Kapteeni kuntoon

Pikakelausta

Kuvienottokäytäntöni olivat näköjään päässeet heikentymään, unohdin näet ottaa kunnolla kuvia kittaus-hiomisvaiheista. Ei sillä, että niissä olisi mitään oleellista ollut, mutta kumminkin. Olin siis tässä välissä kittaillut viime kerralla näkyviinjääneitä railoja umpeen ja hionut rosoja pois hiekkapaperilla.

Sen jälkeen olin liimannut äijälle kätöset kiinni torsoon "laskin kiikarini katsoakseni paljain silmin"-asentoon tai sitä minä ainakin tavoittelin. Taas kittasin rakosia ja perinteisen vuorokauden kuivattelun jälkeen hioin taas turhat pois. Päänkin iskin kiinni, vaikka ehkä sekin olisi pitänyt maalata irrallaan. Ajattelin kuitenkin, että saisin aikaan paremman lopputuloksen (vähemmillä sormenjäljillä), mikäli ukon kuula olisi harteilla.

Maaliruiskimaan

Pohjamaalasin nappulan ja irrallisen hatun Vallejon valkoisella. Sen jälkeen aloitin räimimällä ukon housujenlahkeet panssariharmaalla (VMA 71056 Panzer Dark Grey), nahkakengät tai -saappaat mustalla (VMA 71075 Black) ja lopuksi koko takkiosaston ylimenoineen sakemanniharmaalla (VMA 71052 German Grey). Värit arvoin sekalaisen googlettelun perusteella.

Kaikki loppu tulisikin sitten tehtäväksi käsipelillä. Kapun nuttu ei varmaan ole kenenkään tarkkasilmäisen tai asiasta yhtään suuremmin välittävän mielestä oikea, mutta minä halusin pitkän takin, jota voisin kutsua sadetakiksi tai joksikin vastaavaksi. Mietin jo tässä välissä, että siitä saisi ehkä ovelasti märän näköisen sutimalla osia ensin aika roimasti satiinilakalla ja sen päälle ehkä sinne tänne kirkkaalla lakalla. Ehkä.

Mutinoitten puolitusina

http://makeitstranger.com/

VI

Kuusi vuotta, karmea määrä epämääräistä rutinaa. Näin tiivistäisin tämänvuotisen merkkipaalupostaukseni.

Projekteihin, kuviin tai statseihin en lähde tänään pureutumaan, kun merkkipaalu kolahti otsaan taas aika yllättäen, niin kuin niillä on tapana. Tekstistäni tai omasta tyylistäni voisin ehkä toivoa, että olen jos en kehittynyt niin ainakin saavuttanut jonkunlaisen epämääräisen "laatutason". Ainakin siltä itsestäni tuntuu, kun joskus mulkoilen vanhimpia 'mutinoiden postauksia (niihin linkittääkseni tai jotain merkintöjä tarkistaakseni).

Siltikin toistan mielestäni samoja lausahduksia, sanontoja ja vastaavia ihan liikaa. Mutta minkäs teet, kun omaksi huvikseni näitä kynäilen. Jostain kumman syystä joku erehtyy silti, epätodennäköisesti lukemaan, mutta ehkä katselemaan epämääräisiä kuvatuksia ja sekin on jees.

Projekti VI/16

Edelleen poissa mukavuusalueelta

Taannoinen sukellusveneeni oli yhä kapteeniton. Edellinen yritykseni ihmishahmojen maalaamisesta onnistui aika hyvin (SdKfz 251/1 -projektini peräti viisi vuotta sitten I, II), joten mikä jotten koettaisi maalata yhtä äijää lisää vähän erilaiseen tilanteeseen?

Lähtötilanne

Olin ostanut aikoja sitten Dragonin Rommel esikuntineen -boksin, jossa oli neljä äijää. Kansitaiteen perusteella ainakin yhdellä jantterilla oli pitkä takki ja sehän riitti minulle. Muistelin askia valitessani, että netissä sun muualla Dragonin figuureja oli aina kehuttu aikalailla, mutta sama se minulle, ei näillä ihmismaalausminuuteilla huomaisi eroa parhaan ja ihan ok -tasoisen muovi-ihmisen välillä.

Boksin sisällä oli kaksi rankaa, yhdessä äijät rätteineen ja toisessa kaikenlaista tilpehööriä, kuten kiikareita ja pistoolikoteloita parillekin esikunnalle. Veikkasin, että itselleni riittäisi tässä vaiheessa tasan yhdet kiikarit, jotka voisi sitten liimata ukkoparan kätösiin johonkin asentoon.

Tuumasta toimeen

Päätin rakentaa kansikuvassakin nähtävän oikeanpuoleisen kiikaroivan kaverin ihan suoraan. Vaihtaisin vain hatun verikauhasta koppalakkiin. Koppalakkia saattaisin ehkä joutua käpälöimään jälkikäteen (jotenkin Das Bootin meriupseerikoppalakit olivat vähän pehmeämmän näköisiä kuin maakrapujen natsikoppalakit), mutta saattaisi myös olla, että ihan värivalikoimalla lopputulos olisi ihan hyvä.

Käytin siis suoraan takakannen "rakennusohjeen" merkitsemät palat, joista tuo takki oli ehkä omituisin kokonaisuus. Ovelasti, mutta itselleni täysin turhasti, kaverin lahkeet saisi maalattua täysin ja nätisti takinhelman altakin. Liimasin äijälle jalat kiinni torsoon ja takin selkäosan heti perään. Kevyen koesovittelun perusteella takki olisi aika hyvin sopiva, jos kohta lievää saumakittailua edellyttävä. Ehkä minä malttaisin hoitaa ne kuntoon parempaa lopputulosta jahdatessani.

Tässä välissä pidin käsiä vielä irrallaan ihan sillä, että saisin niiden asennonn pidettyä vielä avoimena. Eivätkä ne olisi tiellä jos lähtisin tuunaamaan tuota takkia etuosastaan. Pikagooglettelun perusteella merivoimain sadetakit olivat vähän erilaiset, ainakaan tuota rinnan poikki menevää remmiä ei oikein kaivattaisi. Ehkä tämä ei olisikaan ihan niin ripeä projekti kuin mitä olin suuruudenhulluna kuvitellut...

Vaan ei se mitään, haasteita pitää aina olla. Luulen silti, ettei Projektimutinaa lähde amatöörinä edes tähtäämään täydellisyyteen, vaan johonkin tarpeeksi siistiin.

Valmista: Projekti V/16

Darth Vaderin TIE-hävittäjä

Tai, kaikille huomattavasti tutummin, Sienar Fleet Systems TIE Advanced x1 prototyyppi. Oli miten oli, samasta vehkeestä oli kyse ja se oli valmis. Helppoa ja hauskaa, jos ihan alku unohdettaisiin.

Väärinkäytin kärsinyttä TIE/ln:ääni melkein uudelleentoteuttamaan hetken, jolloin Darth Vader saapui Kuolontähden kuiluun siipimiestensä kanssa. Kuilua en sentään koettanut taitella paperista, vaikka idea kävikin mieliparassani.

"I have you now"

Sienarin tuotantolinjalla

Pahimmasta aloittaen

TIE-sarjan koneen rakennus alkoi itsestäänselvästi komentokapselista. Tällä kertaa olin valmistautunut siihen, että siipien tukipylväiden kiinnisaaminen pyöreähköön podiin olisi lievästikin sanottuna hirveää touhua. Jätin siis kaiken esivalmistelun (etu- ja takapuolen lohkojen alustavan suppuunvääntämisen) tekemättä ja rupesin kiroilemaan tukia kiinni.

Noin puolen tunnin hikisen äheltämisen jälkeen olin saanut molemmat kiinni kunnolla. Noita piti vääntää ja painaa aivan naurettavasti, jotta kiinnityslirpakkeet ylettyisivät kohdekoloihinsa. Olin lukuisia kertoja jo aivan varma siitä, että tuo kapseli ratkeaisi ohuimmista kohdistaan lohkojen välillä kaiken sen hampaat irvessä vääntämisen ansiosta. Kaikesta huolimatta käikäle pysyi hengissä ja palat kiinnittyivät oikein.

Vaikeustason alamäessä

Kapselin mandariinilohkojen suppuunveto ja kiinnittäminen tuulilasikompleksiin oli se seuraava ja seuraavaksi nuivin vaihe. Nyt se oli hankalampaa kuin TIE/ln:n kanssa, kun siipipalikat pitivät kapselia tiukemmin muodossa. Silti työvaiheena tämä oli naurettavan paljon miellyttävämpi kuin tuo ensimmäinen.

Seuraavaksi laitoin kuusikulmaiset siipilevyjen kiinnityskalikat tukipaloihin, helppoa ja hauskaa. Nyt kun ne vielä sopisivat nätisti siipiin...

Yllättävästi nyt käytiinkin ruumisarkun muotoisen jalustan kimppuun. Jalustaan kiinnitettiin hampurilaishenkinen takarunkolaatta, johon lisättiin vielä pari siipiä tukevaa matalaa lootaa. Edelleen kaikki tämä oli hyvin helppoa ja nopeaa touhua.

Miten ihmeessä...?

Vasta nyt ohjelmassa oli tunkea ohjaamokokonaisuus äsken rakennetun takarungon pihtien väliin. Kas kun minusta tämä olisi ollut simppelimpää, jos takarunkoon olisi liitetty ensin toinen siipilaatikoista, sitten ohjaamopodi olisi painettu koloonsa ja koko roska olisi sinetöity toisella lootalla. Mutta kun ei, nyt lodjuja piti vääntää niin, että kapseli tukipylväineen upposi pelottavaa voimaa käyttäen paikalleen. Lopuksi siipipylväiden heksaboksit kytkettiin siipilaatikoihin. Olin lievästi hämmentynyt, kun yksikään kiinnityskielistä ei katkennut tai vääntynyt käyttökelvottmaksi.

Heksakalikoiden etukulmiin piti vielä liittää pari tötteröä ja sitten pääsinkin jo asentamaan siipiä. Tässä vaiheessa, jostain täysin käsittämättömästä syystä, toinen blasterikanuunoista tippui irti, vaikka olin niin varma siitä, että ne olivat molemmat ultratiukasti kiinni. Korinaa.

Kasassa

Ihan näyttävä siitä tuli kuitenkin, vaikka itse sanon. En edes onnistunut jättämään kauheita sormenjälkiä pintoihin. Vikassa kuvassa on vielä puolieuroinen tuomassa jotain mittakaavaa tähän kummallisuuteen.

Projekti V/16

Tämä Metal Earth Models -malli oli loikannut ostoskoriin pääsiäisloman aikaan ja se myös loikkasi yllättävästi Projektimutinoitten työjonon kärkeen. Nyt rakentaisin Darth Vaderin TIE-hävittäjän - tai kaikille huomattavasti tutummin TIE Advanced x1 prototyypin. Ohjeita ja palaslevyjä vilkuillessani mietin, että tämähän olisi aika simppeli rakennettava, jos unohtaisimme ohjaamokuulan siipitukivarsineen, jotka aiheuttivat hiusten lisäharmaantumista TIE/ln-projektin aikana.

Valmista: IV/16

Viime hetken mielenmuutos

Projektiassistentti oli jo valikoinut siirtokuvia paikkoineen, kun päättikin yht'äkkiä, ettei niitä sitten laitettaisikaan. Sama se minulle, artisti valitkoon omansa. Liimasin kaikki kolme puuttunutta ohjaamolasia kiinni (kysymykseen "suora vai kuplakuomu" sain tietysti vastauksen "kupla!"). Spitfire oli siis valmis heti liiman kuivuttua.

Supermarine Spitfire mk V C

Lopputulos oli aika värikäs, mutta Challengerin tavoin se olisi varmaan superhelppo kätkeä syksyiseen metsään. Saas nähdä, jaksaako assistentin mielenkiinto vielä kolmanteenkin malliin. Aika näyttää. Ennemmin tai myöhemmin, aika näyttää.

Kesäisen toimistonparantelumikroprojektin kosto

Yllätys!

Työkavereiden ja oman sairaan mieleni lievä painostus johti kai aika oletetusti juuri tähän. Päätin jatkaa toimistotuulettimeni muokkaamista. Jätin potkurin toimistolle ja kannoin tähän asti koskemattoman osan kotiin vähän työstettäväksi.

Turhat irti ja menoksi

Leikkelin muovisen kiinteän takaritilän pois sivuleikkureilla. Onnekseni muovi oli heppoista eikä siis pistänyt hanttiin oikeastaan yhtään. Jäljelle jääneet tyngät leikkelin pois askarteluveitsellä ja aiempaan malliin hioin kaiken maalattavan hiekkapaperilla. Tässä vaiheessa vekotin näytti aika hoopolta... Mutta maalauksellahan se toivottavasti korjautuisi.

Yksi työkaverini oli ehdottanut, että liimailisin siihen kaikenmaailman härpäkkeitä tuomaan siihen moottorimaisuutta. Harkitsin sitä kyllä, mutta en ollut ihan luottavainen rakentelukykyyni niin, että olisin ruvennut tekemään muovisuirosta jotain  uutta. Eikä minun miljoonalaatikossani ollut juuri muita kuin telakenkiä ja erinäisiä tela-, palautus- ja vetopyöriä. Jätin sitten koheltamatta.

Maalaus

Innokkaana unohdin ottaa kaikki "työn alla"-kuvat, joten joudutte tyytymään sepustuksiini. Teippasin moottorikotelon reiät umpeen, oli se välttämätöntä tai ei. Käytin taas harmaata pohjamaalia, joka erottuisi valkoisesta muovista. Kynäruiskuttelun jälkeen sudin vielä käsipelillä ilmanottoaukkojen ympäristöt heti suojateipit poistettuani.

Tämän jälkeen valkkasin muutaman maaliputelin käsille ja varmaan aika ennalta-arvattavasti olin Luftwaffe-linjalla RLM-väreineen. Toisin sanoen, tekisin jotain aiemman Fw-190 -projektin sävyissä.

Yksi ainoa asia, minkä olin hahmottanut päässäni kristallinkirkkaasti oli se, että halusin mokkulan leukaan itärintamamerkinnän eli maalaisin sen keltaiseksi. Maskasin mielestäni sopivan alueen suojaan ja rupesin maalaamaan keskikeltaisella. Ajoin tuohon useamman peräkkäisen kerroksen, perinteikkäästi.

Luftwaffe-kuviota

Tuulettimen jalustan maalasin haalealla harmaalla, kuten lentokoneen pohjan. Valtaosan moottorimokkulasta maalasin tummemmalla harmaalla, mutta jätin epämääräisen alueen lähinnä yläpuolelta auki violetinharmaalle. Maalailin näitä ruiskulla aika suurpiirteisesti ja sallin epätasaisenkin peiton. En nyt suoraan muista, mikä "mottling" olisi fiksuimmin suomeksi, mutta koetin suhautella jalustan yläpäähän tummanharmaita täplämäisyyksiä sitä ilmentämään. Mokkulan alareunasta olin tietysti unohtanut vastaavat vaaleanharmaat epmääräiset täplät tässä vaiheessa.

Jälkikäteen korjailin maalauksen ohuimpia kohtia pensselillä ja maalasin etu- ja takaosan reikäiset alueet kokonaan, sillä olin vältellyt niitä ruiskun kanssa. Enkä tosiaan jaksanut vaivautua yksittäisten aukkojen umpeenteippaamiseen (tai muuhun väliaikaistukkimiseen), sillä olisin kuitenkin joutunut korjaamaan niitä käsin.

Korjailin lopuksi sienenpalalla töpöttelemällä naamiokuvion värien rajoja, jotka olivat jotenkin jääneet vähän turhan teräviksi siellä täällä. Samalla vaivalla töpöttelin myös tuulettimen yläkomponentin alareunaan vaaleanharmaalla epämääräisiä täplämuotoja, jotka olin aiemmin onnistunut unohtamaan.

Säätimet

Nopeusvalitsimen ympäristön maskasin kun sen maalaus oli kuivunut. Sitten kynäruiskutin mustalla sekä valitsimen että kallistuksenlukitsimen. Jäin  miettimään, pitäisikö niihin myöhemmin koettaa tuhrata jotain merkkejä, kuten sijainti-indikaattoreita, kiertonuolia tjsp ja auki/kiinni -tekstejä.

Molemmat osakokonaisuudet kuivaharjasin taas gunmetalilla ja tuhrasin samaa maalia ympäriinsä sinne tänne noin muutenkin. Koetin silti jättää yleisilmeen aika siistiksi, koska tässä mittakaavassa mieletön kolhuilu saattaisi näyttää pöljältä. Lopuksi litkutin yläkalikan ruskealla ja mattalakkasin koko rotjakkeen ympäriinsä.

Yksityiskohtia

Nopeussäätimen alkuperäiset merkinnät 0 - 1 - 2 olivat tylsät. Mietimme yhden työkaverini kanssa, miten ne voisi uudelleennimetä. Pienen ja levottomahkon mietintäsession perusteella päädyimme lopputulokseen "Aus - Achtung - Gefahr" voisi toimia. Jouduin kuitenkin pian toteamaan, ettei kaikelle olisi tilaa, joten "Aus - Ein - Achtung" olisi vielä lukukelpoinen. Huumoriveikkona keksin myöhemmin kotona, että varoituksen sijasta kielto ("Verboten") voisi olla riemukkaampi, joten julistin, että rakkine olisi joko päällä tai pois, tehokkaamman puhalluksen käyttö olisi suoraan kielletty vaarallisena. Mukamas.

Vehje kaipasi tietysti myös itselleen nimen. Kuukkelikäännin yritti tarjota jotain niinkin banaalia kuin Fan, eikä semmoisesta mitään iloa olisi. Väänsin siis vähän väkivalloin rakkauden kielen sanoja yhteen. Samoin kun Matsuin halkaisija oli kuusi tuumaa, suomeksi 152mm niin ideani kirkastui. Tästähän tulisi 152-millinen ilmanläpipuhalluslaite vuosimallia 2016. Kuten todettua, vähän väkisin se asettui muotoon 152Luftdurchblasengerät16 ja siihen olin tyytyväinen.

Printtasin itselleni viimeistä toimenpidettäni varten oleelliset sanat jollain sopivan goottihenkisellä, mutta silti lukukelpoisella fontilla (löysin jostain tällaisen: Canterbury). Tuosta ei olisi saanut millään ilveellä askarreltua kynäruiskuttelumaskia, joten tein itse omin käsineni sen, mihin pystyin. Kuulemma siitä sai ihan selvääkin. Tuherteluni jälkeen sipaisin vielä kerroksen mattalakkaa tekstieni päälle, jotta ne eivät tuhoutuisi ihan alkuunsa.

Kuvatuksia

Ennen potkurin asentamista nappasin pari "tältä se nyt sitten näytti"-kuvaa. Jos tuo jalustan alareunan keltainen ihmetyttää, niin olin ihan alunperin kuvitellut tekeväni siihen caution-raidat, mutta onneksi tulin järkiini ja tajusin, ettei se nyt sopinut ideanakaan yhtään mihinkään. Nyt se toi mieleen lentokoneen takarungon nauhan. Toivottavasti.

Kuten odotettua, potkurin kanssa aika iso osa kaikesta jäi piiloon. Mutta tutusti pääasia olikin se, että tiesin asioiden olevan tehtynä, vaikkei niitä kukaan välttämättä ikinä näkisikään.

Revin vielä huvikseni yhden koskemattoman Matsuin tuohon viereen näyttämään, mistä tämä oikein lähti liikkeelle. Ero oli huomattava ja ainakin omasta puolueellisesta mielestäni oman versioni eduksi ;)

Materiaalit

* VSP Grey Primer
* VMA 71002 Medium Yellow
* VMA 71103 Grey RLM84
* VMA 71054 Dark Grey Blue
* VMA 71128 Grey Violet
* VMA 71046 Pale Blue Grey
* VMA 71057 Black
* VMA 71065 Steel
* VMC 70863 Gunmetal Grey
* VMA 71001 White
* VMW 765135 Brown
* 70520 Matt Varnish

Kustomoitu maalikuvio

Päästin projektiassistenttini valloilleen heti, kun malli oli valmis maalattavaksi. Väripaletti oli edelliskeikalta tuttu puna-sini-viher-oranssi, mutta nyt hän pyysi lisäksi metalliväriä (VMA 71064 Chrome). Ensin maalattiin koneen pohja ja vähän kylkiä, sitten heti puolentoista kuukauden päästä loputkin. Onneksi ei ollut kiire.

Toukokuun alku

Kesäkuun loppu

Lopputulos

Kromimaalin ja noiden muiden suloinen sekasotku jätti aika kiehtovan väriskaalan koneeseen. Pohjaa katsoessa voisi melkein kuvitella katsovansa puolikasta punaisesta paronista tai jotain muuta yhtä erikoista. Mutta kuten aiemminkin mietiskelin, pääasia oli, että artisti oli itse teokseensa tyytyväinen.