23.11.2016

Neukkupalaketjut

Vaihtoehtoja

Kuten taisin aloittaessani kommentoida, lakuketjuihin en ollut koskemassa ja nämä irtopalaketjut eivät olleet ihan täydet irtopalaketjut. Telapyörien alle tuli laittaa pitkä valmis laatta per puoli, siitä kumpaisenkin puolen vetopyöriin nousi parin taivuttavan palan jälkeen lyhyempi suora laatta. Loput tuli rakentaa itse. Sikäli jos tai kun vaunun halusi rakentaa hieman löysillä ketjuilla, paketissa tuli ylätelapyörien aiheuttamaa roikkumista varten rakennusmuotti. Ajattelin, että kai sitäkin tulisi kokeilla edes kerran.

Roikut

Leikkelin mallineet irti rangoista ja vilkaisin ohjeesta, montako telakenkää tarvittaisiin kutakin puolta kohden. 34, mikä ei tarkoittanutkaan sitä, että molempia telakenkäpalatyyppejä piti olla noin monta, vaan yhteensä tuo määrä. Nipsuttelin siis seitsemäntoista kumpaakin mallia irti ja latelin ne jonoon.

Vaiheessa
Ehkä tein typerästi, kun rakensin yläpätkät ylösalaisin eli ohjainhammas ylöspäin ihan vain liimausta helpottaakseni. Jos olisin kasannut nuo toisinpäin, olisin joutunut liimaamaan niitä joko yksitellen tai sitten maatarouhivia puolia liimassa lähes uittaen. Laiskuus voitti taas.


Sittemmin käänsin ne toisinpäin ja painelin muotoonsa. Tässä välissä ei enää tarvinnut niin huolestua siitä, että ketjut olisivat jääneet liiman kanssa kiinni muotteihin.

Ja palapeliä kasaamaan

Pistin palaset suoraan jonoon ja sudin liimaa ketjun sisäpuolelle. Muutaman minuutin odottelun jälkeen taivuttelin tekeleen rullalle eri pyörien kautta ja asettelin edellisiltana valmistettujen yläpätkien kanssa - niitä yhteen liimaamatta. Jätin ne taas joksikin aikaa asettumaan. Lopuksi poistin ketjunpätkät telapyörästöstä ja ihastelin muotoonsa asettuneita osia.


Toistin saman operaation toisellekin puolelle vaunua. Merkkasin tussilla vastapuolen rungon sisäpuolella ja samalla tussilla nuo ensin kasatut ketjunpätkät niin, etten sekoittaisi niitä keskenään. Kuvassa kakkospuolen ketjut vielä asettuivat muotoonsa.


Tämä lähestymistapa oli ymmärtääkseni aika suosittu, mutta jostain syystä en ole itse ikinä innostunut kokeilemaan ennen tätä mallia. Näin toimiessa ketjujen perusmaalaus olisi helppoa, eivätkä ne olisi vaunun maalaamisen tiellä.

Ajattelin kokeilla ketjujen maalausprosessissakin kikkaa, joka jotenkin tuntui sopivan tähän ovelasti: metallinväriset puhtaaksi kuluneet ketjunmittaiset runnut niihin kohtiin, joissa metalliset telapyörät olisivat niitä jatkuvasti hinkkaamassa. Tietenkään en löytänyt lähdettäni tälle idealle, kun sitä etsin.

Lisäbonusosa

Olin touhuissani jättänyt vaunun vetokaapelin valmistamatta, enkä hoksannut tehdä sitä kun olin muutenkin sotkemassa pikaliiman kanssa. Irroitin siis kaapelin lenkkipalat, putsasin ne ja painoin narunpätkän päät kolosiinsa. Lorautin vähän pikaliimaa päälle ja jätin kalikat kuivumaan. Jäin odottamaan suurella mielenkiinnolla, miten tuo viritelmä ottaisi maalia pintaansa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti