18.1.2023

Jagdpanzerointia 3

Kolmas sessio

Kun olin löytänyt toisen sormiporistani, sain jatkettua takapanssarilevyn rakentamista. Tai rei'ittämistä, koska loput tässä vaiheessa asennettavat palikat tarvitsivat kohdistuskolot asennustappejaan varten.

Jännittävästi 66,666...% poratuista rei'istä jätettiin odottelemaan tulevaisuutta. Kunhan ohjeet olivat ajan tasalla, en odottanut ongelmia.

Efektitesti, taas

Seuraavaksi siistin alaetuviistopanssarin asennusta varten. Työkaverien suosittelun perusteella olin kuunnellut erinäisiä yövuorosedän (Uncle Night Shift) pätkiä 'tubessa ja kaveri veti prosessinsa todella pitkälle, minä en haaveillutkaan meneväni samanlaisiin detaljointisyövereihin kuin hän. Ajattelin silti kokeilla yhtä pikkujekkua, jonka näin jossain videossa: panssarilevyjen liitoskohtien leikkausefektin tekeminen / korostaminen terällä (ja myöhemmin tehdyllä pikaisella litkuliimatasoituksella).

Aloitin yhdellä pätkällä. Tulos oli metkan näköinen, eikä syönyt kamalasti aikaa. Jätin tässä välissä muoviliimalla huljuttelun väliin ja työnsin sen johonkin myöhempään aikaväliin.


Ainakin tämän viistopanssarin panssarilevyjen liitospäiden perusteella tämä oli ihan kivan oloinen ja varsin vaivaton temppu. Miten se oikeasti vaikuttaisi lopputulokseen, jäi tietenkin nähtäväksi aivan loppumetreillä.

Alarunkoa

Liimasin taka- ja etupanssaripalat alarunkoon. Telakoneiston osiakin oli asennettuna jo hyvä nivaska, telapyörien jousituspalat puuttuivat vielä.

Ja mitähän tämänkin vieressä oli roiskien maalattu kun pohja oli tuon näköinen?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti