Yläpuolella
Pohjapuolen liimausten kuivuttua pyöräytin vekottimen tassuilleen. Kaipa tuosta ajoneuvo vielä saataisiin, vaikka tässä välissä tekele aika pöljältä näyttikin.
Satunnaista, älyvapaata ja eritoten sekalaista, ilmeisen vuolassanaista tekstiä pienoismallien, 'mechien ja pelailun seasta. Mitä ja mistä milloinkin.
Pohjapuolen liimausten kuivuttua pyöräytin vekottimen tassuilleen. Kaipa tuosta ajoneuvo vielä saataisiin, vaikka tässä välissä tekele aika pöljältä näyttikin.
Kun olin rakentanut rengassetit, pistin kasaan myös jousitus-differentiaalikuulat (huomatkaa, miten syvä autotietämykseni on), jotta nekin olisivat valmiina käyttöön heti tarvittaessa. Sen lisäksi, että etuakselille tuli asentaa yksittäiset renkaat, sen lehtijousituskompleksi oli hippasen suurempi. Suuremmin maalaamisia tässä välissä ajattelematta kiinnitin tuplarenkaat taka-akseleihin.
Olin jo manannut aika selvästi, että teräksisenä nuo teräsosat eivät voineet pysyä. Eivät ne olisi ohjeen suosittelemana alumiinisena sen parempia olleet, jos minulta olisi kysytty. Onneksi en ollut hullutellut ja räiminyt noihin kromia, se olisi ollut vielä jäätävämpi ratkaisu.
Ensimmäisessä kuvassa, lavetin takakannella näkyi melkoisia naarmuja. Ne olivat tulleet siihen, kun koesovitin takapään nosto-osaa. Palikka asettui paikalleen kyllä oikein siististi, mutta sen irtisaaminen vaati jo melkein voimasanoja.
Tietysti ennen litkuttamisia pitäisi korjausmaalata pari paikkaa, ampua kynäruiskulla paria eri ruskeaa filtteröimään koko vekotinta vähän enemmän operaatio Upshot-Knotholen Nevada-hiekkamaisemia varten yhteensopivammaksi.
Ryhdyin rakentamaan noita nostolaitteita, takahaarukan olin pohja- ja perusmaalannut osineen jo valurankaansa kertaalleen, jotta sen fiksaaminen olisi myöhemmin mukamas helpompaa. Takahaarukka oli sangen yksinkertainen vempele, massiiviseen kalikkaan piti kiinnittää vapaastikelluva rekkaan kiinnittyvä palikka ja kiinnitystä varmistamaan tuli tuollaiset lenkkihärpäkkeet.
Koesovitin kuljetushaarukkaa lavettiin, kuten kuvistakin näkyi. Noiden lukituslenkkien piti saada otettua kiinni lavetin takapään koukuista, mutta ainakaan pikakokeilulla ja väkivaltaa vältellen ne eivät kiinnittyneet.
Liimasin vihdoin atomikanuunan putken kehtoineen kiinni lavettiin. Vasemman akselikilkkeen saaminen tarpeeksi tiukkaan kiinni lavettiin olikin yllättävän tiukkaa, nyt olisi ollut käyttöä ruuvipuristimelle (tai modernimmalle härpäkkeelle).
Kiinnitin nyt myös erillään kertaalleen maalatut sivuuntaitettavat astinlevyt. Olin kuvitellut ohjeesta, että levyjen olisi pitänyt peräti olla käännettävissä kiinni/auki, mutta ei sentään. Pikaisesti kokeilin esimerkinomaisesti, olisiko yksi noista suurimmista levyistä asettunut auki, mutta en onnistunut testissäni, joten läimin koko kuusikon kuljetusmoodiin.
Ennen sen kummempia viritelmiä joutuisin kyllä tummentamaan noita metalliosia. Ammusnostimeenkin voisi harkita jonkunsorttista lisädetaljia, mutta en ollut vielä ihan varma, haluaisinko lähteä pois OOB-linjalta.
Rupesin vilkuilemaan ohjekirjasta, mitkä pari palikkaa pitikään nyt maalata metallisiksi jälkijunassa. Muistin suoraan, että nuo lavetin etupään pöntöt (vaan ei niiden kansia) olisivat olleet jonossa parin pikkunippelin lisäksi. Vaan väärässähän minä olin ollut.
Hydraulisylinterien tjsp kannet nimenomaan piti maalata, samoin myös nuo etupään ihmekiskot ja latauslaitteen vierestä takakannella piti maalata symmetriset teräskiskonpätkät stoppereineen. Koronsäätövivut maalasin ihan ohjeen mukaan, korotuslaitteiston käsipyöristä maalasin vain ulkokehän, koska ounastelin päätyväni maalaamaan ne uudelleen jollain muulla. Kuten alta näkyi, vempain oli jo nyt aika räikeä, enkä edes noudattanut ohjeiden kehoitusta maalata noita akselipaloja metallisiksi, niistä maalasin vain sisimmän sylinterin testimielessä.
Tekele oli mielestäni aivan liian räikeä. Sekalaisten kuvahakutulosten perusteella aika moni oli maalannut mallinsa ihan ohjeiden mukaan, minusta vallankin nuo koropyörät olivat kuin pelleauton osia. Loput minä kävisin läpi jommallakummalla tummemmalla metallisävylläni harjaten, jotta ne eivät näyttäisi ihan tehtaan linjastolta vastatulleilta.
Maalasin siis uudelleen nuo pyörät, kanuunan akselin sisäsylinterit ja pari ylimennyttä kohtaa uusiksi. Oli se näin parempi. Käsipyörien kohdalla metallisen päälle normaalin maalin maalaaminen osoittautui vähemmän kuin täydelliseksi, mutta ehkä se toimisi käytössä kuluman ilmentyminä.
Puljasin teippien kanssa hyvän tuokion, etupuolen suojaaminen oli yksinkertainen kahden teipinpätkän rajanveto, mutta tyvipäässä se ei kelvannutkaan. Maalauksen raja kun tuli vastaan tykin kehdon kohdalla, ulompi putkenpätkä oli jäämässä vihreäksi ja kranaattia kuljettava putken tämä osa taas metalliseksi. Vetelin siis ulkoputken suojaksi tuollaisen vähän auringolta näyttävän teipinpätkäviritelmän, jonka oletin suojaavan ylimenolta.
Ohjelirpake tuputti jatkuvasti aluumiinia kaikkien metalliosien väriksi, mutta minä en semmoista jaksanut edes harkita, latasin ruiskuun terästä (VMA 71065 Steel) ja annoin palaa. Oliivinvihreän ja teräksen kontrastiero oli silmiäraastavan räikeä, kuten sopi odottaa.
Vihdoin tähän asti päästyäni olin aika innokas näkemään, miten atomitykki käyttäytyisi enemmän itsensä kuin teksturoimattoman 3d-mallin näköisenä. Maalina oli ohjeiden mukaan valittu oliivinvihreä (VMA 71016 Olive Drab), joskin joku sakemannivihreistäni olisi toiminut myös vallan mainiosti. Ensimmäisellä maalaussessiollani aika oli taas vaihteeksi rajallinen, samoin pyrin saamaan siedettävästi kattavan maalipinnan aikaan. Jostain oli kumminkin pidettävä kiinni, joten molemmista ääripäistä jäi huomattavia pätkiä maalaamatta.
Seuraavalla kerralla maalasin sekä aiemmin koskemattomiksi jääneet osat ja fiksailin ensimmäisen maalauskerroksen jättämiä varjoja. Laitos rupesi vähitellen vaikuttamaan oikealta, joskin koko roskan maalaaminen yhdellä ja samalla värillä tuntui mielettömän tylsältä.
Lavetin maalauksessa isoimmat ongelmat olivat enemmän tai vähemmän piilossa, rungon sisällä. Hyvällä tuurilla kukaan, anteeksiantamaton kamera mukaanlukien, ei ikinä huomaisi mitään, mutta riski siitä oli olemassa. Jokunen yksityiskohta odotti maalaamistaan, mutta niitä en lähtisi ruiskuttelemaan enää tässä vaiheessa.
Kyllä sen nyt vain huomasi, mikä oli paras työkalu tähän hommaan. Uudelleenruiskutin parin illan aikana koko jo rakentamani komponentiston uudelleen pohjamaalilla ja jälki oli aivan eri luokkaa. Toki pensselillä räimitty jälki näkyi läpi pohjalta, mutta ehkä se tykissä ei haitannut ihan kamalasti. Kökköisiähän niistä tuli, kun luonnossa kulkivat.
Eipä siinä sitten montaa päivää mennyt, kun sain tekstiviestin huollon valmistumisesta. Kävin yhtenä alkuiltana noutamassa sen ja kyselemässä pöhköjä. Likainenhan laite oli, mutta olin jossain välissä onnistunut laittamaan kärjen (tip) väärään paikkaan kiinni, mikä ei ainakaan auttanut laitteen toiminnan kanssa. En kuitenkaan ollut hajottanut mitään, joten nettosin tästä komponenttiin naarmuja ja itselleni vähän lisää "senkin toope"-hetkiä. Aika ja materiaalit -kulut olivat alle 50€ ja heidän minulta säästämänsä aika ja eritoten kiehuminen oli mittaamattoman arvokasta, eli aika hyvä diili.
Nyt kun vielä ehtisin kaiken muun seassa myös palata pohjamaalaamisen maailmaan. Jos aikaa olisi tarpeeksi, siis