Perusrunko
Päätinpäs nyt kertoa vaunun tarinan jonkunlaisina ja erikseen määrittämättöminä osakokonaisuuksina, enkä rakennussessio kerrallaan. Muuten kuvio etenisi pahimmillaan pari palaa tai maalitäplä viikossa.
Ylärunko ja telapyörät
Aloitin ohjeiden mukaan valmistelemalla palasia ennen ohjeen ensimmäistä rakennuskohtaa. Kyhäsin siis pakoputket, liimasin ylätakakulmiin vahvistuskolmiot, ja kävin [tela|veto|palautus]pyörät läpi. Niissä ei mennyt kauaa, hioin vähän kulmia pois.
Ykköskohdassa ei sitten sen kummempia tehtykään kuin lyötiin pakoputket kiinni, ja pari moottorin ilmanottosäleikköä kylkiin. Runko tuntui vähän heppoiselta, mutta luotin siihen, että saisin sen mahdolliset pienet irvistykset väännettyä suoraan.
Alarunko tosiaan rakennettiin hämmennettävästi neljästä eri pääosasta. Pohjalevy, jossa oli myös alaetuviistopanssari, oli vähän mutkalla, joten kun liimasin kylkilevyjä kiinni, jouduin tekemään sitä muutamassa vaiheessa. Takapään alapala oli sitten hankala kiinnittää, kun naapurit irvistivät niin ettei kontaktipintaa ollut ihan liikaa. Kitillä sekin korjattaisiin.
Alarungon liimausten kuivuessa rupesin kasaamaan kuskin luukkua ja 76-millistä tykin ulkopuolta. Suurin huoleni tässä välissä oli putken pääosa ja sen loppupää, en halunnut että ne nuupahtaisivat ärsyttävästi.
Tietenkin kuivasovittelin telapyöräsettiä alarunkoon heti kun kalikat sen sallivat. Hyvin osuivat paikoilleen, en ollut liimaamassa niitä kiinni vielä moneen, moneen rakentelu- tai maalausssessioon. Ylärungon yksityiskohdat istuivat paikoilleen kiltisti. En edes miettinyt jättäväni kuskin luukkua auki, kun ei tuolta sisältä olisi mitään nähtävää.
Rungonyhdistämisoperaatio
Koesovitus paljasti lisää rumia irvistyksiä. Minun kalustollani ei ollut mitään mahdollisuutta saada tätä yhdellä kertaa istumaan niin kuin piti, joten tein liimaukset suosiolla muutamassa osassa.
Ensimmäisenä liimasin etukulman yhteen ja puristelin sitä aikani kiinni. Tuolla oli vähän ankkamainen ilme, silmälappu toisen silmän päällä.
Jatkoin liimaamalla rungosta uusia kohtia kiinni ja pitämällä puristuksessa kunnes liimaus oli kuivunut. Ongelmana tässä oli se, että ylä- ja alarungoilla oli hämmentävän vähän kontaktipisteitä!
Allaolevissa kuvissa oli näkyvissä, miten isot railot etupäähän jäi vaikka etupanssarin reuna oli tiukasti kiinni. Ehkä sivupanssarini olivat sittenkin olleet sen murto-osamillin väärässä kohdassa, mutta enpäs minä sitä tiennyt kun niitä paikoilleen asettelin.
Peräpää näytti apealta sammakolta. Tuon railon sulkeminen olisikin isomman tukkeen vaativa, ehkä styreenikaistaleella tai parilla sen saisi siististi kasaan ja jopa jykevöitettyä. Moottoriluukun saranat siitä kärsisivät, kun en ollut tietenkään tajunnut silputa niitä pois etukäteen.
Tykkitornioperaatio
Tykin kasaaminen oli simppeliä. Koetin saada sen rakennettua niin, että putken koroa saattoi vielä muuttaa mutta jos akseli liimautui kiinni niin sittenpä liimautui. Harvoin näitä tarvitsi jälkikäteen käännellä.
Torni oli myös yksinkertainen mutta hämmentävän heikosti sen panssarikyljet ja pohja ottivat toisistaan kiinni. Olin vähän hämilläni. Tähänkään ei ollut mitään sisätiloja olemassa, joten kaikki luukut tulisivat olemaan säpissä.
