20.11.2024

Stormcrow ja Viper - linssiheijastukset

Linssiefektien, huonojenkin, maalaaminen on ollut minusta oikein kivaa, joten olin oikeastaan innoissani kun olin saanut miniatyyriparini jo tähän pisteeseen. Joku kaunis päivä minun pitäisi kyllä istua alas ja käydä läpi ne noin 145 aiempaa nappulaa, joissa oli joko punaiset täplät tai sininen litku metallin päällä.

Energia-aseet

Lunttasin TRO 3050:stä, miten aseistus oli oikein virallisesti sijoitettuna, jotta maalaisin oikeat linssit oikeisiin paikkoihin. Tällä kerralla mukana ei ollut yhtään fikkaria tai PPC:tä, joten keskitason lasereita varten nappasin vihreän (VGA 72732 Escorpena Green), isoja varten taianomaisen sinisen (VGA 72721 Magic Blue). Linssiefektiä varten värin taittamista varten käytin valkoista (VMA 71270 White RAL9001).

Stormcrow

Tässä tuikkuja oli maalattavaksi viisi. Isot ja keskikokoiset molempiin käsiin, sekä yksi ERMLas johonkinpäin päätä. Tuo pään laserlinssi oli varmaan se, jonka olin unohtanut kaikista aiemmista IWM:n nappuloistani mutta se oli aina korjattavissa.

Aloitin vihreällä maalattavista ERML-linsseistä. Maalasin pohjalle vihreät täytteet. Sitten sekoitin vihreääni tipan valkoista ja maalasin noin 17:00 - 19:00 -sektorin sikäli kuin pystyin tähtäämään noin tarkasti pieneen rööriin melkein samankokoisella pensselillä. Lopuksi sotkin toisen tipan valkoista sekaan ja tein (tai ainakin koetin tehdä) vastakulmaan heijastuspisteen.

ERLLaser noudatti samaa kaavaa, mutta sinisenä ja vähän isompaan putkeen maalattuna. Se oli aina edes vähän helpompaa.

Oli näistä hienompiakin tehty, mutta toimivat minun maalaamikseni.


 

Viper

Viper ei oletettavasti aiheuttanut kamalasti työtä kaksine ERMPLas-tuikkuineen. Kunhan vielä muistin tarkistaa, että oikean torson tuplakonetykit olivat mustasuisia niin kaikki olisi aikalailla hyvin. Jos CGL:n SRM-4 -laveteissa olisi mallinnettuna rakettien kärkiä useiden IWM:n miniatyyrien tapaan, maalaisin ne innolla aina vain.

Nämäkin ovat olleet hienompia muissa nappuloissa. Silti, parempia nämä olivat kuin aiemmat "laserit punaisia"-maalaukseni.


 

Hyppyraketit

Teknisesti nämä eivät tietenkään olleet ehdottomasti raketteja, joissain kirjoissa kun reaktiomassan asemesta jotain tuutattiin suoraan ulos fuusioreaktorista. Vaan jos ei nyt nassutettaisi siitä, minä puhuin näistä suomeksi hyppyraketteina kun kivempaa termiä en muistanut.

Stormcrow oli tuomittu maan pinnalle, joten maalasin suuttimia vain Viperin pyrstöpuolelle. Jonkunlaista yhdenmukaisuutta varten otin suuttimien pohjaväriksi PPC-linssienkin sinisen (VGC 72023 Electric Blue) jota vaalentelin samalla RAL-valkoisella kuin energia-aseidenkin linssejä.

TRO:n mukaan hyppyraketteja oli sekä LT/RT:ssä 2 kummassakin, samoin LL/RL eli kahdeksan suutinta kahdeksan heksan loikkia varten.


Nämä näyttivät paljon kivemmilta kuin ne, mitkä aiemmin maalasin Grendel A:n takapuolelle. Ehkä joskus saisin kaikki hassuefektit semmoiseen kuntoon, että olisin niihin tyytyväinen.

Ajankäyttö yhteensä 2h 40min. Tämä viimeinen kuvakolmikko näytti oikein kivasti, että olin missannut yhden varoitusraitasetin tuosta vasemmasta takajalasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti