Kahdeksastoista sessio kahdessa näytöksessä
Naamiokuvioinnin jälkeen mietin hetken, mitä tekisin seuraavaksi. Mielessäni vaihtoehdot olivat a) öljyväritesti ja b) metalliosien valmistelu.
Koin, että jos maalaisin metalliosien pohjavärin tässä välissä, minulla olisi öljylitkuja sun muita varten parempi pohja. Toisinsanoen, luotin silmiini tasan sen verran vallankin tuolla romuntäyteisellä moottorikannella, että säistys olisi huomattavasti helpompaa jos pioneerivälineet sun muut erottuisivat suoraan.
Helppo valinta siis, siirryimme vuokaaviossamme salmiakista linjalle b. Käytin kaikkiin metallisiin osiin tässä välissä samaa sakemanniharmaata (VMA 71052 German Grey), en ruvennut maskaamaan ja kynäruiskuttamaan edes telaketjuja, vaan sudin niitä yhdellä pienimmistä siveltimistäni. Siveltimen iän kanssa eteen tuli ongelma, joka häiritsi vasta nyt kun maalasin lapion terää: siveltimen kärki ei enää ollut yksi pieni piste vaan ketale oli vuosien käytön aikana haarautunut kahteen osaan kuin tervehtivän Spockin käsi. Valtaosa metalliosista onnistui sillä hyvin, vain ahtaimmat kohdat kuten työkalujen reunojen maalaaminen siten ettei vaunun panssaripinta saisi maalia pintaansa. Lopetin siis kesken aiemmin, etten pilaisi mitään.
Jatko-osa
Paljonhan minulla ei jäänyt kesken. Olin tilannut kolme uutta (eri kokoista mutta pientä) sivellintä tarkkuushommiin ja yleensäkin kun olemassaolevat sudit olivat jo olleet käytössä erinäisiä vuosia. Maalasin loputkin metalliosat teräväkärkisellä pensselillä. Näitä maalaillessani huomasin pari kampetta, jotka olin aiemmin onnistunut missaamaan: kampi tuossa oikean hengitysaukon päällä ja rautakanki vasemmassa laidassa tunkin alla. Tämä oikeastaan todisti sen, että valitsin oikean prosessihaaran.
Puuosiin ja leikkurien paperilla käärittyihin kahvoihin en ollut kajoamassa vielä, niihin minulla oli idea ja maaleja, mutta ne saisivat odottaa jokusen hetken. Putkirassin kahvat olivat nekin puiset, metalliliitokset pronssia mutta tuo mökkylä oli vielä pieni mysteeri: oliko tuo erikoisesti mallinnettu harjasosa vaiko sen suojapurtilo joka saisi jäädäkin naamiokuvioiduksi?
Sotkin tunkkiakin kevyesti, sen ei ollut tarkoitus esittää pitkään kaltoinkohdeltua kalikkaa jonka Dunkelgelb-maali olisi lähinnä harhainen muisto. Tässä välissä näytti toimivalta.
Periskoopit
Vaunussa piti olla neljä periskooppia: kolme tuommoista kiinteissä paikoissa olevaa perinteikästä kulmikasta perusprismaa ja sitten tuo pyöreämpi ja suojalevytön liukulevyssä. Valurangoista ei löytynyt tarpeeksi montaa prismapalaa, joten yksi niistä puuttui kokonaan.
Maalasin ne kaikki samalla saksalaisharmaalla kuin kaikki muutkin metalliosat tähän mennessä. Sitten sotkin maaliin vähän mustaa ja maalasin lasiosat rahtusen verran tummemmiksi. Tällä tummemmalla maalilla maalasin myös vasemman takareunan sammutetun saattueajovalon.
Sitten sotkin harmaaseen sotkuuni vaaleampaa harmaata (VGA 72749 Stonewall Grey) ja maalasin sillä kaikkien periskooppien alareunat jäljittelemään heijastusta. Efekti oli aika hienoinen, mutta ehkä se toimi
Ehkä tämän vaiheen olisi voinut jättää myöhemmäksikin, sotkun pelossa, mutta tein sen nyt kun minulla oli sopivat maalit käsillä. Minun pitäisi vielä muistaa käyttää periskooppien laseihin ja saattuevaloon kirkasta lakkaa, lasipintaa jäljittelemään. Tällä työtahdilla siihenkin menisi vielä viikkoja kalenteriaikaa.
Sinä samana iltana kun maalasin nämä, rupesin miettimään nukkumaan mennessäni, pitäisikö kansallisuustunnukset maalata runkoon ennen säistystä. Ja kaipa ne pitäisi, jotta merkinnät, mitä nyt sitten maalaisinkaan palkkiristien lisäksi, eivät erottuisi kuin rivakasti kaljuuntuva päälakeni peruukkikaupassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti