Sota. Kyllä te tiedätte, miten tämä menee

Fallout 4

Tässä vähän reilun viikon aikana olen hivuttanut Fallout 4 -mittariani eteenpäin, näin torstaina kirjoitellessani lukema oli 26h, kun olin aloittanut pelin edellisviikon tiistaina. Hupaisasti töissä käytäväkeskustelut ovat pyörineet aika tehokkaasti saman teeman ympärillä. Mistähän johtuu?

Hahmoni pärstän tekemiseen en tärvännyt huikeasti aikaa. Meinasin ensin tehdä taas jotenkuten itseni näköisen, mutta rupesinkin vääntämään ukon naamaa vähän enemmän rullalle ja päädyin sitten johonkin ihan muuhun. Päädyin harmaantuvaan vähän tukevammansuuntaiseen rokkitukkaiseen setään.

Normityyliäni noudattaen asettelin tutusta poikkeavat SPECIAL-pisteet ensin kaikissa statseissa kolmoseen, paitsi Charisman jätin turhana ykköseen. Nostin sitten ukolle vähän ruista ranteeseen, älliä päähän ja kaveriksi ketteryyttä ja onnea. Numeroina, kuten kuvasta 1 käy ilmi, asettelin arvot S:5 P:3 E:3 C:1 I:6 A:5 L:5.

Uuteen maailmaan

Alusta nyt ei ollut mitään sen kummempaa rutistavaa, kunhan aloitin ja lähdin ulos maan alta. Tuota kuvan 2 portinaukomista katsellessani muistelin,miten haltioissani olin Fallout 3:n vastaavaa hetkeä ensi kertaa katsellessani. Mietin siinä, että nyt on nättiä, mutta naureskellaankohan tällekin samalla lailla vajaan vuosikymmenen päästä?

Noudatin juonenlankoja orjallisesti alussa ja korvasin haalarin normaalimmalla asuvalinnalla seikkailua varten. En tietenkään malttanut napsia kuvia alusta, kun kaikki sen haluavat ovat jo nähneet mitä haluavat joko itse tai kuvista.

Sangen odotetusti päädyin siis heti Vapauden Museoon pistämään rosmoja nippuun. Tönön katolta löytyi Vertibird, Power Armor ja minigun - patteri piti käydä hakemassa jostain huoltotunnelista (en tajunnut, että museon kellarissa oli yksi ja löysin sen vasta toissapäivänä, kun vahingossa kävin kurkkimassa, josko olisin unohtanut jotain hyödyllistä johonkin pyötälaatikkoon). Power Armor oli hulpea, mutta söi patteriaan kuin sika, joten en pakollisen alkutappelun jälkeen käyttänyt sitä kuin takaisin Sanctuaryyn palaamisen ja yhden pikaisen Feral Ghoul -nyrkkitappelun testaamiseen.

Vehkeessä oli korjattavaa ja ilmeisesti muokattavaakin, kunhan vain saisin oleelliset modausperkit auki sitten joskus. Hupaisaa oli, että tuon kanssa kävely ainakin näytti ja kuulosti mukavan raskaalta kun askeleet tömisivät, HUD oli omanlaisensa ja äijän juttelukin kuului kivasti ulkoisesta kaiuttimesta. Pikkujuttuja, mutta minusta ne olivat oikein tunnelmaalisääviä.

Akun nopeasta kulumisesta vainoharhaisena parkkeerasin tölkin tuohon viimeisimmän kuvan näyttämään paikkaan, enkä ole sitä siitä enää liikuttanut sen jälkeen. Kai se on tässä joku ilta otettava taas ajoon, mutta tähän mennessä olen pärjännyt vielä hengissä.

Lähinurkilla

Kaksi iltaa pelkästään asutuksen säätämiseen tärvättyäni lähdin vihdoin Concordesta eteenpäin. Vastaan tuli yksi vaeltava kauppias kantturansa kanssa ja tulipa tuo useammankin kerran käymään ihan omassa asutuksessanikin myöhempinä päivinä.

Mikä tuokin paikka nyt oli, varmaan joku tienvarsipikaruokala. Sinne päin talsiessani kuulin uhoamista ja tietenkin tungin lusikkani soppaan. Voimani tunnossa tai "eivät ne niin helposti suutu"-harhaluulossani vastasin punkkareille sarkastisesti ja ampumaanhan ne rupesivat. Jokusen yrityksen jälkeen sain pellet niitattua ja ruumiit ryöstettyä. Ruokapaikan täti narkkaripoikineen lupasi murkinasta alennusta, oli sekin jotain.

Tässä vaiheessa katselin vähän tarkemmin, mitä perkkejä oikein haluaisinkaan. Vanha rakas klassikko, Bloody Mess, oli tietenkin mukana. Nyt perkkejä sai valittua sen mukaan, mikä sitä vastaava SPECIAL-attribuutti oli ja joillakin oli vain yksi taso, muilla parista kai viiteen, alati kasvavilla vaatimuksilla ja bonuksilla. Miellyttävästi eri tasoja arvoineen sai väijyä vapaasti, vaikkei niihin ollut vielä mitään rahkeita. Niin ja SPECIALejakin sai nostaa yhden pisteen hinnalla, jos siltä tuntui.

Minua jostain kumman syystä huvitti tuo neljännen ja siten korkeimman tason Bloody Mess: lyöt jotakuta niin kovaa, että se räjähtää ja sen vieressäkin seisova kaveri räjähtää mössöksi. Upeaa! Päätin silti jättää tuon odottelemaan myöhempiä tasoja ja keskityin muuhun ehkä hyödyllisemmän tuntuiseen tässä välissä.

Seikkailuni päättyivät tuolla retkellä siihen, kun huomasin taivaanrannassa vihreän ukkosmyrskyn. Tai sade ei minua pelottanut, vaan ne radioaktiiviset salamaniskut pistivät äkkiä juoksemaan kauas ja nopeasti.

Kling, klang, napunapunapu

Lyhyeksi jääneen tutkimusretkeni jälkeen marssin siis takaisin Sanctuaryyn, jossa rupesin vähän säätämään. Alunperin rakentamani prefab-palikoista koostuva uudisasuttajien vaatima suojatalo päätyi romuksi ja aloitin koko show'n alusta lattiakomponenteista. Niihin paremman näköiset (ehjemmät) seinäkomponentit lukittuivat siististi ja jatkokerrosten rakentelu oli paljon näppärämpää.

Onnistuin tärväämään tuohon pieneen kahden kerroksen mökkiin useamman illan. Kyllä, se upposi tällaiseen Minecraft- ja Factoriomättäjään. Tänne sai rakennella generaattoreita, vedellä johtoja ja ties mitä. Harmi vaan, että käyttöliittymä ei ole siitä parhaasta päästä, mutta kyllä sillä jotain sai aikaan.

Kolme tuulivoimaloitua vedenpuhdistintani teki ilmaista puhdasta vettä

Pakokaasuissa on varmasti kiva istua ja rupatella

Vartiotorni oli loistopaikalla, mutta kukaan noista tekoälykääpiöistä ei osannut käskettynäkään mennä sinne

Työleirille seinät

Työkaverien kanssa olimme, kuten todettua, rupatelleet kylälähestymistavoistamme vähän enemmänkin. Olimme miettineet, että ainoa tapa pitää kylä ehkä jotenkin kunnolla turvassa olisi aidata koko roska ja sallia sisäänkäynti vain yhdestä pisteestä. Sisäänkäynnille tietysti läimittäisiin asiallinen määrä tykkitorneja ja ties mitä muuta.

Rupesin rakentelemaan sillan kohdalle ensin isoa porttia ja siitä sitten vaarallisemman oloiseen suuntaan kääntyvää seinämää. Sillan tolpille rakensin kaksi edistynyttä kk-tornia tuomaan kaivattua tyyliä.

En tässä vaiheessa rakennellut tuota aitausta vielä tuon pidemmälle, kun sisäänkäynti ei ollut vielä täydellinen. Eikä noiden seinien asettelu ollut ihan niin viihdyttävää, että olisin pelkästään sitä touhunnut kovin montaa tuntia perättäin.

Ajattelin sitten välihetkenä tarjota yhdelle asukkaalle, oudolle narkkarimummolle vähän Jetiä, että saisin kuulla jotain ehkä edes viihdyttävää. Turha toivo, hyödytön teksti. Seuraavaksi mummeli halusikin istua omalle erikoistuolilleen, kun tavalliset tuolit eivät nyt vaan suvainneet kelvata. Pykäsin tuolin ja mummeli rupesi vinkumaan nappien perään. Ajattelin, että istu sinä siinä ja heitin ylimääräiset puutarha-aidat tuolinsa ympärille niin eipähän jettipäissään kävisi sotkemassa muiden tekemisiä.

Tuunausta

Vaikka fiksuuteni oli mittarin puolivälissä, täydellä älykääpiöllä (int 1) pelaava työkaverini suositteli Idiot savant -perkkiä vallan varauksettomasti. Sillä saisi 3x (tai myöhemmin 5x) kokemuspisteet satunnaisesti, useammin mitä typerämpi hahmo oli. Otin asiakseni nostaa sen jatkossa edes tuolle viisinkertaiselle kakkostasolle, kaikki ylimääräinen kun olisi kotiinpäin.

Sitten rupesin vihdoin vähän askartelemaan. Virittelin eniten käyttämiäni pyssyköitä sen, mitä hahmollani kykenin. Tykkeihini (10mm pistol ja pipe revolver rifle) läimin sitä sun tätä ja rupesin katselemaan lähitaisteluaseita. Olin alkutunnit piessyt vastaantulijoita teleskooppipatukalla, mutta nyt huomasin, että olin löytänyt vastaantulijoilta erinäisiä nyrkkirautoja. Oi riemua ja autuutta, niistä sai tehtyä piikitetyt! Piikkinyrkkiraudat olivat Fallout 2:ssa suosikkilähitaisteluaseeni silloin, kun Power Fistejä ei ollut saatavilla.

Kevyin taskuin ja tuoreen oloisin leluin lähdin kohti länttä, suorittamaan minuuttimiehen tehtävää - tai naapurifarmin äijän tehtävää, kumpi nyt sattuisi ensimmäisenä ja vähävaivaisimpana hoitumaan alta pois. Matkalla pieksin muutaman kulkukoiran eväiksi ja hassusti myös pari Scavengeria, joita lähestyin ihan kiltisti ja aseet poissa kädestä. Rupesivat vaan jutteluetäisyydelle tullessä, että "minä olin täällä ensin" ja sitten riehumaan.

Jatkoin matkaani hissukseen kohti lautasantennia. Bunkkerin pihalla oli menossa pieni kärhämä raidereitten ja kärpästen välillä, annoin niiden piestä toisiaan ja niittasin jäljellejääneet alta pois. Mitä sitä turhaan itseään rasittamaan?

Bunkkerin kellarissa meinasi tulla tukalat paikat, kun yhdessä huoneessa olikin viisi hullua. Onneksi ne tollot rynnivät yksitellen ulos, niin että sain ensin piestyä yhden nurkassa muusiksi ennen kuin seuraava ehti oviaukosta sisään. Huomasin sitten neljättä tyyppiä VATS-tilassa (oli muuten kuumottava (ja kätevä) muutos, kun se ei pysäytä vaan vain hidastaa ajan) hakatessani, että ovesta lensi sarjatulella murkulaa. Neljä tyyppiä hakattuani kurkin varovaisesti ja jokuhan siellä uhosi minigun ojossa. Käskin piskini sitten hyökkäämään ensin harhautuksena ja rynnin sitten itse iholle turvallisesti.

