29.5.2013

Migin kevyttä kustomointia

Hulluus on tarttuvaa

Olen varmaan lukenut ihan liikaa artikkeleita Pienoismallissa ja netissä noin ylipäätään, kun aina vähän naureskelemani ihan hysteeriset "tää on ihan väärin, tein siis kilotonnin detaljeja itse lisää"-kuviot eivät olekaan enää ihan niin kaukaa haettuja. Ensimmäinen esimerkki: ohjaamon kojelaudan päällä oli joku lähinnä legopaketeista tutun cheese-slopen näköinen kalikka, joka oli ilmeisesti olevinaan tähtäinlasi. Veistin järkäleen oitis mäkeen ja metsästin läpinäkyvää ohutta muovilevyä ulottuville, jotta saan fiksumman näköisen lirpakkeen tarjolle.

Ei tuo vielä mitään, luulen minä. Pahempaa on luvassa.

Pilotti työasemineen

Lentäjähahmo oli ilmiselvästi hassu Avaruusboltseista karannut hiippari pallokypärässä. Kojelauta oli ainakin erinäisiin referenssikuviin verrattuna ihan väärin. Kaikkea en meinannut uusia, en minä ole mikään scratchbuilderi millään mittarilla, mutta jotain oli kuitenkin tehtävä! Ensimmäisenä maalasin yksinkertaisesti kutakuinkin oikeanmalliset mustanharmaat alueet mittaritauluun niihin paikkoihin, missä on jotain ylimääräistä. Suunnilleen.

Kaivoin pienen pätkän greenstuffia kaapin perukoilta ja pyörittelin sitä tovin. Iskin ukkelin naamalle pökäleen ja koetin vähän muotoilla sitä happinaamarimaiseksi. Naamari ei yksinään riitä, joten vetäisin pätkän jekkulankaa happiletkuksi ja iskin toisen pään naamariin ja toisen ukon jalkojen väliin. Lopusta greenstuffista leikkelin sitten pari pientä lättyä, jotka asettelin yo. linkin esittämän kuvan henkisesti mittaritaulun pintaan. Kai niistä kaukaa katsottuna voisi olettaa näkevän jotain muotoja, jopa 1/72-mittakaavassa.



Sekavan askartelutuokion päätyttyä jäljellä oli tietysti enää Ivanin ja monitoiminäyttöjen maalaus. Ukon letkuineen sudin vihreällä, kypärän vaaleanharmaalla ja silmikko-osan mustalla. Samalla mustalla sipaisin myös lisäämäni ohjaamomokkulat. Kun heittoistuin on valmis ja äijä istumassa, lisään penkkiin vielä laukaisukahvat jekkulangasta. Kirkkaanpunaisina ne erottunevat näppärästi ulkopuolelle asti. Niin ja pitäähän tuolle ne vyötkin vetää, jos mopo on kerran lähtenyt lapasesta!

Vähän aikaa mietin, pitäisikö tuohon ohjaamo-osan kylkeen vetää sisäpuolellekin vähän johtoja tai jotain, mutten vielä ole saanut päätettyä. Ehkä. Lentäjän ammeenkin reunat ovat kovin askeettiset, mutten luota omiin taitoihini niin paljon, että tohtisin ruveta arpomaan kaikkia noita sisätiloja uusiksi pelkkien nettikuvien perusteella. Ehkä tuosta tulee kuitenkin vielä jotain siedettävää, kun koetan sutia jonkunlaiset näkymät noihin monitoiminäyttöihin ja jotain epämääräisiä suttuja mittareiksi sun muiksi. Kaasukahva tuohon nyt on ainakin vielä lisättävä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti