Model Expo 2016

Model Expo, taas siellä tuli käytyä. Viimeisen yhdeksän vuoden aikana vain yksi on jäänyt välistä. Napsin lauantaina aamupäivästä haahuillessani pari hassua kuvaakin.

Hw-314

Ensimmäisenä törmäsin ilmailumuseoiden Hawkiin, jossa sai istua sisälläkin. Vekottimesta vastaava kaveri sanoi, että se oli ihmisten ilmoilla eli meille siviileille auki vasta neljättä kertaa (muistaakseni sanamuoto oli "ollut aiemmin näytillä kolmesti" mutta voin toki muistaa yhdellä ohi). Siivet ja moottoriosan olivat jättäneet tieltä pois, muuten masiina oli ihan täydellinen.

Pilotin työpiste

Takapenkki

Palikkatakomo

Legopuoli oli taas tutussa hulluudessaan. Kaupunkimaisema oli kai edellisvuotta suurempi, mutta en nyt ihan ulkomuistista tiennyt sanoa sen tarkemmin. Liikkuvia osia oli enemmän kuin viimeksi, muistelisin. Esimerkiksi ekan kuvan keulilla oli metka viikinkivene, joka hytkyi eestaas. Vielä kun joku olisi lisännyt tuohon huvipuistomoduulikokonaisuuteen kiljahtelua kaiuttimista...

En nyt ihan keksinyt, miksi klassiset avaruusmiekkoset askaroivat Tiikerin parissa, mutta ei se kai niin tarkkaa aina ole :) Pääasia, että jemmoissa oli kaikkea jännää.

Tällä kertaa töllösarjoista ja elokuvista tuttuja autoja oli kasattu ihan omaan näyttelyynsä, ystävällisesti vielä lunttilapuilla autettuna. Väittäisin nähneeni hyvän osan näistä (tai ainakin pari) jo aiempina vuosina eri kaduilla ja kujilla.

Laiva- ja linnoituskulma oli upea. Muistan, kun pikkupoikana merirosvot vs kuvernöörin joukot olivat uusi sarja ja kuolasin sitä merirosvojen laivaa monta vuotta. Enkä ikinä saanut sitä.

Allaolevan kuvan pyöröoveen oli juuttunut äijä. Naureskelin sille, mutta en tajunnut ottaa sellaista kuvayritelmää, jossa liikkeen jopa saattaisi huomata paremmin. Nyt tuo ukkeli on vain lievästi staattisia kavereitaan utuisempi, jos ihan läheltä tuijottaa.

Simpsoniteema havaittavissa

Rakennustyömaa oli upea. En muista nähneeni näin siistiä rakennelmaa ennen nähneeni 8)

Isoja laivoja

Suurista laivoista otin useammankin kuvan. Valitettavasti vain kaksi niistä kehtaan julkaista tähän väliin, lopuissa oli kaikissa jotain typeryyksiä. Tirpitz oli ovelasti asemoitu asiaankuuluvan printin päälle.

Maailma raiteillaan

Joku tai jotkut olivat rakentaneet suomihenkisiä raidevekottimia. Metrosta oli tarjolla (ymmärtääkseni) sekä M100 että M200 -junat. Harmi vaan, ettei näissäkään ole tapana käyttää ääniefektejä, sillä minä olen pikkulapsesta alkaen pitänyt M100-junan äänistä ihan mielettömästi. Kyllä, olen outo ja kerron sen ihan ääneenkin.

Samaisella alueella pyöri useampi spora. Oletan niiden olleen metron lailla ~kaikki aktiivikäytössä olleet mallit, mutta jos ja kun olen taas väärässä niin saa korjata.

Ahtaanoloisessa mutkassa pyöri junia, joita olen myös nähnyt joskus livenä. Tyypeistä tai malleista minulla ei tietenkään ole mitään käryä, mutta tiesin tutun näköisiksi. Näitä on kiva katsella sivusta ja ihmetellä, vaikken alasta sinänsä mitään ymmärräkään.

IPMS

Myönnetään nyt heti alkuun, että en meinannut edes löytää koko ständiä ykkösyritykselläni. Sitten kun huomasin, että tässähän ne, kuvittelin että siinä oli vain yksi pöytä, josta osa oli vintage-mallien myyntinurkkaa. Kävin sen läpi ja jatkoin matkaani. Toisella ohikulullani vasta tajusin, että olihan siinä pari muutakin pöytää. Syytän tästä kohtuuaikaista kellonaikaa (9:45).

Näin jälkikäteen noita kuvia katsellessa mietin (taas), että olisi pitänyt ottaa ensin kuva aihealueen lapusta ja sitten kuvata sen alle kuuluvat mallit. Sitten näiden kommentointi olisi tasan sen verran helpompaa. Pelkkiä kuvia ja malleja katsellessa teemojen arvailu on näin IPMSfi:n ulkopuoliselle ihan silkkaa mysteeriä. Suokaa siis anteeksi, jos puhun läpiä päähäni.

Satavuotiaat

Heti alkuun tarjolla oli lauma erisorttisia panssarivaunuja teemalla "Panssarivaunu 100 vuotta". Aikamoisia hirvityksiä nuo ovat joskus olleet, eivätkä ne yleisesti ole kauniita ne modernitkaan tölkit. Mutta minä nyt olenkin tälläinen WWII-Wehrmacht-tankkijannu, enkä suuremmin jaksa arvostaa tuoreita romuja ;)

Ilmalaivasto

Joku oli kasannut aika kunnioitettavan kokoelman siviililentokoneita. Alimman kuvan toista maailmansotaa edeltävän ilmailuaikakauden lentävät koirankopit olivat siistejä nekin. Itsellänihän eivät hermot varmaankaan kestäisi kaikkien noiden vaijerien kanssa taistelua.

Pystit / figuurit olivat nättejä. En uskaltaisi itse lähteä tekemään noin näkyviä ihmishahmoja, 1:35-hahmot ovat nekin ihan tarpeeksi pelottavia esiteltäviä.

Sotavasaran alla

Warhammer 40,000 -meininkiä oli vähemmän kuin aiemmin. Hevirokkiörkit (vai orkit?) olivat hassuja. Keskikuvan jutuista en tiennyt sanoa muuta kuin että jotain animevouhotusta ne varmaan olivat esittävinään. Sitten taas kolmannessa kuvassa oli GW:n maailmasta pari vaunua, mutta epätavallisen synkkäkuvioisina. Ensinäkemältä luulin, että ne olivat vasta tummassa pohjamaalissa...

Älkää kysykö, en tiedä

Muista maailmoista ja ajoista

Miniatyyrisotavoimista en hoksannut ottaa parempaa kuvaa, kun jäin tuijottamaan tuota eteenpäin töröttävillä siivillä varusteltua scifihävittäjää. Sekin olisi istunut omaan silmääni paremmin jollain naamiokuviolla tuon ilmavoimien harmaan asemesta. Jotenkin tuon koneen takapää näyttää enempi mechalta kuin miltään muulta, mutta mutta.

AT-ST oli oikein nätti ja hillitysti säistetty. Ymmärtääkseni rakkineen asentoakin oli muutettu, tai sitten tämä oli paljon omaa vanhaa malliani asiallisempi ja osasi kääntyillä suoraan laatikosta. Jalanjälkiä olisi voinut tietysti toivoa tuohon alustaan, niin ei näyttäisi ihan taivaalta pudonneelta (silloinkin sillä pitäisi olla joku pudotusjälki tjsp). Pientä rutinaa on ylläpidettävä, muuten joku luulee, että asiat olisivat kunnossa, eikö vaan?

Lainehilla

Paatteja löytyi moneen menoon. Vesikkomainen sukelluspurkki oli sinetöity hauskasti omaan lootaansa. Kaverina sillä oli kourallinen muitakin, yksi toistaan pienemmän skaalan syvyyden saalistajia. Sitten oli tuo mikroskooppiskaalan lentotukialus ja pari kohtuullisen suurta purjelaivaa.

Kuten olen ennenkin sanonut, en ymmärrä purjelaivojen päälle mitään, mutta noiden köysien ja ties minkä narujen määrä on kiehtova. Ja se, miten tarkkaa touhua tuokin on. Nostan hattuani ja pysyn itse kaukana.

Lisää lentäviä kuolemanansoja

Löysin itseni katsomasta uutta settiä lentokoneita. Ne tuntuvat olevan aina se suosituin aihepiiri, vuodesta ja Model Exposta toiseen. Ei siinä mitään, mieluusti minä näitä katselen ja ihastelen muiden tekosia (ja kahdehdin salaa kun en itse osaa).

Juustoa syövien antautuja-apinoiden salamanteri? Täh?

F-18E Super Hornet

Ei Fw-190 D vaan Ta-152

P-43 Lancer

Bf-109 K 4

Nieuport 17

Ketjuilla

Kiertokulku palautti minut taas maan pinnalle ja telaketjuille, kuten oikein on. Samat perustyypit ovat aina olleet suosikkeja ja siten siis eniten edustettuina. Siten näissä tulee aina siis uusia SdKfz 251/x:iä, Panzer nelosia, Panttereita, Tiikereitä, Kuningastiikereitä, Sotkia ja sitä rataa.

Sitten on aina joku, joka on tehnyt Jotain Ihan Muuta, kuten tuon Mk A Whippetin, joka oli aivan mieltänyrjäyttävän ruma vaunu (mutta malli oli mainio) jopa tuonaikaisella neukkustandardilla. Nämä tuovat kivaa vaihtelua yleiseen kaavaan. En nyt tarkoita sitä, ettäkö Tiikerien sun muiden tekemisessä olisi mitään vikaa, päinvastoin. Teenhän itse ihan samaa, koska suosikkivaununi ovat mitä ovat: niitä tyypillisiä. Kivaa nähdä aina kaikkea vähän erilaista niin muistaa itsekin, että muutakin voi tehdä.

Mk A Whippet

Ps 273-39, Leopard 2A4

Dioraamat

Dioraamaosasto on yksi suosikeistani. Niissä on aina kaikkea tosi ovelaa, kuten tämä vuoden 100jaa gladiaattoritaistelua kuvaava laatta. Hiekka-areena-alusta toimi tosi hyvin, hyväksyn!.

Pohjaanpoltettu KV-rumilus oli näemmä valokuvan uudelleenfilmatisointi. Kai näitä on siellä täällä tehty ja nähty, mutta minä pidin ideasta kovasti.

"Brittilaivasto-osasto Käkisalmella" vuonna x, jos muistini ei petä

Auf zur Ostfront

Auf zur Ostfront

Upea asemointi

Siviiliajokit

Rekoista, kuormureista ja kisa-autoista en tunnetusti osaa sanoa mitään. Ihan oikeilta ne näyttivät, eli hyvää työtä tällaisen amatöörin silmiin.

Adam Westin batmobiili preproduction-vaiheessa

Erikoisuuspöytä

Erikoisuuksien pöydällä oli kaikkea ei-muovimalleiksi listattavaa, kuten tämä 1:1 polkuhevonen.

Raskas vetoauto (Uragan - MAZ-7310 (tai muu mallinumero)) ja ampumavalmis ohjus. En tiedä miksi, mutta neukkurohjoista juuri nämä ajokit ovat aina kiehtoneet minua. Ne ovat mielettömän kolhoja, rumia ja kankean näköisiä, mutta silti jostain syystä hienoja.

Brittien kaappaama Komet oli ovelasti hajotettu osiin. Ylipäätään näistä koneista en taas jälkikäteen ymmärtänyt, miksi ne olivat tässä välissä, eivätkä tuolla aiempien koneiden kanssa. Jos nyt sitten ensi vuonna muistaisin dokumentoida omat kuvani jotenkuten...

Nukkekoteja tai ainakin sen oloisia oli muutama. Siistejä rakennelmia nekin. Talosten jälkeen esillä oli punoksia ja sen sellaista, enkä osannut sanoa niistä senkään vertaa kuin näistä taloista... menivät niin pitkälle ohi oman harrastuneisuuteni.

Tämän pirunnyrkin kasaamiseen kaivattaneen myös vähän enemmän ruista ranteessa kuin käteensopivien kanssa. Sen lisäksi tässä tekeleessä oli 2x6 -sakarat ja minulla on vaikeuksia 2x2 -versionkin kanssa. Ei, en ole pulmapelien suuri ystävä.

1:10 -skaalan Spitfire oli kyllä kunnioitustaherättävää kokoluokkaa. Samoin, kuten lirpake kertoi, se oli tehty itse, eikä rakennussarjasta. Vaan niin aika moni RC-lennokkityyppi taitaa tehdäkin jos haluaa jotain vähän tavallisuudesta poikkeavaa - ja jos osaa.

Tämä vauvansininen Bugatti oli ihan alusta alkaen tyhjästä rakennettu. Pöytävahti huomautti, että mallissa on yksi vika. Sininen oli väärää sävyä (muistelisin, että liian vaalea) mutta en tajunnut kysyä, että mihin verrattuna. Hillitön rakennelma.

TIE kasaan, osa II

Aurinkopaneelit

Rupesin vääntämään aurinkopaneelisiipiä kasaan. Ajattelin, että olisi helpointa tai tietyssä mielessä nopeampaa tehdä ensin molemmista A-puolet ja sitten B-puolet. Näihin paloihin oli oikein miellyttävästi merkitty vastaavat numerot sekä paneelilevyyn, että siihen kiinnitettäviin liuskoihin. Ei noista olisi ottanut kunnolla selkoa pelkästään ohjeiden osanumeroiden ja kartan perusteella.

Ensimmäisen puoliskon kasaansaamiseen meni parisenkymmentä minuuttia. Toinen meni sitten tuttuna hippasen nopeammin. Kaiken painelun, puristelun ja kääntelyn jäljiltä liuskat eivät tässä vaiheessa olleet ihan ohjeen ehdottamassa suorassa muodossa. Oioin niitä vähän, mutta siistisin tekoseni sitten, kun siivet olisivat kokonaan valmiit. Vastapuolten säätäminen kun olisi aika varmasti vähintään yhtä vakavaa vääntämistä vaativa prosessi.

B-puolet

Kääntöpuolen tukipalojen kiinnittäminen ei ollutkaan kuin noin puolen tunnin nakki. Jotenkin noin pienten palojen kyttääminen tuntui silmissä kohtuullisen hassulta, kun ne vielä heijastivat valoa kattolampusta suoraan silmiin. Aukkojen tarjoama kontrastiero materiaaliin oli siis olematon ja kiitos jo asennettujen liuskojen, ne olivat myös hankalissa paikoissa. Siitä huolimatta tähän ei mennyt sen kauempaa, hämmentävää kyllä.

Viimeinen koontivaihe

Pelkäsin kiinnitysvaihetta ihan senkin takia, etten ollut millään ilveellä saanut kaikkea kiinni. Olin myös vähän huolissani siitä, että olinko rasittanut tekelettä liikaa turhilla yrityksilläni.

Härkää sarvista, sanovat. Ensimmäinen aurinkopaneelisiipi upposi tukikalikkaan sangen helposti. Toinen samaten, mutta epähuomiossa 90 asteen kulmassa, jonka tajusin nerokkaasti* vasta kaikki läpät taitettuani. Onneksi nämä kilkkeet olivat helponmuotoisia ja sain läpät väännettyä takaisin suoraan hellästi x-actolla alkuun auttamalla. Uusintakiinnitys oli ihan yhtä helppo ja tiukkaan sulkeutunut kuin ensimmäinenkin. En sitten saanut tätäkään kasaan ilman edes yhtä nurinkurista asennusta... huoh :)
*)olin toipumassa puoliltapäivin iskeneestä migreenistä, enkä siis ollut iltaseitsemältä vielä läheskään normaalissa järjenjuoksussani

Siipien kiinnitys sinetöitiin heksapaloilla. Ne asentuivat vielä siipimoduulejakin helpommin. Kyllä tuo ihan TIE-hävittäjältä näytti. Harmi vaan, että nuo kynnet eivät olleet niin tiukkaan asennettuja kuin olisi pitänyt, enkä voinut enää korjata tilannetta, kun huomasin räpellykseni.

Vihoviimeiseksi askeleeksi jäi tukiständin kasaantaittelu. Se piti vielä kiinnittää hävittäjän pohjaan ja tässä vaiheessa piti saada tökättyä kaksi kiinnityskieltä ohjaamokapselin pohjasta ulospäin. Siis se kerrottiin nyt, eikä vielä silloin kun koko rottelo oli vielä helposti auki ja räpellettävissä.

Onnekseni teräväkärkiset pinsetit mahtuivat juuri ja juuri tuulilasista sisään ja olivat vielä tarpeeksi kapeat painaakseen noita aerodynaamisesti rungossa olleita kieliä juuri sen verran, että ne sai sitten väännettyä ulkopuolelta kunnolla auki ja asennusasentoon. Meinasin ruveta jo kiroamaan.

Pieni hidaste tuo vain oli, lopputuloksena legendaarinen TIE-hävittäjäni pysyi kutakuinkin muodossaan ja näytti ihan esikuvaltaan. Vihdoin!

Mietteitä: Fallout 4

Fallout 4 vaniljaisena

Vajaan kahdensadan pelitunnin (aktiivista aikaa suunnilleen: 0,75*190h=142,5h) jälkeen pistin uusimman Falloutin telakalle. Jatkaisin DLC-kilkkeiden parissa sitten, kun niitä olisi julkaistuna ja muuten vaan pienen tauon jälkeen. Onnistuin katsomaan kaikki loppuratkaisut ja aukomaan kaikki paitsi yhden ("Benevolent Leader", joka vaati ainakin nettirutinoiden perusteella sen Charisma 6 + 2 perkkiä) viidestäkymmenestä peruspelin achievementista. Kuusi tasoa sitä varten olisi vielä noustava, mutta katsoo nyt, jaksanko innostua.

Siltä varalta, että joku erehtyy lukemaan näitä mutinoitani ja olisi vielä spoilerikammoinen, varoitan jo nyt. Höpisen mitä höpisen sen perusteella, mitä läpipeluukerrallani tuli vastaan. Pahoittelen jo etukäteen, mutta selitän mahdollisia outouksia sillä, että kirjoittelin näitä jälkikäteen, enkä livenä.

//////////////////////////////////////////////// SPOILERIVAROITUS ////////////////////////////////////////////////

TIE kasaan, osa I

Aloitus

TIE-hävittäjän rakennusprojekti alkoi siipipalkeista. Se, että taas piti taitella metallilaattaa rullalle aiheutti vähän hämminkiä. Isoin ongelma tuli silti yllättäen näiden ohjaamopäähän tulevien kulmikkaiden - mielettömän pienien - kynsien kanssa.

Kalikat olivat mielettömän pienet, ne piti kiinnittää ahtaisiin koteloihin hassuissa kulmissa. Useamman kiristely-yrityksenkään jälkeen en saanut niitä asettumaan täydellisesti (enkä halunnut hajottaa niitä lisäryminällä), mutta toivoin, että ne painuisivat nätisti kiinni runkoa vasten myöhemmin. Näin siis oletin suunnittelijan suunnitelleen.

Ohjaamo

TIE-sarjan perinteikkään pallonmuotoisen ohjaamon kasaaminen metallilaatasta kuulosti vähintäänkin arveluttavalta. Vallankin, kun muistaa, miten helppoa sylinterien tai Keisari pelastakoon, suppiloiden vääntäminen oli... Aloitin siis mielestäni kohtuullisen lievällä alkumuodolla, josta sitten voisi jatkaa tiukempaan kaareen vääntämistä myöhemmin. Lisää kun olisi helppo taivuttaa, vähempää ja takaisin suoremmaksi ei enää niinkään.

Epämääräiseen muotoon taivuteltuani siirryin ohjeen seuraavaan kohtaan: siipipulikoiden kiinnittämiseen. En nyt ihan tiedä, mitä tein niin väärin, mutta hyvin vakavan vääntämisen jälkeenkään en yksinkertaisesti vain saanut sekä ylä- että alaläppiä kiinni rungon palasiin. Tämä oli aivan naurettavaa.

Tässä vaiheessa huomautettakoon, että tympäännyin aika mehevästi ja jätin koko tekeleen sivuun yli viikoksi. Taistelutantereelle palattuanikaan en onnistunut kiinnittämään noita kunnolla, mutta kiitos vääntämisen, sain yhden aiemminmainituista "kynsistä" kyllä irti siipitangosta!

Ikoninen ohjaamolasi

Yksi TIE-sarjan alusten tunnistettavista osista on niiden upea ohjaamolasi. Sen toteuttaminen näistä oli aika jännää sekin. Jotenkin tuon kahdeksanlohkoisen palan painaminen ihan mutkalle tuntui väärältä (pelkäsin luonnollisesti rikkovani sen), mutta palikka asettui paikalleen loppujen lopuksi aika kiltisti. Aivan järkyttävän vääntämisen ja erisuuntaisen painelun, taivuttelun ja kiroilun jälkeen sain ohjaamolasialikokonaisuuden kiinni munankuoren etulaitaan. Nyt sekin löysi oikean muotonsa ja rupesi tuntumaan vähän oikeanlaiselta.

Moottoripuoli

Rungon takapuolelle tuli tietysti takamokkula, jossa sijaitsivat myös kaksoisionimoottorit. Ensin piti vääntää kasaan pari suppilomaista muotoa, joista pienempi piti saada kiinni isomman sisäpuolelle juuri mukavan miellyttävästi "väärin päin" eli mahdollisimman hankalasti asennettavasti. Hyvän vääntämisen jälkeen se kuitenkin onnistui. Seuraavaksi tämä osakokonaisuus piti kiinnittää tuohon rengasraamiin, joka taas oli hämmentävän helppo toimenpide.

Vaikein hetki seurasi nyt. Ohjaamolasin kiinnittäminen oli sinänsä helppoa, kun koko ohjaamokalikka oli vielä pahimmillaankin 50% auki ja liikkumavaraa oli ties miten paljon. Takapalan, joka tietysti sinetöi koko pallon kiinni, tilanne oli päinvastainen. En voinut nyt käydä tökkimässä vastapuolelta, vaan jouduin painimaan sekä kahdeksan kiinnityslirpakkeen että koko ohjaamokapselin kanssa. Oikein mehevän riekkumisen jälkeen sain kilkkeet kuitenkin kiinni.

Tässä vaiheessa jouduin miettimään, huijaisinko pikaliimalla vai jättäisinkö siivet puoliksi kiinni. En nimittäin viimeisilläkään yrityksilläni onnistunut vääntämään noita siipitankoja sellaisiin asentoihin, joissa kaikki lärpäkkeet olisivat olleet edes lähellä kiinnityskolosiaan. Pieni mieleni ei taipunut tähän.