9.23.2026

Projekti IX/26

Revellin ison skaalan yöpääsky

Kuten tästä näki, hulluus oli iskenyt. Kyselin viime vuoden puolella taas Tieto-Nikkarista josko heillä olisi 1:32-skaalan sakemannikoneita testattavaksi. Toivelistani oli aika yllätyksetön: Bf-109, Me-262 tai He-162, enkä ollut nirso varianttien tai valmistajien kanssa. Hyllyssä oli suoraan kakskuuskakkonen joten arpomista ei tarvittu. B-1/U-1 oli kaksipaikkainen yöhävittäjä Neptun-tutkalla.

Kauan sitten olin kyhännyt kolme 1:72-skaalan konetta, joista yksi oli perusmalli (A-1a), yksi kamerakone (A-1a/U3) ja yksi oli myrskylintu (A2-a) eli hävittäjäpommittajaversio. Jännä nähdä, miten yli 20v aikaero näkyi.


 

Palikat

Osia oli hervoton määrä ja jätin niiden tutkiskelun suosiolla myöhemmäksi. Pikavilkaisulla tässä oli ainakin nelinkertaisesti osia niihin kolmeen aiempaan verrattuna.


 

Siirtokuvat

En minä näistä vieläkään innostunut. En tosin ollut saanut vuosien aikana tilattua saksalaisia numerotemplaattejakaan, vaikka miten olin sitä sisäisesti uhonnut ajavani eteenpäin.


Ohjeet

Näemmä vempeleen sai rakennettua myös kentälle luukut auki. Arvostin sitä jo nyt, vaikken ollut asiaa sen pidemmälle miettinytkään. Tassuillaan seisova kone oli kivempi valokuvata ja kaikkien sisäosien kasaaminen ja maalaaminen oli hauskaa vaikkei osaa sen koommin nähtäisikään. Jostain piti kaivaa pieniä painoja nokan sisään viidentoista gramman edestä ja se oli vähän ärsyttävää jo etukäteen.





 

9.16.2026

Valmista: Projekti VIII/26

Catapult K2K

Tarkistin huvikseni edellisen DCMS-maalaukseni jakelupostauksen ja huvituin: vuonna 2012 mietiskelin maalaavani niitä lisää. Ei siihen sitten mennyt kuin nelisentoista vuotta, että satuin samalle alueelle pensseleineni. Kahdeksas rykmentti oli jadelohikäärme ja edusti ainakin nimellään Draconis Combinen taloutta. 

Ne muut neljä pilaria olivat teräs (sotavoimat), norsunluu (uskonto ja filosofia), tiikkipuu (taide ja kulttuuri), sekä kulta (sosiopoliittinen rakennelma). Pilareita oli viisi, lieskamiekkarykmenttejä kolmetoista ja niistä viimeinen oli nimeltään loogisesti viidestoista.

Päätin sijoittaa tämän yksilön ja samalla vaivalla sen joskus myöhemmin riviin astuvat kolme asetoveria viidennen pataljoonan toisen komppanian raskaaseen peitseen. Mitään oikeaa tarkoitusta näillä sijoituksilla ei ollut, kunhan kirjasin ne talteen omaksi kieroksi riemukseni.

Catapult oli tutusti raskaan sarjan kone, massaltaan 65 tonnia ja normivariantti oli kauniisti hyppykykyinen. Kuritat repivät K2-mallia varten hyppyraketit mäkeen, todennäköisesti lämmönhallinnan nimissä. Aseistus oli hyvin näkyvästi kaksi ER PPC:tä, sekä vähemmän näkyvästi ohjaamon alla nököttävät kaksi laajennetun kantaman keskitason laseria.

Partikkelikanuunoiden tarjoaman hehkeän lämmön kurissapitämiseksi tölkissä oli 20 tuplajäähdytyssiiliä ja suojanaan 13,5 tonnia panssaria. Tyylipisteitä minä annoin koko ämpärillisen, kuten ehkä saatoitte arvata.

Kuvasarja

Porukkansa ainoasta ei voinut ottaa kovin ihmeellisiä ryhmäkuvia joten yksittäiskuvat saivat kelvata.








9.09.2026

Kuritapultti alusta loppuun

Värihaihattelu

Kartta oli sinänsä ihan auki ja olisin voinut sijoittaa murhatölkkini ihan mihin tahansa, universumissa oli vielä monta isompaa porukkaa joihin en ollut koskenut ja omassa palkkisyksikössänikin oli kaksi Peitsellistä virkoja auki. Ajauduin mielessäni punaiseen värimaailmaan, koska pidän väristä noin yleensä ja olin käyttänyt sitä kaikissa mahdollisissa BT-peleissä (Mechwarrior:Online; BATTLETECH; Mechwarrior 5:Mercs). Otsikonmukainen Kuritapult veti mukanaan ja valikoin aiempien valomiekkakaverien vierestä Kahdeksannen Valomiekan (8th Sword of Light) eli "Jadelohikäärme" sai uuden tallustajan riveihinsä.