Noilla nurkilla kohellettuani ja paikkoja siivoiltuani kävin välillä tyhentämässä taskuni Sanctuaryssä ja siirryin kohti lounasta. Sieltä löysin jonkun kuljetusliikkeen jäänteet ja ensimmäiset hosumatta löytämäni Feral ghoulit. Nyt niiden raajat sai ammuttua irti kuin Left 4 Deadien zombeilta ikään! Käsien ampuminen irti ei ollut ihan niin hauskaa, mutta jalattomiksi räiskityt, maassa ryömivät hirvitykset olivat helpommin hallittavissa, ainakin pienissä määrissä.

Matkalla eteenpäin, edelleen suunnilleen kohti lounasta rupesi satamaan. Sään vaihtelu oli kivaa, varsinkin kun kaikki sade ei ollut happosadetta. Muuan sillan yli talsiessani vastaani tuli neutraaleja uudisasukkaita. Tiedä sitten, mihin ne olivat menossa, mutta minun hallitsemiini asutuksiin he eivät ainakaan olleet päätyneet.

Satunnaista kohellusta

Päädyin lopuksi eräälle poliisiasemalle pelastamaan Brotherhood of Steelin äijän Feral ghoul -hyökyaallolta. Muutama yritys siihenkin meni, kunnes taktisesti käytetty käsikranaattipari pelasti henkiriepuni viimeiseltä puolitusinalta. Ritari Danse ei ollut turhan ystävällinen, mutta aseveljeään kohteliaampi silti. Ja tietenkin hän vaati apua, kuinkas muuten.

Päätin jättää veljeskunnan retkut odottelemaan, että minua sopisi hoitaa heidän ongelmansa pois päiväjärjestyksestä. Kävin ensin auttamassa yhtä toista asutusta, josko ne vaikka olisivat kääntyneet sillä minulle suopeammiksi. Matkalla kävin pistämässä yhden osittain romahtaneen moottoritien päältä kylmäksi kasan Gunner-jengiläisiä (ehkä turhaan, kun eivät liittyneet tehtävääni, mutta olivat tiellä). Ensimmäistä heistä vasta löytämäni kiikarikiväärin tähtäimen läpi väijyessäni huomasin, että vihdoin henkeään voi pidättää tarkka-ampumista varten!

20% jalkojen irroittamiseen? Kyllä kiitos!

Parikymmentä tuntia ja tuon enempää en ole ehtinyt käydä läpi

Kävin ottamassa Danse-sedän mukaani ArcJet-tehtaalle, josta olin yksin ja ilman laseraseita käydessäni jo luikkinut aika ripeästi karkuuun. Ajattelin, että jollei muuta, niin tuo hiippari ainakin vetäisi tulta puoleensa ja saisin itse työskennellä rauhassa.

Paraskin sanomaan, Sulikin sielunveli...

Hiemanko säikähdin, kun yhdessä nurkassa tulikin vastaan lauma terminaattoriprototyyppejä! Olin minä niitä tiennyt odottaa, kun jossain latausruudussa esiteltiin Synthejä, mutta en minä niitä vielä odottanut kohtaavani.

Tietysti kesken ArcJet-laitoksen siivousta sain hätäilmoituksen siitä, että yhdet maaor.. siis suojeluksessani olevat tilalliset olivat hyökkäyksen kohteena. Jätin Dansen odottamaan ja kävin niittämässä raiderit kappaleiksi. En ollut laiskuuttani roudannut raaka-aineita eestaas, joten en ollut voinut rakentaa tännekään kk-torneja. Nyt minulla sattui olemaan tarpeeksi viittä varten, joten iskin niitä katon ympäri niin, että niiden tarjoama Security -arvo oli yli farmin ruoka+vesi -arvon.

Palasin takaisin tehtaalle, hoidin tehtävän loppuun ja liityin vielä Brotherhood of Steeliin. Tuon pidemmälle en ole itse ehtinyt, kun jäin tuohon tilanteeseen eilisiltana. Ehkä käyn tänään taas asutukseni kimppuun tai kerjään lisätehtäviä keneltä tahansa, joka voisi sellaisia antaa. BoS ei vielä ole ehkä hyvä idea, kun tuonkin suoritettuani törmäsin joen rannalla kahteen satunnaiseen Synth-iskujoukkoon...

Pommit alle ja karkuun

Ilmataisteluohjuksia ja pommipari

Oleellisen maalaustyön valmistuttua jatkoin koneen rakentamista kutakuinkin ohjeen mukaan. Seuraavana ohjelmassa olivat pommit! Kun en tunnetusti ole lainkaan kärryillä näistä hilavitkuttimista, googlettelin hetken ja viisastuin ehkä hetkeksi.

Pääkuiluihin tuli siis asentaa kuusi kappaletta AIM-120 AMRAAM -ohjuksia, sivukuiluihin nakattaisiin yksi AIM-9 Sidewinder kuhunkin. Siipien alle tulisi taas kaksi GBU-32:ta (tai sitten 31, ota näistä selvää) eli tyhmiä rautapommeja, joihin on pultattu JDAM -älykilkkeet.

Koska en luottanut omiin arvauksiini edes wikipedian kanssa, maalasin demokratian turvat tasan niin kuin ohjeessa käskettiin. Ajattelin, että se olisi turvallisempaa kuin lähteä arpomaan ja ajaa täysillä metsään. AMRAAMit jätin normiharmaiksi muuten, mutta kärjet maalasin vaaleanharmaalla. Sidewinderit maalasin valkeiksi (useamman session aikana) mustilla kärjillä. Älypommit taas maalasin oliivinvihreiksi (VMA 71096 Panzer Olive Green). Kaikkien ohjusten periin maalasin mustat täplät ikään kuin esittämään rakettimoottorien suuttimia. [180]

Ohjaamofiasko

Päätin, että säästäisin aikaani ja hermojani kuomun kanssa. Lisämotivaattorina oli myös se, että mitä tahansa koettaisinkaan tehdä tuolle seepialitkulle, lopputulos ei välttämättä olisi siisti tai kelvollinen. Oikaisin siis ja maalasin lasiosat ulkopuolelta sysimustaksi (VMA 71057 Black).

Ideani oli se, että kun myöhemmin olisin lakkaamassa mallia, vetäisin myös tuon yli kirkkaan lakan. Mattalakkakierroksella jättäisin ohjaamolasin tietenkin koskematta ja lopputuloksena saattaisi olla ehkä öinen ohjaamo. Tai jotain. Sittenpähän se nähtäisiin.

Pommit kuiluihinsa

Kolmen AMRAAMin liimaaminen siististi riviin ahtaaseen pommikuiluun oli helpommin piirretty kuin tehty. Pienellä äheltämisellä ne kuitenkin istuivat paikoilleen. Sidewinderit taas sopivat LAU-141/A -heittimiinsä helposti, kun ne olivat niin näppärästi tarjolla ja yksin avoimessa tilassa. Mietin jälkikäteen, että olisin tietysti voinut hullutella ja vaihtaa nuo laukaisu-/lataustilassa olevat nakkaimet  siten, että pääkuiluissa olisi ollut yksi kummassakin ja sivukuiluissa taas olisi ollut sisäänvedetyt raiteet.

Ideana nuo vempaimet olivat aika hilpeät: luukut avautuvat alle sekunniksi ja tuo vempain nimenomaan heittää aseen ulos sen sijaan, että vempain putoaisi painovoima-avusteisesti (ja hitaasti). Äärimmäisen veikeää.

Hirveät luukut

Rakensin ensin laskutelinekuilujen luukut, ne olivat nimittäin huomattavasti helpommat ja yksinkertaisemmat. Pommikuilujen luukut taas koostuivat useista eri osista, olivat ärsyttävän muotoiset ja kokoiset, eikä niillä ollut kovinkaan paljoa tarttumapintaa: luukkujen pienet saranaväkäset piti saada tarttumaan tiukasti kiinni kapeaan reunaan. [230]

Viimeiset yksityiskohdat

Maalailin renkaat perinteikkäästi mustanharmaalla (VMA 71056 Black Grey) ja parit laskutelineiden sylinterit teräksellä (VMA 71065 Steel). Koska olin jo viimeistelyvaiheessa, maalasin myös aiemmin unohtamani moottorisuuttimet (VMC 70863 Gunmetal Grey) ja litkutin ne myöhemmin ruskealla (Citadel Washes Devlan Mud). Siipien merkkivaloiksi tuikkasin pienet täplät punaista (VGC 72010 Bloody Red) ja vihreää (VGC 72030 Goblin Green).

Ihan lopuksi tuhrasin koko mallin kirkkaalla lakalla (70510 Vallejo Gloss Varnish) vesisiirtokuvia varten. Kuten tarkkasilmäinen lukija saattoi huomata, tällä kertaa jätin koko mallin litkuttamisen tekemättä. [245]

Maalia II

Tilannekatsaus

Tarkastellaanpa nyt, mihin viimeksi jäätiin. Tuo kuomu voitaneen jättää omaan olemattomaan arvoonsa, mutta muuten maalikuvio onnistui mielestäni ihan mainiosti. Käyttämäni vaaleanharmaa on sävynsä ja kiiltonsa takia kyllä sellainen, etten pidä siitä. Siitä tulee jotenkin helposti mieleen maalaamaton muovi, eikä se ole ollenkaan hyvä asia.

Nokkakartiosta tuli oikein siisti. Sen rajat jäivät juuri niin tarkoiksi kuin pitikin ja ne noudattelivat muovissa olleita muotoja orjallisesti. Siipien eturajat näyttivät minusta myös oikein toimivalta ratkaisulta, enkä jäänyt kaipaamaan tuota takasiipiin lainkaan.

Reunojen maskiteipeistä siipiin jäi tosin katvealueita, joiden takia tuo tummanharmaa kuvio katkesi joissain kohdissa kuin veitsellä (tai maskiteipillä) leikaten. Samoin niiden takia sivuvakaajista tummat alueet jäivät puuttumaan kokonaan ja se pisti vähän omiin silmiini.

Takaisin työhön

Vedin pikaisesti suojaavat teipinpätkät nyt vaaleanharmaiden päälle ja kaikesta huolimatta myös ohjaamon kuomun takaosan suojaksi. Näin en maalaisi minkään sellaisen yli, jota en halunnut korjata myöhemmin uudelleen. Asettelin maskiteipit vielä koneen pohjapuolella pommi- ja laskutelinekuilujen ympärille.

Värien puhtautta vaaliakaseni ruiskin pikaisesti mutta varovaisesti valkoista (VMA 71001 White) kaikkiin em. lokeroihin. Näin saisin edes jonkunlaisen oikean pohjan niille siltä varalta, että en pääsisi pensselillä ihan yhtä hyvin kaikkiin nurkkiin ja koloihin.

Aloitin naamiokuviokorjausliikkeeni maalaamalla perusharmaalla harmaan ja tummanharmaan reuna-alueiden päälle pehmentääkseni niiden eroja. Heti sen jälkeen latasin kynäruiskuni uudelleen tummalla harmalla ja loin muodonrikkoja-alueet uudelleen mutta mielestäni paremmin. [175]

Jostain todella kierosta syystä minulle tuli tuosta kevyen pääkallohenkisestä kuviosta mieleeni Boba Fettin panssari: Boba Fett bust. Tämä ei ollut mitenkään tarkoituksellista, vaan ihan silkka vahinko.

Maalia I

Lasit piiloon

Aloitin ohjaamolasin käpistelyn maalaamalla ensin pokat sisäpuolelta mustanharmaalla samalla istumalla, kun maalasin käsin myös ohjaamon sisukset samalla. Kun kuomu oli kuivahtanut, peitin sen muutamalla maskiteipinpätkällä ja silvoin ylimääräiset palaset pois (tässä vaiheessa oli hyödyllistä, että mustanharmaa paistoi vähän läpi, niin leikkely oli huomattavasti helpompaa).

Pienen kuivattelun jälkeen nappasin Citadelin seepianvärisen litkun (Citadel Shade: Seraphim Sepia) käsiini ja maalasin lasin sisäpinnan sillä. Ajatuksenani oli saada ovela sävytysefekti tuohon kuomuun, ei sentään kullanvärinen niin kuin jossain on nähty, mutta vähän siihen suuntaan. Litku ei tuntunut oikein tarttuvan tai näyttävän juuri miltään, joten en sitten jäänyt säätämään sen pidempään, vaan erikeepperöin sen kiinni runkoon (jos jotain tarvitsisi hienosäätää, tiesin saavani tuon raksautettua vaivatta auki ja irti). Ennen tätä muistin sentään liimata myös pilotin tähtäinlasin omalle paikalleen kojetaulun päälle.

Perusharmaa pohjaksi

Ajattelin, että paras lähestymistapa olisi maalata koko kone ensin yhdellä värillä ja käydä sitten vasta kaiken epämääräisen kimppuun. Kynäruiskuttelin siis ala- ja yläpuolen harmaaksi (VMA 71120 USAF Medium Grey). Tämän kuivuttua otin teipit esiin ja rupesin toteuttamaan yhtä näkemääni ehkä ihan siedettävää maalikuviota. Siinä siipien reunat olivat vaaleammat, terävähköreunaiset. Samoin nokkamokkula olisi tuota vaaleaa harmaata hassulla salmiakkireunalla. Koneen yläpinnalla taas olisi epämääräisen muotoinen selvästi tummempi harmaa kuvio.

Idean lähde

Päätin ottaa taiteellisia vapauksia ja jätin takasiivet omaan arvoonsa, enkä maskannut siipien takareunojakaan koko pituudeltaan. Otin siis ennemmin "johtoreunat"-tyyppisen lähestymistavan, koska se nyt tuntui omaan silmääni kivemmalta ratkaisulta kuin koko vekottimen ympäri vedettävä hassu ääriviivanauha.

Sivuvakaajien ovelien kulmien takia niiden maskaaminen oli yllättävän haastavaa. Samoin nokan maskaaminen salmiakkikuviota noudattaen oli aikaavievää, jos kohta helppoa. Suojasin siis lähinnä koneen reunat niin, että saisin ruiskutettua vaaleanharmaan (VMA 71121 USAF Light Grey) nopeasti ja helposti sopivista kulmista. Noita sivuvakaajia maalatessani käytin lisäsuojana post-it -lappusia niin, että maalaisin vain ja ainoastaan kohteeni enkä kaikkea muutakin. Siipien alapuolille vedin koneen alapuolta yliruiskuttelulta suojaamaan vielä pitkät maskiteipinpätkät ihan kaiken varalta. [150]

Naamiokuvio

Samantien kun olin saanut vaaleanharmaat raidat maalattua, latasin kynäruiskuun tummanharmaata (VMA 71123 USAF Dark Grey) ja sohottelin jonkinlaisen epämääräisen muodon tuohon yläpintaan.

Teipeillä...

...ja ilman

Kyllä vain. Ohjaamon lasi näytti siltä, kuin pilotti olisi oksentanut sen sisään oikein raivokkaasti. Milläs ilveellä tuon tuolta kaivaa pois? Eipä juuri millään. [160]