TIE kasaan, osa II

Aurinkopaneelit

Rupesin vääntämään aurinkopaneelisiipiä kasaan. Ajattelin, että olisi helpointa tai tietyssä mielessä nopeampaa tehdä ensin molemmista A-puolet ja sitten B-puolet. Näihin paloihin oli oikein miellyttävästi merkitty vastaavat numerot sekä paneelilevyyn, että siihen kiinnitettäviin liuskoihin. Ei noista olisi ottanut kunnolla selkoa pelkästään ohjeiden osanumeroiden ja kartan perusteella.

Ensimmäisen puoliskon kasaansaamiseen meni parisenkymmentä minuuttia. Toinen meni sitten tuttuna hippasen nopeammin. Kaiken painelun, puristelun ja kääntelyn jäljiltä liuskat eivät tässä vaiheessa olleet ihan ohjeen ehdottamassa suorassa muodossa. Oioin niitä vähän, mutta siistisin tekoseni sitten, kun siivet olisivat kokonaan valmiit. Vastapuolten säätäminen kun olisi aika varmasti vähintään yhtä vakavaa vääntämistä vaativa prosessi.

B-puolet

Kääntöpuolen tukipalojen kiinnittäminen ei ollutkaan kuin noin puolen tunnin nakki. Jotenkin noin pienten palojen kyttääminen tuntui silmissä kohtuullisen hassulta, kun ne vielä heijastivat valoa kattolampusta suoraan silmiin. Aukkojen tarjoama kontrastiero materiaaliin oli siis olematon ja kiitos jo asennettujen liuskojen, ne olivat myös hankalissa paikoissa. Siitä huolimatta tähän ei mennyt sen kauempaa, hämmentävää kyllä.

Viimeinen koontivaihe

Pelkäsin kiinnitysvaihetta ihan senkin takia, etten ollut millään ilveellä saanut kaikkea kiinni. Olin myös vähän huolissani siitä, että olinko rasittanut tekelettä liikaa turhilla yrityksilläni.

Härkää sarvista, sanovat. Ensimmäinen aurinkopaneelisiipi upposi tukikalikkaan sangen helposti. Toinen samaten, mutta epähuomiossa 90 asteen kulmassa, jonka tajusin nerokkaasti* vasta kaikki läpät taitettuani. Onneksi nämä kilkkeet olivat helponmuotoisia ja sain läpät väännettyä takaisin suoraan hellästi x-actolla alkuun auttamalla. Uusintakiinnitys oli ihan yhtä helppo ja tiukkaan sulkeutunut kuin ensimmäinenkin. En sitten saanut tätäkään kasaan ilman edes yhtä nurinkurista asennusta... huoh :)
*)olin toipumassa puoliltapäivin iskeneestä migreenistä, enkä siis ollut iltaseitsemältä vielä läheskään normaalissa järjenjuoksussani

Siipien kiinnitys sinetöitiin heksapaloilla. Ne asentuivat vielä siipimoduulejakin helpommin. Kyllä tuo ihan TIE-hävittäjältä näytti. Harmi vaan, että nuo kynnet eivät olleet niin tiukkaan asennettuja kuin olisi pitänyt, enkä voinut enää korjata tilannetta, kun huomasin räpellykseni.

Vihoviimeiseksi askeleeksi jäi tukiständin kasaantaittelu. Se piti vielä kiinnittää hävittäjän pohjaan ja tässä vaiheessa piti saada tökättyä kaksi kiinnityskieltä ohjaamokapselin pohjasta ulospäin. Siis se kerrottiin nyt, eikä vielä silloin kun koko rottelo oli vielä helposti auki ja räpellettävissä.

Onnekseni teräväkärkiset pinsetit mahtuivat juuri ja juuri tuulilasista sisään ja olivat vielä tarpeeksi kapeat painaakseen noita aerodynaamisesti rungossa olleita kieliä juuri sen verran, että ne sai sitten väännettyä ulkopuolelta kunnolla auki ja asennusasentoon. Meinasin ruveta jo kiroamaan.

Pieni hidaste tuo vain oli, lopputuloksena legendaarinen TIE-hävittäjäni pysyi kutakuinkin muodossaan ja näytti ihan esikuvaltaan. Vihdoin!

Mietteitä: Fallout 4

Fallout 4 vaniljaisena

Vajaan kahdensadan pelitunnin (aktiivista aikaa suunnilleen: 0,75*190h=142,5h) jälkeen pistin uusimman Falloutin telakalle. Jatkaisin DLC-kilkkeiden parissa sitten, kun niitä olisi julkaistuna ja muuten vaan pienen tauon jälkeen. Onnistuin katsomaan kaikki loppuratkaisut ja aukomaan kaikki paitsi yhden ("Benevolent Leader", joka vaati ainakin nettirutinoiden perusteella sen Charisma 6 + 2 perkkiä) viidestäkymmenestä peruspelin achievementista. Kuusi tasoa sitä varten olisi vielä noustava, mutta katsoo nyt, jaksanko innostua.

Siltä varalta, että joku erehtyy lukemaan näitä mutinoitani ja olisi vielä spoilerikammoinen, varoitan jo nyt. Höpisen mitä höpisen sen perusteella, mitä läpipeluukerrallani tuli vastaan. Pahoittelen jo etukäteen, mutta selitän mahdollisia outouksia sillä, että kirjoittelin näitä jälkikäteen, enkä livenä.

//////////////////////////////////////////////// SPOILERIVAROITUS ////////////////////////////////////////////////

TIE kasaan, osa I

Aloitus

TIE-hävittäjän rakennusprojekti alkoi siipipalkeista. Se, että taas piti taitella metallilaattaa rullalle aiheutti vähän hämminkiä. Isoin ongelma tuli silti yllättäen näiden ohjaamopäähän tulevien kulmikkaiden - mielettömän pienien - kynsien kanssa.

Kalikat olivat mielettömän pienet, ne piti kiinnittää ahtaisiin koteloihin hassuissa kulmissa. Useamman kiristely-yrityksenkään jälkeen en saanut niitä asettumaan täydellisesti (enkä halunnut hajottaa niitä lisäryminällä), mutta toivoin, että ne painuisivat nätisti kiinni runkoa vasten myöhemmin. Näin siis oletin suunnittelijan suunnitelleen.

Ohjaamo

TIE-sarjan perinteikkään pallonmuotoisen ohjaamon kasaaminen metallilaatasta kuulosti vähintäänkin arveluttavalta. Vallankin, kun muistaa, miten helppoa sylinterien tai Keisari pelastakoon, suppiloiden vääntäminen oli... Aloitin siis mielestäni kohtuullisen lievällä alkumuodolla, josta sitten voisi jatkaa tiukempaan kaareen vääntämistä myöhemmin. Lisää kun olisi helppo taivuttaa, vähempää ja takaisin suoremmaksi ei enää niinkään.

Epämääräiseen muotoon taivuteltuani siirryin ohjeen seuraavaan kohtaan: siipipulikoiden kiinnittämiseen. En nyt ihan tiedä, mitä tein niin väärin, mutta hyvin vakavan vääntämisen jälkeenkään en yksinkertaisesti vain saanut sekä ylä- että alaläppiä kiinni rungon palasiin. Tämä oli aivan naurettavaa.

Tässä vaiheessa huomautettakoon, että tympäännyin aika mehevästi ja jätin koko tekeleen sivuun yli viikoksi. Taistelutantereelle palattuanikaan en onnistunut kiinnittämään noita kunnolla, mutta kiitos vääntämisen, sain yhden aiemminmainituista "kynsistä" kyllä irti siipitangosta!

Ikoninen ohjaamolasi

Yksi TIE-sarjan alusten tunnistettavista osista on niiden upea ohjaamolasi. Sen toteuttaminen näistä oli aika jännää sekin. Jotenkin tuon kahdeksanlohkoisen palan painaminen ihan mutkalle tuntui väärältä (pelkäsin luonnollisesti rikkovani sen), mutta palikka asettui paikalleen loppujen lopuksi aika kiltisti. Aivan järkyttävän vääntämisen ja erisuuntaisen painelun, taivuttelun ja kiroilun jälkeen sain ohjaamolasialikokonaisuuden kiinni munankuoren etulaitaan. Nyt sekin löysi oikean muotonsa ja rupesi tuntumaan vähän oikeanlaiselta.

Moottoripuoli

Rungon takapuolelle tuli tietysti takamokkula, jossa sijaitsivat myös kaksoisionimoottorit. Ensin piti vääntää kasaan pari suppilomaista muotoa, joista pienempi piti saada kiinni isomman sisäpuolelle juuri mukavan miellyttävästi "väärin päin" eli mahdollisimman hankalasti asennettavasti. Hyvän vääntämisen jälkeen se kuitenkin onnistui. Seuraavaksi tämä osakokonaisuus piti kiinnittää tuohon rengasraamiin, joka taas oli hämmentävän helppo toimenpide.

Vaikein hetki seurasi nyt. Ohjaamolasin kiinnittäminen oli sinänsä helppoa, kun koko ohjaamokalikka oli vielä pahimmillaankin 50% auki ja liikkumavaraa oli ties miten paljon. Takapalan, joka tietysti sinetöi koko pallon kiinni, tilanne oli päinvastainen. En voinut nyt käydä tökkimässä vastapuolelta, vaan jouduin painimaan sekä kahdeksan kiinnityslirpakkeen että koko ohjaamokapselin kanssa. Oikein mehevän riekkumisen jälkeen sain kilkkeet kuitenkin kiinni.

Tässä vaiheessa jouduin miettimään, huijaisinko pikaliimalla vai jättäisinkö siivet puoliksi kiinni. En nimittäin viimeisilläkään yrityksilläni onnistunut vääntämään noita siipitankoja sellaisiin asentoihin, joissa kaikki lärpäkkeet olisivat olleet edes lähellä kiinnityskolosiaan. Pieni mieleni ei taipunut tähän.

Projekti II/16

Muovin kanssa painimisen jälkeen siirryin taas metallipalojen taitteluun. Edelliset kaksi olivat vallan mainioita, joten ehkä tämäkin olisi. Mukapyöreä muoto vähän arvelutti ennalta, mutta äkkiähän se selviäisi.

Mielettömän kokoiset siipilevyt. Paneelien sektorien välille tulevat kilkkeet vaikuttivat ovelilta. Ehkä tämä olisi ripeä ja mukava väliprojekti.

Valmista: Projekti I/16

Ajankäytöstä

Tähän projektiin käytettyjä tunteja en laskenut. Olisi varmaan pitänyt jatkaa kirjanpitoa, mutta unohdin sen heti alussa, enkä enää kyennyt arvaamaan jälkikäteen, miten olin aikaani tärvännyt. Nämä blogipostaukseni jakautuivat peräti yhdelletoista viikolle, eikä se välttämättä ole kaukana käyttämästäni ajasta, vaikka yleensä käyttämäni aika sijoittuu kalenterissa jonkun verran lyhyemmälle haarukalle kuin nämä raportointini.

Siltikin, noin kolme kuukautta vähän miten sattuu työskennellen ei ole ihan vähän. Puolustuksekseni sanon, että alkuvuosi '16 oli vähän nuiva ja tuossa oli useampi viikko, jolloin en tehnyt tämänkään parissa yhtään mitään, vaan jo kirjoitetut ajastetut tekstit pitivät julkaisutahtia yllä. Pieni puskuri oli oikein hyvä idea aikoinaan ja taidan jatkossakin pitää sitä yllä muutenkin kuin lomien takia.

Plussia ja miinuksia

Jos tuota kohtuullisen vakavasti ärsyttävää pyrstöä ei lasketa mukaan niin tämähän onnistui kuitenkin ihan siedettävästi. Paremmin olisi mennyt, jos olisin suunnitellut asioita (aseistus) vähän paremmin etukäteen, enkä vain huitonut perstuntumalla. Joskohan oppisin tästä jotain?

Innostuin kustomoimaan noita kalikoita, se oli kivaa. Tekemieni optisten hakupäiden linssien realistisuudesta en tiedä, mutta pelkästään se, että koetin tehdä jotain tuollaista, oli huikeaa. Samoin sellainen pieni, helposti tehty ja aiemmin typerästi ohittamani yksityiskohta, kuten eri murkuloiden värimerkinnät toivat mielestäni paljon lisäeloa ja ehkä jopa aitoudentuntua tähän tekeleeseen. Yksinkertainen alusta toimi sekin minusta oivallisesti.

Siirtokuvat pettivät tällä kertaa pahasti. Tai osa niistä, sillä jotkin toimivat juuri niin kuin niiden pitikin. Jostain syystä muutama siirtokuva olisi pitänyt heittää kokeilematta roskikseen, pahimpana esimerkkinä hainsuupalat, niiden jälkeen nuo vaakunat ja pari muuta pienempää tarrankuvatusta. Tässä se taas nähtiin, että jos toimintatapa x toimii täydellisesti parissa projektissa, se voi silti pettää jossain muussa. Nyt syyttäisin siirtokuvia, jotka olivat ainoat muuttujat. Itse onnistuin vielä kämmäämään koneen painotuksen heti alussa, enkä voi syyttää siitä kuin itseäni.

Loppukuvat

Sen pidemmittä mutinoitta, tarjoan nyt lopetuskuvatukset. Olkoon niistä silmäniloa jollekulle!

Pahkasika lähtökuopissaan

Pohjalaatta

Jos Pahkis ei kerran seisoisi käpälillään, niin minä liimaisin sen paikalleen. Visiostani en ollut tinkimässä. Ei sillä, että olin projektin alussa ollut tekemässä alustaa tällekään lennokille, mutta toisaalta, tämä oli ehdottomasti se alunperinkin kaikkein vakavimmin lähestymäni kone koko neljän sarjassa.

Idea

Joku oli ehdottanut aikoja sitten, josko kiitoradan pätkä olisi hyvä alustaidea. Minusta se kuulosti heti oikein hyvältä. Olin ruvennut miettimään tausta-ajossa mahdollista toteutusta, vaikka en ollut siinä vaiheessa saanut konettakaan kasattua, saati sitten huomattua, että rynnäkkökoneestani tuli muotopuoli pyrstöistuja.

Minulla oli muistaakseni vielä ainakin yksi MDF-levy jäljellä. Sivelisin kalikan päälle ohennettua puuliimaa ja sirottelisin päälle Woodland Scenicsin Ballastia sopivasti. Mielikuvani (= arvaukseni) mukaan tuosta syntyisi sopivanlainen pintatekstuuri, jonka voisi ruiskumaalata hyvin tummaksi harmaaksi.

Jostain syystä valkoiset kiitoratamerkinnät eivät kuulostaneet tähän teemaan sopivilta, joten tekisin keltaiset. Tai sitten toteuttaisin molempia, miten googlen kuvahaku nyt palauttaisi kivoimman näköiseltä kiitoradalta. Maalausjärjestystä ja maskausta mietin myös, olisiko parempi maalata ensin katko- ja täydet viivat vaiko pohjaväri. Päädyin tässä vaiheessa siihen, että noudattaisin tavallisten teiden maalausjärjestystä eli valmiille asvaltille maalataan merkkejä. Jos se oli ok maailman eri lentokenttien huoltoväelle, niin kai se nyt Projektimutinoillekin kelpaisi. Näin toimiessa ei olisi suunnaton harmi, mikäli kaikki merkinnät eivät olisi ihan täydellisesti umpeen maalattuja, vaan tietystä rosoisuudesta olisi ehkä tunnelmallistakin hyötyä.

Kuvia selaillessani kekkasin, että jos vehje olisi parkissa, se tarvitsisi myös kiilat (chocks) renkaittensa etu- ja takapuolille. Ehkei parin (4-6) kiilan scratchbuildaaminen olisi minun kyvyilleni liikaa...

Referenssejä

Selailin erinäköisillä hakusanoilla jotain aiheeseen liittyvää. Onhan noita merkkejä nähty koneiden ikkunoista ties miten, mutta enhän minä tällaista lähtisi millään mutulla kasaamaan. *köh*

• Possu parkissa
• Harmaa possu parkissa
• Taxiway
• Kenttädio
• Kenttämerkkejä
• Kenttämerkkejä 2

Toteutusyritys

Kaapissa olikin kaksi MDF-levyä. Ensimmäinen niistä oli aivan liian pieni ja toinen taas huomattavasti isompi, jopa siinä määrin, että ounastelin sitä aivan liian suureksi. Vaan koesovittaessani se näytti sittenkin ihan sopivalta.

Ennen liiman kanssa puljaamista katsoin koneelle sopivan asennon ja merkkasin lyijykynällä renkaiden paikat. Nämä jättäisin paljaiksi, jolloin renkaiden liimaaminen alustaan tulisi olemaan mahdollisimman helppoa ja suurialaista. Tämän jälkeen maalarinteippasin reunat suojaan niin, etten välttämättä sotkisi liimaan mitään ylimääräistä.

Pintatekstuuri

Ohensin puuliimaa vähän vedellä ja levittelin liejua ympäri alustaa. Pyrin jättämään renkaiden paikat mahdollisimman pitkälti puhtaiksi. Mitä vähemmän turhaa saastaa alustan ja renkaiden väliin jäisi, sen paremmin voisin luottaa mallin pysymiseen paikallaan.

Heti, kun alusta näytti hyvältä, kaadoin sen päälle mehevän annoksen Woodland Scenicsin vaaleanharmaata hienoa putua (Ballast, Fine, Light Gray), tuttua Keisarillisesta T-65 -koelennosta. Tavoitetilanani oli saada ohuella liimakerroksella mahdollisimman tasainen pohja aikaan kivalla pintakuviolla. Vaan hätäkö siinä, jos lopputulos ei olisikaan saksalaisen insinöörin päiväunelmista, sillä kyse ei ollut kiitoradasta vaan ennemminkin jostain pysäköintialueen kulmasta.

Jätin laatan asettumaan yön yli. Seuraavan alkuillan tarkistuksessa huomasin, että pohjalaatta kärsi laillani pälvikaljusta, joten paikkasin tekeleen ja jatkoin seuraavana iltana.

Kakkositeraation lopputulos oli vallan kelvollinen. Tekokenttäni pinta ei ollut mikään biljardipyötämäisen tasainen, mutta kuka väitti, että pahkis oli toimimassa täydellisesti hoidetuilla kentillä, eikä esim. aktiivikäytöstä poistetulla ja vähän oman onnensa nojassa olleella kentänkuvatuksella? Rupisuus sopi teemaan.

Maali

Keskiviikkoillan alkumaalailusta nyt ei ollut mitään järin ihmeellistä sanottavaa. Räimin Vallejon harmaan pohjamaalin ensin (Surface Primer, Grey) ja sen päälle ruikin kaikista eri suunnista ja monesta kulmasta hyvin tummaa harmaata (VMA 71052 German Grey). Sakemanniharmaan päälle ruiskuttelin epämääräisellä kuviolla eri kulmista mustanharmaata (VMA 71056 Black Grey), jota ole yleensä tupannut käyttämään kumirenkaita varten.

Miksi en nyt käyttänyt mustanharmaata päävärinä? Siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä oli kovin vähän jäljellä, enkä uskonut, että se olisi riittänyt. Eikä muuten olisi riittänytkään, pohjamaalin peruspeittoon upposi aika hyvä määrä maalia, kiitos pinnanmuotojen. Näin tuo mustanharmaa oli tuomassa lähinnä lievää sävyvaihtelua muka-asvaltilleni.

Torstain session aloitin teippailemalla taksiväylän keskiviivaa johonkin toivottavasti edes etäisesti tunnistettavaan malliin. Suoran viivan asemesta päätin, että taksituslinja menisikin hassussa kulmassa pohjan poikki, eikä myöskään keskeltä. Kai minä jotain dynaamisuutta tavoittelin.

Tällaisella pikatestailulla näytti kivalta. Vetäisin maalarinteippipätkät laajemmaksi peitoksi suojaamaan yliroiskumiselta, ihan kaiken varalta. Latasin kynäruiskuun oletettavasti ihan liian ison määrän keltaista (VMA 71002 Medium Yellow) ja rupesin maalaamaan.

Keltaiseni ei vaikuttanut aiemmilla käsinmaalaussessiolla ihan oikeanpaksuiselta, vaan ihan liian laihalta. Olin vähän huolissani maalausta aloittaessani, sillä väri tuntui vain huljahtelevan eikä ottanut jättääkseen kunnon jälkeä tuohon tummanharmaaseen pintaan. Vaan kun sitkeästi posotin eestaas, jälki alkoi vihdoinkin näkyä.

Loppujen lopuksi tuhrasin koko maaliannoksen tuohon, kovin paljon vähempi ei olisi riittänyt kelvolliseen peittoon ja lisä olisi ollut vain turhaa toistoa. Vähän pelkäsin, että maalin ohuuden ja alustaan ampumani määrän takia se olisi levinnyt täysin hallitsemattomasti. Jatkoin siis vähän aikaa pelkän ilman ruuttaamista ruiskun läpi siinä toivossa, että maali asettuisi aloilleen. Revin teipit samantien irti Badgerin puhdistettuani, jotteivät eritoten maalarinteipit jämähtäisi ja repisi mitään pois vaivalla valmistellusta pohjalaatastani.

Nättihän siitä tuli! Taaskin maalipinnan epätasaisuus oli vain hyvä asia tavoittelemani mukarealismin näkökulmasta. Mietin vähän, että tuon laatan reunan voisi maalata käsin eriväriseksi, vaikkapa mustaksi. Tosin hetken netissä aikaa tärvättyäni ja summittaisia värikoodeja konvertoituani allaolevan kuvan värikarttalaskuri ehdotti oliivinvihertävää. Jäin miettimään ratkaisumallia.

Kunhan testailin

Yösika?

Kokeilin vielä surkeassa valaistuksessa, miltä malli itse näytti jalustallaan. Toimihan se.
Ihan valmis tämä ei vielä ollut. Mietin vähän, että käyttäisin pienen määrän hiekkapigmenttiä (minulla oli muutamaakin eri sorttia) tuomaan fiilistä pohjalaattaan. Ikään kuin sitä juuri näkisi tuon koneenhirviön alta. Niin ja ne kiilat, ne minun piti vielä tehdä.

Kiilat

Olin laiska renkaiden kiilojen kanssa. Leikkasin pätkän valurangasta ja pätkin sen kuuteen tasamittaiseen osaan. Iskin ne teipinpalan päälle ja maalasin ensin saksalaisten tummankeltaisella (VMA 71025 Dark Yellow). Vähän myöhemmin tuhrasin päälle vielä sipaisun aiemmin usein mainittua medium yellow'ta. Ideana oli pitää ne kirkkaina, mutta silti taksitusviivasta selkeästi poikkeavina.

Tuohon alimpaan kuvaan pääsi myös anakronisesti hassu pommi, joka oli valokeilassa jo viime viikolla. Tein näitä kahta viimeistä työvaihetta aikalailla ristiin rastiin, kun pommilastin ja ripustimien kanssa puljaaminen kävi hetkittäin hermoilleni. Lievästi sanottuna.

Säistystä

Vihdoin ehtiessäni töpöttelin asvalttipinnalle Tamiya Weathering Master -paletista (ITEM87079) tavallista hiekkaa (Sand). Pahimpien asvalttiröpelöiden ympärille enemmän, tasaisemmalle pinnalle vähemmän, tarkoituksenani oli jäljitellä tuulen tuoman hiekan kasautumista. Ehkä se onnistui, ehkä pilasin koko tekeleen. Tämän jälkeen maalasin kalikan ulkoreunat mustalla (VMA 71075 Black). Aiemmin ehdotettu hailakka vihreä olisi minusta hypännyt silmille väärällä tavalla ja korostanut pohjalaatan reunoja kaiken muun kustannuksella.

Kasaanlyöntivaihe

Rutinoita koneen liimaamisesta kiinni pohjalaattaan ei oikein voi venyttää. Turautin vähän erikeepperiä noihin kolmeen renkaanpaikkaan ja painoin mallin kiinni. Sen jälkeen asemoin rakennelman niin, että takasiivet olivat tuettuna ja pyrstöistujani ei kykenisi keikkaamaan taaksepäin. Hetken mielijohteesta pistin pyykkipojan kiinni tikkaisiin vastapainoksi. Tämä oli jo riittävä, mutta varmuudeksi pistin maskiteippirullan lisäpainoksi. Olisi meinaan ehkä ärsyttänyt, jos tuo olisi valvomattomana sittenkin heilahtanut ja nostanut nokkansa.

Muutaman tunnin päästä liimasin kiilapalatkin renkaiden ympärille. Päälaskutelineet olivat yllättävän haasteelliset, kiitos kaiken romumäärän, mutta pinseteillä kaikki sujui kuin jalattoman tanssi.

Hämmentävää. Siinä se nyt oli, valmiina. Jos nyt jotain tekisin, niin hiekkapigmenttejä saattaisin hienosäätää, mutta katsoo nyt.