Punainen sienestysmaalipinta

Maalasin pohjan kaikille panssaripaloille RLM26-punaruskealla (VMA 71105 Red Brown RLM26) ja jätin paljaaksi jäävät putket ja nivelet mustiksi. Sudin maalia sen ihmeemmin mouhottamatta.

Olin törmännyt jossain ideaan jossa lisäkirkkautta maalipintaan tuotiin sienellä töpöttelemällä. Ajattelin kokeilla tätä jekkua sen sijaan että yrittäisin pensselöidä eri paneeleja aina pienemmin ja pienemmin. Hyvin ennakoitavasti käytin RLM23-punaista (VMA 71003 Red RLM23). Töpötin kirkkaanpunaista hyvinkin kattavasti yläpinnoille ja mikä nyt mielestäni valoa saisikaan. Toistin tätä pieneneville pinnoille parikolme kertaa.


Sotkin punaiseen vähän sitruunankeltaista (VMC 70952 Lemon Yellow) lisäkirkkautta varten. Nyt töpöttelin vähän varovaisemmin ja pienemmille alueille.


Sekoitin vielä yhden annoksen vähän kirkkaampaa keltaoranssia ja tökin sillä lähinnä muutamia korostuksia. Näin läheltä katsottuna efekti oli jopa hätkähdyttävä. Tummat metalliosat eivät oikein sopineet tähän, joten rupesin miettimään niiden vaalennusta.


Metalliosat

Tulin hulluksi ja ajattelin että tässähän minä voin kokeilla jotain niinkin sairasta kuin ei-metalliset-metallit. Mustanharmaalle pohjalle kylmän- ja muurinharmaat kapenevat raidat. Sain vielä kiiltoreferenssin tummista tuubeista, mutta eihän siitä mitään tullut :D Tulipa testattua

Maalasin metalliosani sitten muurinharmaiksi ja korostin valkoharmaalla. Tämä oli hippasen kirkas ratkaisu ja tummensin niitä myöhemmin tummalla litkulla (Citadel Nuln Oil).

 

Sutaisin korostuksiksi valkoharmaat kaistaleet pitkin ER PPC -putkia oikealta ja vasemmalta. Tuskin se juuri erottuisi mutta tulipa tehtyä.

Linssilasit

Maalasin kaikki neljä linssiä ja kolme ohjaamolasia mustiksi.

 

Leuan alta keskitason laserit (Escorpena Green) olivat vähän tiukat mutta ER PPC:t saivat ystävällisesti sähkönsiniset linssit (Electric Blue), ohjaamoa varten käytin tummempaa taikasinistä (Magic Blue). Tästä kuvasta näkyi että unohdin pääohjaamolasin yläkulmasta vastaheijastuspisteen, tökkäsin sen paikalleen paljon myöhemmin.

 

Pidin vallankin partikkelikanuunoiden linsseistä, tällä kerralla ne onnistuivat aika mainiosti. Vaihteeksi näin.


Heksapohjat

Tökin pohjan täyteen Vallejon mutakökköä ja jätin sen kuivumaan yöksi. Seuraavana päivänä tuhersin ruskean pohjan latteammille pinnoille vaaleanvihreää nurmikkoefektiksi.


Miniatyyritouhuissa pyörivä nettituttu kehui väri-ideana kirkkaampien värien, kuten pinkin ja sellaisten kuivaharjaamista kukkaloistoa pohjalle tuomaan. Kokeilin sekä pinkkiä (VGC 72013 Squid Pink) sekä sitruunankeltaista ja kyllä niistä pientä lisähauskuutta tuli. Kun vain muistaisin seuraavia maalatessani noudattaa samanlaista ideaa...



Päätin etten kokeile tässä välissä maalata jadelohikäärmettä tai liekkimiekkaa. Loiskin supermattalakkaa kaikkialle ja lopuksi tuuttasin linssipinnoille kirkasta lakkaa. Hyvä tuli, tämä oli hauskaa.


9.02.2026

Projekti VIII/26

Syy sille että ostin GDL-lodjun hetkeäkään miettimättä


Boksissa oli yksi suursuosikeistani: Catapultin K2-versio, muuten tuttu upea laite mutta ohjuslavettien asemesta sillä oli olkapäillään PPC:t. Sarna listasi myös CPLT-2K2:n jossa PPC:t oli päivitetty ER PPC:iksi, konekiväärit heitetty varaston pohjalle ja korvattu ammuksineen ER Medium Lasereilla. Ammuksettomuus oli tässä keittimessä ihan terve idea. Pohjamaalasin tämän jossain välissä ostamisen jälkeen, mutten vaivautunut ottamaan mustasta nappulasta erikseen kuvaa.