22.1.2015

Hissukseen

Meneillään on toinen kokonainen viikko loman jälkeen, enkä ole vieläkään saanut otettua itseäni kunnolla niskasta. Siitä kertoo se, että sain tällä viikolla aikaan aika vähän mihinkään projektiin liittyen. Ehkä osasyy on työpäivärytmi, joka näiden kahden viikon ajan on toinen kuin tuottavammalla kaksiviikkoisella.

Olin jo maalannut puuosat, joten niihin en joutunut sekaantumaan tässä välissä. Ajattelin, että kun airot liimataan veneen pohjalle, niitä ei kannata maalata ihan samoilla väreillä. Joten pohjan puusäleet litkutin tahallisen epätasaisesti Citadelin Devlan Mudilla ja airot puolestaan saman puljun Badab Blackilla.



Hoksasin rss-feedejäni lukiessa, että tuo jalustan nimikyltti kaipaa ehkä jotain maalia pintaansa sekin. Kiitokset siis FSM:n foorumeille juttuineen. Kohokirjaimilla kaikki olisi ollut paljon selvempää, mutta nämä fotoetsiroippeet eivät toimi ihan samoin. Päätin siis tuhrata uppokirjaimet tuolla ylempänä jo käytetyllä Badab Black -litkulla. Ykköskierros ei luonnollisestikaan johtanut täydelliseen ja valmiiseen lopputulokseen, vaan jatkan tässä joku ehtoo vielä noiden kanssa. Broncon logoa rupean tuskin tuhraamaan, en näe sitä niin oleellisena, että haluaisin nauttia sen takia päänsärystä loppupäivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti