Projekti IX/16

JS-2 ChKZ

Osin pari, kolme vuotta sitten Capua Hobby'sistä Gijónissa Tamiyan IS-2 -mallin. Tämä vempain kulki askin ja ohjeiden mukaan lisätarkenteella ChKZ (Chelyabinsk Kirov factory). Lirpake sanoi, että tässä oli jotain parannuksia johonkin aiempaan varianttiin, kuten kallistettu keulapanssari ilman luukkuja jne.

Ohjeistus

Ovelana ja minulle ensituttavuutena askissa oli karttakuva Berliinin Tiergartenista ja siihen merkittynä Berliinin taistelun osapuolten kalusto(a). Veikeää!

Ohjeista en keksinyt sanoa muuta kuin että Tamiya-laatua olivat.

Vaununpalat

Palasia oli kohtuullisen vähän. Vaunun pohja-ammeen kapeus oli lievä yllätys Panzereihin tottuneelle. Ilahduin oikein positiivisesti, kun huomasin, että lakuketjujen rinnalle oli tarjottu vaihtoehdoksi irtopaloista kasattava (pitkällä kiinteällä pohjapätkällä) versio, ihan roikkumuotilla (sillä saisi aikaan löysähköjen ketjujen roikkumisefektin (toivottavasti) uskottavan näköisesti).

Takakannen ritilöitä varten annettiin fotoetsipalat ja hinausköydeksi pätkä narua. Eri fillareita varten oli taas kolmenkokoisia kumisylintereitä, jotka todennäköisesti tulisivat pomppimaan lattialle riemukkaasti.

En ollutkaan käpälöinyt telavehkeitä hyvään aikaan, joten olin aika innokas pääsemään Stalin kakkoseen käsiksi. Lopputuloksesta minulla oli jo idea, mutta nämä nyt eläisivät aina, joten ans' kattoo.

Valmista: Projekti VIII/16

Projektimietteitä

Metal Earth Models -kokoelmani kuudes malli, AT-ST, oli ehdottomasti monimutkaisin rakennettava. Samalla vaivalla siitä tuli myös sarjan aikasyöpöin. Puolituntiset TIE-hävittäjän ohjaamokapselin kasaamiset kalpenivat näiden melkein kolmituntisten yksittäisten jalkojen rinnalla.

Onneksi nämä kikattimet ovat aina olleet symmetrisiä, jolloin yhden valmistuttua toinen on aina samanlaisena valmistunut huomattavasti ripeämmin. Ajankäyttöä en taaskaan malttanut saati sitten muistanut kellottaa, joten aikasyöppöysrutinaa ei voinut varmentaa. Jos mietitään, että kasailin tätä hyvin rauhalliseen tahtiin kahden viikon aikana erinäisten iltojen pimetessä paristakymmenestä minuutista enintään kolmeen varttiin, päästään silti aika moneen tuntiin. Täysin erilainen ja mielettömän paljon yksinkertaisempi malli, F-22, taas söi rakennuksineen ja maalauksineen noin kolme tuntia, mutta teinkin sitä aikalailla isommalla kiukulla.

Edelleen nämä metalliset palapelimallit ovat kivoja, jos kohta hermojaraastaviakin rakennettavia. Tämänkin kohdalla "heitän tän seinään" kävi mielessä kertaalleen. Tosin hämmentävähkönä seikkana mainittakoon se, että kiroiluttavat määrät vääntämistä vaativat palat eivät ole ikinä hajonneet, mutta jotkut ihan normaalit palat ovat taas menneet pilalle (rikki) jo irroitusvaiheessa. Tämä koski siis koko kuuden mallin kokemustani, ei vain AT-ST:tä, jonka vasemmasta jalasta siis halkesi yksi boksi. Sekin siis taittui vähän liikaa väärään suuntaan ihan huomaamattani kun käänsin palaa, eli hankaluus liittyi [mielestäni] palojen muotoihin ja taivutuskohtien määrään / tiheyteen jne.

Kuvia

Pian mössöksi murskattavan Ewokin kuvakulmasta

Pienellä AT-ST-tehtaalla

Ohjaamo

Tiedustelutalsijanakin tunnetun vekottimen rakentaminen aloitettiin ohjaamosta. Ensin vehkeen katolle iskettiin  mikälie jäähdytyslaitteen kotelosto, sitten katon miehistöluukku turvakaiteineen. Kiinnittämisensä jälkeen kaide piti taas taivuttaa irti katosta, johon se oli tietenkin painunut. Näyttipähän käytössä vääntyilleeltä!

Seuraavaksi kävin oikean kyljen kimppuun ja asentelin pari ensimmäistä panssarilevyä paikoilleen. En nyt suoraan muista, millainen perus-AT-ST oikeasti oli, mutta ehkä tämä oli joko näyttävämpi (kyllä) tai sitten joku lisäpanssaroitu versio - tai sitten aiemmat (vanhat) AT-ST:ni ovat olleet aliyksityiskohtaisia. Jälkimmäinen arvaus ei välttämättä ollut kaukana todellisuudesta.

Sotakoneen yleisilmettä parantavien palojen jälkeen pääsin rakentamaan oikean puolen asetta: kranaatinheitintä. Näiden pyöreiden ja pyöreähköjen tötteröiden kanssa suurin ongelma on aina ollut juuri niiden muoto. Kai tuosta jotain voi olla tunnistavinaan.

Rakennusjärjestys kiersi vastapäivään, asensin siis keulaan lisäpanssarilevyjä. Jotenkin olisi ollut hauskaa, jos ikkunaluukut saisi auki, mutta se varmaan jäisi muovimallin harteille. Sillä edellytyksellä tietysti, että moisen löytäisin.

Vasen poskipuoli eteni tasan samalla tavalla kuin oikeakin, mitä nyt paukkurauta oli erilainen. Tähän asennettiin siis kevyt kaksiputkinen E-web -blasteritykki. Kuvastakin näkyy, että vasen kylki oli vielä auki ja syystä x se tulisi olemaan auki aikalailla loppuhetkille asti.

Lantio

Seuravaana ohjelmassa oli lantiokompleksi. Senkin kasaanlyömisen ohje oli vähän hassu, oli helpompaa asentaa tietyt osat koko läpyskän ollessa vielä auki. Kun olisin taas tajunnut tuonkin vähän aiemmin, olisin päässyt parin palan kanssa vähän helpommalla.

Pientä kitinäähän tämä taas oli. AT-ST:n nivel eli se häkkyrä, joka tuli tornin ja lantio-osan väliin oli tässä mallissa todellista ehkä lievästi helpompi rakentaa. Tötterö oli lievästi ahtaanpuoleinen parissa kohtaa ja kielekkeiden kiinnitaivuttaminen ei ehkä onnistunut ihan täydellisesti jokaisen kohdalla. Kai se silti kasassa pysyisi.

Joko en vaan osannut tai sitten jossain oli jotain outoa, kun oikean lantionpuolen kiinnityskiekko pisti reisiosan ihan mielettömän jyrkkään kulmaan verrattuna (rakennusohjeen kuvissa samankaltaiseen) vasemmanpuoleiseen vastikkeeseensa. Muistaakseni kiekot olivat symmetrisiä ja kolmipiikkisinä niitä ei yksinkertaisesti voinut asentaa "väärin" tai niin minä ainakin kuvittelin. Olin tässä vaiheessa vähän skeptinen oikean jalan tulevaan asentoon.

Koivet

Olin siis asentanut myös vasemman reiden että lantiokalikan takalevyn kiinni jo nyt välittämättä siitä, että ne olisi ohjeen mukaan pitänyt iskeä paikoilleen vasta koko oikean jalan jälkeen. Jalkaa kasatessani olin aika vakavasti huolissani siitä, että saisin sen vahingossa väännettyä niin luokille, ettei mistään tulisi enää mitään.

Joko syy oli kotiolojen lämpötilassa tai pienissä, heppoisen oloisissa osissa, mutta oikean jalan rakentaminen pelkästään seuraavien kahden kuvan verran veti sormet aika hikisiksi. Olin myös jättänyt onnistuneesti mielettömän määrän sormenjälkiä kaikkiin osiin, joten loppuputsailua ei sopisi unohtaa.

Seuraava neljän kuvan setin aikaansaaminen söi sekin noin kolme varttia. Kaikkien näiden pienten, pienten alikokonaisuuksien kasaaminen oli yllättävän hidasta. Toisaalta tämä oli ehkä yksityiskohtaisin MEM-mallini tähän mennessä. Oikean jalan toinen puolisko kasaantui samalla rutiinilla kuin ulkopuolikin, joten ehkä vasen jalka menisi rutiinilla.

Onnekseni tähän asti rakennettu jalka meni reiteensä kiinni ihan ongelmitta. Koristelevy myös ja jalan lisäpanssarilevyt. Hoksasin tuon nilkan jännepalan (kolmas kuva alla) vasta kun olin rakentanut koosteosan kasaan ja asentanut sen paikalleen. Näin se konteksti taas hukkui yksityiskohtia ihan liian läheltä katsellessa.

Jalkaa toisen eteen

Siirryin vasemman jalan kokoamiseen. Nyt tiesin aika tarkkaan, miten tuo eteni ja mitä paloja kulloinkin kaivattiin. Sain lähes koko jalan kasaan ja kiinni torsoon alle kolmessa vartissa. Aikaa meni siis hyvin reilusti alle puolet siitä, mitä ensimmäisen jalan kanssa tärväsin yhteensä.

Nyt laitoin loput panssarilevyt ja nilkkakilkkeet paikoilleen. Tietenkään kaikki ei voinut mennä putkeen, vaan vasemman nilkan jänteeseen poikittain kuuluva kalikka katkesi kahtia, kun se vääntyi liikaa kehikosta irrottaessa. Jämät eivät luonnollisestikaan pysyneet kiinni paikallaan, vaan putosivat pois. Nurinaa.

Paluu komentokapseliin

Päätykki

Tornin tai komentokapselin rakentamiseksi pääsin vihdoin talsijan leukaan asennettavan tuplatykin (Taim & Bak MS-4 twin blaster cannon) kimppuun. Tietynlaisesta rimpulamaisuudestaan huolimatta tuon rakentaminen oli suorastaan kivaa!

Tykkimoduuli asennettiin tornin lievästi taitellun pohjalaatan etureunaan roikkumaan. Toinen putkista oli päässyt vähän vääntymään, mutta suoristelun jälkeen se näytti ihan kelvolliselta. Kunhan tuota ei katsonut suoraan sivusta, tietysti.

Takakansi kiinni

Tornin takapanssarilevyyn tuli asentaa pari jäähdytyslaitetta tai miksi noita nyt spekseissä joskus kutsuttiinkaan. Erityisesti noiden tuulettimien askien kanssa oli tulla harmaita (-mpia) hiuksia, kun ne olivat kovin, kovin rimpuloita. Katsokaa nyt vaikka.

Viimeiset kiroukset

Ilmeisesti näissä on aina joku kohta, jonka vain on vaadittava itkua ja hampaidenkiristelyä. AT-ST:n tapauksessa se oli kotelon kiinnittäminen omaan pohjaansa. Myönnän, että melkein teki mieleni heittää koko rötväle seinään ja vauhdilla sittenkin.

Hieman rauhassa hengiteltyäni sain rottelon kasaan. Tästä eteenpäin projekti ei olisi enää voinut mennä pipariksi. Kiinnitin talsijan nilkat tarmokkaasti kiinni pohjalevyyn ja kas, jalkojen ohjeista poikkeava asento ei sittenkään osoittautunut minkäänlaiseksi ongelmaksi. Aika jees.

Kun sotakone seisoi tiukasti jalantyngillään, niihin piti vielä liittää jalat varpaineen. Tämä olikin yllättävän konstikasta, sillä jalkapadien muoto oli lievästi sanottuna jännittävä. Sain toisen varvassaksileikkuriyksikön osia taas melkein katki, niin heppoisia noiden taitteet olivat. Mikään muu ei enää silti hajonnut, vaan sain kaiken hengissä paikoilleen.

Ihan näköinen siitä kuitenkin tuli! Nyt oli hyvä mieli.

Projekti VIII/16

Metallimallien maailmassa

Jatkoin taas Metal Earth Modelsin mallilla. Kuten kehuin, sain tämänkin taannoisen syntymäpäiväni kunniaksi ja otin sen työn alle jonontyngän ohi.

Kuoresta paljastui jälleen perinteikäs kaksilevyinen osasetti ja Megatronin lailla kohtuullisen pitkät ohjeet. Ehkä nämä uudemmat ohjeet ovat vain yksityiskohtaisempia, eivätkä mallit monimutkaisempia? Ainakin minusta tuntuu, että arpomista oli tarjolla vähemmän.

Tästäkin tulisi epäilemättä kivaa! Voin vain toivoa etukäteen, etten tuhoaisi peukaloitani ihan kelvottomiksi, muka viisastuneena. Mukamas.

Megatron

Jaloista se lähtee

Muutamasta vyöni alla olevasta MEM-sarjan mallista ehkä lievästi viisaastuneena en taitellut kaikkia palikoita heti ohjeen mukaisesti, vaan kiinnitin lisäkilkkeet mahdollisimman helpossa asennossa ja suljin kotelot vasta sitten. Tuollainen lähestymistapa oli huomattavasti hermojasäästävämpi, kunhan maltoin katsoa osien asennot huolella niin, etten joutuisi irrottelemaan 90° tai 180° -asennuksia.

Noita reisipalasiin tulevia polviniveliä (nuo kiekot) rakentaessani onnistuin telomaan vähän itseäni. Paksuushan tuli rullalle väännetystä liuskasta, jonka sulkeuduttua siitä törötti kaksi kiinnityslirpaketta ylös ja alas. Pidin tuota "seisomassa" peukaloani vasten samalla kun puristin tuota pyöreää kantta kiinni niin, että sain väännettyä ensimmäisen kiinnityskielen kiinni. Painoin sitten vähän turhankin voimakkaasti, kun yht'äkkiä tunsin toisen kielekkeistä painuvan mehevästi peukaloni sisään.

Ensimmäisen koiven kasaamiseen meni aikalailla 40 minuuttia. Toinen valmistui samaan pisteeseen asti kotvasen nopeammin, vaikken sen kummemmin väijynytkään aikarautaani.

Joskus jo rakennettu palikasto oli sen verran tilaavievä, ettei kaikkien kiinnityskielekkeiden kiinnitaittaminen ollut ihan niin siistiä kuin olisi saattanut toivoa. Pääsääntöisesti taitoin kielekkeet litteäksi, mutta muutamassa paikassa aavistelin, että kiertämällä suljettu olisi tiukempi ja parempi. Parissa kohdassa ei ollut tilaakaan kuin kiertoon ja silloinkin piti varoa naarmuttamasta naapuripintoja.

Lantiokompleksiin kiinnitetyt jalat tulivat aika miehekkääseen haara-asentoon ihan itsestään. Jouduin vääntämään niitä kiinni aikalailla, kun löin jalat kiinni jalustaan. Mikään ei natissut, joten en  huolestunut turhaan.

Allaolevan kuvan perusteella olisi voinut kuvitella, että tässä oltiin Rifleman-BattleMechin kimpussa. Jostain syystä rakennusohje käski tämän alatorso-osan jälkeen siirtymään johonkin aivan muuhun.

Aseistus

Pääsin rakentamaan Megatronin asemuodon piippua. Tuubin rullaaminen onnistui aika siististi, se jopa jäi pyöreäksi. Pyssykän päätypalan taittaminen meinasi mennä mönkään, kun rupesin kääntämään sitä ensin nurinpäin, mutta tajusin sentään ajoissa. Suurin ongelma oli saada tuo tekele pujotettua putken yli kaikista töröttävistä lirpakkeista huolimatta.

Torso

Yllättävästi seuraavaksi siirryttiin rakentamaan torsoa ja päätä. Megatronin kuuppa osoittautui odotettua huomattavasti monimutkaisemmaksi kyhättäväksi. Ongelmia se ei silti aiheuttanut ja valmistui nätisti.

Pään jälkeen kasasin piipulle jonkinsorttisen pidikkeen ja asensin sen Megatronin vasempaan lapaan. Tämän jälkeen sain iskeä pään paikoilleen ja rintakehän kiinni lanteisiin. Aika ripeää ja ongelmatonta touhua kaikenkaikkiaan.

Aseistus, osa II

No nyt. Asemuodon tähtäin oli robottimuodon mahtava käsivarsitykki. Onnistuin jotenkin, täpinöissäni tietysti, koheltamaan vähän. Käänsin tuon suppilon muotoisen osan väärin päin eli pinnoitetun puolen ulospäin. Hassu juttu sinänsä, että lopuksi kaikki putkilot sinetöitiin umpeen, eikä ulkopuolisia tekstuureja ollut ensinkään.

Päätin taas ottaa ja soveltaa ohjeita vähän itselleni sopivampaan muotoon. Lirpake kun ehdotti, että taittelisin boksin kutakuinkin kiinni ennen noiden tötteröiden ja putkien kiinnittämistä (ahtaassa tilassa se on aina vaikeampaa, siksi olen tupannut jättämään askit auki, kunnes niihin on saatu kaikki oleellinen kiinnitettyä).

Käpälät

Käsien rakentelu söi mehevästi aikaa, kiitos kaikkien yksityiskohtien. Nyrkkien kasaaminen oli pelkäämääni paljon helpompi osavaihe, melkeinpä suoraviivaisin kohta koko käsipalikassa. Ensin rakentamani oikea käsi oli puolestaan paljon simppelimpi kuin vasen, ehkä juuri sen takia, että koska tykki oli tulossa oikeaan käsivarteen, se ei kaivannut niin paljon muuta koristelua.

Tässäkin kohdassa poikkesin ohjeen rakennusjärjestyksestä oman etuni nimissä. Asensin tykin ensin oikeaan kyynärvarteen ja sitten vasta koko käden kiinni torson kylkiluukkuun, joka tietysti suljettiin viimeisenä. Ainakin minusta se kuulosti helpommalta ja vähävaivaisemmalta järjestykseltä. Vasemman käden asentaminen oli ihan yhtä ripeää kuin oikeankin. Ja kas vain, Megatron oli valmis.

Siitähän tuli aika siisti. Sormenjälkiä en jättänyt kovin paljoa, mistä taas sopi kai kiittää pintakuviointia, joka ei ollut yhtä altis sotkulle kuin kiiltävä tasapinta. Robo oli aika kookas, asia, jonka hahmottamista varten nappasin taas pari kuvaa perinteisen viisikymmensenttisen kanssa.