Näistä kuvista ei valaistuksesta johtuen käynyt ilmi, että erityisesti tornin teräspinta oli mallinnettu todella erikoiseksi. Kuvittelin ensin että se oli ihan kuprulla jostain omista tekosistani, mutta ei, pintatekstuuri oli epämääräinen ihan tarkoituksellisesti. Jännä yksityiskohta, odotin uteliaisuudella, millainen siitä tulisi maalattuna.
Liimasin venttiilit, periskoopit, ampuma-aukot ja kahvat yksitellen kiinni, hitaasti ja rauhallisesti. Nuo kauhukahvat olivat todella heppoisesti kiinni, olisin voinut tietysti porata torniin reikiä ja korvata ne metallilangalla, mutta sitten olisin menettänyt tuon ripadesignin, joka oli varmaan omiaan tarttumaan ihmisten taskuihin, vöihin tai muihin lenksuihin kiinni.
Nostolenkkien saaminen osoittamaan edes suunnilleen samoihin suuntiin oli varmaan hankalinta. Pelkäsin vähän, että joku niistä olisi katkennut kesken kaiken, mutta huolistani huolimatta kaikki palat olivat vielä hengissä. Tästä ylemmästä kuvasta näki myös vihdoin, mimmoinen pinta tuossa tornissa oli.
Torni oli nyt valmiiksi rakennettu. Putkeakin sai nostettua ja laskettua muutaman asteen verran.
Telaketjut
Kaivoin surkeimman talttapääruuvarin kalupakista, sytytin kynttilän ja rupesin lämmittelemään meisselin päätä liekin päällä. Ketjunpätkät pistin yhteen ja painoin niitä tiukasti kiinni (pyöreäpäisten) pinsettien kärjillä samalla kun painoin kuuman talttapään sulattamaan muovitapin. Sitten sama uusiksi toisinpäin. Ja sama toiselle ketjulle.
Kun kerran olin vauhdissa, suljin molemmat ketjut kiinni ja sinetöin ne umpeen. Olin kamppaillut hetken sen kanssa, pitäisikö ne ensin maalata ja sitten sulkea vaiko toisinpäin. Kuten tästä selvisi, päätin että sulkisin ne ensin ja maalaisin sitten niin en joutuisi kärsimään jo maalattujen osien sulatuksen kanssa.
Tulella muutenkin leikkiessäni päätin hoitaa antennin luomisen. Ohje sanoi, että sitä varten kannatti pätkäistä valurangasta kuusisenttinen pätkä ja kuumentaa sitä, venyttää pitkäksi ja napata kuusisenttinen pätkä antenniksi.
Ei se nyt ihan niin helppoa ollut, vähän kokemattomalle, joten toinen yritykseni antoi tämmöisen ehkä maksimissaan 40-millisen kepakon antenniksi. Suuri maa ja suuret toleranssit, vai miten se meni? Jätin tämän vielä asentamatta, koska halusin säilöä keskeneräistä vaunua laatikossaan pölyltä suojassa mahdollisimman pitkään.
Kansikalusteet I
Vaunun pääkamppeet olivat jo pääosin kasassa sikäli mitä niitä pystyi turvallisesti asentamaan ennen maalausta. Jouduin myös asentelemaan paloja vähän sen mukaan, mitä minäkin iltana ehdin ja minkä liimaukset olivat siinä tilassa, että niiden päälle voisi laittaa uusia paloja nojumaan.
Takakannelle tuli pari tämmöistä romulootaa. En ollut ihan varma niitä kasatessani, voisiko ne asentaa ennen telaketjujen asentamista vai ei.
Hinausvaijerien kiinnitysväkäset olivat sen näköisiä, että niihin voisi seivästää väärinajattelijoita tai vaikkapa metsäkauriita tai pahkasikoja evääksi.
Railonpaikkaus
Liimailin kalustelaatikoita, sahan, jonkin töötin näköisen vehkeen ja valonheittimenkin kiinni. Sitten päätin ruveta tekemään jotain vaivalloisempaa ja liimasin sarjan polystyreenipalasia täyttämään takakulman koloa. Näiden idea oli nimenomaan täyttää koloa niin, että hetken päästä lisättävä kitti olisi ihan yksinään täyttämässä onkaloa enkä ruuttaisi putkilollista kittiä vain mallin sisätiloja täyttämään.
Minulla ei ollut äkkiä käsillä varastoissani takuuvarmasti olevaa puolet ohuempaa styreenilevyä, jolla olisin voinut täyttää tuota vähän lisää. Hauska ilme sille tuli. Levitin aukon tukkeeksi naurettavan nopeasti kuivuvaa kittiä (Gunze Mr Hobby: Mr White Putty) ja jätin sen asettumaan.
Kitillä säätäessäni täytin myös keulan railon ja sivustakin mitä huomasin. Kun nappasin kuvan ylösalaisin olevasta mallista, huomasin että olisin voinut kitata myös lokasuojia mutta ehkä ne ehtisi vielä, jos muistaisin.
Pahimmillaan tästä tulisi muutaman kierroksen viritelmä. Seuraavaksi kuivunut töhkä hiottaisiin pois, ja jos jotain aukeaisi tai paljastuisi, pitäisi tehdä sama uusiksi mutta oletettavasti pienemmälle pinta-alalle. Voi hyvää päivää, mikä puljaamisen määrä. Mutta niin sitä T-35:ttäkin piti kittailla jokunen vuosi sitten.
Keulan hiominen oli sangen ongelmatonta, noita sivupaloja en taas saanutkaan ihan tuosta vaan hiottua, kun nelipintainen kynsiviilani oli vähän turhan iso noihin koloihin.
Pyrstöpäässä ongelmana oli ympäröivän röhnän määrä. Alapanssari oli helpohko, yläkansi taas hankalampi kun pulttirivistö ja pakoputket olivat tiellä. Sain yhdellä kerralla tuon verran siistittyä, seuraavaksi kävisin viilan kanssa vähän tarkempaan työhön. Vähän pelkäsin, että pultit tai pulttien kannat, mitä olivatkaan, häviäisivät ja joutuisin keksimään jotain korvaavaa tilalle.
Kansikalusteet II
Jatkoin vaunun lisähärpäkkeiden liimaamista paikoilleen. Yläetuviistopanssariin liimattiin pieni pätkä telaketjua ilman minkäänlaista kiinnikeideaa. Tai sitten vaunussa oli jotain minkä päällä tuo vain möllötti.
Nuo mysteerilootat liimasin myös, olivat vähän heppoisesti kiinni, mutta pysyivät kiinni. Vasemmanpuoleinen saattaisi kaivata pikkuisen kittiä, tai ainakin kuvassa sen takareuna näytti vähän rujolta.
Pioneerivälineistä jäljellä oli tässä välissä enää lapiopari, jonka liimasin vaunun oikeaan etukylkeen. Lapioiden kiinnityslirpakkeissakin oli tietysti paraatipaikalla isot kuopat tukittaviksi.
En ollut ihan varma siitä, halusinko taistella yläreunan heppoisten tankojen kanssa. Ehkä ne pitäisi koettaa saada kiinni, vaunu näyttäisi niiden kanssa paljon paremmalta.
Nyt perus-T-34:stä oli jäljellä vain pari väkästä etu- ja takareunoista, hinauskaapelit ja pari puulaatikkoa. Isoin ongelma niiden kanssa oli oma rajallinen askarteluaikani. Olin laatikoidenkin kanssa vähän kahden vaiheilla, halusinko niitä tuohon nojumaan, mutta taisin kallistua niiden asentamisen kannalle, vaunu olisi elävämmän näköinen lisäkalusteilla.
Kansikalusteet III
Jokusen päivän päästä pääsin taas rakentelemaan hetkeksi. Jäljellä ei ollut enää paljoa, kuten ylempänä mietiskelin.
Olin ihmetellyt jossain välissä, että mikä tuo yksi A15 oli, kun en
muistanut nähneeni sitä ohjeissakaan. Pienen etsimisen jälkeen se
selvisi, antennin kantahan se oli. Hioin molempia kiinnityspintoja vähän
karkeammiksi jotta liimaus pitäisi paremmin. Nuo ylälaitojen
kauhukahvat olivat ihan naurettavan heppoisia, mutta kai ne pysyisivät
kiinni.
Vetokaapelit tulivat vaunun oikealle laidalle, ne olivat vain suorat pötkylät, joissa ei ollut mitään sen ihmeempää erikseen suunniteltua muotoa tai asetustapaa. Seurasin ohjeita summittaisesti ja koetin saada ne jotenkin uskottavanoloisesti tuohon, vaikka ne varmaan oikeasti taipuisivat erilailla tuosta takakolmanneksen kamalaatikolta lähtien.
Nuo kaksi puulaatikkoa olivat ohjeiden mukaan tulossa vierekkäin-päällekkäin oikealle kyljelle. Laitoin ensimmäisen siihen, mihin ehdotettiin, mutta toisen heitin vasemmalle kyljelle ja vähän eri kohtaan. Tämä oli minusta jotenkin kivempi visuaalisesti, muuten vasen puoli olisi ollut lähes tyhjä ja oikea ihan täyteen romua ladottu.
Olin onnellisesti unohtanut ne neljä pientä kilkettä etu- ja takapään vetokaapelien kiinnikkeiden ylä- tai alapuolilta. Rupesin sitten iloisena koesovittamaan pyörästöä. Ilman lukkopulttejaan ne eivät pysyneet ollenkaan paikallaan, vaan putosivat kun vaunu ei ollut vaakatasossa. Eipähän niitäkään tarvinnut lyödä väkivalloin kiinni.
Tottakai minä koesovitin torniakin vihdoin. Vaunu näytti ihan itseltään, mietin vielä että mitenköhän tuon telakoneiston maalaisi parhaiten? Tätä kuvaa katsellessani sain idean, että maalaisin pyörät tietysti irrallaan eri puolilta, mutta runkoa maalatessani voisin tökätä lukkopultit paikoilleen, jotta ne saisivat oikeanlaisen ja aukottoman perusmaalipinnan samalla kerralla.
Ne viimeiset käikäleet
Liimasin neljä identtistä palikkaa vetokaapelien kiinnityskoukkujen vastapuolille. Pieniä ja kummallisenmuotoisia paloja, en ollut ihan 100% varma että menivät ihan ohjeen mukaan mutta en nähnyt sen paremmin. Ne olivat perusvaunun vihoviimeiset osat, antennia edelleen lukuunottamatta, mutta se oli tietoisesti jätetty ihan loppuun.
Koukut tai väkäset olivat asettumassa ja käytin hetken aikaa konepellin kulman viilaamiseen. Jos olisin tajunnut ongelman aiemmin, olisin jättänyt pakoputket paljon myöhemmäksi niin ne eivät olisi olleet tiellä ja olisin voinut raa'asti hioa koko pätkän sileäksi ja tehdä jostain vain uudet pultinkannat poishiottujen tilalle. Mutta mistäs tämän olisi etukäteen tiennyt?
Joka tapauksessa tuosta takakulmasta ei saanut kaikkea nätisti hiottua pois, joten kökköähän siihen jäi. Sen voisi peittää kuralöllöllä, sitten pieni röpöisyys ei haittaisi tai pahemmin näkyisi alta.
Aiemmin kirjoitellessani mietiskelin telapyörien kiinnityspalikoita. Irroitin ne kaikki rangoista, siivosin ja nitkutin akseleihin kiinni. Ennen maalaamista niiden sylinteriosat varmaan sietäisi maskata suojaan, jotta niiden liimaus telapyöriin olisi myöhemmin simppelimpää.
Järkyttävän monen viikon ajalle hajautunut rakennusprosessi oli nyt vaunun itsensä kannalta tässä. Jos teksti näytti kulkunsa tai sanavalintojensa kanssa hassulta, kynäilin tätä yhtä postausta aina eri rakentelusessioideni jälkeen, kun olin saanut kuvat siirrettyä, rajattua ja kutistettua. Viittasin sitten eri kohdissa "viime kertaan" tai "aiemmin" kun kyse oli ehkä edellisviikosta mutta tekstissä vain jopa ylemmästä kappaleesta.
Seuraavaksi kävisin ulkoisen lisäosan eli miinarullien kimppuun. Ehkä saisin ne kasattua siedettävässä ajassa, ehkä ne aiheuttaisivat kelvottoman määrän kiroilua. Tässähän se selviäisi.
