Neukkupohjamaalaus

Suuri massa

Pääsin vihdoin kaivamaan sekä kynäruiskuni että vähiin käyvän harmaan Vallejo-pohjamaalini (VSP Grey) esille. Aloitin vaunun pohjamaalausprosessin tykkitornin pohjalta, jatkoin ylärungon kautta alarungolle - näin tornin ja rungon yhteenliitoskohta ehtisi kuivahtaa tarpeeksi niin, että sain rauhassa asetella palat kasaan ja jatkaa sitten taas lopputornin ja tykin itsensä kanssa. Tarkoitukseni oli saada koko pohjamaalaus mahdollisimman yksinkertaisesti hoidettua, mieluusti myös sormenjälkiä vältellen.

Olin tietysti varautunut siihen, että joutuisin paikkamaalaamaan jotain vielä, todennäköisimmin tuota telakoneisto-osastoa. Vaan se selviäisi seuraavana iltana, kun tarkistelisin tekosiani.

Telaketjut

Ruiskuttelin luonnollisesti myös telaketjupätkät harmaiksi sisä- ja ulkopuolelta. Viimeksi miettimääni ketjujenmaalausideaa mukaillen räimin ketjujen sisäpintojen keskiosaa teräksen värillä (VMA 71065 Steel) sekä oikealta että vasemmalta päin.

Tämän tempun idea oli se, että metalliset telapyörät tosiaan hinkkaisivat telakenkiä jatkuvasti samoilta kohdilta. Seuraavaa askelta varten askartelin maskiteipistä pitkiä suikaleita, joilla maskasin suojaan noin telapyörän leveyden verran koko roskan pituudelta. Ketjujen perusväriksi valitsin tummahkon ruskean.

Ruskeaa maalasin pariin otteeseen, ensin Tamiyan maalia (XF-10 Flat Brown) aika roimasti pensselillä sisäpinnalle ja myöhemmin ruiskutin päälle paremmin peittävästi vielä toisenlaista ruskeaa (VMA 71136 IJA Earth Brown). Koska ketjujen maata koskeva pinta oli nuivaa pensselimaalata, en edes harkinnut tekeväni niin vaan ruiskuttelin sen iloisesti ja mielettömän paljon ripeämmin.

Teipinpätkiä poistellessani näin ihan odotetusti, että jälki ei ollut optimaalista. Fiksailin metalliväriruntuja myöhemmin käsipelillä. Jälleen yhden vuorokauden kuivattelun jälkeen, kaiken muun askaroinnin ohessa, litkutin ketjujen sisäpinnat Vallejon haalealla ruskealla (VMW 76513 Brown).

Neukkupalaketjut

Vaihtoehtoja

Kuten taisin aloittaessani kommentoida, lakuketjuihin en ollut koskemassa ja nämä irtopalaketjut eivät olleet ihan täydet irtopalaketjut. Telapyörien alle tuli laittaa pitkä valmis laatta per puoli, siitä kumpaisenkin puolen vetopyöriin nousi parin taivuttavan palan jälkeen lyhyempi suora laatta. Loput tuli rakentaa itse. Sikäli jos tai kun vaunun halusi rakentaa hieman löysillä ketjuilla, paketissa tuli ylätelapyörien aiheuttamaa roikkumista varten rakennusmuotti. Ajattelin, että kai sitäkin tulisi kokeilla edes kerran.

Roikut

Leikkelin mallineet irti rangoista ja vilkaisin ohjeesta, montako telakenkää tarvittaisiin kutakin puolta kohden. 34, mikä ei tarkoittanutkaan sitä, että molempia telakenkäpalatyyppejä piti olla noin monta, vaan yhteensä tuo määrä. Nipsuttelin siis seitsemäntoista kumpaakin mallia irti ja latelin ne jonoon.

Vaiheessa

Ehkä tein typerästi, kun rakensin yläpätkät ylösalaisin eli ohjainhammas ylöspäin ihan vain liimausta helpottaakseni. Jos olisin kasannut nuo toisinpäin, olisin joutunut liimaamaan niitä joko yksitellen tai sitten maatarouhivia puolia liimassa lähes uittaen. Laiskuus voitti taas.

