10.1.2018

Sessio X

Palahelvetti

Pääsin vihdoin uudelle sivulle rakenteluohjeissa ja sen ensimmäistä askelta varten piti esikasata kahdeksan komponenttia 16-A, joka sattui olemaan telapyöräparien häkkyrä*, vähän samanlainen kuin mitä vaikkapa M4 Shermaneissa oli.

*) wikipedia kutsui tätä teliksi (en "bogie"), mutten jaksanut enää vaihtaa käyttämiäni epätermejä. Älkää vetäkö liikaa herneitä neniinne, tukehdutte vielä

Varttia myöhemmin olin saanut jousipalat ja kehtomaisen viritelmän osista puolet irti ja jotenkuten siistittyä.


Seuraavan reilun vartin kuluttua olin saanut kaikki tässä vaiheessa oleelliset palat nippuihin ja asennusvalmiiksi. Tässä vaiheessa olin jo "no kohta pitää lopettaa ja pakata romut"-mielialalla, kts ~45min sessioaikarajani.


Ryhdyin silti rakentamaan, mitä ehdin. Aloitin nopeimmasta ja helpoimmasta sarjatyöstettävästä, telapyöristä (x16).


Sen jälkeen liiskasin jouset telinehärpäkkeisiinsä ja niiden jälkeen tukihäkkyröiden keskimötikät paikoilleen. Ohjeen mukaan jousipalojen olisi pitänyt napsahtaa äänekkäästi paikalleen, mutten minä sellaista kuullut, vaan nuo asettuivat aloilleen ihan kiltisti väkivalloittakin.



Ehdin yllättävän pitkälle vähän reilussa kymmenessä minuutissa, kun sain vihdoin aloitettua kasaanlyönnin. Koesovittelin telapyöräkehdon toista ulkopalaa vähän, mutten ruvennut taistelemaan niiden kanssa hirveällä kiireellä ja hosumisella.


Näiden maalaamisesta se vasta hauskaa tulisikin... Sitten joskus kuukausien päästä tällä tahdilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti