Mietiskelin viimeksi, vieläkö parin vuoden takainen muta ja nurtsijämät -muhjuni (VW:Environment 73826 Mud and Grass) oli hengissä. Olihan se, lisäisin sitä ympäri telakoneistoa, panssariammeen kylkiä ja etualaviistopanssaria sekä tietysti vaunun takapäätä.
Aloitin testailuni bensatahroilla (VW:E 73814 Fuel Stains). Paras lähtöpiste tankkausloiskeille oli takakannen tankkauskannen tyvi. Hans oli näemmä ollut vähän huolimaton.
Tietysti kun ulkokannella oli sotkua, moottoritilassa sotkua sietäisi löytyä saman röörin kohdalla. Ällöttävää kamaa, juuri niin kuin pitikin.
Käytin öljytahroja (VW:E 73813 Oil Stains) tuon öljysäiliöksi olettamani pienemmän tankin korkin alueelle ja vähän sinne tänne. Hans-parka ei oikein hallinnut hommiaan.
Lisäilin öljysotkua myös kardaaniakselin nivelkohtiin ja tuohon tiesmikäliemasiinaan tuossa tornin alla. Jokusen öljyisen tahran lisäsin myös vaunun pohjalle ja noihin lootiin, koska mikä jottei.
Joku oli öljynnyt kuskin polkimet tai tarkemmin sanoen niiden nivelet tarmokkaasti. Ehkä kuski oli potkinut hiekkaa ympäriinsä kiipeillessään luukustaan, joten öljyä kaivattiin.
Erikoisempi säistystuote oli paksu muta. Olin käyttänyt aiemmin T-35 -projektissa vähän tämänhenkistä "mutaa ja nurmikonjämiä"-mömmöä, pitäisi varmaan tarkistaa vieläkö se oli hengissä ja käyttökelpoista. Se sopisi epäilemättä näiden kaveriksi todella hyvin.
Aloitin rumemman sotkemisen kannesta, mustalla mudalla (VW:Thick mud 73812 Black mud). Säistystuotosten käyttövinkkilirpake suositteli ampumaan kynäruiskulla sotkua harjanpäästä realistisen sotkukuvion aikaansaamiseksi. En kokeillessani malttanut ruveta säätämään kaikkea sen vaatimaa kasaan.
Etuviistopanssarin alareunan lisäksi keskityin lähinnä takareunoihin. Kyljet jätin kevyemmälle ravan märälle, helmalevyjen puuttumisesta huolimatta.
Alarunko ja telakoneisto saivat päälleen ensimmäisenä kohtuullisen ankaran määrän euromutaa (VW:Thick mud 73807 European mud) ja sen jälkeen sinne tänne mustaa mutaa. Ikään kuin alla olisi vähän kuivempaa ja haaleampaa sotkua, päällä olisi tummempaa ja kosteampaa mutalöllöä.
Telakoneisto ja vaunun alakyljet saivat epämääräisen kerroksen saastaa pinnoilleen. Rehellisyyden nimissä en ollut turhan hyvin perehtynyt siihen, miten nimenomaan telapyörien ulkokehät keräsivät ja poistivat sotkua.
Kokonaisuutena vaunu oli aikalailla tässä. Jos mutanurtsimömmöni oli elossa, lisäisin sitä vielä muutamaan taktiseen kohtaan. Ennen vihoviimeistä rungon ja kannen yhdistämisyritystä ottaisin sisätiloista viimeiset kuvat dokumentointia varten.
Jos yhdistäminen hyvinperustelluista epäilyksistäni huolimatta onnistuisi, toukokuussa 2021
aloitettu vaunuprojekti olisi valmis, noin 10 kuukautta myöhemmin. Siltä varalta, että jotakuta
kiinnosti, tämä oli tähän mennessä kirkkaasti kuvarikkain viritelmäni: tuo ylläoleva kuva oli järjestyksessä 423.
Joulukaudella sain lahjaksi paketin säistystarpeita, Vallejon muta- ja vesilätäköitä. En ollut miettinyt dioraaman rakentamista Königstigerilleni (pelkästään rungon sovitusongelmat pudottivat moiset harhaluulot jo tausta-ajosta), joten vesiefektejä en käyttäisi nyt, mutta johonkin muuhun ne kyllä tulisivat hupenemaan.
Kävin varastostani läpi pigmenttipurtiloni ja valikoin sopivat roippeet. Yhdestä Tamiyan Weathering Master -settini kolmikosta valitsin hiekan, koska vaunun lattioilla olisi hiekkaa (ei vaaleaa hiekkaa tai mutaa). Kolmen pigmenttilaatan lisäksi rasiassa oli myös applikaattori, jonka toisessa päässä oli harja ja toisessa pieni sieni. Vuosien varrella pikkusieni oli kuivunut ja ensitökkäisyn jälkeen puolet siitä oli muruina työalustalla. Että näin.
Vallejo Pigments -sarjasta nappasin tuoretta ruostetta (VP 73118 Fresh Rust), palanutta umberia (VP 73110 Burn Umber) sekä hiilenmustaa (VP 73116 Carbon Black). Näitä sitomaan tulisin käyttämään Vallejon pigmentinsitomislitkua (26233 Pigment Binder).
Joskus aiemmin tätä mallia varten ostamani AK Interactiven paketti pääsi osittain käyttöön (moottoriöljy ja telaketjupesu jäivät emalimaaleina käyttämättä, minulla ei sattunut olemaan kätevää puhdistusainetta käsillä), näistä otin testiin Dark Steel ja Track Rust -pigmentit.
Aloitin putken suujarrun aukoista, pakoputkien päistä ja hoksatessani kävin myös takakannen I/O-ilmaritilät. Ehkei musta ollut niihin täydellisin, mutta ajattelin että se toimisi kyllin hyvänä sotkuefektinä.
Hiekkakakkusia levittelin tornin korin pohjalle ja vaunun taistelutilan lattioille. Oletuksena, että hiekkaisine saappaineen ne kaalinpäät sotkisivat siistin vaununsa.
Nimestään välittämättä levittelin ketjuruostetta ketjujen lisäksi myös vaunun sisälle. Noita punaruskeita alueita oli paljon ja halusin niihin kevyttä sävyefektiä. Samoin tökin ruostepigmenttiä vähän rankemmin lämmönvaihtimiin, ne kun olivat enemmän sään armoilla.
Tummalle teräspölylle en keksinyt kovin montaa käyttökohdetta. Levittelin sitä torniin sisäkehän hammastuksiin kokeillakseni efektiä jossain helposti jemmattavassa paikassa.
Ei se pöllömmältä näyttänyt, joten siirryin testaamaan vähän näkyvämmällä paikalla: tornissa. Selvin oli komentajan kupolin konekivääriraide ja kk-teline. Tökin pigmenttiputua myös nostolenkkeihin ja parin luukun reunaan.
Aivan lopuksi käytin teräspölyä myös telaketjujen ulkopintoihin. Ajattelin kompensoida sillä vähän ruostepölyn peittoa.
Napsin muutaman vertailukuvan seuraavana päivänä, kun keskeneräiset efektit edellisissä kuvissa eivät varmaankaan näyttäneet turhan vakuuttavilta. Varsinkin hiekkaiset lattiat näyttivät nyt monin verroin paremmilta. Samoin rungon ruskeanpunaisten alueiden kevyt efektointi toimi nyt mukavasti.
Telaketjut olivat kyllä ehdoton ykkösnyrkki säistysefektien porukassa. Minusta ne olivat todella onnistuneet.
Kuten sanottua, tätä puuhastelin odotellessani tilaamiani efektejä jostainpäin brexitlandiaa. Kuljetuksella ei ainakaan näkynyt olevan minkäänkokoinen kiire.
Olin onnistunut jättämään tunkin keräämään pölyä ties miten pitkäksi aikaa. Samoin radistin konekivääri oli odotellut onnellista asennustapahtumaa kai jo kuukausien ajan. Nyt, ketjujen valmistuttua ja säistysmateriaaleja odotellessa, olisi mainio aika hoitaa nuo alta pois.
Kävimme joskus aiemmassa maailmassa (keväällä 2019) rautatiemuseossa Asturiassa. Kaiken muun röhnän ja logojen seassa silmiini iski muutama tunkki. Napsin tietysti pari kuvaa talteen referenssimielessä oikealla kameralla ja pari muistin tueksi puhelimella. En arvannut, että siinä ihan näin kauan menisi, että pääsisin niitä edes käyttämään.
Nämä veijarit olivat aikalailla samannäköisiä kuin tankkitunkit, joten ajattelin että eipä tuommoista jäljittelemällä voinut kovin pahasti mennä metsään. Ehkei tuoreen tunkkiyksilön tarvitsisi noin ruostessa olla kumminkaan.
Kuten sanottua, tunkinhan minä olin jo rakentanut ties miten kauan sitten ja vain unohtanut sen sitten. Maalasin ensin molemmat ääripäät gunmetalilla, loput metallimustalla. Maalin kuivuttua kuivaharjasin vähän ruosteväriä erinäisiin kohtiin, ideana se, että kolhut olivat olleet sen verran syviä, että maali oli raapiutunut pois jättäen paljaan metallin sään armoille. Kuivaharjasin kohoumia myös gunmetalilla, koska muuten mustasta köntistä silmän oli huono ottaa otetta.
Jälleen maalien kuivuttua asettelin tunkin kiinnitysniitteihinsä. Koesovittelun paljastettua oikeat paikat liimasin kiinnikkeet tankin taka-alareunaan. Siitähän se ottaisi osumaa, kivien yli peruutellessa, jollei muuten.
Useampien sovitusongelmien takia en ollut kiinnittänyt radistin MG34:ää. Nyt minä sitten liimasin sen kiinni. Yksi pikkuinen yksityiskohta siitä oli vielä maalaamatta, sen suuaukko. En ollut innokas tuhoamaan nättiä minimallia amatöörimäisellä porankäytölläni. Kk:n suuntaus oli aikalailla suora, en halunnut sen olevan tiellä enempää kuin oli pakko.
Rentoutumistauon (ja loman) jälkeen palasin taas ketjunketaleiden pariin. Mielessäni tämä oli aika simppeli kuvio: muutama maalauskierros per ketju, sitten kiinnilyönti ja valmista.
Pohjamaalasin ketjut luunvalkealla. Sen jälkeen ruiskuttelin ne mustalla parin eri kierroksen aikana sisä- ja ulkopuolilta ensin pätkää yhdellä kyljellä makuuttaen, sitten toisella. Sain aikaan mielestäni vallan mallikkaan maalipeitteen.
Allaolevassa kuvassa oli ensimmäisen maalaussession lopputulos, yhdeltä kyljeltä. Toinen telaketjuistani myös purkautui kolmeen isoon pätkään, ilmeisen alimitoitetun liimauksen tuloksena. Tämä ei ollut ongelma, maalaus helpottui ja uudelleenkasaaminen olisi vielä sangen vaivatonta.
Lopullisen mustaamisen jälkeen maalasin ketjujen sisä- ja ulkopinnat ruskealla (VMA 71037 Mud Brown). Perinteikkäästi tarkoitus oli saada aikaan kevyehkö, likaisehko lookki.
Ruskean päälle kuivaharjasin vakiometalliani (VMA 71072 Gunmetal), korostamalla telakenkien ulkopintoja ja sisäpuolten ohjaushampaita. Tavoitteeni oli tässäkin kevyt korostus maahan ja telapyöriin osuvilla pinnoilla.
Jotkut ovat kehuneet lyijykynää telaketjujen purupintojen korostamiseen, en muista kokeilleeni vielä, kenties siihen päästäisiin vielä tänä vuonna. Kuvasta taas näkyi, että aiemmin yhdessä osassa pysynyt ketju oli jakautunut kahtia. Edelleen, tämä ei ollut minkäänmuotoinen ongelma.
Aloitin vähän huolestuttavan telaketjujen asentelun korjaamalla liian moneen katkenneet ketjut kokonaisiksi pikaliimalla. Pienen odottelun jälkeen otin oikeanpuoleisen ketjun vetopyörineen ja sovittelin ne paikalleen. Kun olin varma asennuksen toimivuudesta, lisäsin vetopyörän akselireikään liimaa ja pujottelin kalikat paikoilleen. Ketjun sinetöin pikaliimalla kun kaikki näytti kelvolliselta.
Toisen ketjun asentaminen oli muuten yhtä yksinkertaista kuin oikeanpuoleisenkin, paitsi että vaunua pyöritellessä minulla oli vähän vähemmän hyviä kiinnipitokohtia. Vasta-asennettu ketju oli vienyt vastapuolelta sen tilan, jota saatoin aiemmin käyttää.
Rakentamani ketju ei ollut optimaalinen, vaan minkäs teet. Kaikenkaikkiaan vaununryökäleen yleisilme muuttui huomattavasti tässä vaiheessa.
Arvakkaas, huomasinko ennen kuin oli aivan liian myöhäistä, että olin asentanut tämän ketjun väärinpäin? Jep, telakenkien sisälaidat olivat ulkolaidalla. Huoooookaus.
Onneksi en ole koskaan väittänyt itseäni hyväksi tai edes keskinkertaiseksi mallariksi :D
Tietysti otin lisää testikuvia. Ylärunko oli jotain mitä en uskaltanut yrittää lyödä paikalleen toistamiseen, enkä tiennyt, tulisinko ikinä enää tekemään sitä sovitusongelmien takia.
