Osakokoonpano

Edistystä

Liimasin ohjaamokompleksin kiinni alustaan. Se asettui kiinni kohtuullisen nätisti. Jätin edelleen tuon etusäleikön irti niin, että saisin maalattua konehuoneen jotenkuten siedettävästi. Parhain lopputulos olisi varmaan tullut, jos olisin maalannut nämäkin osaset erikseen, mutta sitten olisin joutunut säätämään liima-maalisotkun kanssa siellä täällä ja se ei oikein viehättänyt.

Ohjaamon asettuessa paikalleen kyhäsin kasaan pakoputkiston ja liimasin nämä kohtuullisen monimutkaiset rakennelmat kiinni kotteron alustaan. Aikoja sitten poraamani reiät olivat hyvän kokoiset ja oikeilla paikoilla, joten asennusprosessi ei aiheuttanut lisää harmaita hiuksia.

Seuraavaksi siirryin varapyörän telineen pariin. Ohje kaipasi useampaa fotoetsilaattaa tuohon ulkokehälle pitämään vararengasta paikallaan. Minua moinen ei napannut, halusin pitää vararenkaan irrallaan vielä pitkään. Asensin niitä vain pari niin, että sain vielä ujutettua tuon renkaan paikalleen ja pois ilman riehumista. Häkkyrä itsessään oli kyllä siisti.

Taktinen valinta

Päätin rakentaa pari seuraavaa pääosakokonaisuutta irrallaan kuorma-autosta. Rakentaisin ne siis asennusvalmiiksi, pohjamaalaisin ne erillään ja räimisin vielä neukkuvihreälläkin. Vasta sen jälkeen asentaisin nämä viimeiset pääosat lavetilleen ja kävisin jonkunlaisen naamiokuvioinnin pariin. Mietin vähän, että katselisin vähän, miltä nuo Ukrainan osia valtailevat Vihreät Miehet sotakoneineen näyttivätkään. Tai sitten vain maalaisin jonkunlaiset enempivähempi hiekanväriset runnut muotoja vähän rikkomaan.

Näillä valitsemillani suuntalinjoilla jätin siis rengashäkkyrän omiin oloihinsa ja jatkoin taas seuraavan kohteen kohdalle. Ei sillä, että tietäisin kertoa, mitä rupesin rakentamaan, mutta laatikoita siihen ainakin rustattiin. Tuo tulisi sijaitsemaan vararengashäkkyrän takana, kuljetuskuntoisen raketinheittimen tuubien ulostuloaukkojen alla.

Siirryin tuon mystisen lootakokonaisuuden jälkeen viimeiseen puuttuneeseen pääkomponenttiin: M-21 kenttärakettijärjestelmään. Tätä olin jo odottanutkin, heitinputkisto kun olisi koko vekottimen kruunu.

Tuubien sivun ja korotuksen säätöosa oli kiehtova rakennettava. Siinä oli paljon tilaa säätää palojen asentoja, mutta kuten tuossa ensimmäisessä allaolevassa kuvassa näkyy, nivelkalikka lukitsi valitun asennon kiinni. Olin tylsä ja pistin koron nollille eli kuljetusasentoonkin sopivaan tilaan.

Kodin putkimies

Tähänastisten kokemuksieni perusteella pelkäsin tätä nelikymmenputkisen heittimen kokoonpanoa lievästi. Ovelasti vehkeen rakentaminen aloitettiin kolmella identtisellä kahdeksanputkisella rivillä, kunkin takapäähän tuli liimata raketin pyrstöpää. Olisin toki voinut jättää osan auki, mutta teinpä nyt täysin ladatun ja tulivalmiin heittimen, etteivät murkulat loppuisi kesken.

Aiemmin rakennetun kolmikon päälle tuli vielä yksi lähestulkoon samanlainen kahdeksanputkinen kalikka, mutta se erottui muista sillä, ettei sen päällä ollut kiinnitysreikiä lisätuubeille. Koko pakkaa sivuiltapäin koossapitämään tuli asentaa neliputkiset rivit (vai sarakkeet?). Tämän möhkäleen paino oli aika yllättävä, sillä se tuntui lähes painavalta käsissä.

Kuivuttuaan liimasin putkiston kiinni suuntauskoneistoon ja viimeiset koriste- tai tukipalat putkipaketin päälle ja ympärille. Seuraavana iltana asensin käsipeliä varten tarvittavat osat eli sivun ja koron säätämislaitteet sekä suuntaamiseen käytettävän PG-1M -kiertokaukoputken. Rupesi vähän harmittamaan, ettei sarja tarjonnut kaveriksi K-1 -kollimaattoria dioraamahenkisille... Ehkä se olisi työntänyt minut rajan yli.

Tässäpä nämä sitten olivat, oikeastaan. Seuraavaksi pääsisin pohjamaalaamaan ihan toden teolla.