Valmista: Projekti III/21

Optimus prime

Paketin uhkaama korkea vaikeustaso oli nostanut huolestumismittaria, mutta missään ei ollut puhetta siitä, miten haastavuus oli kalibroitu. Yksittäisistä osista vaikeimmat olivat yllättäen nuo pakoputkien loppupäät, kun minulla ei ollut sopivanlaista alustaa vääntämistä varten, nyt ne eivät päätyneet sylinterinmuotoisiksi vaan ennemmin puolikaariksi. Tai sitten niiden pitikin olla tuollaiset ja minä olin liian jumissa G1-lelun rööreihin.

Tämä oli vallan mukava rakennusprojekti, aihe oli innostava ja malli itsessään kohtuullisen simppeli ja suoraviivainen. Onnistuin vielä pitämään sormenjälkeni kohtuullisen hyvin poissa metallipintoja pilaamasta.

Peruskuvat

Tässä taas perinteiset kuvat ympäri mallia napsittuna. Yleisasento oli yllättävästi taaksepäin nojaava, kenties hän ihasteli horisontissa nousevaa Alikantaa?

Vertailukuvat

Tietysti minulla oli kiire napata kuvat Optimuksesta edellisenä rakennetun Bumblebeen kanssa. Ilmiselvästi nämä eivät olleet missään skaalassa keskenään.

Autobotien johtaja oli kovin kiiltävä ja vasta autopesulassa käyneen näköinen, verrattuna jokusen vuoden ikäiseen valtias Megatroniin. Kuvittelin Megatronin pinnan kärsineen vuosien aikana, mutta ei, hän oli alunperinkin tuommoinen haaleampi kaveri.

Kuuppa

Viimeiset komponentit

Ennen päätä piti rakentaa selkäreppu ja jättää se odottamaan. Melkein rupesin optimoimaan asentamalla sen jo nyt, mutta ohjeiden pikatarkistus pysäytti keulimisen ajoissa.

Naamaosa näytti muuten suoraan tutulta, mutta rahtusen turhan pitkältä. Ounastelin tämän korjaantuvan jatkoaskelien edetessä.

Kyllä vain, ninjamaski korjasi pitkänaamaisuusefektin samantien. Hankalinta tässä naamankasaamisoperaatiossa oli saada palikat väänneltyä oikeisiin kulmiin hajottamatta niitä.

Pään erikoinen korkeus johtui näemmä myös siitä, että leuan eteen tuli tuollainen ylimääräinen kynnys. Tämä ei suinkaan ollut mitenkään linjassa vanhan G1-lelun kanssa, mutta kuten ykköspostauksessa taisin mietiskellä, tämä edusti modernimpaa linjaa.

Kypärä korva-antenneineen oli todella hankala kasattava, kiitos pyöreiden muotojen. Onnistuin silti saamaan sen kasaan turhautumatta sen pahemmin.

Pään pääosien kasaanlyönti oli aiheuttaa harmaita hiuksia. Sekin silti onnistui ilman, että komponentit olisivat tuhoutuneet tai edes vääntyneet väärin. Ehkä tämä oli näitä yksityiskohtia, yleisten erikoisten kulmien ohella, jota nostivat mallin vaikeustasoa kaakkoa kohti.

Selkäreppukompleksin kiinnittäminen Optimuksen ruhoon oli melkein pelottavan helppo nakki. Takapuolelta ristiselän/kyljen pari lirpaketta oli vielä auki, enkä ollut huomannut sulkea niitä aiemmin, joko tyhmyyttäni tai ohjeenymmärtämisvaikeuksieni takia (kuten allaolevissa kuvissa näkyy, olin lukenut vasemman käden kohdalla kuvaa väärin ja siten Optimuksen vasen käsi ei osoita alaviistoon eteenpäin vaan on ennemmin menossa (tai tulossa) lantiolle odottavaan asentoon).

Robottirukkaset

Yläulokkeiden rakennus-asennus

Olkapää karmeine pakoputkineen oli aika erikoinen rakennusosio. Tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyvä vino palikka oli se, mihin kyynärvarsi myöhemmin iskettiin. Vasemman käden kanssa kävi niin, että en saanut sitä kaikista lirpakkeistaan kiinni, mutta tarpeeksi hyvin se pysyi noillakin.

Ioniläjäytin

Energon-kirvestään useammin Optimus rei'itti vihollisiaan ionipyssykällään, mutta valehtelisin, jos sanoisin, ettenkö olisi nauttinut astalosta tämän mallin aseena. Tykki oli erikoisen monimutkainen muodoiltaan ja joku putkenpätkistä jäi vähän turhan löysälle, kiitos ahtaan kiristystilan. Tunnisti sen silti ja sehän riitti.

Valmistuttuaan kanuuna kiinnitettiin Optimuksen nyrkkiin. Tämä asennus onnistui tiukasti, eikä hölskynyt käsissä mitenkään.

Nyt tiesin olla huippuvarovainen loppukäden kiinnittämisessä olkavarteen. Ohjelirpakkeen kuva oli äärimmäisen epäkelpo, eikä siitä oikein ottanut suoraan selkoa, pitikö avainpalan olla näin vai noin päin. Paniikkia loi se, että jos kalikan olisi mennyt asentamaan 180° väärin päin, robottiparan kyynärpää olisi ollut kohtuullisen rumasti väärinkäsitellyn näköinen osoittaessaan takaviistoon.

Yläulokkeet kiinni

Oikea käsi istui kiinni kylkeen vallan nätisti, vaikka kiinnityslirpakkeiden vääntötila olikin käynyt lievästi ahtaaksi. Vasen käsi toimi aivan samalla tavalla. Onnistuin olemaan raapimatta naarmuja mallin ulkopintoihin, mikä oli aina positiivista näin kiiltävien vekottimien kanssa painiessa.

Torso

Keskikehonrakennusta

Lantiot

Nyt kun jalat olivat valmiina, ne kiinnitettiin tiukasti lantiopalikkaan. Kaveri pysyisi näillä mainiosti pystyssä, sikäli kun loppuruho ei olisi kovin epätasapainoinen.

Alakehokokonaisuus ruuvattiin kiinni pohjalaattaan, kuten kaikissa muissakin malleissa. Asento oli vähän avonainen, eli ylemmän kuvan suorasta pönötyksestä asento muuttui vähän veemäisemmäksi, kuin mäkihyppääjällä ikään.

Paremmin tunnistettavia osia

Optimuksen rekan nokasta tuttu jäähdyttäjäsäleikkö-sixpäkki oli ehkä yksi niistä osista, jotka heti runkoon kiinnityttyään huusivat, kenestä oli oikein kyse. Samoin ohjaamon ikkunat vain voimistivat efektiä. Tämä oli todella kivaa kasattavaa tässä vaiheessa.

Kintut

Jaloillaan se robottikin seisoo

Optimuksen rakentelu alkoi jaloista, tarkemmin vasemmasta säärestä. Aina vaan G1/G2:een eniten syventyneenä nuo koteloilla suojatut takarenkaat hämmensivät kevyesti. Silti, uskottavan oikeannäköinen tämä jalkaosa oli.

Reisipala oli lähestulkoon naurettavan helposti kasassa ja kiinni, kun siihen ei tullut mitään ihmeellisiä vipstaakeja tai alimoduleja. Nuo yläpään vapaasti lepattavat viuhkanmuotoiset palat epäilyttivät, olinko arvannut tarpeeksi oikeanlaisen vääntökulmaston niille?

Oikeakin jalka

Seuraava identtinen mutta peilattu komponentti oli suhteellisen äkkiä kasassa. Näiden kakkospalojen isoin ongelma on ehkä se, että vaikka ne ovatkin tuttuina nopeammat kasata ja niitä saa tehtyä optimoidusti ensimmäisen palan opettamana, niissä on ylimielisyyden riski mukana. Siksi olen koettanut ottaa vähän iisimmin, itseäni aktiivisesti hidastamalla.

Projekti III/21

Freightliner FL86

Edellisprojektin jälkijunassa lahjussarjassa tuli myös Autobotien johtaja. Melkein käytin tässä sanaa ikoninen, mutta sain pysäytettyä itseni ajoissa. Kansikuvan mukaan tämä oli vähän G1:stä uudempaa designia.

Takakannen vaikeustasonopeusmittari oli harvinaisempi näky. Tämä setti oli sitten olevinaan lähestulkoon vaikein tarjollaoleva. Harmi vaan, ettei noita ollut kaikissa, niin en voinut vertailla omia tuntojani.

Pitkät ohjeet ja perinteikäs kaksilevyinen määrä osia. Mikään ei ainakaan ensivilkaisulla näyttänyt kovinkaan ahdistavalta, joten pyöreiden osien yllätykset tulisivat kohdalle sitten ajan kanssa.

Valmista: Projekti II/21

Bumblebee

Perusautoboteista heti Optimuksen jälkeen varmaan tunnetuin oli Bumblebee, joka kulki jossain välissä 80-lukua modernimmalla päällä ja palasi Alikantakeikan jälkeen Ratchetin uudelleenrakentamana alkuperäiseen muotoon, koska lekuribotti vain piti entisestä enemmän. Mitä sitä turhaan kaverilta itseltään kysymään, minkälaista koteloa hän itse suosi...

Pätkittäin koostettu: jalat

Jalat lantioineen

Kuplavolkkarin keulanpuolikas jalkana ei ollut se yksinkertaisin rakennettava viritelmä, mutta yleistasolla ei tuo ihan huonosti mennyt. Erikoiset kaarevat muodot nostivat haastetta jossain määrin. Kivasti ohje ei yrittänytkään saada esim. tuota etulokasuojaa suoraan oikeaan muotoon, vaan sitä väännettiin kohdilleen kolmessa eri paikassa aina kun jokin muu oli saatu ensin omalle paikalleen. Etupuolelta nuo olivat tietysti näyttävämmät kuin nilkkapuolelta.

Polvissa erikoisinta oli ehkä se, että ne kiinnitettiin myöhemmin reisiin ja sääriin vain kolmella lirpakkeella per puoli. Ainakin reisikiinnityksiin olisi voinut saada neljännenkin, mutta tiukkaan ne kolmellakin menivät.

Jalkakokonaisuudet koostuivat neljästä kalikasta. Oikealla puolella säären ja jalan kiinnitys jäi jotenkin huteran oloiseksi, vaikka mielestäni olin puristanut palat yhteen ennen tiukkaa kiristystä. Olin saattanut olla turhan varovainen rikkomispelossani, ei sitä koskaan voinut tietää.

Vasen jalka eteni samoilla laduilla kuin oikeakin ja tavan mukaan vähän nopeammin. Lopputuloksen hienouteen sillä ei tuntunut silti olevan vaikutusta, mikä oli tietysti positiivista ensimmäisten osien kannalta.

Kun sain molemmat jalat kasaan, ensimmäinen oli selvästi vähemmän jykevästi kasattu. Luotin siihen, että kun molemmat lyötäisiin kiinni pohjalevyyn ja torsoon, ongelma häviäisi.

Ovelasti Bumblebeen jalat kiinnitettiin ensin pohjalaattaan ja vasta sitten lantiokalikkaan. Olisin arvostanut vähän enemmän puljaamistilaa jalkoja lantioon kiinnittäessä, mutta ehkä näin jalkaterät pysyivät paremmin ehjänä.

Erikoinen efekti noiden jalkojen kanssa: Bumblebee näytti leijuvan, vaikka kiinnityslirpakkeet olivat tiukkaan kiinni pohjalaatassa. Osasivathan nuo lentää, joten ei se ihan luonnotontakaan olisi. Tässä oli jälleen muutaman session edestä rakentelua ja vääntämistä.

Pätkittäin koostettu: yläkeho

Pää ja torso

Bumblebeen rakentaminen alkoi kuuppaosastolta. Jotenkin tykkäsin ipanana enemmän Goldbugin päästä, mutta makuasioitahan nämä. Kuten aina, nämä kaarevat osat olivat hankalia saada kerralla oikein ilman mitään fiksua muotoonvääntämisalustaa.

Olkapääosasto oli sentään suoraviivainen ja pää istui hartioille kuin nakutettu. Tässä välissä ei vielä ollut huolta siitä, että ohjeet opastaisivat tekemään joitain asennuksia tarpeettoman hankalissa asennoissa. Vielä.

Seuraavaksi asensin nuo puolikaaret kiinni ylätorsoon. Niiden muotoonsaaminen oli aika hankalaa, koska niitä ei pitänyt vääntää ihan ympyrälle, vaan vähän oudommaksi kaareksi. Onnistui se kumminkin, kuten seuraavasta kuvasta näkyi. Olkapäämodulit tulivat kiinni seuraavaksi, ne asettuivat kivasti kiinni paikoilleen kun nuo puolikaaret olivat jo nätisti poissa tieltä.

Seuraavaksi kasasin selkärepun ja Bumblebeen rintakehän eli kuplavolkkarin matkustamon. Auton sivulasien raamit olivat ovelasti ulkonevia osia. Kaarevista osista ei tullut ihan täydellisiä, jälkikäteen katsottuna, mutta eipä niitä enää tässä vaiheessa voinut ruveta lisää runnomaan, olisivat vain hajonneet.

Olin vähän huolissani siitä, miten saisin rintakehän kiinni ylätorsoon, joka tuntui vähän ahtaalta moisen asentelulle. Hyvin se silti asettui paikoilleen ja selkälevy putosi kuin palapelin pala konsanaan. Kivaa edistymistä, näihinkin meni sitten vain parikolme sessiota kaikkine keskeytyksineen.