31.10.2018

Valmista: Projekti II/18

Boba Fettin menopeli

Mutinaa

Rakenteluraportoinnissani mutisin siitä, miten mielettömän kauan tämän vehkeen rakentamiseen meni aikaa. Syynä olivat lukuisat kaarevat ja vääntelyvaiheessa vielä usein tukemattomat muodot. Falconin vajaaseen kahteen tuntiin verrattuna tähän meni melkein viisi.

Jokunen kalikka tuntui siltä, että olisivat hajonneet millä hetkellä tahansa niitä väännellessä tai asennellessa. Pitkään kiroamani lautasosa oli taas jotain, minkä liitoskielekkeet (tai niiden vastakappaleet) ilmeisesti vääntyivät kelvottomiksi kun ensiyrittämällä tungin niitä väärin, väärässä kulmassa tai jotain. Siitä niitä ryökäleitä en saanut enää pelastettua.

Slave I

Legendaarinen palkkionmetsästäjä Boba Fett peri yllättävästi keskuudestamme poistuneelta isähahmoltaan Slave I:n, Kuat Systems Engineeringin valmistaman Firespray-31 -luokan partiointi- ja hyökkäysaluksen (onpa näitä typerää kääntää). Tarinoiden mukaan niitä käytettiin eri poliisivoimien aluksina, aikaan ennen Extended Universen roskiinheittämistä, nykytilanteesta en ole pitänyt itseäni sen ihmeemmin kärryillä.

Tässä mallissa ei ollut näkyvillä mitään piiloaseistusta (erinäisiä jemmaluukkuja kylläkin, jos joku vaikka tunnistaisi ne), vain nuo alhaalla roikkuvat kaksoisblasterikanuunat oli mallinnettu. Yleisvariantissa nekin kai olivat (legendojen mukaan) lasertykkejä.

Kuvatukset

Tässä nämä perinteiset kahdeksan suunnan pyörähdyskuvat. Ekaan kuvaan sain melkein kaljuni heijastumaan tuosta tuulilasista, mutta hoksasin viimein väistää ennen kuvan ottoa. Näemmä näiden heijastavien käikäleiden kanssa pitäisi pitää huoli siitä, että myös sivuilla on aaneloset, eikä vain mallin alla ja takana... Nyt noissa heijastuksissa näkyy välillä kuopuksen tuolia, sormia ja ties mitä muuta arkista mutta asiaankuulumatonta.









Lopuksi vielä pari muuta kuvatusta. Näistä keskimmäisen pointti on lähinnä näyttää tuon muuten helposti piiloonjäävän alaosan sisäpuoliset detaljit. Siipiä ei valitettavasti voinut kääntää laskeutumistilaan tätä kuvaa ja asiaankuuluvaa sitaattia varten.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti