Overlord-C-luokan CJF Quatrefoil
Jadehaukkaklaanin Gamma-Galaksin yksi vajaasta kymmenestä Tähtiryppäästä, joista kaikki tarvitsivat kalustoa siirtymisiinsä planeetoilta ja planeetoille, oli ns. oman ryppääni kuljetusalukseksi kiinnitetty CJF Quatrefoil, jonka Sarnan wiki tulkitsi tavalliseksi tai kenties komentovariantiksi Overlord-pudotusaluksesta, minä päätin toteuttaa C-mallina.
Koko viisitrinäärinen ryppääni mahtuisi kerralla Overlord-C:n sisään, ja sen emoalus, Aegis-luokan taisteluristeilijä CJF Scabbard, pystyi kuljettamaan neljää pudotusalusta telakointirenkaissaan. AeroTechiin en ollut kumminkaan iskemässä sormiani, ei huolta.
Aseistus
Näistä minä mutisin jo maalatessani. Aivan kaikkea ei oltu mallinnettu uskollisesti, joten jotain fiilistelyvaraa jäi. Kaikenkaikkiaan sain löydettyä paikat kaikille kuudelle ER PPC:lle, kahdelle ERLLAs sekä LPLas-parille pitkänmatkan vihanpitoa varten ja luotin siihen että ne kolme LRM-20 -lavettia Artemis IV -tulenjohtojärjestelmällä olivat vain luukkujen takana. Lähimatkan iskuvoima tuli neljään tykkikuplaan jaetuista keskitason pulssilasereista sekä tykkitorneihin asennetuista UAC/5- ja UAC/20 tykeistä.
Eri skaalasta huolimatta OmniMechit ja Overlord-C näyttivät kivalta yhdessä poseeratessaan. En kaivanut karttojani esiin näitä kuvia varten, senkin aika koittaisi vielä.
Harmaan aluksen kanssa valkea tausta oli kelvotonta muokattavaa, joten jätin ne kuvat kiroilematta. Sinitaustaisista se oli helpompaa, sitäkin prosessia pitäisi vielä vähän puljata parasta lopputulosta varten. Näitä kuvia siivoillessa mietin, että jos vain hommaan jostain pari valkoista A3-paperiarkkia ja kokeilen niillä, kun vain saisin ne pysymään sileinä. Tuosta taustakankaasta kun jäi paljon pintatekstuuria siivottavaksi erityisesti 'Mech-miniatyyrien ympäriltä, normaalikokoiset pienoismallit olivat paljon helpompia.
Olin sanoinkuvaamattoman tyytyväinen tunnuksiini noin yleisesti sekä siihen miten kivaa lentävän kindermunan maalaaminen harmaaksi loppujen lopuksi olikaan :D






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti