3.11.2011

Tohinalla jatkuu

Nyt kun kotityöt on tehty, pääsin taas ihan oikeaan asiaan. Aiemmin pääasiassa mustanharmaaksi maalaamani Kuolemankommandot häiritsivät. Tekeleistä ei jotenkin saanut otetta. Pienen netinselailun jälkeen päätin, että jonkunsorttinen kulmainkorostus voisi pelastaa edes jotain. Kuivasivelin siis kaikkien pintoja siten, että koetin jotenkin korostaa niitä kulmia, joihin kutakuinkin ylhäältäpäin tuleva luonnonvalo toisi jotain efektiä.
Tietysti unohdin, että esimerkiksi aurinko ei tuo valoa ihan niin pistemäisesti suoraan ylhäältä kuin esimerkiksi tuo työvaloni, vaan ennemmninkin pienen circlestrafetuksen kaltaisesti. Ehtiihän noita vielä vähän korjata, jos efekti toimii mutta vaikuttaa liian vaimealta.





Päätin jatkaa kahden viimeisen Lancen maalaamisella niin, että saisin vähitellen kaikki siihen tilaan, että niistä uupuvat vain logot ja viimeiset hörhellykset ennen alustojen kanssa taistelua. Toinen näistä kahdesta nelikosta oli jo päätetty sijoittaa palkkasoturien loputtomaan mereen. Ehkä vähän kliseisesti nakkasin ne Kell Houndeiksi, toinen vakavasti harkitsemani, mutta ehkä vähän hankalammin tunnnistettava ryhmä, oli Gray Death Legion.
Tässä alkuun punamustaa jaottelua. Parin kanssa oli vähän hankala keksiä, miten tuon väristön jakelisi pintaan. Tarjolla on Red Gore + Black -komboa:

Spider

Clint

Panther

Hunchback

Viimeinen jäljelle jäänyt Lance olisi voinut heilahtaa oikeastaan mihin tahansa, mutta Ison Tarinan kannalta ihan hyvässä roolissa ollut ComStar päätyi saamaan yhden kevyehkön Lancen ComGuardiensa riveihin. Ainakin tuli saatua vähän lisäharjoitusta valkoisen maalaamisessa.
Pohjalla on Gray Primer, sen päälle valtoimenaan sotkettuna Cold Greytä, jonka yläpinnoille kuivasivelin avokätisesti (samalla idealla kuin ensimmäisenä öristyjen Death Commandojen kanssa mutta paremmin toteutettuna) Stonewall Greytä. Loppusilauksena kutakuinkin ylhäältäpäin paistavan valon pinnoille perusvalkoista. Minusta ihan ok jälkeä, jotain paneelirajojen tummentelua tarvinnee tehdä kuitenkin.

Cicada

Commando

Dervish

Grasshopper

Seuraavana, ihan aikatauluista ja muista kiireistä riippuen: ComGuardseille ikkunat (vihreät?) ja Kellhoundeille metallipinnat, litkuttelut, highlightit ja ikkunat. Fiiliksestä riippuen Death Commandojen lisäkorjailua voi joutua tekemään. Kyllä näissä tekemistä riittää.

Niin ja väijyväthän nuo kaksi OmniMechiä tuolla vielä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti