1.11.2017

Sessio V

Yläkannella

Jatkoin päätornin jalustaan tulevien lootien loppuunkasaamisella ja paikalleen asentamisella. Vain toiseen (kuvassa edessä) tuli lisätanko jotain varten.


Tässä vaiheessa pääsin rakentamaan Emma-tornit loppuun eli liimasin kattoluukut nostolenkkeineen paikalleen. Keljusti eteen alaspäin kallistuvat kattolevyt olisivat aiheuttaneet hiusten harmaantumista, jollei se jo olisi aluillaan muutenkin... Oli aika lähellä, etten päässyt tekemään "kk-murkulavarastosi keitti pohjaan"-tuokiokuvaa parhaaseen BattleTech-henkeen.


Pioneerivälineitä

Saattaapa olla, että tulen tulevaisuudessa kiroamaan tätä hetkeä. Liimasin kaiken kannelletulevan nyt paikalleen, viikkoja tai todennäköisemmin kuukausia ennen ensimmäistäkään maalaussessiota.

No, joskus tämäkin oli testattava. Ehkä se ei olisi ihan niin kamalaa kuin olen aina muistellut / kuvitellut. Kamalasta puheen ollen tuo keskellä ylhäällä näkyvä varatelaketjunpätkänpitoteline varatelaketjunpätkineen vaati yllättävän määrän väkivaltaa asettuakseen paikoilleen, olin kevyesti huolissani asennusvaiheessa. Näkyi se silti kestävän, vaikka ei välttämättä uskoisi.

Muuten rompetta tuli aika maltillisesti. Kaksi soralapiota, kirves, pari häkellyttävän lyhyttä vetokaapelia ja joku metallitanko. Jotenkin olisin kuvitellut, että tämänkokoiseen vaunuhirviöön (ja neukkumentaliteetin muistaen) tuossa olisi saattanut olla sepän työpajallisen verran kamaa kannossa. Tilaa olisi ainakin ollut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti