Pohja- ja perusmaalausta Neukkulassa

Aatteenpunainen pohjamaali

Minullahan oli vielä tallella isompi vajaa puteli valkoista pohjamaalia, jota meinasin käyttää sen sijaan että pelleilisin pienten maalipullojen kanssa. Tämä ei ainakaan loppuisi kesken vaunun.

Tökötti oli tietysti liian vanhaa, eikä sillä kynäruiskuttelulla tullut mitään. Simpura. Vaihdoin sitten jo muutamassa projektissa käyttämääni punaiseen (VSP 70624 Pure Red). Ei se loppunut kesken, ykköskierroksen jälkeen paikkaamiseenkin jäi vielä jonkun verran maalia. Ihan lopussa tornin yläpuolta maalatessani kynäruisku rupesi sylkemään hiutaleita, ne pitäisi siistiä kuivumisen jälkeen pois.

Raivauspyörien tai -rullien maalaaminen kynäruiskulla oli vauhdikasta. Ne  pyörivät kuin tuulimyllyt myrskyssä. Ehkä ne pitäisi vielä erikeepperöidä jumiin toisiinsa ja akseliin ennen vihreää tai tummanharmaata maalikerrosta.

Maalausympäristöni valaistus oli vähän hankala, tein osan maalauksesta ikävässä katveessa vastavaloon. Kuvat eivät ainakaan suoraan paljastaneet mitään räikeitä aukkoja tai puutteita maalauksessani. Tai sitten en katsonut niitä oikein.

Zvezda-maalit testissä

Tässäpä näitä sitten oli, viisi pientä 16ml putelia akryylimaaleja. Venäjäntaitoni olivat olemattomat, tunnistin 08:sta sanan stahl, teräs. Googgelin kääntäjä oli kätevähkö suunnannäyttäjä: 

• 20: musta
• 25: puu
• 08: sinisävytetty teräs (gunmetal?)
• 45: khaki
• 55: naamio/suoja (tummanvihreä). 

Kaipa noista olisi pitänyt hoksata tuo viimeinen ja toistuva sana: akr/i/l/ - akryyli, mutta enpä ajatellut niin pitkälle kun en tunnistanut viimeistä merkkiä äänineen ollenkaan niin lopetin ennen kuin rupesin edes miettimään. Hassua sinänsä että olisin pienellä pähkimisellä jopa tunnistanut itselleni uuden sanan.

Kuudes ja merkitsemätön purkki sisälsi liimaa, jota en nyt tarvinnut. Ehkä ihan hyvä kun tuossa ei ollut applikaattoriakaan.

Hyrskytin neukkuvihreän purtiloa huolellisesti, sitten latasin vähän maalia kynäruiskuun ja sekoitin reippaasti Vallejon ohenninta. Lyhyt kuvaus pitkästä säädöstä: en saanut maalia ohennettua tarpeeksi suoraan kuppiin vaan ruiskusta ei tullut ulos sopivan ohutta maalia, sitten koko roska meni vähän liian ohueksi ja maali tuli ulos sykäyksittäin. Koetin maalata tornin alapuolta, ei siitä oikein mitään tullut. Väri oli yllättävän tummaa, mielessäni neukkuvihreä oli vähän vaaleampaa mutta eri valmistajilla oli siitä varmaan omat näkemyksensä.

Päätin sitten ohentaa sitä pensselikäyttöön ja sutia vaunun pääosat ensi kertaa pitkään, pitkään aikaan. Ketjut ja nuo miinanposauttimet akseleineen maalaisin silti ruiskulla tummanharmaiksi.

Ohennusoperaationi ei oikein toiminut niinkuin meinasin. Rupesin harkitsemaan vakavissani Vallejon neukkuvihreän kynäruiskuttamista tämän kerroksen ja pelkkien pohjamaalattujen päälle.

Arkikiireiden takia en päässyt maalaamaan todella pitkään aikaan. Sitten kun vihdoin ehdin, päätin käyttää maaleja jotka toimivat suoraan.

Vallejo Model Air

Olin hieman harmissani kun valmistajan omien maalien kanssa toimiminen ei mennyt putkeen. Vaan minkäs teit kun taidot eivät riittäneet soveltamiseen, niin piti vaihtaa ratkaisua kiroilun sijasta. Yritä-erehdy menetelmällä Zvezdan vihreä 55 olisi vielä loppunut kesken ja mitäs sitten olisi käytetty? Vallejoa tietenkin.

Räimin vaunun venäläisvihreällä (VMA 71017 Russian Green 4BO) ja antennin sekä miinapyörät että telaketjut tummanharmaalla (VMA 71056 Panzer Dark Grey). Pientä kulmakorostusta varten ruiskutin suunnilleen zeniitistä vähän vaaleampaa vihreää (VMA 71022 Light Green RLM82). Näiden vihreiden välinen kontrasti oli matala, joten kovin ihmeellistä efektiä tästä ei syntynyt.

Miinapyöriä maalatessa tukitelineen vihreä kärsi hieman, mutta se ei ollut kovin iso ongelma.

Alla kuvasetti ensimmäisen uuden kynäruiskusession jälkeen. Vähän tuolta näkyi punaista sieltä täältä, jossain tummanharmaa yliajoi vihreää. Osa punertavasta jäljestä ei olisi haitallista koska vihreä maali oli saattanut kulua pois. Loput todennäköisesti olivat matkalla kohti mutaista tulevaisuutta, joten ruosteensuojamaalin pilkottaminen ei ollut minkäänmuotoinen hidaste.

Reiänpaikkaustaitoni olivat ilmiselvästi ihan kelvottomat, kuten tästä kuvasta näki. Kuten aiemmin mietin, tämä tulisi olemaan todella mutakökköinen alue, jollain ne rikokset piti peitellä.

Tornin maalauksesta ei tullut paha mieli, tällaisenaan tietysti vähän turhan siisti. Ajattelin kokeilla jotain uutta outoa taas, kunhan saisin kaivettua siihen aikaa ja referenssimateriaalia.

Ketjut maalasin nekin tummanharmaiksi ruoste-kura-grafiittikynäsäistystä varten. Pyöräsarjat taas vihertyivät, jos sisäpuolille jäi ruosteensuojamaalijälkiä, en huolestunut niistä.

Kai se oli päällisin puolin tässä. Kalenteriaikaa tähän meni hervottomasti, vaikka toimenpiteenä kynäruiskulla maalaaminen oli alle kolmen vartin nakki. Vallankin ketjuja maalatessani huomasin, että nitriilikäsine oli hyvä, koska muuten vasen käteni olisi ollut lähes täysin viherharmaa ja se ei ollut iholle turhan hyväksi. Ah, ikääntyminen ongelmineen, mikä riemu!

Asennuksia

Asennus

Kaiken arpomisen ja pähkäilyn jälkeen päätin sitten laittaa rullaimen kiinni vaunuun ennen sen maalaamista. Yllättäen (tai sitten ei kovinkaan yllättäen) hankalinta oli saada nuo kaapinpätkät järkeviin asentoihin. Koetin saada efektin aikaan liimaamalla ja laittamalla pinsetit painoksi.

Miinapyörien epämääräinen ja vapaa pyöriminen häiritsi minua, joten koetin liimata niitä yhteen. Kuten viimeksi mietin, ei tällä ajeltaisi ympäri pöytiä pöristen ja päristellen. Ei ainakaan jos joku oli näkemässä.

 

Meinasin liimata räätälöidyn antennini, mutta se oli kumminkin ihan liian lyhyt. Sytytin kynttilän ja venytin uuden pätkän muovia antenniksi. Tämä kolmas yritykseni onnistui parhaiten.

Ihan vähän ohuemmaksi sen olisi voinut vetää, jos olisin hoksannut. Viilasin päätä vähän kapeammaksi ja liimasin telineeseensä vaunun oikeaan etukulmaan. Oli muuten sen verran ohut muovinpala, ettei sitä meinannut nähdä heikommassa valaistuksessa tai tummaa askartelualustaa vasten.

Koesovitus

Vaunu näytti mainiolta. Telakoneiston ja -ketjujen asentamisen kanssa pitäisi olla vähän varovainen, mutta en jaksanut huolestua siitä ollenkaan, olin sikäli luottavainen onnistumiseeni. Nähtäväksi jäisi, miten hyvä idea se tällä kertaa oli :D

Seuraavaksi pohjamaalaamaan!

Miinanräjäytysrullat laitoksineen

Miinojenposautusvehje

Sinänsä tämä oli aika simppeli lisäpala vaunun eteen asennettavaksi. Hirveä määrä anturallisia pyöriä kiinnitettynä telineeseen kiinnitettyyn akseliin. Vaunu työntäisi tätä kalikkaa edessään ja se sitten räjäyttäisi panssarimiinat vaunun edestä ilman, että pyörät pahemmin kärsisivät räjähdyksistä - ja jos kärsisivätkin niin kärsivätpä vähemmän kuin vaunu henkilökuntineen.

n+1 pyörää

Ensisilmäyksellä onnistuin säikäyttämään itseni sairaalla (ja vähän epäluotettavalla lopputulosodotuksella) kun kuvittelin että miinapyörien kaikki laukaisuväkäset piti asentaa yksitellen, mutta olinkin taas väärässä. Kukin pyörä tarvitsi kaksi väkästä, joita ei oltu valettu suoraan kiinni pyöriin vaan niiden jättämät aukot oli jätetty valurangoille.

Jos toinen tai molemmat itseliimaamistani kalikoista olisikin vähän vinossa suuntaan tai useampaan niin ei se pahemmin tuosta kokonaisuudesta erottunut. Ja jos erottuikin niin se saattoi olla vain käytön aiheuttamaa vaurioitumista.

Aloitin neljällä, koska ohjeen mukaan näitä piti ensin tehdä kaksi paria ja sitten erikseen kaksi kolmen settiä. Jostain piti aloittaa ja tämä oli sitten se, alivaihe 11-b.

Ensimmäisellä rakentelupurskahduksellani en ehtinyt tehdä kuutta miinapyörää enempää, joten rakentelin siinä sivussa muita palikoita, kuten 11-a -parin ja 11-c:n eli tuon kilkkeen, johon miinapyörien akseli laitettaisiin kiinni. Hioin näistäkin turhat pois, kuvittelin saavani ne maalattua nätimmiksi tällä tavalla.

Seuraavalla kerralla vaihtoehtoni olivat vähissä, jatkoin siis pyörien rakentelun parissa. Kymmenestä pyörästä olin saanut jo kuusi kasaan, joten viimeiset neljä eivät olleet mitenkään ylitsepääsemätön este.

Ihmettelin vähän, että mitenkäs ohjeessa oli näin pieni määrä laskettuna kun rangoissa oli vielä miten monta (toinen mokoma, tarkemmin sanottuna). Hälytyskellot eivät soineet vielä turhan kovaa, mutta tarpeeksi kumminkin, niin en vielä kaiken varalta liimannut mitään mihinkään kiinni. Testasin kiekkojen sovitusta akseliin.

n+1 pyörää * 2

No tässähän se oli jo aika selvää: ohjeen numerot eivät sanoneet, kuinka monta pyöräparia piti tehdä vaan ne piti hoksata katsoa kuvista. Hyvä, etten ollut yhtään tämän syvemmällä operaatiossa.

Ihan vähän tympääntyneenä päätin kasata vierestä jotain muuta kasaan ennen kun jatkaisin pyörien väkertämistä.

Käytin sitten yhden etätyöpäivän lounastauon loppujen räjäytyspyörien kasaamiseen. Kuten aiemmin kehuin, pyörät lähtivät tosi siististi irti valurangasta, eikä niissä ollut kamalan paljoa purskeita siivottavaksi.

Alunperin kasaamani ja tuohon akselille pujottamani purkupyörät jätin kellumaan vapaasti, tämän toisen sarjanpuolikkaan liimasin ensin pareittain toisiinsa ja sitten kaksi paria sisempään settiin ja kolme ulompaan settiin. Vapaastikelluvat kun tuntuivat olevan vähän turhan huterasti tuossa omalla puolellaan, kuten tästä kuvastakin näkyi.

Tässä oli jotenkin todella hämmentävän paljon tilaa noille pyörille, ikäänkuin niitä silti puuttuisi jokunen per osasto. Paloja ei kumminkaan ollut yhtään enempää, ja tämä näytti aikalailla siltä miltä kannen ja ohjeen kuvatuksetkin antoivat ymmärtää. Hassu juttu.

Kokoonpanolinjasto

Miinanraivauspyörät olivat nyt kaikki yhdessä, kuka enemmän ja kuka vähemmän, ja saatoin ruveta kasaamaan raivauslaitteen loppuosaa kuntoon. Rullausteline liimattiin (ja liitettiin vielä teräslenkeillä yhteen, jottei se putoaisi kokonaan matkasta jos vaikka tärinä irrottaisikin aisojen mekaanisen kiinnityksen). Palojenvälinen kulma jäi yhden pienen väkäsen ja silmämääräisen arvioni varaan. Ehkä se oli tarpeeksi suorassa.

Lyhyen liimankuivattelutauon jälkeen liimasin viimeiset kolme osaa tähän palikkaan: päädyn suojapalan, vetovaijerien silmukoiden kiinnitysväkäsen ja vaijerien ohjaussilmäkkeen.

Maalaus-rakennusmietteitä

Tässä välissä rupesin taas tietysti mietiskelemään maalausoperaatioitani. Miten tämä koko hirvitys maalattaisiin niin, että katvealueita ei jäisi näkyviin? Pitäisikö tämä ja vaunu perusmaalata ennen yhteenliimaamista? Siitä ei yleensä tullut kuin ongelmia, esiarvatut kiinnityspisteet harvoin osuivat niin kuin piti. 

Yksi pikaisesti mieleenjuolahtanut lähestymistapa oli maalata melkein koko miinanpurkusysteemi ensin ja jättää vain tuo kiinnityssysteemi vaunun kanssa maalattavaksi kiinnityksen jälkeen. Sillä tavoin saisin pyöritellä tätä käikälettä mieleni mukaan ja maalata erityisesti nuo pyörät aika vapaasti.

Paitsi että tämä kikatin tarvitsi vielä liimauksensa jälkeenkin ne kiinnityskaapelit, jotka pitivät sitä oikeassa kulmassa. Ehkä maalaisin miinanpurkupyörät jollain tavalla ensin, jotta saisin ne alta pois, ja kiinnittäisin laitoksen vasta sitten muuta maalausta varten? Tai sitten vain liimaisin pyörätkin paikoilleen enkä välittäisi niiden pyörimisestä, ei tällä oltu lattioita tai pöytiä pitkin muutenkaan ajelemassa.

Parempi näitä oli kai etukäteen miettiä kuin kirota kesken maalauksen... mutta silti murisutti vähäsen.

Itärajantakainen vaunupaja

Perusrunko

Päätinpäs nyt kertoa vaunun tarinan jonkunlaisina ja erikseen määrittämättöminä osakokonaisuuksina, enkä rakennussessio kerrallaan. Muuten kuvio etenisi pahimmillaan pari palaa tai maalitäplä viikossa.

Ylärunko ja telapyörät

Aloitin ohjeiden mukaan valmistelemalla palasia ennen ohjeen ensimmäistä rakennuskohtaa. Kyhäsin siis pakoputket, liimasin ylätakakulmiin vahvistuskolmiot, ja kävin [tela|veto|palautus]pyörät läpi. Niissä ei mennyt kauaa, hioin vähän kulmia pois.

Ykköskohdassa ei sitten sen kummempia tehtykään kuin lyötiin pakoputket kiinni, ja pari moottorin ilmanottosäleikköä kylkiin. Runko tuntui vähän heppoiselta, mutta luotin siihen, että saisin sen mahdolliset pienet irvistykset väännettyä suoraan.

 

Alarunko tosiaan rakennettiin hämmennettävästi neljästä eri pääosasta. Pohjalevy, jossa oli myös alaetuviistopanssari, oli vähän mutkalla, joten kun liimasin kylkilevyjä kiinni, jouduin tekemään sitä muutamassa vaiheessa. Takapään alapala oli sitten hankala kiinnittää, kun naapurit irvistivät niin ettei kontaktipintaa ollut ihan liikaa. Kitillä sekin korjattaisiin.

 

Alarungon liimausten kuivuessa rupesin kasaamaan kuskin luukkua ja 76-millistä tykin ulkopuolta. Suurin huoleni tässä välissä oli putken pääosa ja sen loppupää, en halunnut että ne nuupahtaisivat ärsyttävästi.

Tietenkin kuivasovittelin telapyöräsettiä alarunkoon heti kun kalikat sen sallivat. Hyvin osuivat paikoilleen, en ollut liimaamassa niitä kiinni vielä moneen, moneen rakentelu- tai maalausssessioon. Ylärungon yksityiskohdat istuivat paikoilleen kiltisti. En edes miettinyt jättäväni kuskin luukkua auki, kun ei tuolta sisältä olisi mitään nähtävää.

Rungonyhdistämisoperaatio

Koesovitus paljasti lisää rumia irvistyksiä. Minun kalustollani ei ollut mitään mahdollisuutta saada tätä yhdellä kertaa istumaan niin kuin piti, joten tein liimaukset suosiolla muutamassa osassa.

Ensimmäisenä liimasin etukulman yhteen ja puristelin sitä aikani kiinni. Tuolla oli vähän ankkamainen ilme, silmälappu toisen silmän päällä.

Jatkoin liimaamalla rungosta uusia kohtia kiinni ja pitämällä puristuksessa kunnes liimaus oli kuivunut. Ongelmana tässä oli se, että ylä- ja alarungoilla oli hämmentävän vähän kontaktipisteitä!

Allaolevissa kuvissa oli näkyvissä, miten isot railot etupäähän jäi vaikka etupanssarin reuna oli tiukasti kiinni. Ehkä sivupanssarini olivat sittenkin olleet sen murto-osamillin väärässä kohdassa, mutta enpäs minä sitä tiennyt kun niitä paikoilleen asettelin.

Peräpää näytti apealta sammakolta. Tuon railon sulkeminen olisikin isomman tukkeen vaativa, ehkä styreenikaistaleella tai parilla sen saisi siististi kasaan ja jopa jykevöitettyä. Moottoriluukun saranat siitä kärsisivät, kun en ollut tietenkään tajunnut silputa niitä pois etukäteen.

Tykkitornioperaatio

Tykin kasaaminen oli simppeliä. Koetin saada sen rakennettua niin, että putken koroa saattoi vielä muuttaa mutta jos akseli liimautui kiinni niin sittenpä liimautui. Harvoin näitä tarvitsi jälkikäteen käännellä.

Torni oli myös yksinkertainen mutta hämmentävän heikosti sen panssarikyljet ja pohja ottivat toisistaan kiinni. Olin vähän hämilläni. Tähänkään ei ollut mitään sisätiloja olemassa, joten kaikki luukut tulisivat olemaan säpissä.

Näistä kuvista ei valaistuksesta johtuen käynyt ilmi, että erityisesti tornin teräspinta oli mallinnettu todella erikoiseksi. Kuvittelin ensin että se oli ihan kuprulla jostain omista tekosistani, mutta ei, pintatekstuuri oli epämääräinen ihan tarkoituksellisesti. Jännä yksityiskohta, odotin uteliaisuudella, millainen siitä tulisi maalattuna.

Liimasin venttiilit, periskoopit, ampuma-aukot ja kahvat yksitellen kiinni, hitaasti ja rauhallisesti. Nuo kauhukahvat olivat todella heppoisesti kiinni, olisin voinut tietysti porata torniin reikiä ja korvata ne metallilangalla, mutta sitten olisin menettänyt tuon ripadesignin, joka oli varmaan omiaan tarttumaan ihmisten taskuihin, vöihin tai muihin lenksuihin kiinni.

Nostolenkkien saaminen osoittamaan edes suunnilleen samoihin suuntiin oli varmaan hankalinta. Pelkäsin vähän, että joku niistä olisi katkennut kesken kaiken, mutta huolistani huolimatta kaikki palat olivat vielä hengissä. Tästä ylemmästä kuvasta näki myös vihdoin, mimmoinen pinta tuossa tornissa oli.

Torni oli nyt valmiiksi rakennettu. Putkeakin sai nostettua ja laskettua muutaman asteen verran.

Telaketjut

Kaivoin surkeimman talttapääruuvarin kalupakista, sytytin kynttilän ja rupesin lämmittelemään meisselin päätä liekin päällä. Ketjunpätkät pistin yhteen ja painoin niitä tiukasti kiinni (pyöreäpäisten) pinsettien kärjillä samalla kun painoin kuuman talttapään sulattamaan muovitapin. Sitten sama uusiksi toisinpäin. Ja sama toiselle ketjulle. 

Kun kerran olin vauhdissa, suljin molemmat ketjut kiinni ja sinetöin ne umpeen. Olin kamppaillut hetken sen kanssa, pitäisikö ne ensin maalata ja sitten sulkea vaiko toisinpäin. Kuten tästä selvisi, päätin että sulkisin ne ensin ja maalaisin sitten niin en joutuisi kärsimään jo maalattujen osien sulatuksen kanssa.

Tulella muutenkin leikkiessäni päätin hoitaa antennin luomisen. Ohje sanoi, että sitä varten kannatti pätkäistä valurangasta kuusisenttinen pätkä ja kuumentaa sitä, venyttää pitkäksi ja napata kuusisenttinen pätkä antenniksi.

Ei se nyt ihan niin helppoa ollut, vähän kokemattomalle, joten toinen yritykseni antoi tämmöisen ehkä maksimissaan 40-millisen kepakon antenniksi. Suuri maa ja suuret toleranssit, vai miten se meni? Jätin tämän vielä asentamatta, koska halusin säilöä keskeneräistä vaunua laatikossaan pölyltä suojassa mahdollisimman pitkään.

 

Kansikalusteet I

Vaunun pääkamppeet olivat jo pääosin kasassa sikäli mitä niitä pystyi turvallisesti asentamaan ennen maalausta. Jouduin myös asentelemaan paloja vähän sen mukaan, mitä minäkin iltana ehdin ja minkä liimaukset olivat siinä tilassa, että niiden päälle voisi laittaa uusia paloja nojumaan.

Takakannelle tuli pari tämmöistä romulootaa. En ollut ihan varma niitä kasatessani, voisiko ne asentaa ennen telaketjujen asentamista vai ei.

 

Hinausvaijerien kiinnitysväkäset olivat sen näköisiä, että niihin voisi seivästää väärinajattelijoita tai vaikkapa metsäkauriita tai pahkasikoja evääksi.

Railonpaikkaus

Liimailin kalustelaatikoita, sahan, jonkin töötin näköisen vehkeen ja valonheittimenkin kiinni. Sitten päätin ruveta tekemään jotain vaivalloisempaa ja liimasin sarjan polystyreenipalasia täyttämään takakulman koloa. Näiden idea oli nimenomaan täyttää koloa niin, että hetken päästä lisättävä kitti olisi ihan yksinään täyttämässä onkaloa enkä ruuttaisi putkilollista kittiä vain mallin sisätiloja täyttämään.

Minulla ei ollut äkkiä käsillä varastoissani takuuvarmasti olevaa puolet ohuempaa styreenilevyä, jolla olisin voinut täyttää tuota vähän lisää. Hauska ilme sille tuli. Levitin aukon tukkeeksi naurettavan nopeasti kuivuvaa kittiä (Gunze Mr Hobby: Mr White Putty) ja jätin sen asettumaan.

Kitillä säätäessäni täytin myös keulan railon ja sivustakin mitä huomasin. Kun nappasin kuvan ylösalaisin olevasta mallista, huomasin että olisin voinut kitata myös lokasuojia mutta ehkä ne ehtisi vielä, jos muistaisin.

Pahimmillaan tästä tulisi muutaman kierroksen viritelmä. Seuraavaksi kuivunut töhkä hiottaisiin pois, ja jos jotain aukeaisi tai paljastuisi, pitäisi tehdä sama uusiksi mutta oletettavasti pienemmälle pinta-alalle. Voi hyvää päivää, mikä puljaamisen määrä. Mutta niin sitä T-35:ttäkin piti kittailla jokunen vuosi sitten.

Keulan hiominen oli sangen ongelmatonta, noita sivupaloja en taas saanutkaan ihan tuosta vaan hiottua, kun nelipintainen kynsiviilani oli vähän turhan iso noihin koloihin.

Pyrstöpäässä ongelmana oli ympäröivän röhnän määrä. Alapanssari oli helpohko, yläkansi taas hankalampi kun pulttirivistö ja pakoputket olivat tiellä. Sain yhdellä kerralla tuon verran siistittyä, seuraavaksi kävisin viilan kanssa vähän tarkempaan työhön. Vähän pelkäsin, että pultit tai pulttien kannat, mitä olivatkaan, häviäisivät ja joutuisin keksimään jotain korvaavaa tilalle.

Kansikalusteet II

Jatkoin vaunun lisähärpäkkeiden liimaamista paikoilleen. Yläetuviistopanssariin liimattiin pieni pätkä telaketjua ilman minkäänlaista kiinnikeideaa. Tai sitten vaunussa oli jotain minkä päällä tuo vain möllötti.

Vaunun peräpäähän tuli sekä oikealle että vasemmalle puolelle kahden kengän ketjunpätkä, mutta ei yhteenliitettynä vaan hassusti päällekkäin ladottuna. Ohjeen kuvasta se ei ollut turhan selvä, enkä mallista ollut ihan varma että miten tämä oikeasti toimi. Varmaan jotenkin kiilaamalla, nyt ne saivat pysyä liimattuina ja jätin katsojan vastuulle tulkita sen parhain päin.

Nuo mysteerilootat liimasin myös, olivat vähän heppoisesti kiinni, mutta pysyivät kiinni. Vasemmanpuoleinen saattaisi kaivata pikkuisen kittiä, tai ainakin kuvassa sen takareuna näytti vähän rujolta.

Pioneerivälineistä jäljellä oli tässä välissä enää lapiopari, jonka liimasin vaunun oikeaan etukylkeen. Lapioiden kiinnityslirpakkeissakin oli tietysti paraatipaikalla isot kuopat tukittaviksi.

En ollut ihan varma siitä, halusinko taistella yläreunan heppoisten tankojen kanssa. Ehkä ne pitäisi koettaa saada kiinni, vaunu näyttäisi niiden kanssa paljon paremmalta.

Nyt perus-T-34:stä oli jäljellä vain pari väkästä etu- ja takareunoista, hinauskaapelit ja pari puulaatikkoa. Isoin ongelma niiden kanssa oli oma rajallinen askarteluaikani. Olin laatikoidenkin kanssa vähän kahden vaiheilla, halusinko niitä tuohon nojumaan, mutta taisin kallistua niiden asentamisen kannalle, vaunu olisi elävämmän näköinen lisäkalusteilla.

Kansikalusteet III

Jokusen päivän päästä pääsin taas rakentelemaan hetkeksi. Jäljellä ei ollut enää paljoa, kuten ylempänä mietiskelin.

Olin ihmetellyt jossain välissä, että mikä tuo yksi A15 oli, kun en muistanut nähneeni sitä ohjeissakaan. Pienen etsimisen jälkeen se selvisi, antennin kantahan se oli. Hioin molempia kiinnityspintoja vähän karkeammiksi jotta liimaus pitäisi paremmin. Nuo ylälaitojen kauhukahvat olivat ihan naurettavan heppoisia, mutta kai ne pysyisivät kiinni.

 

Vetokaapelit tulivat vaunun oikealle laidalle, ne olivat vain suorat pötkylät, joissa ei ollut mitään sen ihmeempää erikseen suunniteltua muotoa tai asetustapaa. Seurasin ohjeita summittaisesti ja koetin saada ne jotenkin uskottavanoloisesti tuohon, vaikka ne varmaan oikeasti taipuisivat erilailla tuosta takakolmanneksen kamalaatikolta lähtien.

Nuo kaksi puulaatikkoa olivat ohjeiden mukaan tulossa vierekkäin-päällekkäin oikealle kyljelle. Laitoin ensimmäisen siihen, mihin ehdotettiin, mutta toisen heitin vasemmalle kyljelle ja vähän eri kohtaan. Tämä oli minusta jotenkin kivempi visuaalisesti, muuten vasen puoli olisi ollut lähes tyhjä ja oikea ihan täyteen romua ladottu.

Olin onnellisesti unohtanut ne neljä pientä kilkettä etu- ja takapään vetokaapelien kiinnikkeiden ylä- tai alapuolilta. Rupesin sitten iloisena koesovittamaan pyörästöä. Ilman lukkopulttejaan ne eivät pysyneet ollenkaan paikallaan, vaan putosivat kun vaunu ei ollut vaakatasossa. Eipähän niitäkään tarvinnut lyödä väkivalloin kiinni.

Tottakai minä koesovitin torniakin vihdoin. Vaunu näytti ihan itseltään, mietin vielä että mitenköhän tuon telakoneiston maalaisi parhaiten? Tätä kuvaa katsellessani sain idean, että maalaisin pyörät tietysti irrallaan eri puolilta, mutta runkoa maalatessani voisin tökätä lukkopultit paikoilleen, jotta ne saisivat oikeanlaisen ja aukottoman perusmaalipinnan samalla kerralla.

Ne viimeiset käikäleet

Liimasin neljä identtistä palikkaa vetokaapelien kiinnityskoukkujen vastapuolille. Pieniä ja kummallisenmuotoisia paloja, en ollut ihan 100% varma että menivät ihan ohjeen mukaan mutta en nähnyt sen paremmin. Ne olivat perusvaunun vihoviimeiset osat, antennia edelleen lukuunottamatta, mutta se oli tietoisesti jätetty ihan loppuun.

Koukut tai väkäset olivat asettumassa ja käytin hetken aikaa konepellin kulman viilaamiseen. Jos olisin tajunnut ongelman aiemmin, olisin jättänyt pakoputket paljon myöhemmäksi niin ne eivät olisi olleet tiellä ja olisin voinut raa'asti hioa koko pätkän sileäksi ja tehdä jostain vain uudet pultinkannat poishiottujen tilalle. Mutta mistäs tämän olisi etukäteen tiennyt?

Joka tapauksessa tuosta takakulmasta ei saanut kaikkea nätisti hiottua pois, joten kökköähän siihen jäi. Sen voisi peittää kuralöllöllä, sitten pieni röpöisyys ei haittaisi tai pahemmin näkyisi alta.

Aiemmin kirjoitellessani mietiskelin telapyörien kiinnityspalikoita. Irroitin ne kaikki rangoista, siivosin ja nitkutin akseleihin kiinni. Ennen maalaamista niiden sylinteriosat varmaan sietäisi maskata suojaan, jotta niiden liimaus telapyöriin olisi myöhemmin simppelimpää.

Järkyttävän monen viikon ajalle hajautunut rakennusprosessi oli nyt vaunun itsensä kannalta tässä. Jos teksti näytti kulkunsa tai sanavalintojensa kanssa hassulta, kynäilin tätä yhtä postausta aina eri rakentelusessioideni jälkeen, kun olin saanut kuvat siirrettyä, rajattua ja kutistettua. Viittasin sitten eri kohdissa "viime kertaan" tai "aiemmin" kun kyse oli ehkä edellisviikosta mutta tekstissä vain jopa ylemmästä kappaleesta.

Seuraavaksi kävisin ulkoisen lisäosan eli miinarullien kimppuun. Ehkä saisin ne kasattua siedettävässä ajassa, ehkä ne aiheuttaisivat kelvottoman määrän kiroilua. Tässähän se selviäisi.