9.3.2016

A-tarvikkeet III

Kun olin saanut Maverick-ohjukset niinsanotusti alta pois, jatkoin muiden romujen parissa. Mietiskelin lähinnä, minkälaisia ripustimia tarvitsisin mihinkin. Triplaejektorit ja kuutoisejektorit eivät varmaankaan olisi näitä kantaneet, joten niihin tulisi jotain muuta.

Ei sillä, että hardpointien lataamisen realistisuus (sattumalta se jaksaa kantaa oikeastikin kaikki kuusi valmistamaani Maverickia) olisi tässäkään projektissani mitenkään edes haussa. Pääasia olisi saada vekottimesta mahdollisimman röyhkeä.

Ennen jatkamista huomautettakoon, että allaolevat pätkät kirjoitin yhdeksän eri illan aikana ja tilanne eli jatkuvasti. Jos siis jokin ideajana tai lausahdus ei tunnu sopivan kokonaisuuteen, niin syy on siinä: en hoksannut sitä jälkikäteen enää typoja tarkastellessani.

Lisää rautaa

Olin jo valmistellut neljä rakettikasettia (lärpäkkeen mukaan mallia LAU-3), ehkä ne riittäisivät tai sitten joutuisin askartelemaan vielä pari. Ideani oli tässä vaiheessa se, että esim. TER:n laidoilla olisi rakettikasetti per puoli ja niiden välissä joku pomminkuvatus. Se näyttäisi ehkä vähemmän ahtaalta ja täyteentungetulta kuin kolme ryppäässä.

Tai sitten vastaava MER (Multiple Ejector Rack, koska ilmeisesti Amerikan ilmavaivat laskevat "yksi, kaksi, kolme, monta") ja eteen pari rakettikasettia ja pommit laitettaisiin laitteen takapäähän. Oli miten oli, pommeja (tai toisia rakettikasetteja) päin ampuminen ei oikein kuulostanut turvalliselta kuviolta...


Hyvin pienen pähkäilyn ja koesovittelun jälkeen päätin, että rakettituubit menisivät kahden TER:n sivuille ja niiden väliin laittaisin normipommin. Liimasin viimeiset pomminpuolikkaat yhteen, irroitin kaiken oleellisen valurangoista ja putsailin rojuja pois. Kuusioraiteet liimasin koneen ripustimiin niin, että keskimmäinen jäi tyhjäksi (ehkä jopa lopullisesti).
Ei noita nyt ihan niin montaa sitten ollutkaan.





Ei huolta rujoudesta, paikkamaalauksen sun muun aika koittaisi ennen koneeseen asennusta.

Latausharjoituksia

Heti kun kaikki palikat olivat vähintään koskettelukunnossa, asettelin niitä koneen masun alle testimielessä. Tavoitteeni oli symmetrinen asettelu, siksi kutakuinkin kaikkia oli tehty parilliset määrät, erikoispommeja lukuunottamatta, jotka olivat tulossa rikkomaan kuviota.


Tässä vaiheessa heräsin siihen todellisuuteen, että AGM-65:t olisivat sopineet kuin nakutettu kahteen TER:iin, joita minulla oli käytössäni tasan kaksi kappaletta. Molemmat olivat tietysti jo ladattuina, enkä olisi vaihtanut niiden latausta enää, vaikka se olisikin ollut väkivalloin mahdollista.

Pyörittelin valurankoja käsissäni vähän aikaa ja päätin, että valmistelisin kolmannen MER:n keskiripustinta varten. Nyt voisin jakaa 18 pisteen välille helposti 6 ohjusta, 6 napalmipommia (M117) ja 6 myrkkypommia (Mk.82 Snakeye). Kasasin heti kolme uutta läskiä pommia uusiksi napalmipommeiksi ja maalasin ne ja pikkupommit jo olemassaolevien palikoiden tavoin. Fiksailin kaikkien pommien merkintöjä ja maalasin sytyttimien metalliväkkyrätkin vielä kohdilleen.



Uudelleenjärjestelyä

Pah. Kolme täyteenladattua kuuden pommin settiä eivät olisi mitenkään mahtuneet riviin, joten jätin keskimmäisen ripustimen sittenkin tyhjäksi. Liimasin sisimpiin takapidikkeisiin myrkkypommit. Meinasin täyttää koko sisimmän sarjan niillä, kunnes keksin, että jos täytän neljännenkin multiejektorin parilla myrkkypommilla takasivuslotteihin ja sen loput slotit Maverickeilla, voisin tunkea näiden kahden laitteen uloimmat paikat napalmipommeilla! Samalla vaivalla kokeilin ja liimasin napalmipommit paikkojen 2 ja 3 sisäetuslotteihinkin, kun tilan ahtaus ei enää ollutkaan samanlainen ongelma kuin varttia aiemmin.


Uudet MER:t (neljäs olisi vielä maalattava, en vaan tuolla istunnolla enää ehtinyt (ja jaksanut aloittaa samaa sirkusta taas uudelleen)) sijoittaisin heti siipien tyviin eli päälaskutelineiden sisäpuolelle. Seuraaviin hardpointeihin telineiden viereen ulkopuolelle asensin GBU-12:t (Paveway II), kaikkea tervettä järkeä ja varmaan oikean koneen fyysisiä rajoituksia vastenkin olisin laittamassa näiden jälkeen seuraaviin paikkoihin GBU-8:t (Rockwell HOBOS) jonkunlaisiin raiteisiin ja ulommaisiin kolosiin kauan valmiina olleet TER:t romuineen, jotka saisivat jäädä viimeisiksi, etteivät olisi tiellä.


Ylläolevien kuvien ottohetkellä tilanne oli siis se, että minulla olisi tyhjää ripustintilaa parhaimmillaan/pahimmillaan kuudelle kuulalle. Tietysti nuo keskimmäiset paikat voisi jättää kutakuinkin kaikki tyhjiksi, mutta missäs se hauskuus olisi? Ilmasta maahan -boksissakin oli vielä ties mitä jäljellä...

Ja lisää

Kiroilua. Eihän minulla ollut neljättä MER-palikkaa, kun olin jo käyttänyt sen viime vuonna N/AW-10:n alle! Sinne meni se symmetrisyysidea. Joko siis laittaisin tuon Snakeyeillä ja Maverickeilla ladatun roippeen mukaan ja sen vastapuolelle jonkun yksittäisen pommin tai sitten jättäisin koneen nykytilaansa.


Kuvasta jäivät uupumaan GBU-8:t (joihin askartelin jossain välissä mustavalkokamerahakupäiden linssit) toisiksiulommaisista ripustimista. Annoin myös periksi Hasegawalle ja liimasin askin tarjoaman Avenger-putkiston itkettävän ruman pään kiinni nokkaan. En nimittäin keksinyt kotoa mitään, mistä olisin voinut tehdä itse uuden siedettävällä lopputuloksella ja erityisesti järkevässä ajassa. Maalasin mökkylän kromiseksi ja litkutin sen Citadelin Agrax Earthshadella vähän elämää nähneemmäksi.

Jos mahdolliselle lukijalle tämä on ruvennut kuulostamaan vähän epämääräiseltä poukkoilulta niin arvatkaas, miten sekaisin olen itse ollut? Oma mielialani rupesi olemaan se, että "nyt rupeaa riittämään".



Viimeisen pommin ongelma

Löysin yhden raiteen ja liimasin sen kiinni koneen viimeiseen ripustimeen. Maalasin kalikan vihreäksi (kaikkien muiden pommien jakama väri (VMA 096 Panzer Olive Green)), samoin valitsemani pommin (Mk.82 w/ Fuse Extender). Senkin nokkaan maalasin keltaisen raidan. Maalien kuivuttua liimasin pommin kiinni ripustimeensa ja liiman kuivuttua maalasin viimeiseksi jättämäni kepakon metalliseksi (VMC 70863 Gunmetal). Osa lähdekuvista näytti senkin oliivinvihreänä, osa ja maalausohje taas maalaamattoman metallin väriseksi ja vedin sitten taikahatustani tämän ratkaisun.



Nyt sain vihdoin viimein ohisiteerata esikuvaani, suurta ja mahtavaa keisari Palpatinea. "Now witness the firepower of this fully armed and operational assault plane!"






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti