Osakokoonpano

Edistystä

Liimasin ohjaamokompleksin kiinni alustaan. Se asettui kiinni kohtuullisen nätisti. Jätin edelleen tuon etusäleikön irti niin, että saisin maalattua konehuoneen jotenkuten siedettävästi. Parhain lopputulos olisi varmaan tullut, jos olisin maalannut nämäkin osaset erikseen, mutta sitten olisin joutunut säätämään liima-maalisotkun kanssa siellä täällä ja se ei oikein viehättänyt.

Ohjaamon asettuessa paikalleen kyhäsin kasaan pakoputkiston ja liimasin nämä kohtuullisen monimutkaiset rakennelmat kiinni kotteron alustaan. Aikoja sitten poraamani reiät olivat hyvän kokoiset ja oikeilla paikoilla, joten asennusprosessi ei aiheuttanut lisää harmaita hiuksia.

Seuraavaksi siirryin varapyörän telineen pariin. Ohje kaipasi useampaa fotoetsilaattaa tuohon ulkokehälle pitämään vararengasta paikallaan. Minua moinen ei napannut, halusin pitää vararenkaan irrallaan vielä pitkään. Asensin niitä vain pari niin, että sain vielä ujutettua tuon renkaan paikalleen ja pois ilman riehumista. Häkkyrä itsessään oli kyllä siisti.

Taktinen valinta

Päätin rakentaa pari seuraavaa pääosakokonaisuutta irrallaan kuorma-autosta. Rakentaisin ne siis asennusvalmiiksi, pohjamaalaisin ne erillään ja räimisin vielä neukkuvihreälläkin. Vasta sen jälkeen asentaisin nämä viimeiset pääosat lavetilleen ja kävisin jonkunlaisen naamiokuvioinnin pariin. Mietin vähän, että katselisin vähän, miltä nuo Ukrainan osia valtailevat Vihreät Miehet sotakoneineen näyttivätkään. Tai sitten vain maalaisin jonkunlaiset enempivähempi hiekanväriset runnut muotoja vähän rikkomaan.

Näillä valitsemillani suuntalinjoilla jätin siis rengashäkkyrän omiin oloihinsa ja jatkoin taas seuraavan kohteen kohdalle. Ei sillä, että tietäisin kertoa, mitä rupesin rakentamaan, mutta laatikoita siihen ainakin rustattiin. Tuo tulisi sijaitsemaan vararengashäkkyrän takana, kuljetuskuntoisen raketinheittimen tuubien ulostuloaukkojen alla.

Siirryin tuon mystisen lootakokonaisuuden jälkeen viimeiseen puuttuneeseen pääkomponenttiin: M-21 kenttärakettijärjestelmään. Tätä olin jo odottanutkin, heitinputkisto kun olisi koko vekottimen kruunu.

Tuubien sivun ja korotuksen säätöosa oli kiehtova rakennettava. Siinä oli paljon tilaa säätää palojen asentoja, mutta kuten tuossa ensimmäisessä allaolevassa kuvassa näkyy, nivelkalikka lukitsi valitun asennon kiinni. Olin tylsä ja pistin koron nollille eli kuljetusasentoonkin sopivaan tilaan.

Kodin putkimies

Tähänastisten kokemuksieni perusteella pelkäsin tätä nelikymmenputkisen heittimen kokoonpanoa lievästi. Ovelasti vehkeen rakentaminen aloitettiin kolmella identtisellä kahdeksanputkisella rivillä, kunkin takapäähän tuli liimata raketin pyrstöpää. Olisin toki voinut jättää osan auki, mutta teinpä nyt täysin ladatun ja tulivalmiin heittimen, etteivät murkulat loppuisi kesken.

Aiemmin rakennetun kolmikon päälle tuli vielä yksi lähestulkoon samanlainen kahdeksanputkinen kalikka, mutta se erottui muista sillä, ettei sen päällä ollut kiinnitysreikiä lisätuubeille. Koko pakkaa sivuiltapäin koossapitämään tuli asentaa neliputkiset rivit (vai sarakkeet?). Tämän möhkäleen paino oli aika yllättävä, sillä se tuntui lähes painavalta käsissä.

Kuivuttuaan liimasin putkiston kiinni suuntauskoneistoon ja viimeiset koriste- tai tukipalat putkipaketin päälle ja ympärille. Seuraavana iltana asensin käsipeliä varten tarvittavat osat eli sivun ja koron säätämislaitteet sekä suuntaamiseen käytettävän PG-1M -kiertokaukoputken. Rupesi vähän harmittamaan, ettei sarja tarjonnut kaveriksi K-1 -kollimaattoria dioraamahenkisille... Ehkä se olisi työntänyt minut rajan yli.

Tässäpä nämä sitten olivat, oikeastaan. Seuraavaksi pääsisin pohjamaalaamaan ihan toden teolla.

Kuormurin hytti

Ohjaimisto ja ohjaamo

Sain viimeksi melkein koko pohjaosan valmiiksi, nyt liimasin viimeiset puuttuvat palaset kiinni. Ohjausviritelmän kiinnitykset, kumpainekin oli itsessään kolmiosainen hirvitys, menivät molemmin puolin nätisti kiinni eturenkaiden vastakappaleisiinsa ja lukitsi renkaiden asennon aikalailla suoraan. Näin oli odotettukin, eikä se mitään haitannut, kun en ollut dioraamailemassa.

Pienen tihrustamisen jälkeen oli kiva askarrella vähän vähemmän pikkutarkkojen osien kanssa, rupesin siis kasaamaan penkkejä ohjaamoon. Toki kuskin polkimet olivat mielettömän pienet, mutta siinähän ne menivät muun touhun ohessa.

Kuvastahan se ei taida juuri ilmetä, mutta hytin takaseinäosa koostui kahdesta palasta. Onnekseni takalasi (ja kaikki muutkin lasipalat tässä mallissa) tuli asentaa ulkopuolelta, eikä sisä- ja ulkopalojen väliin. Näin saatoin jättää läpinäkyvät palat huoletta pois tässä vaiheessa ja olla huolestumatta niiden maskaamisesta vielä pitkän, pitkän aikaa.

Kuskille oli tarjolla rimpularatti, käsijarrukahva, vaihdekeppi ja polkimet. Tuo pelkääjän eteen sijoitettu kepakko ei oikein auennut minulle, mutta oletin sen liittyvän rakettilavetin hallintaan. Tai sitten neukkujen käyttäjäergonomiakäsitys (kuskeista puhuttaessa) oli lähestulkoon brittien tasolla...

Kojelautaan tuli aivan naurettava määrä pieniä nappuloita ja tuohon puhaltimen säätöihin olettamaani kohtaan parit fotoetsipalat. Onneksi ne asettuivat nätisti aloilleen ilman turhaa riehumista. Sarja tarjosi kojelautaa varten siirtokuvan, mutta minähän en semmoiseen lähtenyt.

Tuohon keskelle kojelautaa tuli ovela kontrolliboksi, jonka olisi voinut jättää aukikin, mutta päätin mennä tässä ohjeen mukaan ja jätin sen kiinni. Pelkääjän paikalle tuli myös tuo mieletön häkkyrä, joka oli - taas arvatakseni - raketinheittimen suuntaus- ja laukaisulaite.

Päätin myös pistää ohjaamo-osan yhteen pakettiin ja maalata sen avonaisena (katotta, ovitta ja laseitta) parhaan taitoni mukaan. Ideanani oli siis minimoida varjonpaikat maalausta miettien, mutta samalla pitää maalauksen jälkeiset liimaukset minimissään.

Ulkopuolisena

Ovetkin tuli rakentaa sisä- ja ulkopuolista erikseen. Pareidoliani oli tuon oikealla näkyvän oven sisäpuolen kanssa väkevä, näin siinä kohtuullisen viihdyttävän kauhistuneen naaman.

Koesovitin ovia hyttiin (jotta näkisin jo nyt, oliko etulaita liimautunut liian vinoon) ja huvin vuoksi asettelin sen alustalle. Kai tästä vielä jonkunlainen kärry saataisiin aikaan.

Trumpan yksityiskohtien määrä oli kyllä miellyttävä, mutta hidastahan tämä oli. Ovien kahvoja liimaillessani mietin, että olin väkertänyt tätä Ural-kuorma-autoa jo parin viikon päivät ihan normaaliin tahtiin. Ei, tämä ei tosiaan ollut mikään "ravista laatikkoa ja valmista tuli"-Tamiya, ei lähellekään. Mutta mikäs sen kivempaa kuin tarpeeksi tekemistä tarjoava sarja?

Ovien salamakuviot olivat varmaan tekemässä kotterosta nopeamman tai nopean näköisen?

Sain vielä asennettua kotteron nokkaosat eli tuon moottoritilan kotelon sekä etulokasuojat ajovalokokonaisuuksineen. Etusäleikköä en liimannut kiinni, sillä arvelin sen olevan parhaimmillaan jälkiasennettuna sitten, kun hyttiosa oli jo lujasti kiinni alustassa. Ohjelehtinen tuputti asentamaan lamppujen lasiosat ja vilkut sun muut jo nyt, mutta ne saisivat odottaa vielä hyvän aikaa.

Liimasin myös tähän osakokonaisuuteen siitä puuttuneen snorkkeliröörin ja pari kyytiinkiipeämiskahvaa kopin takakulmaan. Sivupeilit jäivät odottamaan hippasen turvallisempaa hetkeä, ounastelin nimittäin, että tämän kiinnitysvaihe saattaisi olla niin pienille rimpuloille vähän turhan väkivaltainen elämys.

Neukkukuormurin rakenne

Tuntemattomilla teillä

Aloitettakoon heti tunnustuksella: minä en tiedä autojen (henkilö-, paketti-, kuorma-, rekka-, panssari-) mekaanisesta puolesta juuri mitään. Tai tiedän tasan sen, että niissä on tyypillisesti polttomoottori, vaihteisto ja renkaat - takavetoisessa jotain kardaaniakseliksi nimiteltyä, joka on lähinnä matkustajien jaloissa tiellä. Jos siis rutisen koko projektin ajan ihan puutaheinää, niin syy on tuossa: en minä ole tiennyt paremmin ;)

Runkotyöt

Aloitin Ural 375D:n rakentamisen alustan tikapuurakenteesta. Parin C:n mallisen teräspalkin väliin tuli asennella putkiloita ja joku jäähdyttimeksi tulkitsemani hässäkkä. Ohjeita manasin jo tässä vaiheessa: tuon roikaleen kiinnityspaikka ei ollut turhan yksiselitteisesti merkitty ohjeisiin - eikä palasista ihan suoraan kertonut, mihin se tulisi kytkeä.

Seuraavaksi ryhdyin rakentamaan ensimmäistä yllätysosaa: moottoria! Olin peräti järkyttynyt. OOB:nä yksityiskohtaisen oloisesti mallinnettu moottori. Katselin noita yläviistoon osoittavia kalikoita ja mietin, että tuohan on V-8 kaiken huipuksi (wikipedia varmisti arvaukseni). Muistin kyllä, että tykinvetäjiksi tungetuissa Krazeissa (KrAZ-255) oli bensa-ahmatit veekasit, mutta kaipa veli venäläinen käytti niitä muutenkin.

Vaan palataan asiaan: katselin rakennellessani noita etualalla näkyviä pyöriä ja mietin, että noisinhan voisi vetää hihnat jostain. Seuraavalla hetkellä silmiini osui ohjeen kohta PE-# eli hihnat oli toteutettu fotoetsiosina. Mitä ihmettä?

Vaihteisto oli aika simppeli kokonaisuus. Näiden yhteensaattaminen ja sovittaminen runkorakennelmaan oli oma shownsa, mutta lievällä kiroilulla ne vihdoin asettuivat aloilleen.

Tuo vaihteiston taaksen ilmestynyt mötti oli kai jonkinlainen voimanjakokilke, kun siitä jatkettiin akselia sekä eteen- että taaksepäin. Etu- tai kuusivetoon se kai liittyi, nimestään minulla ei ollut harmainta aavistusta.

Seuraavaksi sain rakennella jotain tasauspyörästöön liittyvää ja kai niissä oli joku differentiaalilukkoon liittyvä osanen. Pääasia oli se, että näiden kautta renkaisiin tuli vetoa tai ei ja ne joko olivat synkattuna keskenään tai sitten eivät (tämänkin idun ja toiminnan opin rentouttavassa Spintiresissä). Muoviosista ei ollut sen suurempaa sanottavaa, ne asettuivat yhteen oikein nätisti, vain tuon kardaaniakseliston kanssa joutui vääntämään ja arpomaan vähän enemmän, kun en ollut taas ohjeen kuvien perusteella täysin varma, mikä meni minkäkin alta ohi.

Allaolevan kuvan lisäputkilot (lähtivät noista mokkuloista kohti toisiaan ja taka-akselien kehdon keskuspalikkaa, mokkuloista katsojaan päin olevalla puolella) kai nekin jotain tekivät, tukivat jolleivät muuta.

Kärryyn tuli rakentaa myös räkkimäisesti asennettava ajoainetankki ja joku mystinen loota. Veikkasin sitä joko yleiseksi työkalulaatikoksi tai joksikin sähköviritelmäksi. Vaan arvailuahan tämä oli, enkä ollut ihan niin innoissani, että olisin ruvennut googlettelemaan Uralin saloja.

Eturenkaille tuli samanlainen tasauspyörästön pönttö kuin takapyörillekin. Tähänkin piti saada vedettyä pätkä kardaaniakselia ja taas kerran isoin ongelma oli arpoa tangon kulkureitti noiden muiden palikoiden lomassa.

Seuraavaksi pääsin rakentamaan renkaiden keskiöitä tai mitä hittoja ovatkaan. Takapyörissä ei ollut mitään kummallista, mutta nämä eturenkaat, nämä olivatkin jo oma juttunsa. Keskiöiden väliin tuli vapaasti heiluva kalikka akselia varten ja pari noista kalikoista näytti joltain jarrujen yksityiskohdilta. Isoin miettimisen paikka tuli noista ohjaustankojen kiinnitysosista, tulivatko ne nyt yksinään oikeisiin kulmiin, asentoihin ja kohtiin? Kai minä ne saisin vielä väkivalloin runneltua ojoon, jos jatkossa tulisi yhteensovittamisongelmia, mutta en ollut kovin luottavainen.

Jos olisin ollut dioraamamielellä liikkeellä, olisin varmaankin riemuinnut etupyörien artikulaatiosta vielä enemmän. Oli niiden kääntely nytkin ihan hauskaa, mutta oletin tässä vaiheessa, että ohjauspalikoiden asennuttua kaikki päätyisi kuitenkin lukituksi luotisuoraan.

Projekti II/17

Epäreilu tuli on paras tuli

Olen aina pitänyt raketinheittimistä, ne ovat vain jotenkin hienoja vehkeitä. Olen jo vuosia sitten rakentanut kolme eri Nebelwerferiä (15 cm NbW 41;30 cm NbW 42; Panzerwerfer auf SWS) ja halusin lähteä vähän toiseen suuntaan. Mietin pitkään ihan perinteistä Katjuskaa (BM-13), mutta sittenkin modernimpi innosti enemmän. Livenä olen ihmetellyt 122 RakH 89 -kärryjä Tatran rungolla (Tŝekkiversio RM-70), mutta niitä ei ottanut löytyäkseen mallina - vielä ainakaan. Ne ovat kolhoja, mutta hienoja, mutta jouduin tyytymään vanhempaan kalustoon, neukkujen Ural 375D -rungolle rakennettuun BM-21 -raketinheittimeen.

Palaset

Trumpeterin lootasta paljastui pari rakennusalustallista palasia, seassa pari fotoetsiosaa, minitarjonta siirtokuvia sekä setti isoja kumirenkaita. Näihin uppoaisi ehkä aikalailla aikaa. En tajunnut myöskään tarkistaa, oliko neljäänkymmeneen rakettirööriin mitään täytettä, vai olisiko vekotin tyhjäksi ammuttu. Vähän veikkasin jälkimmäistä.

Ohjeet

Maalausohjeet olivat sangen yksinkertaiset. Vihreä runko ja kuminmustat kumit. Ounastelin vähän, etten ehkä lähtisi ihan noin yksinkertaiseen ratkaisuun tälläkään kertaa.

Rakennusohjeet itse taas olivat pieni kirjanen. Jännittävä yksityiskohta paljastui heti alussa: tässä oli ihan erikseen mallinnettu moottorikin. En oikein ollut odottanut tuollaista suoraan askista.

Kokemukseni Trumpeterin maallakulkevista eivät ole olleet ihan optimaaliset osien sopivuuden suhteen, joten lievää arpomista saattaisi olla luvassa, tai sellaiseen koetin varautua henkisesti. Toki, jos vanhat muistoni eivät olleet enää (sarjan valmistumisajankohdan huomioonottavaa) todellisuutta niin myöntäisin toki kevyen ennakkoluuloisuuteni ihan suoraan.