Likasäistystä

Hyvin kevyttä weatheringiä

Ennen likakerroksen lisäämistä kuivaharjasin molempien vetoajoneuvojen ajovalot melkein valkoisella (VMA 71279 Insignia White). Jotenkin teräksen päälle vedetty valkea pintakerros on minusta tehnyt lampuista oikeamman näköisiä.

Silmitöntä töhrimistä

Kuten jo useammassa malliprojektissa aiemmin, rupesin ruiskuttamaan mallin päälle jonkunlaisen etäisyyden päästä likaväriä (VMA 71133 Dirt). Aika oli tehnyt tepposiakepposia, joten maali oli vähän paksumpaa kuin mitä Badgerini tykkää ampua lävitseen suosiollisesti. Epäoptimaalisesta maalisuihkusta huolimatta sain rusautettua mallikolmikon osineen jotenkin likaisemmiksi.

Likakerroksen kuivuttua kiinnittelin haarukat ajopeleihin. Takimmainen ajokki näytti siltä kuin sen lavalta olisi puuttunut joku palikka, tai sitten tuo pyöreä reikä vain oli siinä.

Kanuuna

Tykin lavettia olin sotkenut jo aiemmin, nyt näistä kuvista eniten omiin silmiini pistivät nuo turkasen siirtokuvat hopeoitumisineen.

Pikkuyksityiskohtia

Detaljointisekoilua

Vaikka olin päättänyt jättää pikkuihmiset pois puuhastelemasta, maalasin 280-milliset W9-atomimurkulat harmaiksi (VMA 71048 Engine Grey). Niiden kärjet kai vielä kaipaisivat vähän terästä pintaan.

Edes ihan vähän vaihtelua oliivinvihreään saadakseni hyväilin haarukoiden pintoihin valettuja johtoja mustalla. Enpä tiedä, olisiko sittenkin pitänyt litkuttaa noita mustalla tai ruskealla ennemmin.

Tein samanlaisen mustausoperaation myös lavetin kaapeloinneille. Tuolla ne toimivat minusta paremmin, vaikka aika hankalat ne nuokin olivat.

Etummainen vetoajokki

Riemuitsin ajatuksesta päästä vetoajoneuvojen ei-vihreiden osien maalaamisen kimppuun. Eipä tuossa nyt niin paljon ollut sittenkään tehtävää, kiitos speksien. Tuulilasinpyyhkijöiden sulat maalasin sysimustiksi (kuminmustan asemesta) ja kerran sotkiessani kuivaharjasin mustaa myös moottoritilan ritilöihin. Taustapeilit, lisäajovalot ja ajovalot sekä tuon keskinokan tiesminkälien maalasin teräksiseksi mustalla ulkokehällä. Keltaiset ja punaiset valot maalasin ohjeiden mukaan, hädintuskin erottuivat.

Taaimmainen vetoajokki

Kakkosmörssäri sai saman kohtelun kuin ensimmäinenkin. Punakeltaiset valot, teräksiset peilit ja ajovalot. Tässä vempeleessä oli enemmän kardaaniakseleita näkyvissä, joten maalasin ne samalla moottoriharmaalla, jota olin käyttänyt kanuunan ydinkranaatteihin. Harmaat voimansiirtotangot olivat minusta tässä sen verran kelvollinen efekti, että palasin sutimaan myös ykkösajokin akselit yhdenmukaisuutta tavoitellessani.

Dekalaatio

Siirtokuvia

Kaikesta kiroamisestani huolimatta käytin sittenkin jokusen siirtokuvan tähän mallikokonaisuuteen. Ajopeleihin läiskin sekä merkkijonot "U.S. ARMY M553" molempien ääripäihin, oviin ja kattoihin viisisakaraiset tähdet. Kanuunan lavetin etupäähän tuli pari samanlaista merkkijonoa, vasemmalta sivulta leikkelin pätkän pois, kun en halunnut taistella isoa siirtokuvaa outojen pinnanmuotojen päälle. Vaihteeksi nuo käyttäytyivät kohtuullisen kiltisti.

Varoitusraitoja

Raksapuskurit

Olen aina pitänyt caution-raitojen käyttämisestä siellä täällä (Doom-kenttien tekoajoistani lähtien), minusta ne myös ovat aina sopineet erityisesti scifi-sotavehkeisiin, kuten Battle- ja OmniMecheihin. Tosimaailman vempaimissa ne eivät ole olleet minusta ihan yhtä hyvin kotonaan, kun niissä harvemmin näkee suurikontrastisia "VARO TÄTÄ"-merkkejä jostain ihmeellisestä syystä. Olin vähän kummissani, kun näihin tykinvetoautoihin piti tarroittaa sellaiset, tuskin niitä olisi sotatoimialueella käytetty. Silti, halusin ennemmin maalata ne kuin käyttää spagetiksimeneviä siirtokuvia, vaikka tiedostin oman teippiraitani harvuuden verrattuna printtiin.

Teippailin puskurien välittömän naapuruston jotenkuten suojaan ja rupesin maalaamaan. Aloitin ensin tummalla harmaalla (VMA 71268 German Grey), jonka päälle maalasin vähän kevyemmin sysimustaa (VMA 71057 Black). Kuvittelin jotenkin saavani puskureille aikaan vähän luonnollisemman tumman värin kuin pelkällä mustalla.

Välilopputulos

Perinteikkään maalinkuivattelutauon jälkeen arvoin vähän aikaa teippien kanssa ja vetelin noin 2,5mm suikaleilla jokusen kauttaviivan ja kenoviivan per puskuri. Keltaisena käytin keskisarjan keltaista (VMA 71002 Medium Yellow). Epätasainen maalipinta syntyi hyvin suurilta osin turhan paksuksi päässeen maalin takia. Tässä tapauksessa se tosin sopi puskurin ja laitteiden luonteeseenkin, ainakin se oli realistisemman näköinen kuin dekaali!

Lisää autonmaalausta

Oliivinvihreää, osa 3

Maalailin ajoneuvoja innokkaasti, käytin ennen oliivinvihreätäydennystä paria toisenlaista vihreää (USAF Olive Drab; jotain saksalaista Panzerwagen-vihreää), joilla täyttelin aiempia alimaalattuja kohtia. Nämä sävyt eivät olleet tasan sitä mitä kaivattiin, joten maalasin noita kohtia uudelleen kun olin vihdoin päässyt ostamaan uutta maalia. Mitkään pienemmät värisävyerot eivät olleet sellaisia, jotka halusin ehdottomasti peittää, koska kevyt vaihtelu oli minusta enemmän kuin ok.

Maalailun innossani rupesin vihdoin maalaamaan myös autonrenkaita (VMA 71315 Tyre Black). Osan renkaiden keskiöistä maskasin, osaa en. Kai minulla oli siihen joku syykin, mitä en enää tätä kirjoittaessani yksinkertaisesti saanut palautettua mieleeni.

Räimin myös kanuunan ja ajoneuvojen alareunoille vähän haaleaa, aavikkomaista likaa. En keskittynyt tuohon sen kummemmin tässä vaiheessa, kunhan testailin tulevaa säistyspätkää varten.

 

Oliivinvihreää ajokeille

Tylsintä maalipintaa ikinä?

Kuten olen jokusen kerran manannut, tämä tasainen oliivinvihreä ei ollut mitenkään mieltäylentävää maalattavaa. Vaikka en ollut maalaamassa kaikkea 1:1 ohjeen mukaan, en kokenut, että jonkun satunnaisen jenkkien 60-luvun naamiokuvion vetäminen tähän olisi sekään ihan kotonaan.

Tosin, eipä joku kolmivärinen NATO-skeema olisi kovin väärinkään, paitsi jos muistini taas kerran petti pahasti. Ehkä olisi turvallisinta vain pitää tämä tylsänä yksivärisenä, mutta hillitä suunnittelijoiden räikeitä, suuria ja puhtaita teräspintoja.

Vihreää

Aloitin maalaamalla irto-osat ensin. Jonossa ensimmäisenä olivat vetoajoneuvojen vielä irrallaan olleet renkaat ja vararenkaan keskiö. Kuvista jäivät pois ohjaamojen katot, jotka maalasin eri kierroksilla sisältä ja ulkoa.

Ajoneuvojen pohjat olivat sinänsä helppoja maalattavia, erikoiset kulmat ja tietysti nuo takarenkaat varjostivat maalisuihkua, joten jouduin maalailemaan vähän sillai ja tällai. Tarkoitukseni oli joka tapauksessa räimiä ruskeaa tuomaan edes jonkunlaista vaihtelua näihin masiinoihin. Päätin olla tavoittelematta täydellisyyttä ensimmäisellä maalauskierroksella ja täydentää heikommin maalatut kohdat yhdellä korjaussessiolla myöhemmin, nyt halusin saada kaiken pääosin kelvolliseen maalaukseen.

Yläpuolet

Pohjapuolten kuivuttua yön yli vaihdoin sille puolelle, jonne aurinkokin ajoittain paistoi. Etummaisesta vetoajoneuvosta olin maalannut edellisellä kerralla valmiiksi tuon vararenkaan valutusalueen, jotta en joutuisi vääntämään sen kanssa nyt.

Ajokkien paraaatipintoja maalatessani maalini rupesi olemaan jo hyvin vähissä, joten keskityin vielä enemmän yleispeittävyyteen täydellisen peittävyyden kustannuksella. Rikkonaisemmilla muodoillaan ykkösajokki ilmensi tätä selvemmin kuin kakkosajokki, joka tuli puhtaammilla linjoillaan paljon paremman näköiseksi.

Tähän maalaamisprosessini jäi, kun maali loppui kesken. Jouduin pitämään jonkunlaisen tauon, kun en koronakaudella käynyt toimistolla (Hobby Point sijaitsi kohtuullisen lähellä), enkä ollut vielä niin kiireinen, että olisin tilannut maaleja netistä. Siinä olisi tullut kaikkea muutakin, mikä ei ollut nyt tarkoituksena.

Arvoisalle lukijalle tämä ei toivottavasti näkynyt mitenkään, kiitos postauspuskurini.

Rakentelut kasassa, minimiehet puuhissaan

Ukkelitesti

Kun olin saanut rakenteluvaiheen vihdoin kasaan, pistin skaalaäijät jo tähänastisten mallien sekaan näyttämään, minkä kokoluokan laitoksista puhuttiin. Kuvista oli kai jo käynyt ilmi, että vallankin kanuuna oli ihan naurettavan suuri, mutta jotenkin nuo ihmishahmot toivat oleellista tosimaailmaskaalaa mukaan. 

Vallankin nuo kranaatit olivat melkoisiä jööttejä.

Vetoajoneuvo 2: samaa rataa

Toisen ajoneuvon rakennusprosessi

Kakkosajokki oli oletettavasti aikalailla ihan samanlainen homma kuin ensimmäinenkin, joten ounastelin sen olevan selvästi pikaisemmin kasassa. Todellisuus oli arvailuanikin ripeämpää, sain tämän nimittäin kasaan yhdellä kerralla. Suurimmat voitot rakentelunopeudessa syntyivät siitä, että olin jo kertaalleen metsästänyt lähes kaikki palaset ja tiesin nyt, mitä tarvittiin; sekä tietysti siitä, että jäljelläolevia palasia oli autollisen verran vähemmän.

Voimansiirto

Noudatin ohjekirjan rakentelujärjestystä kiltisti. Aloitin yksirenkaisesta päästä, liimasin varastolootan ja polttoainetankin kiinni voimansiirtokalikan ympärille.

Ohjaamo

Tämän kuorma-auton hytti oli sisältä 1:1 sama kuin toisenkin, joten se eteni rivakkaa vauhtia. Vain sen ulkopuolella oli vähän eroja, toisen ajovalosetti oli tässä pultattu umpeen teräslevyillä tai siltä se ainakin näytti. Lasittomuus hämmensi edelleen.

Kansi

Kotteron kannelle ei tällä kertaa tullutkaan ensimmäisenä ohjaamokoppi, vaan moottoriloota pontikkapannumaisella megapakoputkella. Ohjaamo tuli sen etupuolelle, ohjaamon edessä olevassa mega-aukossa kulki ilmeisesti kardaaniakseli, joka yhdistettiin jonkunlaisen vaihdekilkkeen tai tiesminkäliemomentinmuuntajan kautta edelleen alakertaan ja siitä renkaille.

Viimeisenä tähän kakkosajokkiin asennettiin sivupeilit, tikkaat kannelle kiipeämistä varten sekä etupuskurin lisäkilkkeet. En onnistunut jostain syystä löytämään tuota ohjaamokopin vasemman etukulman lamppua niin mistään: se ei pyörinyt irrallaan laatikon pohjalla, mutta se ei myöskään ollut roikkumassa valurangassaan. Kävin kaikki mahdolliset ja jopa epätodennäköiset jemmat läpi pariinkin kertaan.

Sovittelua

Tietysti valmiiksisaatuja ajokkeja piti poseeratuttaa vierekkäin. Ensimmäisestä kuvasta unohdin tietysti yhden rengassarjan, kuinkas muutenkaan.

Testasin varovaisesti ajokkeja myös haarukoineen. Pitkänoloiset kuorma-autot venyivät vielä tilaavievemmiksi, kun ne olivat ns. valmiita ottamaan tykin kantoon. En tosiaan halunnut edes kuvitella, miten kummallinen prosessi tämän kokonaisuuden kuljetukseen saattaminen oli.