9.6.2021

Sauvajousitus

Ei ihan niin kuin Pantterissa

Sauvajousitus oli vähän erilainen eliö kuin taannoisen Pantherin kaksoisvääntösauvajousitus, en kyllä yhtään tiennyt sanoa, mikä olisi kummankin etu- tai haittasarja. Tämä oli ainakin helpompi kasata, vaikkei se toinenkaan kovin hankala ollut, mallinrakentajan näkökulmasta.

Sarja 'A'

Aloitin rakentamalla kahdeksan sauvan ja telapyörävarren (en onnistunut löytämään sanalle "road arm" suomennosta jostain syystä) yhdistelmää.



Sauvojen sisäänsurvomisen aloitin keulasta, koska kuskin paikalla oli minusta selvin paikka joutua kiroilemaan. Ei siitä pahemmin ongelmia tullut, loppupää vain ei halunnut asettua koloonsa.


Yksi kerrallaan varret löysivät paikkansa. Tämän kuvan taaimmainen näytti vinolta, mutta siitä syyttäisin tässä välissä kuvakulmaa.



Sarja 'B'

Ulompia telapyöriä varten kasasin samalla tavalla 12 sauvan ja pyörätelinettä. Niiden asentaminen oli samanlaista vääntämistä lähinnä vaunun takapäässä, jossa pari asennuspaikkaa oli joko vinossa tai osittain tukossa.




Nyt vaunun lattia oli jo aika kiireisen näköinen paikka. Muistelin kuvista, että tähän tulisi vielä jonkunlainen sisälattialevy, jottei henkilöstö joutunut ihan jousitussauvojen seassa taapertamaan pimeässä, ahtaassa ja todennäköisesti naurettavan äänekkäässä työtilassaan.


Ohje halusi telapyörätkin kiinni tässä vaiheessa, minä en ollut edes kasannut niitä (kukin koostui kahdesta palasta), koska tiesin haluavani maalata ne erikseen ja rungon samoin ennen telakoneiston asentelua.

Megabonus

Sattuman kauppaa, tänään on Aku Ankan syntymäpäivä. 87 vuotta nuori puolisukeltaja, jee!

2.6.2021

Miehistön työpisteiden alku

Kuski ja radisti

Kuljettaja sai jalkatilaansa nyt ohjainkepakon, jonka paikoilleenasentaminen oli kevyesti tuskastuttavaa puuhaa. Rimpulamuovi oli vääntyä poikki moneen kertaan.


Radistille asennettiin penkki ja muistaakseni ensiapulaukku selän taa. Istuin ei suotta näyttänyt turhan mukavalta. Jos tuo radistin jaloissa oleva luukunpaikka oli millekään muulle kuin kevyille huoltotoimille, hämmennyn.


Zimmeritin peittämä alaetuviistopanssari tulikin asennettavaksi jo nyt, eikä vasta koko rungon kasaamisvaiheessa. Vaikutus sisänäkymiin oli nolla.



Sinne se luukkukin sujahti, radistin jalkatilaan.

26.5.2021

Pohjaosan yksityiskohtia

Alapohjassa ja pitkään

Kurkin todella usein, miltä vaununi näytti nokastapäin katsottuna. Niin kauan kun minulla oli jotain, mistä nähdä koko sisusosa kunnolla, nauttisin siitä.


Sisäseinien jälkeen rungon pohjalle piti asentaa pituussuuntaan pari tukirankaa, joiden oletin olevan enemmänkin taistelutilan lattian ja sen päälle tulevien asennusten tueksi kuin runkoa jämäköittämistä varten.
Jo tässä vaiheessa ohjeiden kuvien epätarkkuus oli vähän hämmentänyt siellä ja täällä. Samoin kuten viimeksi valitin, joidenkin osien kiinnityspinta oli kovin pieni ja heikkotuntumainen: palikkaa asentaessa ei välttämättä suoraan ja helposti tuntenut, koska se oli kohdillaan.


Vasemmassa etukulmassa, vetopyörän kytkimen(?) ja 45° kulmassa olevan sylinterin välissä näytti olevan kuljettajan periskooppipääteline kolmella varapalalla. Jos kyseessä oli se, oli se aika metka yksityiskohta.



Apea laatikko näytti siltä, että se myös suojasi yhtä taistelutilan polttoainetankeista (170l). Alunperin tilava pohja-amme rupesi täyttymään ripeästi.


19.5.2021

Panssariamme

Projektimietteet

En ollut vielä tätä kirjoitushommaa aloittaessani päättänyt, miten oikein tulisin projektin etenemisestä kirjoittamaan. Aloitin kuitenkin jälkijunassa eli kun olin saanut jotain jo rakenneltua, joten ehkä käyttäisin huomioitani päätöksen tukena.

Viime aikoina rakentelusessioni ovat olleet keskeytyksentäyteisiä, joten yhden vajaan kolmevarttisen jakaminen yhtenä postauksena ei välttämättä olisi kovin antoisaa. Tosin, jos odottaisin jonkun loogisen kokonaisuuden valmistumista siitä kirjoittaakseni, tyhjiä viikkoja saattaisi kertyä useampiakin.

Esimerkkitapaus tästä heti alusta: sain yhdellä istumalla asennettua ruhtinaalliset kolme poikkitukipalaa (G36, 35 & 30). Tietysti sitä ennen olin purkanut kaikki turhat muovit pois ja sitä rataa.

Pohjan tukihimmelit

Heti alkuun ammeen pohjalle piti asentaa nivaska tukiruotoja. Kovin heppoisilta ne tuntuivat ja sen takia oikeiden paikkojen löytäminen tuntui vähän hankalalta, kun pohjan asennuskolot ja palikoiden lirpakkeet olivat myös matalia.

Sisäkyljet

Ammeen sisäkylkiin asennettavaksi tuli panssarilaatat, joissa oli reikiä vääntösauvajousituksen vääntösauvoille, sekä asennuspaikat kaikelle sisääntulevalle röhnälle. Tuossa ensimmäisessä kuvassa oli skeemojenlukutaitoni (tai sen puutteen) perusteella yksi 145l polttoainetankeista.



Tuon megalaatan asentaminen oli lähes helppoa, vain pari kevyesti vinoon asettunutta poikittaistukipalaa koetti pistää vastaan. Tässä, jos missä, olisi ollut hyödyllistä omistaa jokunen ruuvipuristin (tai vastaava).


Seuraavat kuvatukset kertoivat saman tarinan, mutta vasemman sisäkyljen kuvakulmasta. Ensin nuo kulmaan asettuvat iskunvaimentimen näköiset vempeleet, joiden funktiosta minä en ollut kärryillä.



Näyttihän se jo hissukseen mainiolta, keulaa kohti katsottaessa. Iso osa kamppeista oli ehdottomasti semmoisia, jotka olivat mysteeri, jonka toivoin hissukseen selviävän.



12.5.2021

Projekti IV/21

Königstiger sisätiloilla

Nyt kuulkaas. Ennen tämän introtekstin aloitusta kävin katsomassa #Aloitus -tägätyt postaukseni ja pöyristyin. Olen aina pitänyt itseäni ensisijaisesti panssarivaunumallarina ja siitä vielä erityisesti PzKfw-alatyypin harrastajana. Missä välissä on sitten päässyt käymään näin, että tuorein panssarivaunumallini aloitettiin kohta 3,5 vuotta sitten ja viimeisin Panzerini aloitettiin kohta seitsemän vuotta sitten?



Myönnettäköön, että tämäkin boksi on istunut odottamassa vuoroaan yli neljä vuotta. Tuntui siltä, että alati kauemmas menneisyyden horisonttiin katoava moottoroitu (ja samalla patterilla vieläkin kulkeva) PzKfw V ja tämän sisukaluineen mallinnetun PzKfw VII:n mielikuvayhdistelmä oli sen verran pelottava, että kierre on ollut vauhdissa jo pitkään.

Pelkästään ohjeen läpiselailu (valokopioituine korjauslärpäkkeideen), palamäärän äimistely olivat järkyttävää hommaa. Maalausohjeen paljastama sisätilojen monipuolisuus ei auttanut tilannetta pätkääkään. Toisaalta, tätä minä olin kaivannutkin.

Palaset

Valurankoja oli taas ties miten monta. Rankain kulmissa oli militääritekninen aakkosaukko, minkä toivoin toimivan kohokuviota paremmin ranganetsimisvaiheessa.




Siirtokuvat, nuo periviholliseni. Noista osa ilmeisesti kuului murkuloihin sun muihin hävöksiinjääviin yksityiskohtiin. Fotoetseissä oli jokunen erikoisempi, kuten nuo patruunalaukausten pohjat - oletettavasti.


Maalausohje

Kahden sivun maalausohje näytti sekin kevyesti pelottavalta, tulevaa urakkaa ajatellen. Ajattelin, että siitä saisi tukea rakennusohjeen odotettavissaolevissa epäselvissä kohdissa.



Korjausliitteet

Harvinaisempana löydöksenä rakennusohjeeseen löytyi neljä korjausta. Valokopiot kohdistettiin rakennusvaiheisiin numeroiden perusteella, paitsi ilmiselvästi tuo 0,0:n reikäinporauskohta. Kaipa sekin tuolta löytyäisi kotinsa.


Ohjeita silmäilemässä

Viimeisenä ne korjailtavat rakennusohjeet. Ohjekirjanen ei ollut ihan ohut, mutta ei se mikään eeposkaan ollut. Muistikuvani perusteella Dragonilla oli vähän tämänhenkiset ohjeet, kivat kuvat, mutta välillä vähän hankalaselkoiset. Ehkä ennakko-oletukseni osoittautuisi vääräksi ajan kanssa.


Moottorille omistettiin useampi sivu. Huolestuttavaa.


Taistelutilan seinät tuli lastata murkuloita täyteen. Näytti ahtaalta jo nyt.


Tornin ohjetta lukiessa rupesin huolestumaan, miten kummassa kaikki tuo mahtuisi kotelon sisälle?

5.5.2021

Esitöitä

Maalia rajalle

Tilasin alkuvuodesta pari maalisettiä ja pari irtopullollista päälle (kermanvalkoista, sekä kahta eri messinkiä). Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka arvaa ensimmäisenä, mistä ensi viikolla puhuttaisiin.



"Sakemannitankki" ei sitten riitä. Täälläpäin edellytetään tarkempaa määrittelyä.

28.4.2021

Valmista: Projekti III/21

Optimus prime

Paketin uhkaama korkea vaikeustaso oli nostanut huolestumismittaria, mutta missään ei ollut puhetta siitä, miten haastavuus oli kalibroitu. Yksittäisistä osista vaikeimmat olivat yllättäen nuo pakoputkien loppupäät, kun minulla ei ollut sopivanlaista alustaa vääntämistä varten, nyt ne eivät päätyneet sylinterinmuotoisiksi vaan ennemmin puolikaariksi. Tai sitten niiden pitikin olla tuollaiset ja minä olin liian jumissa G1-lelun rööreihin.

Tämä oli vallan mukava rakennusprojekti, aihe oli innostava ja malli itsessään kohtuullisen simppeli ja suoraviivainen. Onnistuin vielä pitämään sormenjälkeni kohtuullisen hyvin poissa metallipintoja pilaamasta.

Peruskuvat

Tässä taas perinteiset kuvat ympäri mallia napsittuna. Yleisasento oli yllättävästi taaksepäin nojaava, kenties hän ihasteli horisontissa nousevaa Alikantaa?







Vertailukuvat

Tietysti minulla oli kiire napata kuvat Optimuksesta edellisenä rakennetun Bumblebeen kanssa. Ilmiselvästi nämä eivät olleet missään skaalassa keskenään.


Autobotien johtaja oli kovin kiiltävä ja vasta autopesulassa käyneen näköinen, verrattuna jokusen vuoden ikäiseen valtias Megatroniin. Kuvittelin Megatronin pinnan kärsineen vuosien aikana, mutta ei, hän oli alunperinkin tuommoinen haaleampi kaveri.