Lisää legoautotehtailua

Vuoden toinen legoauto

Rakennusprosessi alkoi, taas, värikkäähköstä Technic-rungosta. Aika äkkiä rupesi selviämään, mihin mikäkin oleellinen kohta autosta tulisi asettumaan. Yhtenä esimerkkinä renkaiden kallistuslaitteisto.

Osasta näistä saattoi huomata, jos katsoi tarkkaan, että olin aloittanut kokoamaan jotain alikomponenttia väärin päin. Huomasin sen siinä vaiheessa kun kallistustoiminnallisuutta testatessani L-palikat eivät asettuneet niin kuin niiden piti ja ääriasennosta ne tahtoivat jatkaa kiertymistä pidemmälle väärään suuntaan eivätkä takaisinpäin. Korjasin erheeni samantien sen tunnistaessani, mutta en merkinnyt sitä sen kummemmin kun napsin työkuviani.

Rengassysteemin jälkeen auton ulkokuori rupesi löytämään näköään loikkauksilla. Ovelasti ajokin alakeula oli yllättävänkin monimutkainen muodoltaan.

Kromilistojen lisäksi rengaskoteloiden ja keulan kulmien löytäessä paikkansa auto rupesi jo näyttämään aika tutulta. Aikakone oli kyllä niin selvästi 80-luvun lapsi, ettei oikein mikään muu olisi varmaan sopinutkaan sille tyyliksi.

Auton moottoritila oli tässä vaiheessa jopa modulaarisen näköinen. Olisi ollut aika oivallista, jos eri elokuvaversioiden eroavaisuudet olisivat olleet heittäen vaihdettavissa, mutta valitettavasti näin ei ollut (olin jo spoilannut itselleni ohjekirjasta miten variantit I/II/III poikkesivat toisistaan).

Takavalopaketit olivat tosiaan siisti. Kasarilasit päässä ainakin.

Hitaan varmasti auton ulkoreunat rakentuivat kasaan. Kaikki kirkkaanväriset tukipalat hävisivät hissukseen harmaiden, mustien ja hopeisten kerrosten alle.

Vihdoin oli aika lisätä vähän yksityiskohtia sisätiloihin. Tässä oli vasta käsijarrun kahva, kojetaulun pohja ja aikapiirin katkaisija.

Sarjan (ja Legokokoelmani) ainoa valopalikka asennettiin tänne ja sitä vasten rakennettiin pieni TNT-laukaisimen näköinen katkaisija. Tässä vaiheessa en osannut keksiä, miten sen toiminnallisuus jemmattaisiin valmiissa aikakoneessa.

Flux Capacitor

Ei siitä ollut kovinkaan kauaa kun olin viimeksi nähnyt kaksi ensimmäistä Paluu Tulevaisuuteen -leffaa, saatoin kuulla ääniefektit mielessäni samalla kun rakentelin. Ongelma tässä välissä oli se, etten ole nähnyt ykkösosaa suomiteksteillä ainakaan viiteentoista vuoteen, joten en enää muistanut miten tämä kalikka oli milloinkin väännelty. Ensimmäisenä mieleeni tuli vuokondensaattori, mutta päätin olla käyttämättä sitä kun en ollut varma.

Tietenkään oikeanlaista läpinäkyvää kolmiväkäistä legopalikkaa ei ollutkaan, mutta minusta entraushaan käyttö tässä oli nerokasta.

*kikakika*

Segmenttiledinäytöt, nuo jotka kertoivat kohdeajan (punaiset), nykyisen ajan (vihreät) ja edellisen lähtöajan (keltaiset), olivat aika mainiot. Olin kyllä odottanut että näytöt olisivat olleet laattoihin printatut, mutta sen sijaan jouduin taas liimailemaan tarroja vähän vinoon. Vaan näin se oli, en vain ole rähmäkäpälänä ollut tarrojen asemoimisen suurin ystävä. Tärkeintä oli, rutinastani huolimatta, upea lopputulos.

Ratin ja penkin väliin ei jäänyt paljoa tilaa polville :s

Olin aika varma että olin lukenut jostain tuulilasin olevan uniikki tähän sarjaan (tähän mennessä). Palikan muoto oli aika erikoinen, enkä kuvitellut että sille olisi ihan hirveän monta erilaista normaalia käyttötapausta.

Jostain jännittävästä syystä auton katto ja lokinsiipiovien alkupäät rakennettiin nyt ja sitten rakennusprosessi siirtyi aivan muualle.

Kotteron takapää rupesi sekin täyttymään romppeesta. Satunnaisia kalikoita, liitospisteitä rungon osille ja sitten nuo massiiviset jäähdytysröörit. Tai ainakin minä olin aina kuvitellut että ne olivat jäähdytystä varten.

Lokinsiipiovet

Ovet olivat todella hauskat rakennettavat, massiiviset ja kolhot kuten oikeatkin näyttivät olleen. Aika pitkän aikaa vaikutti siltä, että ovien pääosat tulisivat olemaan kiinni saranoissaan vain takareunoistaan, kuten seuraavat pari kuvaa näyttivät:

Erinäisten askeleiden jälkeen etureunat kumminkin lisättiin, olin vain kuvitellut että auton A-palkki olisi ollut kiinni tuulilasissa eikä ovessa. Ehkä mikään muu ratkaisu olisi ollut turhan massiivinen rakentaa.

Takareunat ja johtoja

Peräpään reunat olivat aika tiukkoja kokonaisuuksia, ja ne kiinnitettiin runkoon aika jämerästi. Noiden läpinäkyvien sinisten ja kromattujen osien liiskaamiseen kului melkoisen pitkä aika. Vaan kuvitelkaas, jos tämä malli olisi kokonaan valaistu!

Etu- ja takapään yhdistävät sähkökaapelit vedettiin ympäri auton kylkiä. Nuo sivukahvalliset 1x1 -palikat toimivat ohjureina ja pitivät kaapelin poissa ovien tieltä.

94 Pu

Kirkkaankeltainen plutoniumsäiliöiden kuljetuslaatikko, jonka tohtori Brown huijasi libyalaisilta terroristeilta, oli siisti. Harmi, että siinä oli tilaa vain kahdelle sylinterille, toisin kuin Playmobil-setin lootassa. Siltikin tämä oli paljon parempi kuin ei laatikkoa (tai plutoniumia) ensinkään.

Atomiloota jopa mahtui nätisti tavaratilaan leijulaudan kanssa! Tai ainakin vielä tässä vaiheessa kun tavaratilan luukku odotteli vieläkin rakentamistaan.

Viimeiset kalikat

Aikakoneen takapää jatkoi valmistumistaan greeblieiden ja oikeiden yksityiskohtien kanssa. Viimein jäähdytintötterötkin rakennettiin loppuun asti, kasvattaen vau-efektiä huomattavasti.

Koska olin minä, liimasin rekisterikilpitarrat vastakkaisille puolille läpinäkyvää laattaa, jotta voisin halutessani pyöräyttää sen ympäri kaipaamalleni ajalle. Levyä ei asennettu raamiin, jossa sen voisi vain pyöräyttää ympäri vaan tilanmuutosta varten se pitäisi irrottaa ja painaa sitten takaisin. Kai se olisi muuten vain pyörinyt holtittomasti ja sitähän me emme halunneet.

Tässä vaiheessa valitsin toimivani vuoden 1985 aikakoneen parissa. Se oli se nostalgisin version, yllätys yllätys.

Nämä letkut eivät olleet sinänsä mitenkään erikoisen tärkeät, muuten kuin yksityiskohtina autossa, mutta minä nyt vain innostuin kun näin näitä paloja ensi kertaa ties miten pitkään aikaan. Minulla oli näitä aikanaan aikamoinen kokoelma, eri väreissä, silloin kun (klassiset) avaruuslegot olivat voimansa tunnossa.

Vaihtoehtoversioiden palasia

Kolmen elokuvan aikana aikakoneeseen tehtiin erinäisiä muutoksia. Ensimmäisenkin aikana siihen lisättiin irrotettava koukkupäinen sähkönjohdin ja aivan lopussa plutoniumvoimanlähde oli korvattu kaukaisen vuoden 2015 fuusiopannulla. Sitten vuoden 1885 versio oli paljon steampunkahtavampi.

Paluu tulevaisuuteen, osa II

Minä vain rakensin Mr Fusion -laitteen ja survoin sen säiliöön virvoketölkin ja banaanin. En purkanut aikakoneen konehuonetta vaihtaakseni fuusiolaitteen muiden osien tilalle, koska olin hädintuskin vasta saanut auton valmiiksi. Toinen oleellisempi ero oli viivakoodirekisterikilpi tavallisemman tilalla.

Paluu tulevaisuuteen, osa III

Kolmososaa varten minun olisi pitänyt purkaa pari osaa, kuten tavaratilan luukun, jotta tämä boksi olisi saatu paikalleen. Sekään ei tuntunut hyvältä idealta, koska vaadittavat muutokset olisivat olleet laajempia kuin edellisessä kappaleessa. Enkä halunnut vaihta auton renkaiden keskipalikoita vain tämän takia.

Lähes kaikki tarvittavat palat olivat tässä, kun rakensin lootan nähdäkseni miltä se näytti. Vain parikolme hassua palaa olisi pitänyt nyhtää ykkösosan moottoritilasta tai kakkososan fuusiokeittimestä saadakseni tämän täysin kasaan. En mennyt niin pitkälle.

Projekti VI/22

Aikakone-DeLorean

Tänä keväänä kävimme viikonloppureissussa ja kohteessa sattui olemaan Lego-kauppa. Tietysti siellä käytiin pyörähtämässä heti kun se huomattiin, ensimmäisenä päivänä. Huudahdin ääneen, että "hei näillä on reilu tusina aikakonetta!", mutten ostanut yhtä suoraan kun en raaskinut. Puolisko sanoi että kyllä se matkalaukkuun mahtuu jos pakataan vaan irtopusseina. Päätin että "ostetaan ennen lähtöä". Kirotut turistit olivat kumminkin ostaneet kaikki 10300:t myymälästä ja minä kirosin. Taas kerran.

Pistin Verkkokaupasta tilauksen odottamaan, väittivät toisen erän tulevan joskus kesällä. Ensimmäinen erä oli mennyt jostain syystä sivu suun, eikä lego.com:kaan ollut kovin lupaavassa tilassa.

Olin jo melkein unohtanut koko jutun kun hakuilmoitus kilahti postilootaan. Erinäisiä kuukausia sen jälkeen kun olisin voinut kantaa lootaa onnellisena kotiin, mutta hätäkö tässä.

Tarroja oli ehkä enemmän kuin odotin. Jotenkin minä ainakin olisin kuvitellut, että nuo kolme aikanäyttöä (tästä ajasta lähdit, tässä olet, tähän olet menossa) olisivat olleet laattoihin painettuja, samoin plutonium-lootan kansi. Pikkujuttuja, minua nuo eivät haitanneet, tykkäsin vain valmiista enemmän kun en ole ollut turhan hyvä laittamaan legotarroja suoraan.

Great Scott!

 

Valmista: Projekti V/22

Draconis Combine - 5. Sword of Light

Hassu juttu, viimeksi tätä kuviota valmiiksi julistaessani sanoin, että näitä oli tehtävä lisää. Se oli reilut kymmenen vuotta sitten. Tässä on näemmä ollut kaikkea muuta mielessä, mutta olihan se hyvä tarkistaa mitä on joskus houraillut. Ja tottahan se myös oli, että kyllä viidennen valomiekan porukkaa sietäisi olla pari nelikkoa enemmän.

SL-17 Shilone

Rutinat

Kiva lisälaitehan tämä oli epämääräiseen BattleTech -kokoelmaani, mutta en oikein nähnyt tämän päätyvän ihan äkkiä pelilaudalle. Eikä edes sen takia, että edellisestä pelistä on kohta kymmenen vuotta, seuraavan elellessä jossain limbossa, vaan sillä ettei lentovekottimia ole käytetty. Zoom & Boom -metodin periaatetta pidemmälle en myöskään tietäisi miten näitä edes käytettäisiin BT-pelissä.

Maalattavana tämä oli kivan yksinkertainen ja tykkäsin siitä että sille oli oma ständi. Malli itsessään oli ihan eri skaalaa kuin pienenpienet Sabutai-nappulani, mikä oli maalaamista silmälläpitäen vain plussaa. Moottorihehku olisi voinut onnistua nätimminkin, mutta sitä varten olisin varmaan tarvinnut vieläkin pienempiä siveltimiä. Hauskaa oli kuitenkin ja se oli näissä pääasia.

Speksit 

65 tonnin painollaan Shilone kuului medium-painoluokkaan. Lentäviä vempaimia tasan yhdessä BT-pelissä käyttäneenä en tiennyt sanoa mitään sen kestävyydestä, nopeudesta tai ajoaineista vaikka niistä olikin Sarnassa merkinnät. Kyllä tällä yhden Sovetskii Soyuz -luokan raskaan risteilijän tiputti aktiivisista operaatioista, jos sen lensi komentokeskuksen ikkunasta sisään.

Aseistus

Väkivallan välineistä minä kommentoin jotain maalailuvaiheessa, mutta kerättäköön tähän selvyyden nimissä. Nokassa, ohjaamon alla oli yksi eteenpäin osoittava Shigunga LRM-20 -ohjuslavetti. Ohjaamon vieressä, toisen siiven taitteeseen oli asennettu suuri laserkanuuna (Diverse Optics type 10 Large Laser). Siipien keskikohdilla oli molemmilla puolilla yhdet keskitason lasertykit (Diverse Optics type 20 Medium Laser). Vasemman sivuvakaajan tyvessä lymyili yksi taaksepäin osoittava lyhyen matkan NCK "Thornbush" SRM-4 -ohjuslavetti.

Kuvat

Sekalaisia ja vaihteeksi sinitaustaisia lopetuskuvia tällä kertaa. Ehkä joskus pitäisi taas kaivaa oikea kamera näitä varten eikä vain kuvailla työpuhelimella?

Paluu Apinasaarelle

Spoilaamatta paras

Kansainvälisenä "Puhu kuin piraatti"-päivänä julkaistu RtMI oli sentään automaagisesti esiasennettu Switchille jo päiviä ennen sen avautumista, joten en joutunut tärväämään illan vähäistä peliaikaani asenteluun ja varmisteluun. Mitään kovin pitkiä pelisessioita en harrastanut, puolesta tunnista reiluun kolmeen varttiin. En myöskään kiiruhtanut, vaan haahuilin ja pööpöilin ihan kaikessa rauhassa.

Oma Apinasaarihistoriani rajoittui aikalailla moneen kertaan läpipelattuihin ykköseen, kakkoseen ja kaverilta kerran lainattuun kolmoseen. Tuoreemmat osat (Escape ja Tales) olivat jääneet jostain syystä väliin, mutta jos tämä oli kerran osa 3b niin ei se kai haitannut?

Koska olin absoluuttisen tietämätön siitä mitä osissa 4 ja 5 oli tapahtunut ja missä niissä kohellettiin, en tietenkään tiennyt, monettako kertaa Mêlée-saarellakaan jo oltiin. Vaan väliäkö sillä, maisemat olivat tutut mutta samalla uudet, ainakin alkuun.

Jätin myös tietoisesti kommentoimatta sen, miten tSoMI 2:n loppu ja RtMI:n alku oikein saatiin sotkettua yhteen. TCoMI:n alku kun aikanaan (vaivainen neljännesvuosisata sitten, wtf) hämmensi vähät välittämällä edellisosan lopun.

🎶 The Scumm Bar - Ambiance 🎶

Ensimmäinen läpipeluukertani Switchillä söi masiinan omien laskureiden perusteella "yli 10 tuntia", enkä kaivanut kaikkea mahdollista irti ja ympäri. Myönnettäköön, että parikolme kertaa jouduin kysymään vinkkikirjalta apua ja vain kerran ratakiskoon asti. Vinkkikirja oli ovela laitos: siltä sai kysyä apua todo-listan keskeneräisiin asioihin ja ensimmäinen vinkki oli ylimalkainen ("puhuitko jollekulle joka mainitsi aiemmin teeman x?") ja dialogivalinta kerrallaan se antoi aina tarkempia, kunnes vihoviimeisellä sanoi suunnilleen "Mene Scumm-baariin ja syö kynttilä!". Sen kerran kun en yksinkertaisesti itse keksinyt mitään, olo oli taas "no niin tietysti" ja hävetti ihan vähän.

Valtaosa pulmista sujahti läpi itsestään tai pienen päänraapimisen jälkeen. Osa näistäkin selvisi kun olin harrastanut perinteistä "kaikki taskuun mikä irti lähtee heti kun sen näkee"-seikkailua, joten aina en edes tiennyt mitä olin mennyt ratkaisemaan ongelmaa näkemättä.

Musiikki oli, kuten odottaa saattoi, oivallista ja vaihteli perinteikkäästi tilanteen mukaan. Kaipa OST:n löytäisi jostain kahden ensimmäisen kaveriksi. Ääninäyttely toimi, en tosin muistanut näyttelijäkaartista suoraan kaksi, joista toinen oli Dominic Armato (Guybrush), mutta silloin kun minä noita alkuperäisiä pelasin, hahmojen äänet olivat eriväristä tekstiä :D

Hyvä kun olin saanut pelin pelattua läpi Nintendolla, asensin sen työkoneellekin. Ihan vaan käydäkseni kaiken uudelleen läpi, vähän eri kontrolleilla ja isommalla ruudulla. Varmaan myös siksi etten halunnut, että tarina vielä päättyisi, kun peli loppui.

Tuplapeukkusuositus täältä.

Moottorihehkuyritys

Hulluuden rajoilla

Ties mikä hybris minua vaivasi, mutta palasin vielä tunkkaamaan mielestäni jo valmista Shilonea. Kas kun olin onnistunut jotenkuten hyppyrakettien liekkien ja autokanuunan metalliputken kuumuusvääristymän kanssa, voisin kaivaa verta nenästäni rautakangella moottorihehkuefektin kanssa. 

Shilonen moottorisuuttimet olivat aika pienoiset, enkä halunnut ruveta säätämään kynäruiskun ja maskauksien kanssa, enkä myöskään halunnut tehdä mitään ylivedettyä valolähde-valoefektiä (engl. Object Source Lighting, OSL, ei mitään hajua mikä sen paras suomennos olisi, joten väänsin keskenäni oman ja varmaan aika surkean sellaisen) ja vetää valohehkua ympäri koneen takarunkoa. Jotenkin ne ovat näyttäneet omiin silmäparkoihini turhan ylitehokkailta.

Liukuvärit

Tuumasta toimeen siis. Tiesin jo että olin käyttämässä kahta Flankeria varten ostamaani sinistä ja niiden sekaan taitettua valkoista, joten kaivoin putelit esiin. Ensimmäinen, Citadelin Layer-maali Ahriman Blue oli vähän paksua, joten metsästin myös muovisen annosteluruiskun (mitähän korvatulehdusantibiootteja noilla oli aikanaan syötetty) veden varovaista lisäämistä varten. Toinen, Citadelin Layer-maali sekin, Temple Guard Blue, oli kuivunut möntiksi purkkiinsa ja päätyi roskikseen. Simpura. Suunnitelma muuttui vähäsen, mutta vain vähän. Sävytykseen käytin tunnusmerkkivalkoista (VMA 71290 Insignia White).

Efektitesti

Aloittaakseni valuttelin hyvän klöntin Ahrimanin sinistä ja ohensin sitä tipoittain hanavedellä, kunnes sain mönjästä enemmän maalimaista. Taisi olla viimeinen kerta kun tuota nimenomaista maalia käyttäisin, jos Citadelin laatuun oli luottaminen.

Maalasin tällä sinisellä kaikkien kolmen moottorisuuttimen sisäpinnat. Tämä olisi se tummin kerros fuusioreaktorin paahteessa.

Lisäsin sinisen maaliannokseni ulkoreunalle ison tipan valkeaa ja sekoitin siitä tipan siniseen massaan. Tätä vähän vaaleampaa maalia maalasin vähän pienemmälle alueelle moottorisuuttimissa. Sitten lisäsin vähän lisää valkeaa ja toistin jokusen kerran. Kaikenkaikkiaan sotkin kuusi alati vaalenevaa sinisen sävyä. Lopputulos olisi ollut näkyvämpi isommissa rööreissä, mutta tulipa testattua.

Näiden jälkeen maalasin vielä yksittäiset kirkkaat pisteet lähestulkoon pelkällä valkealla kuhunkin tötteröön. Ideana oli kuvata kuuminta pistettä koko roskassa. Ne eivät erottuneet viimeisistä kuvista kuvakulmien ansiosta/takia. Pienen välimatkan päästä efekti oli kumminkin ihan ovela.