A-tarvikkeet III

Kun olin saanut Maverick-ohjukset niinsanotusti alta pois, jatkoin muiden romujen parissa. Mietiskelin lähinnä, minkälaisia ripustimia tarvitsisin mihinkin. Triplaejektorit ja kuutoisejektorit eivät varmaankaan olisi näitä kantaneet, joten niihin tulisi jotain muuta.

Ei sillä, että hardpointien lataamisen realistisuus (sattumalta se jaksaa kantaa oikeastikin kaikki kuusi valmistamaani Maverickia) olisi tässäkään projektissani mitenkään edes haussa. Pääasia olisi saada vekottimesta mahdollisimman röyhkeä.

Ennen jatkamista huomautettakoon, että allaolevat pätkät kirjoitin yhdeksän eri illan aikana ja tilanne eli jatkuvasti. Jos siis jokin ideajana tai lausahdus ei tunnu sopivan kokonaisuuteen, niin syy on siinä: en hoksannut sitä jälkikäteen enää typoja tarkastellessani.

Lisää rautaa

Olin jo valmistellut neljä rakettikasettia (lärpäkkeen mukaan mallia LAU-3), ehkä ne riittäisivät tai sitten joutuisin askartelemaan vielä pari. Ideani oli tässä vaiheessa se, että esim. TER:n laidoilla olisi rakettikasetti per puoli ja niiden välissä joku pomminkuvatus. Se näyttäisi ehkä vähemmän ahtaalta ja täyteentungetulta kuin kolme ryppäässä.

Tai sitten vastaava MER (Multiple Ejector Rack, koska ilmeisesti Amerikan ilmavaivat laskevat "yksi, kaksi, kolme, monta") ja eteen pari rakettikasettia ja pommit laitettaisiin laitteen takapäähän. Oli miten oli, pommeja (tai toisia rakettikasetteja) päin ampuminen ei oikein kuulostanut turvalliselta kuviolta...

Hyvin pienen pähkäilyn ja koesovittelun jälkeen päätin, että rakettituubit menisivät kahden TER:n sivuille ja niiden väliin laittaisin normipommin. Liimasin viimeiset pomminpuolikkaat yhteen, irroitin kaiken oleellisen valurangoista ja putsailin rojuja pois. Kuusioraiteet liimasin koneen ripustimiin niin, että keskimmäinen jäi tyhjäksi (ehkä jopa lopullisesti).
Ei noita nyt ihan niin montaa sitten ollutkaan.

Ei huolta rujoudesta, paikkamaalauksen sun muun aika koittaisi ennen koneeseen asennusta.

Latausharjoituksia

Heti kun kaikki palikat olivat vähintään koskettelukunnossa, asettelin niitä koneen masun alle testimielessä. Tavoitteeni oli symmetrinen asettelu, siksi kutakuinkin kaikkia oli tehty parilliset määrät, erikoispommeja lukuunottamatta, jotka olivat tulossa rikkomaan kuviota.

Tässä vaiheessa heräsin siihen todellisuuteen, että AGM-65:t olisivat sopineet kuin nakutettu kahteen TER:iin, joita minulla oli käytössäni tasan kaksi kappaletta. Molemmat olivat tietysti jo ladattuina, enkä olisi vaihtanut niiden latausta enää, vaikka se olisikin ollut väkivalloin mahdollista.

Pyörittelin valurankoja käsissäni vähän aikaa ja päätin, että valmistelisin kolmannen MER:n keskiripustinta varten. Nyt voisin jakaa 18 pisteen välille helposti 6 ohjusta, 6 napalmipommia (M117) ja 6 myrkkypommia (Mk.82 Snakeye). Kasasin heti kolme uutta läskiä pommia uusiksi napalmipommeiksi ja maalasin ne ja pikkupommit jo olemassaolevien palikoiden tavoin. Fiksailin kaikkien pommien merkintöjä ja maalasin sytyttimien metalliväkkyrätkin vielä kohdilleen.

Uudelleenjärjestelyä

Pah. Kolme täyteenladattua kuuden pommin settiä eivät olisi mitenkään mahtuneet riviin, joten jätin keskimmäisen ripustimen sittenkin tyhjäksi. Liimasin sisimpiin takapidikkeisiin myrkkypommit. Meinasin täyttää koko sisimmän sarjan niillä, kunnes keksin, että jos täytän neljännenkin multiejektorin parilla myrkkypommilla takasivuslotteihin ja sen loput slotit Maverickeilla, voisin tunkea näiden kahden laitteen uloimmat paikat napalmipommeilla! Samalla vaivalla kokeilin ja liimasin napalmipommit paikkojen 2 ja 3 sisäetuslotteihinkin, kun tilan ahtaus ei enää ollutkaan samanlainen ongelma kuin varttia aiemmin.

Uudet MER:t (neljäs olisi vielä maalattava, en vaan tuolla istunnolla enää ehtinyt (ja jaksanut aloittaa samaa sirkusta taas uudelleen)) sijoittaisin heti siipien tyviin eli päälaskutelineiden sisäpuolelle. Seuraaviin hardpointeihin telineiden viereen ulkopuolelle asensin GBU-12:t (Paveway II), kaikkea tervettä järkeä ja varmaan oikean koneen fyysisiä rajoituksia vastenkin olisin laittamassa näiden jälkeen seuraaviin paikkoihin GBU-8:t (Rockwell HOBOS) jonkunlaisiin raiteisiin ja ulommaisiin kolosiin kauan valmiina olleet TER:t romuineen, jotka saisivat jäädä viimeisiksi, etteivät olisi tiellä.

Ylläolevien kuvien ottohetkellä tilanne oli siis se, että minulla olisi tyhjää ripustintilaa parhaimmillaan/pahimmillaan kuudelle kuulalle. Tietysti nuo keskimmäiset paikat voisi jättää kutakuinkin kaikki tyhjiksi, mutta missäs se hauskuus olisi? Ilmasta maahan -boksissakin oli vielä ties mitä jäljellä...

Ja lisää

Kiroilua. Eihän minulla ollut neljättä MER-palikkaa, kun olin jo käyttänyt sen viime vuonna N/AW-10:n alle! Sinne meni se symmetrisyysidea. Joko siis laittaisin tuon Snakeyeillä ja Maverickeilla ladatun roippeen mukaan ja sen vastapuolelle jonkun yksittäisen pommin tai sitten jättäisin koneen nykytilaansa.

Kuvasta jäivät uupumaan GBU-8:t (joihin askartelin jossain välissä mustavalkokamerahakupäiden linssit) toisiksiulommaisista ripustimista. Annoin myös periksi Hasegawalle ja liimasin askin tarjoaman Avenger-putkiston itkettävän ruman pään kiinni nokkaan. En nimittäin keksinyt kotoa mitään, mistä olisin voinut tehdä itse uuden siedettävällä lopputuloksella ja erityisesti järkevässä ajassa. Maalasin mökkylän kromiseksi ja litkutin sen Citadelin Agrax Earthshadella vähän elämää nähneemmäksi.

Jos mahdolliselle lukijalle tämä on ruvennut kuulostamaan vähän epämääräiseltä poukkoilulta niin arvatkaas, miten sekaisin olen itse ollut? Oma mielialani rupesi olemaan se, että "nyt rupeaa riittämään".

Viimeisen pommin ongelma

Löysin yhden raiteen ja liimasin sen kiinni koneen viimeiseen ripustimeen. Maalasin kalikan vihreäksi (kaikkien muiden pommien jakama väri (VMA 096 Panzer Olive Green)), samoin valitsemani pommin (Mk.82 w/ Fuse Extender). Senkin nokkaan maalasin keltaisen raidan. Maalien kuivuttua liimasin pommin kiinni ripustimeensa ja liiman kuivuttua maalasin viimeiseksi jättämäni kepakon metalliseksi (VMC 70863 Gunmetal). Osa lähdekuvista näytti senkin oliivinvihreänä, osa ja maalausohje taas maalaamattoman metallin väriseksi ja vedin sitten taikahatustani tämän ratkaisun.

Nyt sain vihdoin viimein ohisiteerata esikuvaani, suurta ja mahtavaa keisari Palpatinea. "Now witness the firepower of this fully armed and operational assault plane!"

Maverickien kustomointi

Linssitehdas

Mielestäni nerokas ajatukseni oli yksinkertainen: tekisin kamera- tai laserhakupäät vanhasta kunnon Vallejon Still Waterista. Purtilon kuvaukessakin jo selitettiin, että tasaiselle alustalle voi tiputella tippoja ja 24h kuivumisajan päästä ne voi irroittaa ja työstää muotoonsa. Mistäs saisikaan paremmin hyvänmuotoisia linssinnäköisiä paloja oikeahkossa koossa kuin itse tekemällä?

Kaivoin putelin jemmastaan ja huomasin, että siinähän oli outo efekti kyljessä. Ajattelin, että se on jostain syystä kuivahtanut vähän. Hölskyttely ei vaikuttanut, mutta kun painoin valkeaa aluetta sormellani, melkoinen klöntti irtosi pullon sisäseinästä. Ajattelin, että tässä on kaksi päävaihtoehtoa: joko litku oli kuivunut osittain ja loppukama toimisi normaalisti tai sitten vuosien saatossa litku oli erottunut kuin sentrifugissa ja olisi käyttökelvotonta.

Kokeilemallahan tuo selviäisi. Tiputtelin leikkuualustalleni suuren määrän tippoja vaihtelevilla kokoluokilla. Osa olisi liian suuria, osa ehkä liian pieniä ja osa toivottavasti oikean kokoisia. Parempi lähestymistapa tämä oli kuin neljän tekeminen ja sitten niiden toteaminen väärän kokoisiksi. Siis siinä tapauksessa, että litku olisi kunnossa.

Vilkaisin tilannetta seuraavana päivänä. Kaikki olivat pilalla, joten otin asiakseni lähteä seuraavana työpäivänä taas Hobby Pointiin hankkimaan uutta putelia.

En nyt tarkkaan muista, miten vanhaa tuo VASW:ini oli, mutta ei se yli kahdeksaa vuotta oikein voi olla. Jotain viiden ja kahdeksan välissä, siitäkin sanoisin perstuntumalla, että totuus löytyisi vanhemmasta päästä.

Tiputtelin heti ensimmäisen tilaisuuden tullen uudet tipat kuivumaan ja jätin ne kuivumaan. Alla on vertailukuva, jossa ylempänä on kelvottomaksi käyneen litkun kuivumistulos ja alla taas tuoreen.

Tuoreella materiaalilla

Kun vihdoin pääsin tämän projektin pariin (ja kun oli siihen sopiva olo), olin aika luottavainen ideani toimivuuteen. Riipaisin ensimmäisen linssin huolellisesti irti alustasta ja sovittelin sitä  ohjuksen kärkeen.

Hakukärjet kromatuiksi maalattutuina

Kaikki linssit eivät luonnollisestikaan olleet samankokoisia, joten paria niistä joutuisin muokkailemaan myöhemmin. Siltikin ne näyttivät aika mainioilta. Tökin yhden ohjuksen kärkeen valkoista liimaa ja siitä taas toisiin (näin toivoakseni välttyisin pursuavalta ja typerän näköiseksi kuivuvalta liimalta) liimausta varten. Erikeepperöidessäni laitoin vihdoin viimein myös siipien päihin lasit paikoilleen.

Ylläolevassa kuvassa linssit olivat vielä asettumassa, mutta kuten sanoin: huonommaltakin ne olisivat voineet näyttää. Tietysti noita pommeja joutuisi vielä varmaan vähän tökkimään ja maalaamaan, mutta olin kovin tyytyväinen tekosiini. Miksi en muuten saanut tätä ideaa ajoissa ja tehnyt myös Pave Penny -kalikkaan vastaavanlaista?

A-tarvikkeet

Hyvänmittaisen tauon jälkeen palasin pahkasian kimppuun. Ensimmäisenä toimenpiteenäni viilasin renkaiden pohjista muutaman millin pois, jotta väkkyrä seisoisi paikallaan nätimmin. Nokkaan asennetuista painoista huolimatta malli oli edelleen taipuvainen istumaan pyrstöllään, joten jonkunlainen pohjalaatta oli ilmiselvästi tulossa todo-listalle.

Alustavat toimenpiteet

Kuten tunnettua, en ole näistä turhan hyvin kärryillä, enkä myöskään ole jaksanut huolestua, josko TER jaksaa kantaa kolme MOABia vai ei, kunhan olen saanut jotain kiinni koneeseeni. Rupesin maalailemaan hallussani olevia palikoita fiiliksen mukaan. A-10A-paketin rangoissa oli paria erityyppistä  ripustinta (olettaisin ainakin toisen olevan TER) ja maalasin ne pikaisesti käsin vihreiksi (VMA 096 Panzer Olive Green).

Samoin maalasin alustavasti muutaman pommin ja neljä/kuusi LAU-kasettipalasettiä samalla vihreällä. Allaolevassa kuvassa laskutelineiden ulkopuolisilla telineillä on laiskasti soviteltuna vanhan tv-antennin näköiset ripustimet, pari pitkänokkaista pommia (GBU-10 Paweway II), pari GBU-8:aa (jotka olin googletunnistanut jo F-16:n parissa arpoessani) sekä todennäköisesti täysin harhaoppisesti vihreiksi maalattuja AGM-65:ia.

Kevyttä tutkimustyötä

Ajattelin, että päästän mopoparkani ihan täysin lapasesta näiden murkuloiden kanssa. Selailin nettiä ympäriinsä eri pommien merkintöjä ja muita värikuvioita etsiessäni. Ajattelin ensin tehdä kaikista Maverickeista samanlaisia, mutta allaoleva sitaatti avasi silmäni mahdollisuuksille.

"When it comes to the actualy seeker head section (meaning the glass up front): Clear means it is a EO (TV or CCD) or a laser variant, and the dirty tan/yellow color means it's an IR variant." [lähde]

Myönnetään, että löysin kerran mielestäni mainion lähteen murkuloiden raitoja varten, mutta arvatkaas, löysinkö sitä enää millään ilveellä myöhemmin? En tietenkään. Törmäsin myöhemmin kakkoskuvassa näkyvään taulukkoon, josta löysin aiemmin havaitsemani ja osittain jopa oikeinmuistamani merkinnät.

Keltainen raita (VMA 71002 Medium Yellow) oli räjähteen (HE) merkki, ruskea raita (VMC 70872 Chocolate Brown) taas rakettimoottorin ('mutinoitten tarvenäkökulmasta katsottuna). Näiden alla sai olla kutakuinkin mikä tahansa tilanteenmukainen väri, hyvä hyvä. Aiemmin olettamani harhaoppisuus ei sitten ollutkaan kuvainraastoa vaan ihan sallittu ratkaisu.

Ihan silkkaa julmuuttani päätin, että jokunen pommi olisi ehkä vähän kyseenalaista laatua, ainakin jos Geneven sopimusta mietitään. Maalasin siis kolme pikkupommia harmaiksi (VMA 71120 USAF Medium Grey) ja myöhemmin koetin arpoa niihin tummanvihreän (VMA 71124 USAF Green) katkonauhan myrkkytaistelukärjistä varoittamaan.

Halusin näiden kaveriksi ainakin pari napalmipommia, koska miksi ei? Näille tulisi siis ylläolevan taulukon mukaan punainen runtu (VMA 71085 Ferrari Red). Tässä suunnitelmani lyhyesti, ennen naurettavan yrityksen vuoroa...

Tuumasta toimeen taas kerran

Aloitin Maverickien rakettimoottorimerkinnästä, koska niitä oli tehtävä kuusi, eikä ruskeaa tarvittaisi muualla. Ovelasti noihin pulikoihin oli mallinnettu urat merkitsemään sopivia kohtia (tai sitten ne olivat jotain muuta varten, mutta väliäkö hällä) molemmille värinauhoille. Ruskeat nauhat maalasin siis siivekesettien väliselle alueelle.

Sitten kävin läpi joka ikisen pommin tunnistetuista tuntemattomiin (GBU:t 8 ja 10 lunttasin boksin ohjelirpakkeesta (miksi en ollut huomannut sitä aiemmin?)), loppujen tyypeistä olen vielä tätä kirjoittaessani autuaan tietämätön) ja maalasin pari kerrosta keltaista. Tein nämä kaikki käsin, koska olin liian laiskalla tuulella ruvetakseni maskaamaan naurettavan pieniä kaistaleita ja säätämään kynäruiskun kanssa.

Huomasin sitten, että olin innoissani maalaillut vähän liikaa keltaisia raitoja. Maalasin sitten toiseksi viimeisessä kuvassa näkyvät keltaraidalliset vihreät pomminpuolikkaat (3) taas umpivihreiksi. Liimasin ne kasaan ja maalasin niiden ympäri vähän myöhemmin punaiset raidat. Nuo olivat jotenkin sen näköisiä vehkeitä, että ne olisivat syöneet napalmia.

Noiden vieressä oli kolme pientä pommia pienillä tuplasiivillä. Ne maalasin harmaiksi ja koetin askarrella niihin jonkunlaisen vihreän katkoviivan. Tein tämän tietysti laiskimmalla tavalla eli maalasin ensin vihreän runnun ja katkoin sen pitkittäissuuntaisilla harmailla vedoilla. Kai ne asiansa ajavat.

Kustomointia

Olin saanut aiempina viikkoina (googlettelun tuloksena) mielestäni hyvän, mutta ehkä lievästi riskaabelin idean. Lopputulos näyttäisi onnistuessaan mahtavalta, eikä kuulostanut hankalalta toteuttaa. Osa ohjuksista olisi varustettu infrapunahakupäällä ja osa kamera- tai laserhakupäällä. Päätin, että kaksi näistä olisi helpompaa mallia ja maalasin niiden kärjet (VMC 860 Medium Fleshtone). Loput neljä irroitin valurangasta ja viilailin turhan kärjen osan pois.

Olisiko tästä mihinkään? Kenties. Toivoin ainakin, että lopputulos olisi jotain muuta kuin "mitä menit tekemään, hölmö?"-kommentteja kirvoittava.

Loputtomat vihan tunnit

Kolmas kerta toden sanoo, väittävät. Nyt olin siirtymässä pohjattomasti vihaamaani siirtokuvavaiheeseen ja ajattelin jatkaa aiemmin mainiosti toimineen lakka-kuvat-lakka -metodin käyttöä.

Lakkaa alle

Mitäs tästä nyt sanoisi? Ei juuri mitään. Minä vain sivelin Vallejon kirkasta lakkaa (Vallejo Gloss Varnish) koneen kaikille niille pinnoille, joille olin laittamassa siirtokuvia. Eli siipien päälle, alle ja runkoon.

Syvä hengitys

Keräsin hermoni, siirtokuvat, pinsettini, teräaseen ja asetillisen lämmintä vettä työpisteelleni. Olin päättänyt vähät välittää siitä, että tarjotut siirtokuvat ja valitsemani naamiokuvio eivät olleet edes samalta vuosituhannelta. Riivin ohjaamokuomusta teipit irti juuri ennen aloittamista ja huomasin, että maskaus ei ollut mennyt ihan nappiin ja että joutuisin korjaamaan sitä myöhemmin.

Istunto 1

Aloitin oleellisimmista ja typerimmän muotoisista paloista eli hainsuu-viritelmistä. Ei per... Ei mennyt ihan putkeen, sanoisin. Jostain kierosta syystä runkoa halaamaan tarkoitetut alapuolet jäivät lerpattamaan kuin Simo Sisun posket, eivätkä tarranneet kiinni niin millään.

Muutaman korjausyrityksen jälkeen päätin, että hermojani säästääkseni tekisin jotain muuta välillä ja läiskin isoimpia siirtokuvia eri puolille konetta. Ideani oli, että vaihtaisin aina kohdepaikkaani huomattavasti niin, että edellinen siirtokuva saisi asettua rauhassa ja en huomaisi jossain vaiheessa, että yksi tarra olisi vahingossa jäänyt jumiin vaikkapa peukalooni.

Ykkössessioni aikana sain nokan, kansallisuustunnukset, jotain höpöhöpö-vaakunoita ja tankkausmerkkejä paikalleen. Niin ja noita sivuvakaajien merkintöjä myös (miksi en maalannut peräsinten yläosia siniseksi alunperin? No kun en katsonut siirtokuvia ja päästänyt itseäni tämän verran helpommalla). Mietin myös, että jolleivät nuo suutarrat rupea käyttäytymään, revin ne irti ja maalaan itse uudet tilalle.

Istunto 2

Kakkoskierroksesta ei ollut mitään sen ihmeellisempää sanottavaa. Minä vain lisäilin siirtokuvia siirtyen suurimmista kohti pienimpiä tuhruja. Noiden liiskaaminen paikalleen on jotenkin sanoinkuvaamattoman aikaasyövää touhua, kun ensin niitä pitää liottaa vedessä, sitten asetella paikoilleen ja niin edelleen.

Jotenkin minusta vain aina tuntuu siltä, että vallankin tässä skaalassa noista epämääräisistä mukateksteistä ei ole mitään iloa. Ennemminkin ne vain haittaavat, jos ne menevät asettumaan vaikka vähän vinoon. Saman asian ajaisi joku tumma epämääräinen pensselillä maalattu viiva ja se olisi a) juuri siinä mihin sen haluaa, b) ilman hopeoitumisefektiä ja c) aivan naurettavan paljon nopeammin tehty...

Tuon viimeisen kuvan siirtokuvat olivat vähän haastavia. Pahin niistä oli tuossa Pave Penny -podin ja nokkalaskutelineen välissä oleva pikkuteksti. Noin pieneen tilaan oli aika hankala saada tuota tarrankuvatusta. Mutta siinä se nyt oli, pienen ikuisuuden ja kirosanakourallisen jälkeen.

Istunto 3

Tällä kolmannella ja toivottavasti viimeisellä rusauksella halusin saada viimeisetkin merkit paikoilleen. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, jäljellä oli vain muutama hassu pikkuteksti ja "älä astu tähän"-merkinnät siivistä. Allaolevassa kuvassa näkyy sekä malli että irtileikattuja vielä liottamattomia siirtokuvia.

Myönnän, että nuo asettuivat paikalleen yllättävän kivuttomasti ja sinänsä nopeasti (meniköhän minulla tuohon kolme varttia?). Silti päätin noita laitellessani, että vähän isompi määrä vielä pienempiä "2"-merkkejä saivat lentää roskiin ilman, että laittaisin niistä ensimmäistäkään mihinkään. Noita olisi pitänyt muka liiskata sekä sivuvakaajiin että siipiin.

Ei kiitos. Niin ja noin viidettä kertaa koetin vielä saada hainsuita asettumaan siinä vieläkään onnistumatta. Minulla oli vielä yksi idea mielessäni...

Lakkaa päälle

Pieneen ja ahtaaseen mieleeni oli juolahtanut, että kun kerran vedellä lutraaminen ei auttaisi hainsuun kanssa (liikaa vettä ja sekä ne että kaikki muut lähtisivät irti, liian vähän ja lerpattavien osien liimaus ei tarttuisi), niin ehkä mattalakkakerrosta vetäessäni voisin pakottaa ne kiinni nokkaan! Eivät ne voisi tuosta enää typerämmän näköisiksi mennä, joten mitä tässä olisi voitu menettää?

Sudin mattalakkaa (Vallejo Matt Varnish) nokasta lähtien ja ajatukseni oli alunperin vain painaa nuo lerpattavat läpyskät kiinni, mutta ne ponnahtivat auki pienen hetken jälkeen. Sitten sain kuningasidean ja sipaisin lakkaa ensin tarran liimapuolelle ja sitten pensselöin sen kiinni runkoon päältäpäin. Tämä toimi ja nuo hirvitykset asettuivat vihdoin viimein kutakuinkin paikoilleen!

Koska olin vielä korjaamassa kuomun maalipintaa, jätin sen ympärille pienen koskemattoman alueen. Olin myös varautunut siihen, että joutuisin paikkaamaan mattapintaa vielä myöhemminkin ja siksi toinen sessio oli jo tiedossa. Jätin siis myös moottorit koskemattomiksi niin minulla oli aina joku selvä paikka, mistä pitää kiinni (pohjan puolella saatoin huoletta tökkiä laskutelineitä tästä syystä). Helpotinpa omaa touhuani edes vähän tällä kikkailulla.

Yhtenä iltana maalasin kuomun ne osat, jotka kaipasivat korjaamista ja maalin kuivuttua litkutin korjaamani kohdat. Seuraavan kerran touhutessani mattalakkasin aiemmin koskematta jättämät osat ja fiksailin niitä kohtia, joissa mattalakan peitto oli jäänyt huonoksi.

Seuraavaksi palaisin taas rakentelu- ja ehkä myös maalaustouhuihin koneen alapuolella. Rengaskolmikko olisi tuunattava sopivaan muotoon, maalattava ja liimattava kiinni. Pahkiksen mielettömäksi (ja varmaan kaikkia rajoituksia ja järjen rajoja koetteleva) määritelty aseistus kun oli vielä tyystin aloittamatta.