7.9.2014

Valmista: projekti IV/14

Viime hetken säädöt

Sotkin irtotelakenkäsetin vähän punaisella ja keltaisella taitetulla (Vallejon) suklaanruskealla. Tuota touhua varten tarvitsisin varmaan vähän paremmat maalivaihtoehdot, mutta se on jatkokehitysongelma se. Kelasin ohuen kuparijohdon kaapelitelineeseen, maalasin senkin suklaanruskealla ja litkutin vähän devlan mudilla päälle. Joihinkin kulumakohtiin töpöttelin Vallejon Oily Steeliä, mutta aika kevyellä kädellä. Viimeisenä hupsuna ideana päätin käyttää samaa metallimaalia vetopyörien hampaisiin: pyyhkäisin enimmät maalit pois pensselistä, pistin moottorin käyntiin ja huljautin kulumajäljet automaagisesti mukamas oikeille kohdille.

Kaipa tuosta vielä olisi voinut kaivaa parannettavaa, tuunattavaa tai korjailtavaa, jos olisi jaksanut tai jos jokin olisi oikein pistänyt silmään. Vaihteeksi lopputuloksena on kohtuullisen kärsimätön maalipinta ilman isompia sotkuja ja kulumia.


Kuvia

Otin innoissani kasan kuvia. Samoin ajelutin vaunua eestaas sohvalle rakentamaani esterataa hyvän aikaa. Onnistuneesti unohdin sitten ottaa videokuvaa touhuistani, vaikka sen takia minä tuota rupesinkin koeajamaan *köh* *köh*













Liikkeestä napattua stillikuvaa





Mietteitä

Taisin jossain välissä sanoakin, että tämä malli toi mieleen usein kuulemani "ravista laatikkoa, valmis"-kuvausta Tamiyan malleista. Rakentaminen oli ripeää ja helppoa. Moottoriviritelmä oli hauska ja pisti miettimään, että josko sittenkin joskus ehkä kenties saattaisin mahdollisesti harkita sitä kauko-ohjattavaa isoa Tiikeriä äänillä ja sen sellaisella.

Zimmerit-vinyylitarrat olivat äärimmäisen mainioita. Niitä olisi kiva löytää paketista joskus uudestaankin. Kai sellaisia saa AM-ostoksinakin hankittua ainakin joihinkin malleihin, mutta sitten kyseessä ei olekaan suoraan laatikosta -rakentelu. Tosin nyt rupesin miettimään, josko uskaltaisin ottaa toisen yrityksen Friulin telojen kanssa ja jos, niin mihin muuhunkin saattaisin sekaantua ja loppuisiko tämä kierre enää koskaan?

Pantteri muiden samanskaalaisten sakemannivehkeiden kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti