Muiden vauhdikkaiden aiheiden puuttuessa palaan hetkeksi Königstigeriä varten hankkimani maalisetin pariin. Ei tämä mikään arvostelu kuitenkaan tule olemaan.
Suomimaalia
 |
| Vauhdikas aski |
Tiukkaa faktaa
Minulle on taivaallisen yhdentekevää, mitä joku jannu jossain sanoo vaunun x värisävyistä kauneimmassa tapauksessa vanhojen mustavalkokuvien perusteella. Eipä sillä, että nuo 40-luvun värikuvatkaan olisivat ihan superluotettavia värisävyjenkään suhteen. Hitot siis tutkimuksesta itsestään ja sen vaikutuksesta värien sävyihin, sori vaan herra Purhonen, mielipiteesi on yksi muiden joukossa.
Henk.koht. olisin siis voinut vaikka käyttää mitä tahansa esim. Vallejon sammaleenvihreää, suklaanruskeaa ja vaaleaa hiekanruskeaa. Fiilistasolla vaunu olisi ihan yhtä suomimaaleissa silloinkin.
Ainahan minä paasaan samasta: tulkinnanvaraa on vaikka millä mitalla, kaikkea ei tehty aina 1:1 samalla kaavalla, aika, sää, auringonpaiste ja ihmiset tekevät hassuja aiemmin uunituoreille maalipinnoille eikä lopullista totuutta taida olla olemassakaan. Jollei joku sitten keksi aikakonetta ja käytä sitä kaikista oleellisimpaan mahdolliseen tarkoitukseen: täydellisten referenssikuvien hankkimiseen 8)
Setin sisukset
Käytin Lifecolorin tuotoksia ensimmäistä kertaa, kun niitä ei ole tainnut edes tulla pahemmin vastaan missään. Olihan niitä laimennettava tuota kynäruiskua varten, siihen jouduin soveltamaan naurettavan yrityksen ja surkean erehdyksen menetelmää kun en ollut ihan varma siitä, miten nuo käyttäytyvät. Aika mainiosti ne tuntuivat kyllä peittävän ja väritkin ovat oikein mainiot.
Aiemmasta huutelustani huolimatta en ole mitenkään tyytymätön tai paheksu tätä maalivalikoimaa. Värit ovat ainakin minun silmääni oikealta näyttäviä, niitä on oikein mukava käyttää ja toimivat niin kuin odottaa sopii. Vaikken mitään arvostelua yritäkään harrastaa, arvostelen ja repostelen silti. Kyllä tälle aina yksi +1 ja yläpeukku irtoaa 8)
 |
| Kas, sisälläkin on taidetta. Hämmästyin vallan! |
Kauniiksi lopuksi
No joo. Yleensä se on jo tiedossa, mutta jos vaikka maalivarastoa inventoidessaan miettisi, mitä seuraavaksi tekisi?
Ah, sota-ajan neukkuvihreä. Tuo kuuluisa värisävy, josta mallarit, militääriharrastajat, modien ja pelien tekijät, wannabe-historioitsijat jne. käyvät verisiä sotia käytyään lähimmässä panssarimuseossa massaspektrometrin kanssa tai nähtyään joskus oikean sotaveteraanin. Väri, jota sotkettiin usein kakkosnelosella ämpärissä niistä pigmenteistä joita sattui olemaan, siinä suhteessa kun ämpäriin sattui menemään, siihen liuottimeen jota oli saatavilla, sudittiin epätasaisesti maalitelalla tai juuriharjalla tai mitä sattui käteen, joskus pohjamaalin päälle, joskus suoraan metallipintaan, joskus ohuempana, joskus paksumpana kerroksena, ja ainakaan auringonvalo, lumi, rospuutto, muta, hiekkapöly, hapettuminen, jne. eivät saaneet pintaa haalistumaan tai muuten muuttamaan väriään, ei edes 70 vuoden kuluttua.
VastaaPoistaSarkasmi sikseen, ellei jostain löydy kohtalaisen hyvälaatuista värivalokuvaa tietystä yksilöstä, niin Kokooja yksin tietää, minkä sävyinen kyseinen neukkutankki todellisuudessa oli, muuten kuin että jotain ruskean ja vihreän väliltä värit itse mukaanlukien. Ja tuo valokuvakin kertoisi vain, minkä sävyinen se juuri kuvan ottohetkellä oli. Entisöidyt (lue: uudelleenmaalatut) museoyksilötkään eivät ole 110% luotettava lähde, vaikka niissä olisi käytetty "aitoa" neukkuvihreää jos se on 2. maailmancupin jälkeen tehtyä ja tällöin oletettavasti tasalaatuisempaa kuin sotakommunismin tuote.
Mutta pitää muistaa, että aina kun Internetissä joku on väärässä, on pakko oikaista. Ja toki maalinvalmistajille on hyvä bisnes väittää, että juuri heidän neukkuvihreänsä on se oikea, ja muut valmistajat ovat kerettiläisiä.
Taidatkos sitä paremmin sanoa. Itselleni riittää lähinnä se, että olen itse tyytyväinen.
VastaaPoistaToisaalta on aina mukavaa tuomita kaikki muut kerettiläisiksi ;)