Sittemmin käänsin ne toisinpäin ja painelin muotoonsa. Tässä välissä ei enää tarvinnut niin huolestua siitä, että ketjut olisivat jääneet liiman kanssa kiinni muotteihin.

Ja palapeliä kasaamaan

Pistin palaset suoraan jonoon ja sudin liimaa ketjun sisäpuolelle. Muutaman minuutin odottelun jälkeen taivuttelin tekeleen rullalle eri pyörien kautta ja asettelin edellisiltana valmistettujen yläpätkien kanssa - niitä yhteen liimaamatta. Jätin ne taas joksikin aikaa asettumaan. Lopuksi poistin ketjunpätkät telapyörästöstä ja ihastelin muotoonsa asettuneita osia.

Toistin saman operaation toisellekin puolelle vaunua. Merkkasin tussilla vastapuolen rungon sisäpuolella ja samalla tussilla nuo ensin kasatut ketjunpätkät niin, etten sekoittaisi niitä keskenään. Kuvassa kakkospuolen ketjut vielä asettuivat muotoonsa.

Tämä lähestymistapa oli ymmärtääkseni aika suosittu, mutta jostain syystä en ole itse ikinä innostunut kokeilemaan ennen tätä mallia. Näin toimiessa ketjujen perusmaalaus olisi helppoa, eivätkä ne olisi vaunun maalaamisen tiellä.

Ajattelin kokeilla ketjujen maalausprosessissakin kikkaa, joka jotenkin tuntui sopivan tähän ovelasti: metallinväriset puhtaaksi kuluneet ketjunmittaiset runnut niihin kohtiin, joissa metalliset telapyörät olisivat niitä jatkuvasti hinkkaamassa. Tietenkään en löytänyt lähdettäni tälle idealle, kun sitä etsin.

Lisäbonusosa

Olin touhuissani jättänyt vaunun vetokaapelin valmistamatta, enkä hoksannut tehdä sitä kun olin muutenkin sotkemassa pikaliiman kanssa. Irroitin siis kaapelin lenkkipalat, putsasin ne ja painoin narunpätkän päät kolosiinsa. Lorautin vähän pikaliimaa päälle ja jätin kalikat kuivumaan. Jäin odottamaan suurella mielenkiinnolla, miten tuo viritelmä ottaisi maalia pintaansa.

Stalinin torni

D-25T

Rungon ollessa kutakuinkin valmis, rupesin rakentamaan vaunun pääasetta, D-25T -panssarivaunukanuunaa. Putkenpuolikkaat pysyivät nätisti kasassa, kun sekä suujarru että kehdonpää puristivat sitä molemmista päädyistä. Korotuslaitteiston kanssa ei (oletettavasti) tulisi ongelmia, sillä akselitappeja ei liimattu kiinni, vaan ne puristuivat kumisylintereiden kanssa kiinni. Tämä jälkimmäinen kompleksi liimattiin kupoliin (gun mantlet) kiinni ja tykin pää taas liimattiin siihen. Ihan peruskauraa siis.

Tämä oli oikein perinteikäs neukkutyylinen kanuuna, tuttu ulkonäkö melkein ahdisti. Sillä välin kun näiden käikäleiden liimaus kuivui, siiryin tornin puolelle.

Torni

Liimasin tornin pohjaan penkkiparin. Tuo oli jotenkin niin masentavan näköinen, että päätin rakentaa tämänkin vaunun luukut kiinni ja sillä säästäisin sitten molemmat neukkutankkimiesfigut johonkin muuhun projektiin. Koesovittelin ja mietiskelin vähän, miten torni olisi fiksuinta kasata.

Päädyin liimaamaan tykkikompleksin kiinni tornin yläosaan ja sen asetuttua hetken ajan liimasin tornin pohjan kiinni. Sitten olikin aika ruveta läiskimään kaikkia lisäpaloja mukaan, kuten ilmanvaihtoaukon suojapalaa, komentajan kupolia ja sen sellaisia. Luukut, kuten olin jo päättänyt, liimasin kiinni-asentoon.

Taka-kk

Tornin takapäähän tuli asentaa lisäkonekivääri palloniveleen kiinni. En nyt tiedä sanoa, olisiko tuon saanut rakennettua niin, että sitä olisi vielä voinut käännellä, mutta minä en siinä onnistunut. Väänsin sen jonkinlaiseen ei-neutraaliin asentoon ihan mielenkiinnon vuoksi.

Pistin vaunun kuivana kasaan ihan yleisilmettä ihastellakseni. Hienolta näytti.

Vaunukauhukahvat

Parista aiemmasta kuvasta näkyi jo epämääräisiä reikiä tornin reunoilla. Tornin ympärille kuului asentaa huomattava määrä kahvoja miinanpolkijoita varten, mutta niissä minua huoletti lähinnä yksi asia. Ongelmani oli tietenkin se, että tuo määrä muovisia rimpuloita ei välttämättä kestäisi irroitusprosessia (jostain syystä ohuilla kahvoilla on ollut tapana hajota jossain määrin) ja joutuisin sitten joko käyttämään puolikuntoista, jättämään sen pois tai korvaamaan sen jollain muulla. Samalla vaivalla tekisin kaikki itse perinteikkäästä jekkulangasta.

Porasin siis erinäisen määrän reikäpareja ympäri tornia, muutaman ylälaitaan ja useamman alalaitaan. Mittasin silmämääräisesti hyvän pätkän jekkulankaa ja vääntelin sen kantikkaan U:n muotoon. Häntien erimittaisuudella ei ollut mitään väliä, kun ne tungettaisiin tornin sisään pois näkyvistä.

Ensimmäinen arvaukseni oli ollut aika osuva, koko meni nappiin ja vain pienellä sisääntulokulman säätämisellä sain niitin tungettua tornin kylkeen kiinni. Tökkäsin perään tipan pikaliimaa per asennuspiste ja rupesin sarjatyöstämään loppuja kahvoja.

Valmis torni

Reilusti vajaan kymmenen minuutin kuluttua tornin kahvasto oli valmis. Kaikki olivat vähän erilaisia, käyttöä ja elämää nähneitä. Se ainakin oli oma visioni ja nämä näyttäisivät tietysti vielä paremmilta maalattuina. Olin äärimmäisen tyytyväinen tähän vaiheeseen.

Seuraavaksi ryhtyisin vihdoin rakentamaan telaketjuja. Niihinkin minulla oli mielessä itselleni uusi lähestymistapa kokeiltavaksi, jonka onnistumisesta ei ollut taaskaan mitään takeita.

Ylärunko

Tarkkuustyötä

Ohitin ohjeen telaketjuvaiheen ja siirsin sen omassa jonossani myöhemmäksi. Nousin siis alarungolta ylärungolle. Ovelasti ylärunko koostui kahdesta palasta, etu- ja takapuoliskosta. Molempiin tuli porata jokunen (muistaakseni yhteensä 8) yhden millin reikä. Porasin siis sormiporallani sisältä ulos, sitten siistin tekosiani vähän pyöräyttämällä poralla ulkopuolelta sisälle ja silpaisemalla viimeiset roikkuvat jämät askarteluveitsellä katki.

Ylärungon palaset asettuivat yhteen mukavan jämäkästi jo omalla liitoksellaan. Niiden tueksi piti vielä liimata puolisuunnikkaan muotoiset levyt, jotka myös peittivät noiden ritilähässäköiden pohjat (olin nimittäin niitä liimatessani miettinyt (ohjeita erikseen katsomatta), että niiden alle voisi tuupata jotain peittämään tyhjän rungon onttoutta). Kuskin urkkimisluukusta ei jäänyt paljoa nähtävää, mutta jotain pientä kumminkin.

Seuraavaksi heitin oletettavasti moottorin ilmanottoaukon päälle lisäritilästön tuplaamaan säleiden määrän. Hassun näköinen ratkaisu minusta. Samoin liimasin pakoputkiston savunohjaintötteröt kiinni. Fotoetsipalat olivat miellyttävän yksinkertaiset: isot raamit vain pikaliimattiin suoraan paikalleen. Mitään ei tarvinnut vääntää, kääntää tai kiroilla kuosiin, saati sitten etsiä mikroskooppisia kikkareita ympäri lattioita.

Kun kaivoin palat esiin jatkaakseni seuraava näkymä odotti minua. Ties mitä pikaliimahuuruja tuohon oli levinnyt ja paljasti tökkimisiäni. Tämä toi mieleeni dekkareissa ajoittain lukemani tavan käyttää pikaliima+jokin muu -huuruja sormenjälkien löytämiseksi koko huoneesta. Hassua.

Kävin lopun ylärungosta läpi, asentelin tunnistamattomia ihmepalasia (etu- ja takakulmissa molemmilla puolilla), pioneerivälineitä, lootia, sekä bensatankit. Nokan kanssa säätäessäni ärsyynnyin, kun ohje käski kairaamaan tuplareiät molemmin puolin kuskin luukkua, mutta seuraavalla sivulla ilmoitti, että niitä olisi tarvinnutkin vain puolet. Näihin liimasin valonheittimen ja äänitorven(!). Ylimääräiset tulppaisin jollain myöhemmin, ennen maalausta.

Telapyörien ihmeellinen maailma

Telapyörästö, hermojen vihollinen

Aloitin vyöryvän psykopaattiviiksivallun rakentamisen tankkien vaivalloisimmasta ominaisuudesta: telakoneistosta. Nämä askaroitiin kasaan kolmessa osassa, kullakin pyörätyypillä oli omankokoisensa kumisylinteri. Vetopyörät saivat sisuksiinsa suurimmat akselitulpat, telapyörät keskikokoiset ja ylätelapyörät pienimmät (näitä oli tarjolla kaksi ylimääräistä, ehkä siltä varalta että niitä hukkuisi helpommin).

Pyörien  kanssa samassa ykkösaskeleessa piti rakentaa etuviistopanssari (glacis plate) ja vastaava kalikka takapäähän. Rakensin pyöränosia irroitellessani näistä ensimmäisen siinä mittakaavassa kuin missä se oli järkevää, liimasin siis kiinteät osat ja jätin ylimääräiset telakengät vielä pitkäksi aikaa pois.

Sitten kävin ylätelapyörien (return roller) kimppuun knollaamalla palat jonoon ja sitten lyömällä ne nippuun. Näitä tarvittiin kolme per puoli.

Ylätelapyörien kasaamiseen meni yllättävästi paljon vähemmän aikaa kuin olin olettanut, joten jatkoin rakentelusessioni aikarajan puitteissa eteenpäin. Samalla rivakalla vauhdilla rakensin kaikki telapyörät, seitsemän per vaunun puoli. Taas Tiger/Panther -telapyörien muiston pelottamana kuvittelin, että nämä 14 kiekkoa söisivät toista tuntia aikaa, mutta olin onnekseni väärässä.

Ylemmästä kuvasta näkyi pyörien asemointi. Edelleen sakemannien vaunuihin tottunutta hämmensi se, että johtopyörää ei ollut erikseen, vaan sen virkaa toimitti yksi ylimääräinen telapyörä (kuvasta se, jonka kohdalle ei tullut ylätelapyörää eli vasemman laidan kiekot).

Alarunkotöitä

Jatkoin pohja-ammeen parissa ja liimasin etu- ja takaviistopanssarit paikoilleen. Niiden asettuessa liimasin myös telapyörien / jousitusalikompleksien kiinnityskalikoita, ylätelapyörien akseleita sun muita vastaavia alarunkoon.

Vähän redundantisti ohje kehoitti pistämään seuraavissa kuvissa näkyvän kalikan tukemaan vääntösauvoja oikeaan asentoon, vaikka paloissa oli jo ohjaustapit pakottamaan ne tiettyyn asentoon. Ei vara venettä kaada, sanovat, joten jätin nuo palkit joksikin aikaa tuohon.

Eturunkoon kuului pari hassua sarvea ja pienen testailun perusteella ne eivät olisi sallineet vetopyörien jälkiasennusta. Pistin siis vetopyörät paikoilleen ja liimasin nuo ohjaussarvet runkoon.

Tiedä sitten, mikä minuun meni, mutta muutin mieltäni taas kerran ja pistin kaikki loputkin rullat paikoilleen. Olin alunperin aikeissa maalata alarungon ennen tätä vaihetta, mutta ainakin tässä välissä pyörät olivat liimaamattomina kiinni rungossa. Ehtisin vielä arpoa ties miten paljon, ihan tapojeni mukaan.