Yläulokkeiden rakennus-asennus
Olkapää karmeine pakoputkineen oli aika erikoinen rakennusosio. Tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyvä vino palikka oli se, mihin kyynärvarsi myöhemmin iskettiin. Vasemman käden kanssa kävi niin, että en saanut sitä kaikista lirpakkeistaan kiinni, mutta tarpeeksi hyvin se pysyi noillakin.
Ioniläjäytin
Energon-kirvestään useammin Optimus rei'itti vihollisiaan ionipyssykällään, mutta valehtelisin, jos sanoisin, ettenkö olisi nauttinut astalosta tämän mallin aseena. Tykki oli erikoisen monimutkainen muodoiltaan ja joku putkenpätkistä jäi vähän turhan löysälle, kiitos ahtaan kiristystilan. Tunnisti sen silti ja sehän riitti.
Valmistuttuaan kanuuna kiinnitettiin Optimuksen nyrkkiin. Tämä asennus onnistui tiukasti, eikä hölskynyt käsissä mitenkään.
Nyt tiesin olla huippuvarovainen loppukäden kiinnittämisessä olkavarteen. Ohjelirpakkeen kuva oli äärimmäisen epäkelpo, eikä siitä oikein ottanut suoraan selkoa, pitikö avainpalan olla näin vai noin päin. Paniikkia loi se, että jos kalikan olisi mennyt asentamaan 180° väärin päin, robottiparan kyynärpää olisi ollut kohtuullisen rumasti väärinkäsitellyn näköinen osoittaessaan takaviistoon.
Yläulokkeet kiinni
Oikea käsi istui kiinni kylkeen vallan nätisti, vaikka kiinnityslirpakkeiden vääntötila olikin käynyt lievästi ahtaaksi. Vasen käsi toimi aivan samalla tavalla. Onnistuin olemaan raapimatta naarmuja mallin ulkopintoihin, mikä oli aina positiivista näin kiiltävien vekottimien kanssa painiessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti