissä kuvissa eivät varmaankaan näyttäneet turhan vakuuttavilta. Varsinkin hiekkaiset lattiat näyttivät nyt monin verroin paremmilta. Samoin rungon ruskeanpunaisten alueiden kevyt efektointi toimi nyt mukavasti.
Telaketjut olivat kyllä ehdoton ykkösnyrkki säistysefektien porukassa. Minusta ne olivat todella onnistuneet.
Kuten sanottua, tätä puuhastelin odotellessani tilaamiani efektejä jostainpäin brexitlandiaa. Kuljetuksella ei ainakaan näkynyt olevan minkäänkokoinen kiire.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti