Sikanopee protomaalaus

Meinasin alunperin siistiä printin oikein huolella ja sitä rataa. Mutta mitä sitä turhaan prototyypin kanssa hienostelemaan? Varsinkin, kun en tiennyt, miten tuo materiaali ottaisi maalin vastaansa, jos ottaisi. Muovi ei tuntunut mitenkään omituiselta, joten olin luottavaisehko maalauksen toimivuuteen.

Pohjamaali

Valkoinen Vallejon sufrace primer, ei tästä kai sen enempiä tarvinnut selittää tai kuvailla? Sitä samaa, aina vain. Kunhan räimin pintaan.

Ruiskuharmaa

Vetäisin koko vehkeen ympäri Vallejon USAF Medium Greytä (VMA 71120) ja sumuttelin vähän lisäsävyä saman sarjan tummanharmaasta (VMA 71123 USAF Dark Grey), eipä se erikoisemmin tuosta erottunut. Sitten maalasin summittaisesti aurinkopaneelien alueita tuolla samalla tummanharmaalla niin, että erottuivat selkeästi.

Käsipelivaihe

Ajattelinpa sitten, että jos vaikka maalaisin nuo kaikki käsin vähän paksummalla maalikerroksella. Tässä tapauksessa pinnan rosoisuuden lieväkään peittyminen ei olisi haitaksi. Komentokapselin laseja varten vedin pienet maskiteipit siltä varalta, että leviäisi, mutta siistiä jälkeä siitä kuitenkin tuli.

Yksityiskohtien kierros

Kauniiksi lopuksi litkutin sekä paneelit että ikkunalasit Citadelin mustalla (Nuln oil), kapselien peräpäiden kepakot punaisella (VMA 71085 Ferrari Red). Laukaisimen suuuakkoa ja noita kolosia sotkin melko kuivalla sienellä töpötellen / pyyhkien (VMA 71057 Black). Kun maalit olivat kuivuneet, käpistelin kaikki mustat alueet Vallejon puolihimmeällä lakalla (70522 Satin varnish), kun kirkas lakka on tupannut tekemään kaikesta aina märän näköistä. Tässä lopputulos ei ollut ihan optimaalinen, kiitos joko alisekoitetun tai muuten vain yli-ikäisen lakan. Joistain kuvista kiiltoefekti kyllä erottui.

Kuvainveistäjän jalanjäljissä

Täydellisyyden tavoittelua

"Täydellisyyttä ei ole tavoitettu sitten, kun mitään ei voi enää lisätä, vaan kun mitään ei voida enää ottaa pois." Tai jotain tuohon suuntaan sanoi joku kynänpyörittelijä joskus. Sitaatti nyt tuntui sopivan tähän hetkeen, kun olin repimässä kaikkea ylimääräistä ja turhaa pois.

Lähempää tarkastelua

Napsin pari kuvatusta mallista. Lähempää tarkasteltuna printterin resoluutio näillä asetuksilla kävi hyvinkin selväksi. Näytin tuolle pikaisesti viilaa, mutta päätin sitten, ettei prototyypin takia kannata ihan mielettömästi riehua, joten kaukaa nätti olisi ihan validi lopputulos.

Projekti VIII/17

[edit] Tiedän kyllä, että tämä postaussetti tulee ulos melkein vuosi sen jälkeen kun se toteutettiin ja kirjoitettiin, en vain halunnut sekoittaa näitä lätinöitä T-35 -postauksien sekaan. Enkä myöskään ollut varma, miten pitkään mutinamatskua riittäisi senhetkisellä työtahdillani. 'Mutinoitten 2018 on oleva poikkeava.

Futulabsista päivää

Kuulin ja näin jo pari kuukautta ennen ensimmäistä työpäivääni, että uudessa paikassa oli jokunen 3d-tulostin. Ensimmäinen ideani oli tietenkin Nemesis - Velhon Tulivaarna Seth, mutta eihän siitä löytynyt mallia (tai yksi, joka maksoi 80 USD, vähän liikaa silkkaa testailua varten), enkä minä osannut sellaisia luoda. Farscapesta tutut Moya ja Talyn kiinnostivat, mutta muistinpa sitten jatkuvat kitinäni siitä, miten TIE Bombereita ei vain ole mallisarjoina...

Tuumasta toimeen

Pistimme näissä touhuissa enemmän vaikuttavan työkaverini Nathanin kanssa pommikoneen tulostumaan eräänä puolisateisena torstaipäivänä. Mallinnin mietti pyörittelyn, asettelun sekä asetusten säätämisen jälkeen, että puoli vuorokautta menisi.

Tämä siis single extruderilla, masiinassa vielä edellisperjantaina ollut moarxtruder oli huomattavasti nopeampi, mutta ei voinut mitään. Tarkkuusasetuksiksi valitsimme normaalin, emme nopeaa tai tarkkaa jälkeä tekeviä presettejä. Hassujen muotojen takia tuo tarvitsi päälle "kaikki tukirakenteet" ja niistäkin vielä "helmalliset" tai miksi tuota kutsuisikaan, vähän tulivuorimaisesti levenevät muodot, koska aluksen itsensä jalanjälki oli niin pieni.

Nettikameraviritelmästä sai kurkkia, lähtikö se edes tekemään mitään. Kyllä vain, kyllä vain.

Jep. Kolmisen tuntia myöhemmin jäljellä oli edelleen reilut 12 tuntia tulostusaikaa.

Neljän tunnin tarkistuspiste

Kävin kotimatkalla toimiston kautta katsomassa, miten tuo eteni. Hissukseen, onneksi sitä ei tarvinnut jäädä vahtimaan.

Perjantaiaamun elämys

Olin seuraavana aamuna normaalin aikaisin töissä. En aloittanut kahvinkeitolla, vaan menin kurkkimaan koneeltani printterin webcam-feediä - turhaan. Masiina väitti olevansa valmis, lämpötilat olivat nollilla ja koska printterihuone oli pimeä, kameran kuvasta ei oikein erottanut mitään. Ravasin siis sinne, jälleen kahvimasiinan ripeästi ja peräti luonnottomasti ohittaen.

Saatoin päästää jonkunlaisen muahahahaaa-henkisen naurahduksen, kun löysin tulosteeni. Se oli sekä odottamaani paljon suurempi että kokoonsa nähden yllättävän kevyt. Tuon tukirihmaston siivoaminen kyllä pisti miettimään.

Valmista: Projekti VII/17

T-35 "APTEP"

Speksit

T-35 oli itsessään vuosimallia 1938 ja painoi luonnossa 45 tonnia. Pituutta masiinalla oli 9,72m, korkeutta 3,43m ja sen panssari oli 10-30 mm paksua, mikä ei suorissa levyissä tainnut olla siihenkään aikaan juuri mitään. V12-moottorillaan hirvitys pääsi maksimissaan 30 km/h vauhtiin ja tankillisella pörötteli 150km, oletettavasti vain optimiolosuhteissa. Miehistöä tarvittiin peräti 11 ukkoa. 76,2-milliseen päätykkiin oli mukana 96 kranaattia, 45-millisiin yhteensä 220 kranaattia ja 7,62-kuteja oli peräti 10 080 patruunaa (pari kiloammusta per kuularuisku).

Insinöröintiä

Vaunun taustoista ja ideasta olin mutissut jo ennen aloitusta, joten mitä niitä enää toistamaan. Korvattakoon ne insinöörimäisesti numeroilla!

Julkaisin 23 sessiopostausta, joista kukin kattoi keskimäärin 45 minuutin edestä puuhastelua. Suunnaton osa noista minuuuteista kuluikin, kuten aiemmin mutisin, kontekstinvaihtoihin eli aloitteluun ja lopetteluun, sekä satunnaisiin projektiassistenttien aiheuttamiin keskeytyksiin. 23 * 45min = 1035min / 60min = 17,25h eli... hohoh. Alun kolmatta täyttä työpäivää ilman lounastaukoja.

Yksitoikkoisesta vaunuväristä ja naamiokuviottomuudesta huolimatta vaununkuvatus söi silti reilua tusinaa eri maalia ja maalinkaltaista ainetta sekä kolmea tyyppiä liimaa. Siirtokuvia meinasin käyttää pakasta peräti kaksi (loput olivat lähinnä valkoisia raitoja), mutta jälkimmäinen rullasi niin revin molemmat mäkeen aika turhautuneena.

Jotain johtoja tuohon olisi kai voinut vedellä lamppuja varten, mutta teinpä nyt ihan oobina. Päätornin katolla oleva kohokuviotähti olisi kai voinut ottaa maalia pintaansa, mutta kun en löytänyt* tästä hirvityksestä yhtään oleellista referenssikuvaa niin annoin olla. Turhaa stressiä tuli vältettyä.

*) en tosin tuhrannut kovin pitkää aikaa etsimiseenkään vaan luovutin helpolla

Rakennussarjasta itsestään

Kaikenkaikkiaan Zvezdan T-35 oli mielenkiintoista rakennettavaa. Jotenkin paloja piti siivota ihan mielettömän paljon, mikä taas johti siihen, että rakentelu itsessään oli hitaampaa kuin jonkun Tamiyan tai Dragonin sarjan kanssa.

Palat sopivat paikoilleen mainiosti, vain vaunun kannen kanssa oli hämminkiä, mutta pelkään, että juuri sen takia sain syyttää siitä vain ja ainoastaan itseäni. Yleisesti kaikki rakentelu oli suoraviivaista, omituisin ja ehkä epästabiilein härpäke oli päätornin alaosa, joka koostui liuskoista ja kaikeksi yllätyksekseni toimi nätisti. Muille torneille olisi pitänyt rakentaa raidepala, joka olisi pitänyt ne kiinni rungossa, mutta jätin ne omaa puuhasteluani helpottaakseni tyystin pois.

Kuvatuskokoelma

Alle läiskäsin taas perinteisen ympäriämpäri-kokoelman vaunusta nyt myös virallisesti valmiina. Vaunun hassuudesta johtuen napsin epätavallisen määrän "kaikki kasassa"-kuvia, joten kokonaisuus on varmaan tullut ehkä turhankin tutuksi pitkän prosessin aikana.

Metahetki eräänä torstai-iltapäivänä

Kuvien räpsimisen aloittaessani ongelmani oli ensinnäkin, etten tiennyt, missä nappaisin kuvatukset fiksuimmin. Uuden (meille) kodin ongelmia, sano. Jalustana käyttämäni kovakantinen Jeff Smithin "Bone" One Volume Edition inspiroi ottamaan sen uudelleenluettavaksi. Sille jaettakoon tässä 'mutinoitten yleisaiheesta äärettömästi poikkeava mutta silti varaukseton suosittelu.

Sessio XXIII

Viimeiset koristelut

Kävin pinohiirivälineiden metalliosat läpi mustalla litkulla (Citadelin Nuln Oil). Sitten erikeepperöin nokan lamppuihin lasit kiinni. Kaikki tämä vei aikaa tuplasti pidempään kuin olisi tarvinnut, kun nuorempi projektiassistentti päätti tulla vähän auttamaan.

Kokeilin vielä typeryyttäni liiskata punatähdet helmapanssareihin, mutta toinen niistä otti ja repesi kelvottomaksi (yksi sakara veti spagetiksi kaiken muun alle ja suutuin). Sain sen ensimmäisen, täydellisesti paikoilleen istuneen, sitten pois ja roskikseen. Perkele.

Minä. Vihaan. Siirtokuvia.

Sessio XXII

Säistystä lopputoukokuun lämmössä

Aloitin säistyspuuhasteluni kuivaharjaamalla telaketjujen kulutuspinnat teräksellä (VMA Steel), niistä siirryin hivelemään erinäisiä vaunun ja sen tornien muita kuluvia kohtia, kuten ripustuslenkkien sisäkehiä, saranoita sun muita. Hellimmän pensselinkosketuksen tarjosin yleisesti vaunun lukemattomille töröttäville pultinkannoille tai ainakin valtaosalle niistä.

Pystysuoria osia suttasin Vallejon Environment-sarjan Rainmarksilla, jolla vetelin erilaisia runtuja ylhäältä alaspäin, fiiliksen mukaan. Voi olla, että päästin tuota kamaa vähän liian valloilleen, mutta pistettäköön se uutuudenviehätyksen piikkiin.

Samasta sarjasta käytin myös Mud and Grass -mömmöä, jota käytin lähinnä teleihin, etu- ja takapään alaosiin sekä ihan vähän palautuspyörien suunnalle. Koetin pitää pientä rotia ja olla käyttämättä ihan liikaa sitä. Pensselin potentiaalisen tuhoamisen pelossa käytin tops-puikkoa levittelyyn. Näin jälkikäteen miettien, se oli ehkä turhan iso tai ennemmin kömpelö applikaattori, mutta ehkä se ei haittaisi kun kyseessä ei ollut tarkkuustyö?

Viimeisestä kuvasta saattaisi nähdä, että muistin vihdoin viimein katkoa kaapelikelan langan. Ensi kerralle jäi vain nokkavalojen lasien erikeepperöinti ja pioneerivälineiden litkuttelu. Vanhan sanonnan mukaan tunnelin päässä näkyi jo valoa, ja jos muistaa, että asustelen Länsimetron hujakoilla, tunneli on tänä vuonna, varsinkin talvipuolella, ollut aika turvallinen kävellä.