Monivaiheinen maalausprosessi

Hulluus se pahenee

Rävelsin laskutelinekuilujen kanssa ja hioin kulmia pois. Lopputulos ei vakuuttanut. Kuilujen ja luukkujen välissä oli irvistäviä onkaloita. Siipien ja rungon yläpuolen liitoskohta ei vakuuttanut myöskään: niiden välinen rako oli pieni, mutta silmiäraastavaksi äityvä. Eivät nämä minua aiemmin häirinneet!
Tai sitten ne häiritsivät sen verran, etten oikein pitänyt lentokonemalleista, mutteivät tarpeeksi korjaamista vaatiakseen. Ota näistä selvää. Nyt ne häiritsivät ja kaivoin Tamiyan kittituubini esiin ja rupesin vähän tasoittelemaan.

Yhtenä iltapäivänä levittelin kittiä ja seuraavana hioin klönttejä pois. Kai se olisi nopeamminkin kuivunut työstövalmiiksi, mutta ajattelin pelata varman päälle. Amatöörisilmiini lopputulos näytti ihan toimivalta. Saattaa olla, että joitain paneelirajoja ei enää näkisi kaiken tämän hiomisen jälkeen enää niin hyvin, mutta se taas oletettavasti riippuisi aikalailla käytettävästä maalista.

Tämän itseni täysin yllättäneen välivaiheen jälkeen maalasin koko roskan uusiksi. Ehkä tämä iteratiivinen oppiminen uppoaa joskus paksuun kaaliini ja lopetan kaikenlaisen turhan tekemisen muka hyvänä ja aikaasäästävänä ideana. Tai sitten en.

Maalikuvio

Mallin maalikuviota mietin ja hämmästelin jo aiemmin. Askin kansi näyttää normaalintylsältä USAF-harmaalta ja laatikon kylkien esimerkkikuvien ja maalausohjeen hyvin tumma harmaa eivät kummatkaan inspiroineet suunnattomasti. Suosimani fiilispohjaisen taikahattumetodin asemesta päätin, että otetaan tämä projekti nyt sitten ihan vakavasti. Ihan vaihtelun ja virkistyksen vuoksi, jos ei muuten.

Referenssit

Kävin läpi aikamoisen nivaskan Lasselta saamaani A-10 -referenssimateriaalia: tekstiä ja kuvia. Keskityin pääasiassa tähän nimenomaiseen versioon (joka taas löytyi viitattuna joko "N/AW A-10A" tai "YA-10B" -tunnuksella) ja sen ulkonäköön. Liitän alle kaksi mielestäni hyödyllistä esimerkkikuvaa.

Tumma vempele olisi tieni päässä. Tietysti voisi kai olla mahdollista, että näiden kuvien esittämien testilentojen (kt.s mikälie sensoritikku nokassa) jälkeen protokone olisi saanut toisenlaisen maalikaavion päälleen, mutta siitä ei tullut vastaan mainintaa. Päätin pitää päätökseni jättää "mitä jos" -maailman sikseen ja pysyä vakaasti asialinjalla.

Synkkyyttä peliin

Maalausohje puhui "Gunship grey"-värisävystä. Käyttämäni VMA-sarja ei tietenkään käytä mistään väristään tuota nimeä. Netissä tuli vastaan mm. Black Grey (VMA 71056) tuossa roolissa käytettynä, mutta minun makuuni / mielikuvaani se oli ihan liian synkkä. Mietin tuokion käyttäväni German Greytä (VMA 71052), joka oli aika tumma. Toisaalta, minulla oli myös USAF Dark Grey -puteli (VMA 71123) korkkaamattomana, joten arpajaiset päättyivät pikaisesti.

Ensimmäinen maalikerros

Virheenkorjaussessio

Toissaviikon postaukseen tuli kommentti Lasselta, liittyen ohjaamon maalaukseen. Jätin nuo ikkunasta ulosnäkyvät osat vaaleahkonharmaiksi, kun niiden pitäisi oikeasti olla ennemminkin mustat. Jostain syystä olin törmännyt aiemmin ihan vääränlaiseen ohjaamokuvaan (tai todennäköisemmin: katsonut ihan mitä sattuu) ja tein niin kuin tein. Asialinjalla jatkamisen nimissä mursin ohjaamokuomun liimauksen auki ja ilahduin kun näin, että ainakin liitos oli pitänyt ylimääräiset maalit ulkopuolella.

Maalasin käsipelillä häpeälliset virheeni peittoon aiemminmainitulla mustanharmaalla ja kun kerran pääsin vauhtiin, maalasin myös kuomun pokien sisäpuolet! Olin suorastaan järkyttynyt. En tavoitellut täydellistä peittoa vaan ennemminkin edes kohtuullista jälkeä, varoen ylimaalaamista.

Liimasin kuomun uudelleen kiinni kun maali oli kuivunut. Kuvassa näkyy, että olin jo ehtinyt liimata Avengerin nokan koneeseen maalia kuivatellessani. Pohdin parasta lähestymistapaa ja päätin ottaa riskin ja maskasin pahkiksen nokan niin, että varovaisella ruiskuttelulla vain ja ainoastaan tykin pitäisi maalautua. Putkiston ulostulopään maalasin herkillä otteilla teräksiseksi (VMA 71065 Steel). Tätä kirjoittaessani lopputulos on vielä mysteeri.

Runko kasaan ja modaamaan

Kutakuinkin kaikissa kuvissa näkyy, että varsinkin mallin pohja on aika vängän näköinen. Tämä johtuu yksinomaan siitä, että hioin aiemmin pohjamaalaamiani alueita aikalailla. Muistelisin mutisseeni aiemmin käyttämäni Tamiyan spraypohjamaalin hilseilystä, olen siis hinkannut noita kohtia siistimmiksi. Samalla olen huomannut, että ainakaan minun työskentelytapojeni, -järjestyksen ja -tyylini perusteella osien pohjamaalaaminen ennalta ei ole se paras tapa.

Possun runko

Kun ohjaamo-osasto oli kunnossa, rakensin loputkin koneen pääosat. Kaikki sopi yhteen suorastaan hämmentävän helposti, ilman hirveitä railoja. Kittiä tuo varmaan tulee vaatimaan, kunhan olen saanut hiottua oudoimmat särmät siistiksi.

Ohjaamon sinetöinti

Rakennelma oli siinä vaiheessa, että päätin ohjaamon sulkemisesta. Ensimmäisenä maalasin ilotikkuihin harmaata referenssikuvien perusteella ikäänkuin nivelen kohdalle ja peukalohattukytkimeksi. Sitten tuikkasin peukalo- ja etusormiliipaisimille punaiset täplät. Tuon tarkempia yksityiskohtia kukaan tuskin näkisi, jos noitakaan.

Näiden jälkeen leikkasin ohuesta läpinäkyvästä muovista suorakaiteen muotoisen palan ja erikeepperöin sen tykin tähtäinlasiksi (tjsp). Kutakuinkin samalla kädenheilauksella liimasin myös ohjaamon kuomun kiinni ja jäin elättelemään toiveita siitä, että tulevaisuuden maalaustouhuissani mikään ei vuotaisi läpi.

Laskutelineet ylös

Ihan alkuperäinen ideani oli rakentaa tämä leija lentotilassa eli laskutelineet ylhäällä. Luonnollisestikin malli oli suunniteltu rakennettavaksi toisin, joten päädyin leikkelemään laskutelinekuiluista vähän ylimääräistä pois, jotta luukut painuisivat oikein kiinni. Etulaskuteline ei edes sopinut sisään (ei se olisi sieltä näkynytkään, joten väliäkö hällä) kuiluunsa, joten liimasin vain luukut kiinni.

Päälaskutelineet taas olivatkin ihan toinen juttu. Jos olisin arvannut etukäteen, olisin lyönyt telineet renkaineen kuilujen sisään ennen  siipien kiinniliimaamista. Näin ei käynyt, joten leikkelin ylimääräisiä pois niin, että sain painettua vekottimet koteloihinsa vain lievää väkivaltaa käyttäen. Kolmeen osaan jakautuvat luukut taas menivät 2/3 mainiosti pienellä silppuamisella, mutta laskutelineen saksihässäkkä oli tietenkin "alhaalla"-asennossa, eikä oikein suostunut yhteispeliin. Viimeinen, etummainen osa töröttäisi siis typerästi osittain aukinaisena. Voisin tietenkin väittää, että rakennelmani olisi dynaamisessa tilassa eli joko juuri avautumassa tai sulkeutumassa, mutta se nyt haiskahtaisi kilometrien päähän surkealta tekosyyltä. Tuon kohdan korjaaminen jäi seuraavalle sessiolle, kuten kuvistakin näkyy.

Räkit

Pahkiksen siipien alle tuli ihan järkyttävä määrä ripustimia. En ajatellut laittaa välttämättä juuri mitään tämän vempaimen ripustimiin, ihan vain sen prototyyppimäisyyden johdosta. Toki se voisi roikottaa mukanaan testipommeja /vast., mutta luulen noiden muiden koneiden hyötyvän niistä enemmän. Katsotaan nyt, mitä keksin ja miltä tuntuu, kun pääsen projektissa niin pitkälle.

Ohjaamon osuus

Sävyarpajaiset

Pääsin vihdoin viimein oikean maalaamisen alkuun. Vaalein harmaa ei kuulostanut parhaalta, joten otin koskemattomasta varaston osasta hankkimani jenkki-ilmavoimain keskiharmaan (VMA 71120 USAF Medium Grey). Ruimin siis ohjaamon sisäosat, kuomun alle jäävät osat, istuinkompleksin sekä kaiken varalta myös laskutelinekuilupalasta sen osan, jonka päälle em. kalikka liimataan. Maalasin sen verran peittävästi, että mistään kulmasta katsottuna ei vahingossakaan pitäisi nähdä mitään maalaamatonta - ikään kuin kuomun läpi muutenkaan näkisi mitään ihmeellistä.

Pikatahdissa

Näiden jälkeen otin vakaan askeleen pois mukavuusalueeltani ja silppusin oleelliset siirtokuvat (9) irti arkistaan. Aloitin luonnollisesti takapenkiltä, koska sen mittaripaneeliin kuului vain yksi kuva. Etupaneeli taas söi kaksi ja nekin menivät korkeussuunnassa vähän päällekkäin. Kaikki kolme olivat kevyen hämmentävsti hippasen isompia kuin osat, joihin ne piti kiinnittää.
Seuraavaksi liiskasin käsinojanappularivistöt, kaikki neljä olivat taas aavistuksen verran kapeampia kuin ohjaamoammeen reunat, joten en joutunut kiroilemaan pahemmin. Ota näistä selvää.

Ohje suositteli heittoistuinten maalaamista ruskeiksi, joten tein juuri niin (VMC 873 Tierra / US Field Drab), joskin maalausohje näytti peittoalaltaan vähän ylisuurelta. Vaan koska tavoitteenani oli saada tämä malli pikaisesti valmiiksi *, en jäänyt selaamaan lähdemateriaalivuorta, vaan noudatin ehdotusta.

Tässä vaiheessa oli aika lyödä mustiksi maalatut ilotikut kiinni lattiaan. Kuvienottovaiheessa en ollut muistanut, että halusin tuikata niihin pienet harmaat täplät peukalohattuohjainta kuvaamaan ja punaisia täpliä etuliipasimia varten. Ikään kuin niitäkään voisi ikinä nähdä kunnolla, mutta pääasiahan on se, että niiden tiedettäisiin olevan siellä. Liimasin ohjaamoammeen kiinni koneen nokkapohjaosaan.

Kauniiksi lopuksi liimasin tämän osakokonaisuuden kiinni koneen runkoon ja vetäisin tiukenteeksi teipit. Kuminauhat olisivat epäilemättä paremmat tähän tarkoitukseen, jos niitä olisi ollut käsillä.

Ensi kerralla

Seuraavaksi tykin tähtäimen lasilevyosa pitää liimata paikalleen, aiemmin mainitut joystickien yksityiskohtatäplät pitää maalata ja sitten ohjaamon kuomun voikin liimata kiinni ja oikeastaan koko rungon voisi kasata yhdellä rysäyksellä. Mietin vain, sopiiko nokkalaskutelineistö sisään tuohon kuiluunsa kiinnitaitettuun asentoon...

*) Minulla oli alunperin pieni idea siitä, että jos saan tämän liidokin valmiiksi tarpeeksi nopeasti, ronttaisin sen Model Expo 2015:een - mutta koska aika on taas vaihteeksi kulunut kuin päätön kana, heikolta näyttää. Tätä kirjoittaessani aikaa olisi vielä kolme viikkoa, mutta ilmoittautumisaikaa ei liene niin paljon, enkä tohdi ilmoittautua etukäteen tietämättä valmiudesta. Ja kyllä, tiedänhän minä, että keskeneräisenkin saa viedä, mutta kun.

Pohjamaalia ja kuomun maskausta

Palikoiden pohjamaalauksesta ei varmaan olisi muuten mitään muuta sanottavaa kuin "pohjamaalasin palat", jollen olisi kuvitellut tuota XXIII-tyypin sukelluspurtiloa varten hommaamaani spraytölkkiä soveltuvaksi tähänkin käyttöön siinä ripeydessä kuin missä sitä käytin. Suomeksi: kohelsin ja hyvä osa hilseili irti kun maali kuivui jotenkin jännittävästi.
Eli valtaosa valkoisesta maalista piti hinkata mäkeen ja räimiä sitten kynäruiskulla uudet (harmaat) päälle. Enpä tee tuota virhettä toistamiseen. Mukamas.

Jotain konkreettisempaa ja ehkä näytettävääkin aikaansaadakseni vetelin maskiteippiä ympäri kuomua. Koko pinta-alan ollessa tyystin peitossa jäljitin parhaan taitoni mukaan askarteluveitsellä kuomun reunauria ja revin ylimääräiset teipit mäkeen.

Sujui se Stukan kuomuja paremmin

Loppupaloja (siipien yläpintoja ja rungon takaosaa) maalatessani räimin tietysti kuomunkin kuntoon. Pienen googlettelun jälkeen olen varmaankin jo kärryillä siitä, mitähän väriä noissa ohjaamoissa sopisi käyttää ja pitääkö minun käydä taas maalikaupassa sitä varten.

Pahka-alku

Tuumasta toimeen

Istuin vihdoin viimein pöydän ääreen ja iskin työkaluni muovinpaloihin. Koska kaiken tekeminen aina samalla tavalla on tylsää, päätin ottaa protopahkikseen taas hieman erilaisen lähestymistavan. Maalailua sun muuta mukamas helpottaakseni päätin, että kyhään ohjaamon valmiiksi ennen sen lattiaosan irroittamista valurangastaan. Joystickit jätin liimaamatta tässä välissä ihan sillä, että ne olisivat yksinomaan tiellä kaiken muun aikana.

Ideani oli siis seuraava: henkilökunnan istuimet paikoilleen, kojetaulut paikoilleen. Seuraavalla kerralla pohjamaalaus ja sitä seuraavalla kerralla oikea maalipinta (minkä värinen se sitten tuleekaan olemaan) ja sitten siirtokuvat(!). Näiden jälkeen mikään ei enää estäisi erikseen maalattujen kepakoiden lyömistä paikoilleen ja ohjaamon liittämistä koneen runkoon.

Alunperin olin jo liimaamassa ohjaamon pohjapalaa / etulaskutelinekuilun sisusta kiinni tuohon ohjaamopalaan, kunnes keksin, että se olisi ehkä viisainta liimata kiinni mahalevyyn. Näin se asettuisi suoraan ja kun ohjaamo rakennettaisiin, operaatio olisi ainakin teoriassa klassinen kytke ja käytä -tyyppinen toimenpide. Alemmassa kuvassa ko. rakennelma on siis asettumassa aloilleen koneen nokassa mutta siihen liimaamattomana.

Lyhyen askartelutuokioni lopuksi ähersin siipien yläpinnat vielä kiinni päärunkopalikkaan. Läpyskät halusivat irvistää aika rumasti, joten pistin ne pyykkipoikien puristukseen. Luotan niihin tällaisissa tapauksissa enemmän kuin teippiin.

Suunnitelma

Jos rakentelujärjestykseni hämmentää tai kummastuttaa, ideani oli ja tulee olemaan pohjamaalauksen tekeminen mahdollisimman yksinkertaiseksi ja mutkattomaksi rakentelun kannalta katsottuna. Yksinkertaiset osakokonaisuudet, jotka voitaisiin pohjamaalata mahdollisimman vähillä maalauskerroilla. Rungon pohja- ja yläosa vaativat joka tapauksessa erilliset iteraatiot, mutta optimitilanteessa vain ja ainoastaan se vaatisi kaksi maalaus/kuivatussessiota, loppujen mennessä "yhdellä suhauksella".

Projekti II/15

Öiden ja surkean sään prototyyppivaltias

Kahdesta pahkiksesta päätin valita mengelöintipenkkiini ensimmäisenä hassun prototyypin. N/AW ("Night Adverse Weather") A-10A eli kaikille tutusta normipahkasiasta tuunailtu kahden hengen lentovehje.

Askin kansikuvassa komeilee perusharmaa lennokki, ohjeiden maalausosio taas näkyy suosittelevan jotain kohtuullisen synkkää pintaa. Tietysti protosta puhuttaessa tuolle voisi lyödä jotain hysteeristäkin pintaan, mutta ehkä maalikuvioita kannattaa miettiä sitten kun malli on ulkomaalauskunnossa.

Rakennuspalat

Suurin hämmennys iski, kun katselin rankoja ja palasia. Tässähän on parikymmentä palaa ja isoimmat kokonaisuudet ovat suuria palikoita. Ehkä eniten yllätyin (itse itseäni toistaen, en ole kova lentokonemallari) siitä, että runkoa ei ole halkaistu kahteen osaan pituussuunnassa, vaan koko möhkäle lyödään siipien päälle kokonaisena. Jännittävää.

Kaikkia varmaan kiinnostaa, miltä GAU-8 näyttää tässä(kin) mallissa. Tai no, ainakin minua se kiinnosti. Allaolevassa kuvassa sen bisnespää on keskellä, yksi pulikka. Mittakaavassa varmaan pilotin pään kokoinen, ellei isompikin.
Kunhan vaan en maalaisi sitä umpeen innostuessani.

Projekti I/15

V-Wing

Sainpa joululahjuksena myös Lego V-Wingin. Kaksi ja puoli -vuotias tuotantoapulaiseni innostui lootasta enemmän kuin minä ja se on tulevaisuutta silmälläpitäen vain hyvä merkki.

Kyhäämisvaihe

Kaikki ovat joskus rakentaneet legoista jotain, joten en lähde rutisemaan siitä enempää. Vempaimessa oli kääntyvät siivet, en tiennyt moisesta kun en ole katsonut yhtään jaksoa uutta Clone Warsia. Läpinäkyvät vihreät tiesmikäliepommit lensivät ammuttaessa naurettavan vauhdikkaasti. Onneksi kirkkaat palikat löytyivät dvd-hyllyn alta aika helposti.

Koelento

Mikähän on paras suomenkielinen käännös swooshingille? En tiedä, mutta ainakin tuotantoapulainen lennätti tuota ihan innoissaan ympäri asuntoa. Tuntui siis toimivan!
Viattomien suojelemiseksi näytän kuitenkin kuvia vain omista näpeistäni.

edit: Kielikäännös tarjottu: swooshing = suhauttelu. Kuulostaa oikealta, hyväksyn. Kiitos Lasselle 8)

Super Win the Game

Taustaa

Olin seurannut herra Pittmanin tekemisiä jonkun aikaa, mutta koska muistan vieläkin sangen elävästi, miten etovalta CGA-grafiikka näytti jo sen elinaikana, Minor Key Gamesin retrotasoloikkapeli You Have To Win The Game ei innostanut ensinkään. Retrohenkisyydestäni ei ollut apua, vaikka (muistaakseni peräti ilmaista) peliä kehuttiinkin kovasti siellä sun täällä.

Kun Super Win The Gamesta pullahteli kuvia näkyviin, rupesin kiinnostuman. NES-henkisyys kelpasi minulle mainiosti, vaikken koskaan itse omistanutkaan matolaatikkoa, pelejä kyllä pelasin kavereilla. Viimeistään trailerin nähtyäni olin myyty. Jenkkitelkkarin (NTSC) efektien emulointi ei paljoa lämmittänyt, PAL-maassa kun kasvoin.

Peli

Enemmittä mutinoitta: ostin SWtG:n Steamista samantien kun peli julkaistiin ja olin vallan innoissani. Audiovisuaalisesti tekele on kuin suoraan NES-kulta-ajalta ja peli on kaiketi "metroidvania"-tagilla tunnistettava. Maailmankartalla haahuillaan kuin jossain Zelda-pelissä (joita en ole koskaan ymmärtänyt) ja kentissä taas tasoloikitaan. Hahmolla ei ole minkäänsorttista hyökkäyskykyä, vaan yksi hipaisu suunnilleen mihin tahansa tappaa oitis.

Jääsaarella

Onneksi kontrollit olivat mainiot. Kun hyppy tai kikkailu meni mönkään, syy oli selvästi näppiksen ja tuolin välissä, ei ohjaimissa tai syötteenkäsittelyssä. Tai siltä se ainakin tuntui hyvin tehokkaasti ja se oli omiaan vähentämään valkohehkuista turhautumista, kun samaa kenttänpätkää (esimerkiksi se yksi Alimaailman piikkiluolaan pudottautuminen) joutui tahkoamaan moneen, moneen, moneen kertaan...

Puolustus- ja hyökkäyskyvytön hahmo löysi matkan varrelta puolivanhingossa erinäköisiä apuvälineitä, joiden kanssa matka taas taittui uuteen suuntaan. Tämä tietysti johti siihen, että samoja alueita tuli koluttua useampaankin kertaan, mutta ei mitenkään minua häiritsevässä mittakaavassa. Uusien ulottuvuuksien löytäminen tutusta kentästä oli oikeastaan aika riemukasta.

Esineet toivat aika perinteisiä bonuksia matkaajan avuksi. Parilla ensimmäisellä sai auki punaiset ja siniset askelmat, joita kentissä oli ajoittain. Hämähäkkirukkasilla voi tarrata seinistä kiinni ja tossuilla sai käyttöönsä tuplahypyn. Alkuvaiheessa vesikin oli kosketuksesta tappavaa, mutta snorkkeli auttoi siihen ja joku ihmepanssari piti hahmon hengissä myös muissa nesteissä ja jos oikein muistan, tuon viimeisimmän kuvan maski paljasti näkymättömät askelmat. Klassikoita siis, koko arsenaalillinen.

Kaikkia esineitä piilottelevissa kentissä oli myös enemmän tai vähemmän jemmassa pääsy unimaailmaan. Unimaailmassa ei voi kuolla, hahmo vain näkee omituista unta. Näiden läpikäynti ei ole mitenkään vaadittua pelin kannalta.

Tarinanpätkä

Niin se tekosyy tälle kaikelle. Kunkun sydän on poistettu ukon rintakehästä ja pumppuparka on levitelty kuutena palasena ympäri valtakuntaa. Matkan varrella palasien kätköön saa epämääräisiä vinkkejä, mutta perinteinen yritys-erehdys -menetelmä on aika välttämätön tai sitten minä vaan olen yksinkertaisesti huono.

Ensimmäinen....

... ja viimeinen sydämenpala

Kun kaikki palat löytyvät taskusta, Onton Kuninkaan lymypaikan lukitusjärjestelmä aukeaa ja palatsi ansoineen on koluttava läpi. Sydän on saatava lyötyä ukon rintakehään sisään ja kaiken pahan aiheuttanut velho on häädettävä hus hiiteen. Jostain syystä palatsikenttä oli naurettavan paljon sekavampi ja vaikeampi paikka kuin vihoviimeinen taso, mutta eipä siitä sen enempää.

Pelin suunnilleen jo läpi päästyäni kävin vielä uudelleen seikkailemassa Alimaailmassa. SWtG:n maailmaan on jemmattu 128 timanttia, joita olin onnistunut haalimaan aika läjän ja mietin, että josko saisin ne kaikki kahmittua kasaan. Kaksi niistä jäi hakematta, yhden sijainnista olin hyvin tietoinen, mutta hermoni eivät yksinkertaisesti kestäneet seinähyppelyä vuorotellen esiinhyppäävien piikkirivien yli, ensin yhtä seinää ylös ja sitten toista puolta alas kiiveten. Alimaailmassa oli vielä erillisiä lukkoja, jotka piti aukoa, jotta seuraavaan tasoon pääsisi.. Kiroillen minä ne viimeiset kaksi tasoa läpi väänsin, mutta väänsinpä kuitenkin!

Viimeinen lukko

Kaikenkaikkiaan käytin tähän yhdeksän ja puoli tuntia, joskin Steamin peliaikalaskuri on todellisen peliajan kannalta varmaan parikolme tuntia edellä. Eipä sillä mitään väliä ole, maksoin tuosta kai kympin ja nautin käyttämästäni ajasta (pääosin) ihan täysin rinnoin 8)

630? Ei ihan huonosti. Kai.

Tuomio

Loistopeli. Suosittelen NES-peleistä pitäneille varauksetta, kaksin peukuin. Jotkut kitisevät musiikista, mutta tällaiselle chiptune-friikille tuo upposi kuin moottorisaha avaruusmörköön.

Onhan näillä uusikin projekti työn alla: Gunmetal Arcadia. Seuraan sitä mielenkiinnolla.