Tummanharmaa pohjamaali

Päätöksiä

En ole tehnyt valkoisia vekottimia kovinkaan usein. Suoralta kädeltä ainoat mieleenjuolahtavat esimerkit maalausrutinoineen olivat jo kohtuullisen monen vuoden takaa: Kiusanhenget-tekele ja peitsellinen ComGuardin kolmannen armeijan BattleMechejä. Ensimmäisen olin aloittanut mustalla, jälkimmäiset tummalla harmaalla.

Netistä lukemani perusteella olin aina maalannut valkoiseksi päätyvät kohteet kulkien tummasta vaaleaan ja ajattelin, että kun se noissakin oli toiminut kohtuullisen kelvollisesti, pitäisin lähestymistapani samana nytkin. En kuitenkaan ruvennut ampumaan mustaa tai rakasta mustanharmaatani, vaan valitsin pohjakerroksekseni toisenlaisen, pari häivähdystä vaaleamman tummanharmaan (VMA 71123 USAF Dark Grey).

Ohjaamo-osa

Räimin aivan aluksi ohjaamon sisätilat kauttaaltaan. Siitä jatkoin nokkapalan ulkopuolelle jättäen pohjapuolen koskemattomaksi kuivumisen ajaksi. Myöhemmin palasin nokan kimppuun ja maalasin loput alta pois.

Tähän väliin nokka oli valmis tämän vaiheen osalta, mutten liimaisi sitä vielä kiinni runkoon. Näin saisin maalattua ohjaamon helpoiten sekä ulkoa että myöhemmin sisältä, eikä se myöskään olisi tiellä tai aiheuttamassa ylisuihkuttelua tai varjoja seuraavien ruiskumaalauskierrosten aikana. Näin minä ainakin suunnittelin prosessin etenevän.

Runko

Alus itsessään vaati aika reippaasti pyörittelyä, kieputtelua ja omanlaisensa haastavaisehkon maalausjärjestelyn. Runko, pääsiipi ja alasiiven lennettäessä ulospäin katsovat pinnat olisi maalattava kutakuinkin kokonaan valmiiksi lentomoodissa, jotta välttyisin ylimääräiseltä sotkulta ja turhalta maskaukselta.

Tulipas tuosta ylemmästä kuvasta erikoinen... Maalatessani huomasin myös, että uusi ongelma oli nostanut ruman päänsä: maali oli turhan paksua tai kuivui muuten vaan liian nopeasti. Kynäruiskun etu kun oli parhaillaan se, että kaikki röörit auki sillä sai maalattua laakeat alueet nopeasti, mutta kuristamalla liikeratoja sillä pystyisi taidokkailla käsillä tekemään hienoa ja tarkkaakin työtä. Nyt maalivuo kävi hyvin äkkiä lyijykynän terän paksuiseksi ja yksinkertainen peittomaalausvaihe muuttuikin alati penseämmäksi ja fyysisesti rasittavaksi värittämiseksi.

Ei se oikeaksi ongelmaksi muodostunut. Viimeiselle sessiolle sotkin mukaan vähän ohenninta ja sain viimeiset siipilevyt puolisiedettävästi valmiiksi. Tietoisena valintana sukkulan pohja jätettiin muutaman projektiaskeleen päähän odottelemaan.