Vetoajoneuvo 1: ohjaamo

Yläpuolella

Pohjapuolen liimausten kuivuttua pyöräytin vekottimen tassuilleen. Kaipa tuosta ajoneuvo vielä saataisiin, vaikka tässä välissä tekele aika pöljältä näyttikin.

Ryhdyin rakentamaan ohjaamoa aika ripeästi. Liimasin penkit, vaihdekepin ja ratin kiinni lattialaattaan ja mietin, olisiko tässä hyvä hetki pysähtyä maalaamaan sisätilat. Päätin, ettei ollut, koska tämä vehje oli täysin sisäyksityiskohdaton, aivan toisin kuin Grad, joten jos jättäisin katon liimaamatta kiinni, saisin kaiken ihan tarpeeksi helposti kelvollisen näköiseksi.

Liimasin siis ohjaamon seinäpalan kiinni lattiaan ja etumaskin siihen. Mielenkiintoisesti molemmat ajokit olisivat aika hyvin tuuletettuja, koska ainakaan minä en löytänyt laatikosta ensimmäistäkään läpinäkyvää muovinpalaa ikkunoiksi.

Asensin ohjaamoammeen kiinni alustalavan etureunaan. Edelliskuvasta näkyi, miten etualalla oli pohjassa suurehko neliskanttinen reikä, jonka itu ei avautunut itselleni, kun ohjaamo-osa peitti sen kokonaan umpilattiallaan.

Kiinnittelin kaikki oleelliset lisäosat ovien etu- ja takapuolille. Ohjaamokokonaisuuden etukulmiin tuli palat, joihin oli tehty ovien saranat ja johon lisävalot asennettiin tässä vaiheessa. Sivupeilit eivät kuuluneet vielä ohjelmaan. Koesovitin kattopalan paikalleen, kun olin kiinnittänyt panssaroidut tuulilasinpyyhkijät paikoilleen.

Lasittomana tuo oli vähän hoopon näköinen, mutta minkäs teet. Kuvista paljastui vielä jokunen huonosti siivottu valuranganjämä, putsailin niitä myöhemmin.

Vetoajoneuvo 1: voimansiirto

Ensimmäisen ajopelin mahanaluset

Kun olin rakentanut rengassetit, pistin kasaan myös jousitus-differentiaalikuulat (huomatkaa, miten syvä autotietämykseni on), jotta nekin olisivat valmiina käyttöön heti tarvittaessa. Sen lisäksi, että etuakselille tuli asentaa yksittäiset renkaat, sen lehtijousituskompleksi oli hippasen suurempi. Suuremmin maalaamisia tässä välissä ajattelematta kiinnitin tuplarenkaat taka-akseleihin.

Ajokin etummaiseen kuulaan kytkettiin myös kardaaniakseli. Tässä välissä mietin ohikiitävän hetken, josko nämä olisi kannattanut maalata etukäteen, mutta kun koko roskasta oli tulossa 99% oliivinvihreä joka tapauksessa, jatkoin näin.

Tapani mukaan koesovitin etuakselia ja -renkaita paikoilleen, mutta jostain syystä näiden kohdalla muistin ajatella maalaamisen sietämätöntä ärsyttävyyttä. Eipä se tulisi paljoa auttamaan, kun takarenkaat olisivat jo kiinni ja varjostamassa.

Runkoon kiinnitettiin pari laatikkoa, joista suurempi oli polttoainetankki. Pienempi loota taas sai puolestani olla vaikka tunkin kuljetuskotelo, ohje ei kuvannut sitä "säilytyslaatikkoa" tarkemmin.

Seuraavaksi ajokin takarunkoon asennettiin takarenkaiden osasto eli lehtijousitus, differentiaali- ja tiesmikäliekuugeli sekä renkaat akselissaan. Tämä osakokonaisuus yhdistettiin torque converteriin (en edes koettanut etsiä suomenkielistä termiä tai vetää hatusta väännönmuunninta) toisella kardaaniakselilla. Kaipa raskas rengaskalusto toimi kutakuinkin noin, minä luotin ohjeeseen osaavampana yksilönä tässä asiassa.

Metalliosia säistämässä

Metallin säistystuokio

Olin jo manannut aika selvästi, että teräksisenä nuo teräsosat eivät voineet pysyä. Eivät ne olisi ohjeen suosittelemana alumiinisena sen parempia olleet, jos minulta olisi kysytty. Onneksi en ollut hullutellut ja räiminyt noihin kromia, se olisi ollut vielä jäätävämpi ratkaisu.

Ensimmäisessä kuvassa, lavetin takakannella näkyi melkoisia naarmuja. Ne olivat tulleet siihen, kun koesovitin takapään nosto-osaa. Palikka asettui paikalleen kyllä oikein siististi, mutta sen irtisaaminen vaati jo melkein voimasanoja.

Oily Steel

Aloitin metallin tummentelun kuivaharjaamalla aika ankaralla kädellä öljyistä/öljyttyä terästä (VMC 70865 Oily Steel). Pohjalla ollut teräsmaali oli sen verran liukasta, että ihan herkällä otteella mikään ei oikein ottanut tarttuakseen enää siihen, joten silläkin asenteen piti olla vähän tiukempi. Vallankin tuota latauslaitteen kranaattikourua joutuisi käsittelemään enemmänkin.

Putken keskisegmentti näytti öljyisenä vähän paremmalta, joskin efekti oli edelleen vähän turhan kevyt. Suunta oli hyvä.

Ties minkä hydraulinesteen säiliöiden kannet ja etulavetin kiskohimmelit paransivat nekin yleisilmettään, mutta edelleen ongelma oli se, että muutos oli kuitenkin aika pieni. Pahin terä blingiltä oli kuitenkin minusta taitettu, mutta sitä piti vääntää vielä lisää kohti maata, se oli päivänselvää.

Gunmetal Grey

Kun Flankerin teräksisten moottoripaneelien tuhraaminen Gunmetalilla oli niin toimiva ratkaisu, otin sen käyttöön tässäkin. Takalavetin metalliosat tummentuivat taas mukavasti, mutta mietin, että ruskea tai musta litkutus saattaisi olla vielä tarpeen.

Putken tyyli parani ehdottomasti, nyt sen pinta ei enää ollut tasainen ruiskumaalattu kirkas teräspinta, vaan enemmän jo elämää nähnyt epätasaisesti rasvattu, putsattu, uudelleenrasvattu ja taas kerran ampumavalmiutta varten puhdistettu. Tämä oli oikein hyvä suunta tälle kanuunan osalle.

Sama eri aineilla käsittelyn sykli koski varmaan tosimaailmassa myös näitä metalliosia, mutta pelkkä Gunmetal ei ilmiselvästi tuonut ihan tarpeeksi elämää lavetin etupäähän. Vallankin tuo lumiukkokansi suorastaan huusi päälleen jonkunlaista ällöttävää säistyslitkua (ehkä VWE-sarjan öljyjäämät ja ties mitkä moottorisaastat saattaisivat toimia).

Tietysti ennen litkuttamisia pitäisi korjausmaalata pari paikkaa, ampua kynäruiskulla paria eri ruskeaa filtteröimään koko vekotinta vähän enemmän operaatio Upshot-Knotholen Nevada-hiekkamaisemia varten yhteensopivammaksi.

Nostimia ja autonrenkaita

Kuljetuskuntoilua

Ryhdyin rakentamaan noita nostolaitteita, takahaarukan olin pohja- ja perusmaalannut osineen jo valurankaansa kertaalleen, jotta sen fiksaaminen olisi myöhemmin mukamas helpompaa. Takahaarukka oli sangen yksinkertainen vempele, massiiviseen kalikkaan piti kiinnittää vapaastikelluva rekkaan kiinnittyvä palikka ja kiinnitystä varmistamaan tuli tuollaiset lenkkihärpäkkeet.

Koesovitin kuljetushaarukkaa lavettiin, kuten kuvistakin näkyi. Noiden lukituslenkkien piti saada otettua kiinni lavetin takapään koukuista, mutta ainakaan pikakokeilulla ja väkivaltaa vältellen ne eivät kiinnittyneet.

Jatkoin ohjeen mukaan ja rakentelin kasan autonrenkaita. Naurettava määrä niitä ainakin oli tehtävä, oletettavasti aika tyypillistä raskaalla (renkailla kulkevalla) kalustolla. Tämä oli tunnetusti vasta toinen kerta, kun minä olin moisen kanssa tekemisissä.

Ohjeen rakentelujärjestys oli minusta vähän hämmentävä, koska se halusi minun tekevän rengassettejä suunnilleen sitä mukaa kun niitä tarvittiin, mutta minusta oli nopeampaa ja vähemmän rasittavaa kasata koko kuvasto kerralla kasaan. Väkersin siis normaalit yksinkertaiset renkaat ensin ja sitten tuplarenkaat. Olisivatpa sitten valmiina ja kunnolla liimattuina, kun niitä pitäisi ruveta käyttämään.

Ohjeen järjestystä noudattaneena en tosiaan ollut selannut ihan niin pitkälle eteenpäin, kun olin viimeksi maalaamassa, jotta olisin tajunnut maalata myös tuon toisen haarukan kiinnityspaloineen. Etuosan haarukka oli eri mittaluokkaa kuin takapäähän tuleva, eikä se ilmeisesti vaatinut akselipalaa mukaansa ainakaan tässä vaiheessa projektia.

Kanuuna kasaan

Liimasin vihdoin atomikanuunan putken kehtoineen kiinni lavettiin. Vasemman akselikilkkeen saaminen tarpeeksi tiukkaan kiinni lavettiin olikin yllättävän tiukkaa, nyt olisi ollut käyttöä ruuvipuristimelle (tai modernimmalle härpäkkeelle).

Kiinnitin nyt myös erillään kertaalleen maalatut sivuuntaitettavat astinlevyt. Olin kuvitellut ohjeesta, että levyjen olisi pitänyt peräti olla käännettävissä kiinni/auki, mutta ei sentään. Pikaisesti kokeilin esimerkinomaisesti, olisiko yksi noista suurimmista levyistä asettunut auki, mutta en onnistunut testissäni, joten läimin koko kuusikon kuljetusmoodiin.

Ennen sen kummempia viritelmiä joutuisin kyllä tummentamaan noita metalliosia. Ammusnostimeenkin voisi harkita jonkunsorttista lisädetaljia, mutta en ollut vielä ihan varma, haluaisinko lähteä pois OOB-linjalta.

Teräksisiä yksityiskohtia

Pikkuosia sutimassa

Rupesin vilkuilemaan ohjekirjasta, mitkä pari palikkaa pitikään nyt maalata metallisiksi jälkijunassa. Muistin suoraan, että nuo lavetin etupään pöntöt (vaan ei niiden kansia) olisivat olleet jonossa parin pikkunippelin lisäksi. Vaan väärässähän minä olin ollut.

Hydraulisylinterien tjsp kannet nimenomaan piti maalata, samoin myös nuo etupään ihmekiskot ja latauslaitteen vierestä takakannella piti maalata symmetriset teräskiskonpätkät stoppereineen. Koronsäätövivut maalasin ihan ohjeen mukaan, korotuslaitteiston käsipyöristä maalasin vain ulkokehän, koska ounastelin päätyväni maalaamaan ne uudelleen jollain muulla. Kuten alta näkyi, vempain oli jo nyt aika räikeä, enkä edes noudattanut ohjeiden kehoitusta maalata noita akselipaloja metallisiksi, niistä maalasin vain sisimmän sylinterin testimielessä.

Putken itsensä kannalta tämä oli kai ok, nuo erinäiset varret ehkä saisivat olla metallisia jatkossakin. Emt, jokin tässä nyt häiritsi.

Kierros 2

Tekele oli mielestäni aivan liian räikeä. Sekalaisten kuvahakutulosten perusteella aika moni oli maalannut mallinsa ihan ohjeiden mukaan, minusta vallankin nuo koropyörät olivat kuin pelleauton osia. Loput minä kävisin läpi jommallakummalla tummemmalla metallisävylläni harjaten, jotta ne eivät näyttäisi ihan tehtaan linjastolta vastatulleilta.

Maalasin siis uudelleen nuo pyörät, kanuunan akselin sisäsylinterit ja pari ylimennyttä kohtaa uusiksi. Oli se näin parempi. Käsipyörien kohdalla metallisen päälle normaalin maalin maalaaminen osoittautui vähemmän kuin täydelliseksi, mutta ehkä se toimisi käytössä kuluman ilmentyminä.

Latauslaitteen kourut maalasin kuitenkin metallisiksi, samaisen "likainen siitä kumminkin tulisi"-idean horisontissa häämöttäessä. Tällaisenaan se oli vähän aiempaa parempi, mutta aika jäätävä kumminkin.

Irroitin tykin peräkappaleen vielä ja maalasin jäljelläolleet osat eli putkenpätkän ja tiesmikälievaimenninkepakot teräksisiksi ja muut vihreiksi siltä varalta, että jostain kulmasta paistaisi läpi. Luonnonvalossa ja paljain silmin mallin osat eivät olleet kuitenkaan ihan yhtä kummallisia kuin mitä kamera näytti.

Teräsputki

Aurinkomaski

Puljasin teippien kanssa hyvän tuokion, etupuolen suojaaminen oli yksinkertainen kahden teipinpätkän rajanveto, mutta tyvipäässä se ei kelvannutkaan. Maalauksen raja kun tuli vastaan tykin kehdon kohdalla, ulompi putkenpätkä oli jäämässä vihreäksi ja kranaattia kuljettava putken tämä osa taas metalliseksi. Vetelin siis ulkoputken suojaksi tuollaisen vähän auringolta näyttävän teipinpätkäviritelmän, jonka oletin suojaavan ylimenolta.

Maalaamaan!

Ohjelirpake tuputti jatkuvasti aluumiinia kaikkien metalliosien väriksi, mutta minä en semmoista jaksanut edes harkita, latasin ruiskuun terästä (VMA 71065 Steel) ja annoin palaa. Oliivinvihreän ja teräksen kontrastiero oli silmiäraastavan räikeä, kuten sopi odottaa.

Teipeittä ja yksinään tuo näytti ehkä vähän vähemmän ahdistavalta, mutta oli se silti vähän omituinen tuollaisenaan. Seuraavaksi olin pensselöimässä puuttuvia teräspalikoita, enkä odottanut, että vielä useampi blingipalikka tuossa vihreydessä tekisi koko laitoksesta yhtään sen nätimpää.

Oliivimaailma

Ensimmäiset väriroiskeet

Vihdoin tähän asti päästyäni olin aika innokas näkemään, miten atomitykki käyttäytyisi enemmän itsensä kuin teksturoimattoman 3d-mallin näköisenä. Maalina oli ohjeiden mukaan valittu oliivinvihreä (VMA 71016 Olive Drab), joskin joku sakemannivihreistäni olisi toiminut myös vallan mainiosti. Ensimmäisellä maalaussessiollani aika oli taas vaihteeksi rajallinen, samoin pyrin saamaan siedettävästi kattavan maalipinnan aikaan. Jostain oli kumminkin pidettävä kiinni, joten molemmista ääripäistä jäi huomattavia pätkiä maalaamatta.

Toinen kierros

Seuraavalla kerralla maalasin sekä aiemmin koskemattomiksi jääneet osat ja fiksailin ensimmäisen maalauskerroksen jättämiä varjoja. Laitos rupesi vähitellen vaikuttamaan oikealta, joskin koko roskan maalaaminen yhdellä ja samalla värillä tuntui mielettömän tylsältä.

Lavetti

Lavetin maalauksessa isoimmat ongelmat olivat enemmän tai vähemmän piilossa, rungon sisällä. Hyvällä tuurilla kukaan, anteeksiantamaton kamera mukaanlukien, ei ikinä huomaisi mitään, mutta riski siitä oli olemassa. Jokunen yksityiskohta odotti maalaamistaan, mutta niitä en lähtisi ruiskuttelemaan enää tässä vaiheessa.

Kaipa tästä säistämällä saisi vähän mielenkiintoisemman vempeleen. Samoin tykin kokoonpano itsessään toisi kokonaisuuteen vähän vaihtelua.

Putkisto

Putken, kehdon ja tykin peräosan maalasin (mielestäni) huolella, putken keskiosan jätin koskemattomaksi, koska se oli saamassa pintaansa teräspinnan. Olin vähän kahden vaiheilla, olisiko peräosa pitänyt purkaa taas ja maalata hitaammin osissa vai ei. Laiskana rötväleenä en purkanut sitä tässä välissä, mutta ehkä seuraavalla sessiolla harkitsisin sitä.

Pohjamaalauksen fiksaus

Nonni!

Kyllä sen nyt vain huomasi, mikä oli paras työkalu tähän hommaan. Uudelleenruiskutin parin illan aikana koko jo rakentamani komponentiston uudelleen pohjamaalilla ja jälki oli aivan eri luokkaa. Toki pensselillä räimitty jälki näkyi läpi pohjalta, mutta ehkä se tykissä ei haitannut ihan kamalasti. Kökköisiähän niistä tuli, kun luonnossa kulkivat.

Lavetin itsensä maalasin kauttaaltaan, sisältä ja ulkoa. Putkikompleksi kehtoineen sai tulla maalatuksi, asettelin palikat laukaisuvalmista tilaa esittämään, jotta saisin ne maalattua oikean oloisessa tilassa. Putken keskipätkän jätin tuohon yhteen pensselipohjamaalaukseen, ideanani oli, että se tuli kumminkin maalattavaksi teräksellä tai vastaavalla, mutta en nyt enää muistanut, että miksi mielestäni oli oleellista olla fiksaamatta sen pohjamaalausta.

Se palasi kotiin!

Badger badger badger

Eipä siinä sitten montaa päivää mennyt, kun sain tekstiviestin huollon valmistumisesta. Kävin yhtenä alkuiltana noutamassa sen ja kyselemässä pöhköjä. Likainenhan laite oli, mutta olin jossain välissä onnistunut laittamaan kärjen (tip) väärään paikkaan kiinni, mikä ei ainakaan auttanut laitteen toiminnan kanssa. En kuitenkaan ollut hajottanut mitään, joten nettosin tästä komponenttiin naarmuja ja itselleni vähän lisää "senkin toope"-hetkiä. Aika ja materiaalit -kulut olivat alle 50€ ja heidän minulta säästämänsä aika ja eritoten kiehuminen oli mittaamattoman arvokasta, eli aika hyvä diili.

Nyt kun vielä ehtisin kaiken muun seassa myös palata pohjamaalaamisen maailmaan. Jos aikaa olisi tarpeeksi, siis