Nimeämättömällä Henschelin tehtaalla

Torni

Tiikerin torni aloitti muodostumisensa tornin kattolaatalla. Siihen asennettiin muutama hassu ja yksinkertainen alipalikka (savunpoistoventtiili, komentajan luukku ja ampujan luukku). Tornin kyljet taas väännettiin yhdestä palasta, joka oli vähintäänkin kiehtova ja meni ensiyrittämällä ihan omituiseksi. Kun takapänisteri liitettiin kiinni, kurvi asettui paremmin muotoonsa ja kattolevy ojensi sen lopullisesti oikein. Alakehä oli vielä mitä oli ja tiesin, että se lukittaisiin vasta runkolevyn kanssa, joten en alunperin edes hermoillut sen kanssa.

88KwK36

Tykki kiinnityksineen taas olikin oma hauska projektinsa! Putki vain laitettiin killumaan vapaasti ensimmäiseen lootaan, joka sitten kiinnitettiin tiukasti seuraavaan palaseen yhtä jämerästi. Näin putki pysyi kurissa ja hölskymättä.

Näistä on muuten aina ihan naurettavaa yrittää ottaa kuvia, kun palat heijastavat kattovaloja niin, ettei kännykamerani ota niistä otetta ensinkään. Ja ei, en ole ottamassa työkuvia isolla kameralla

Runko

Useammasta MEM-mallista viisastuneena en noudattanut ohjeen kehoitusta vääntää runkoa kasaan vielä tässä vaiheessa. Sen sijaan asensin kaikki tötteröt, hinauskaapelit, kuskinluukut ja radistin kk-mokkulat ensin. Näin erisorttisten liitosten tekoon olisi vielä kosolti tilaa kun seinät eivät olisi vielä tiellä.

Tikrun pakoputket olivatkin metkat. Kuvittelin ensin, että nuo haarapalat olisi pitänyt taittaa 90° kulmaan ja sitten liittää yhteen. Onneksi sen sai vielä peruutettua ja rööri onnistui nätisti. Ne piti sitten liittää aika tiukasti kiinni takalevyyn ja tutut suojalevyt väännettiin kavereiksi. Kai ne olisi voinut poiskin jättää, mutta metalliset X:t ehkä olisivat näyttäneet vähän hoopoilta yksinään.

Aika nätti se jo oli, ennen mielettömän näköisiä telapyöräviritelmiään. Ne eivät ohjetta silmäillessä olisi kovinkaan kamalat, vain vaivalloiset kyhätä.

Telakoneisto ketjuineen

I

Tämähän se oli jännä vaihe. Aloitin rullaamalla palautuspyörän sylinterin ja kiinnitin sen kylkilevyyn. Sitten taistelin palautuspyörälevyn kiinni siihen. Hirveää säätämistä koko hässäkkä, kun noiden pyöreäksisaaminen ei ole ollut suoraviivaista ja siten niiden jatkokiinnittelystä on aina tullut vähän jännää... Nytkin kuvasta saattaisi nähdä, että pyörälevy ei ollut turhan suora.

Jatkoin kiertämällä neljä telapyöräsylinteriä kasaan ja kiinnittämällä ne kylkilaattaan. Niiden jälkeen tein saman vetopyörän ja nokimmaisen telapyörän paloille. Ahdasta.

Nyt tulikin jännä paikka kun ohje ei ollut turhan yksiselitteinen. Mietin, että jos tekisin ulommaiset telapyöräkiekot ensin ja liittäisin ne sitten seuraaviin, sisempiin telapyöriin lomittain ja sitten koko roskan noihin jo kiinnitettyihin sylintereihin, kaikki menisi kohtuuselvästi. Höpsismin periaatteita noudattaen tein sitten näinpäin.

Telapyörähäsmäkkä näytti vähän olympialaisrenkailta ja kaikkien palasten suuntien kanssa piti olla tarkkana. Muuten ne eivät olisi istuneet enää mitenkään kiinni sylintereihin.

Noin kymmenen minuutin vääntäminen, hikoilu, kevyt kiroilu, hellä väkivalta ja sen sellainen sai silti kalikkasarjan kiinni sinne, minne pitikin. Laitoin vielä vetopyörän levyn kiinni ja lopetin siltä illalta. Aivan hirveää hommaa, mutta onneksi oli enää vain toinen aivan samanlainen jäljellä.

II & III

Ennen mitään muuta läimäisin tuohon vasemmanpuoleiseen laattaan vielä sen viimeisen puuttuvan ulommaisen telapyörän kiinni. Kuten kuvasta näkyi, se jäi aiemmin sekamelskan kanssa kirotessani laittamatta.

Oikean laidan telapyörästön rakensin hippasen eri järjestyksessä: kiinnitin ensin kaikki sylinterit tiukasti paikoilleen. Seuraavaksi laitoin sisempiin telapyöriin ulompien kehät kiinni ja sitten tämän sarjan kiinni rööreihin. Ajattelin, että se menisi näin vähän kevyemmin ja pienemmällä vääntämisellä.

Kun tuo setti oli paikoillaan, loput olivat kuin karkin syömistä. Naps naps ja naps, painelin loput pyörälevyt kiinni ja taivuttelin kielekkeet tiukasti jumiin. Aika himmeää vääntämistä tuokin oli hetkittäin, mutta helpompaa kuitenkin.

Telaketjut koostuivat kahdesta yhteenliitettävästä palasta per puolisko, kunkin sivussa oli kaksi tai neljä kiinnityskielekettä runkopalaansa. Näin niitä ei saanut väärin päin tai väärään runkopalaankaan kiinni.

Liitoskohta ei jäänyt kovin kauniiksi, vaikka miten koetin niitä vielä väännellä. Ensimmäinen ketju sai vääntyä miten meni, toista koetin vähän rullata alkuun kynää vasten, mutta kumpikaan lähestymistapa ei ollut selvästi toista parempi.

Loput romut

Tässä vaiheessa oli jäljellä enää kaksi palaa ja niiden sekä telakoneistopalojen että lopputiikerin yhteenliittäminen. Noudatin (mielestäni taas, jälleen epäselvää) ohjetta ja laitoin nokkapellin ahdistavan arpomisen jälkeen yläkautta kiinni. Se oli loppujen lopuksi oikein, onnekseni.

Tämän jälkeen kiinnitin kylkipalat kiinni runkoon ja samalla väänsin rungonkin oikeaan, lopulliseen muotoonsa. Pohjalevy oli viimeinen puuttuva osa ja se nyt asettui kohtuullisen kiltisti tilaansa, mitä nuo ohjeen mukaan telapyörien korkkiruuvikierretyt kiinnityskielekkeet töröttivät tiellä aika penseästi. Pienellä vääntämisellä ja kiroamisella tästäkin selvittiin.

Projekti III/18

Syntymäpäivätiikeri

Sain tuoreimman auringonkierrokseni alkamisen kunniaksi mm. kuvassa näkyvän Tiikerisetin. Tuo olikin ensimmäinen lajiaan, joka ei ollut kotoisin kaukaisesta galaksista.

Kun olin saanut edelliset metallimallit kasaan, jatkoin samalla vaivalla tämän kanssa. Paketista paljastui aivan naurettavan pienellä präntillä tulostettu yksisivuinen ohje. Täytyi sanoa, että uudempien settien isot ohjeet ovat olleet paljon kivempia tuijotettavia.

Silmäilyn perusteella laite näytti ehkä erehdyttävänkin yksinkertaiselta. Yllätyksenä minulle ainakin tuli se, että 8.8cm KwK 36 oli yksittäinen, erillinen metallimötikkä, eikä laatasta rullattava tötterö. Jollei muuta niin siistimpi siitä näin tulisi.

Valmista: Projekti II/18

Boba Fettin menopeli

Mutinaa

Rakenteluraportoinnissani mutisin siitä, miten mielettömän kauan tämän vehkeen rakentamiseen meni aikaa. Syynä olivat lukuisat kaarevat ja vääntelyvaiheessa vielä usein tukemattomat muodot. Falconin vajaaseen kahteen tuntiin verrattuna tähän meni melkein viisi.

Jokunen kalikka tuntui siltä, että olisivat hajonneet millä hetkellä tahansa niitä väännellessä tai asennellessa. Pitkään kiroamani lautasosa oli taas jotain, minkä liitoskielekkeet (tai niiden vastakappaleet) ilmeisesti vääntyivät kelvottomiksi kun ensiyrittämällä tungin niitä väärin, väärässä kulmassa tai jotain. Siitä niitä ryökäleitä en saanut enää pelastettua.

Slave I

Legendaarinen palkkionmetsästäjä Boba Fett peri yllättävästi keskuudestamme poistuneelta isähahmoltaan Slave I:n, Kuat Systems Engineeringin valmistaman Firespray-31 -luokan partiointi- ja hyökkäysaluksen (onpa näitä typerää kääntää). Tarinoiden mukaan niitä käytettiin eri poliisivoimien aluksina, aikaan ennen Extended Universen roskiinheittämistä, nykytilanteesta en ole pitänyt itseäni sen ihmeemmin kärryillä.

Tässä mallissa ei ollut näkyvillä mitään piiloaseistusta (erinäisiä jemmaluukkuja kylläkin, jos joku vaikka tunnistaisi ne), vain nuo alhaalla roikkuvat kaksoisblasterikanuunat oli mallinnettu. Yleisvariantissa nekin kai olivat (legendojen mukaan) lasertykkejä.

Kuvatukset

Tässä nämä perinteiset kahdeksan suunnan pyörähdyskuvat. Ekaan kuvaan sain melkein kaljuni heijastumaan tuosta tuulilasista, mutta hoksasin viimein väistää ennen kuvan ottoa. Näemmä näiden heijastavien käikäleiden kanssa pitäisi pitää huoli siitä, että myös sivuilla on aaneloset, eikä vain mallin alla ja takana... Nyt noissa heijastuksissa näkyy välillä kuopuksen tuolia, sormia ja ties mitä muuta arkista mutta asiaankuulumatonta.

Lopuksi vielä pari muuta kuvatusta. Näistä keskimmäisen pointti on lähinnä näyttää tuon muuten helposti piiloonjäävän alaosan sisäpuoliset detaljit. Siipiä ei valitettavasti voinut kääntää laskeutumistilaan tätä kuvaa ja asiaankuuluvaa sitaattia varten.

Projekti II/18

Falconille seuraa

Osuvasti Falconin lähdettyä liikkeelle jonossa oli seuraavana hyviksille(kin) töitä tehneen palkkionmetsästäjän legendaarinen ja jotenkin vain niin siisti alus. Muistan olleeni ipanana ihan innoissani ne muutamat hetket, joina Boba Fett tai Slave I olivat ruudulla ja mieluusti vielä äänessäkin. Imperiumin vastaiskua katsellessani siis.

Ohjeet olivat totuttua suurempaa pränttiä (oli ihan kiva, tuplasti isommat kuvat olivat selvempiä tihrustaa) ja jakautuivat kahdeksalle sivulle. Suomeksi: kahdelle kaksipuoliselle paperille.

Laattoihin kaiverretut palaset olivat ehkä vähän ahdistavankin monimutkaisen näköisiä ja niitä oli aika paljon. Tai no, samassa suuruusluokassa kaikkien muidenkin MEM-sarjojen kanssa, mutta jos mietti alusta niin greebliä tuli olemaan aikalailla.

Taas kerran Kuatin avaruustelakoilla

Ensimmäinen kolmevarttinen

Ehkä lukijaa huvittaisi se aikamäärä, jonka sain upotettua kahden allanäkyvän kuvan esittämän tuloksen aikaansaamiseen. Joku parikymmentä minuuttia upposi päärungon vääntämiseen ja erityisesti sen leukalevyyn. Siis siihen, mikä on tuulilasin edessä ja alla aluksen laskeuduttua ja pilotin pään päällä ja takana sen ollessa lentomoodissa. Ohjeen "väännä käsin" ei paljoa lämmittänyt ja jotenkin olin asemoinut itseni niin, että valot heijastivat jatkuvasti slotteja etsiessä takaisin silmiin ja minkään osuminen mihinkään oli vähän sitä ja tätä.

Sama show jatkui kaksoisblastertykkien kanssa. Niiden kääntely-korotuslaitteiston palikka oli vielä helppoa, tykkien asentaminen siihenkin vielä sujui sen pahemmitta kiroiluitta mutta voi hyvää päivää, kun alimoduli piti saada kiinni tuohon alukseen. Taas kerran ensimmäinen vaati enemmän säätämistä ja toinen kopio meni ongelmakohtien jo löydyttyä helpommin.

Siltikin tähän meni ihan naurettavasti aikaa. Ja minä kun kuvittelin, että tämä olisi se helpompi näistä kahdesta warssipurtilosta!

Toinen mokoma

Tämähän oli jo ihan naurettavaa. Kuusi (6) runkoon tasaisesti läiskäistävää laattaa söivät ihan kipeän määrän aikaa. Syy oli se, että runko oli kaareva ja siksi noiden liiskaaminen oli normaalia hankalampaa, kun liitosläpyskät eivät vain ottaneet osuakseen reikiin perinteisellä "käännän nämä 90-asteen kulmaan ja se on siinä"-tekniikalla.

Onneksi niiden lisäksi sain aloitettua ensimmäisen kääntösiiven kääntöpalikan kasaamisen. Sitten olikin jo aika lopettaa juuri ennen puolikaaren muotoisen panssaripalikan kääntö-, vääntö- ja asennusvaihetta.

Ja kolmas

Kaarevan kalikan muotoonvääntö ja asennus oli muuten hankalaa puuhaa. Onneksi otin ensimmäisestä opikseni ja toinen meni vähän nopeammin. Silti tähän meni noin puoli tuntia ja olin vähällä hajottaa jotain palasia uudelleen ja taas uudelleenvääntäessäni.

Tähänastisen rakentelun kutakuinkin helpoin osa oli tässä: tuo vähän Z:n muotoinen pala, joka pakotti rungon muotoonsa. Tämän jälkeen kävin pohjahäsmäkän kimppuun ja jätin sen kanssa hikoillessani kuvat ottamatta.

"Parasta" oli se, että puoliskoita yhteenliittävät osat eivät yksinkertaisesti vääntyneet yhteen ja luovutin niiden kanssa ennen minkään hajotessa peruuttamattomasti. Luotin siihen, että liitoskohtien peittopalat pitäisivät käikäleen kasassa.

Neljäs sessio

Aloitin kiinnittämällä lautaspalan etupuolen yhteen tuolla pienellä lisäpanssaripalalla. Irvistys oli silti aika ruma, mutta sille ei voinut mitään kun sen omat liittimet olivat kelvottomassa kunnossa.

Onnekseni runko asetettiin niin, että typerät aukot peittyivät kokonaan! Yllätyin suorastaan, että tämä askel meni niinkin vähäkiroiluisesti.

Tuplatötteröt eivät olleetkaan ajomoottorien suuttimia, vaan repulsorigeneraattoreita. Aluksen liikutteluun kumminkin, joten ei-fanaatikolle ero lienee aina ollut mitätön, jos edes sitä.

Viides ja viimeinen

Jatkoin sitten pohjapalasten kiinnittelyä. Niitä oli paljon ja ne olivat kaikki aika jännän muotoisia, mutta silti kohtuullisen helppoja asentaa, joten edistyminen oli mukavan ripeää.

Viimeisten kahden pääaliosan yhteenliittäminen oli (taas) hiuksiaharmaannuttavaa hupia, mutta kun sain pohjasoikion kiinni tuohon helmaan, sain väännettyä siipituet kiinni ja se vakautti kokonaisuutta mukavasti entisestään. Neliskanttisen kilkkeet tosin olivat aika ahtaat kielekkeiden kiertelymielessä, mutta sain niitä kuitenkin väännettyä niin, etteivät irronneet turhaan.

Jalusta oli aika hämmentävän pieni koko muuta alusta tukemaan ja jouduin vähän vääntämään koko tekelettä takakenoon, että se pysyi pystyssä. Sitten jatkoin viimeisten osien, siipien, parissa.

Voi hyvää päivää, miten hankalat ne olivatkaan! Siiven asentaminen tukihäkkyrään oli myös aika konstikasta, mutta onnistui kumminkin. Jälleen kerran ensimmäinen puoli meni opetellessa ja jälkimmäinen taas heilahti tuosta vaan kasaan.

Johtuiko se sitten kuvakulmista vai omasta kädettömyydestäni, mutta jotenkin tuota mallia näistä kuvista katsellessa tuli vähän toispuoleinen olo. Epätasapainoinen.