Pohjaosan yksityiskohtia

Alapohjassa ja pitkään

Kurkin todella usein, miltä vaununi näytti nokastapäin katsottuna. Niin kauan kun minulla oli jotain, mistä nähdä koko sisusosa kunnolla, nauttisin siitä.

Sisäseinien jälkeen rungon pohjalle piti asentaa pituussuuntaan pari tukirankaa, joiden oletin olevan enemmänkin taistelutilan lattian ja sen päälle tulevien asennusten tueksi kuin runkoa jämäköittämistä varten.

Jo tässä vaiheessa ohjeiden kuvien epätarkkuus oli vähän hämmentänyt siellä ja täällä. Samoin kuten viimeksi valitin, joidenkin osien kiinnityspinta oli kovin pieni ja heikkotuntumainen: palikkaa asentaessa ei välttämättä suoraan ja helposti tuntenut, koska se oli kohdillaan.

Vasemmassa etukulmassa, vetopyörän kytkimen(?) ja 45° kulmassa olevan sylinterin välissä näytti olevan kuljettajan periskooppipääteline kolmella varapalalla. Jos kyseessä oli se, oli se aika metka yksityiskohta.

Apea laatikko näytti siltä, että se myös suojasi yhtä taistelutilan polttoainetankeista (170l). Alunperin tilava pohja-amme rupesi täyttymään ripeästi.

Panssariamme

Projektimietteet

En ollut vielä tätä kirjoitushommaa aloittaessani päättänyt, miten oikein tulisin projektin etenemisestä kirjoittamaan. Aloitin kuitenkin jälkijunassa eli kun olin saanut jotain jo rakenneltua, joten ehkä käyttäisin huomioitani päätöksen tukena.

Viime aikoina rakentelusessioni ovat olleet keskeytyksentäyteisiä, joten yhden vajaan kolmevarttisen jakaminen yhtenä postauksena ei välttämättä olisi kovin antoisaa. Tosin, jos odottaisin jonkun loogisen kokonaisuuden valmistumista siitä kirjoittaakseni, tyhjiä viikkoja saattaisi kertyä useampiakin.

Esimerkkitapaus tästä heti alusta: sain yhdellä istumalla asennettua ruhtinaalliset kolme poikkitukipalaa (G36, 35 & 30). Tietysti sitä ennen olin purkanut kaikki turhat muovit pois ja sitä rataa.

Pohjan tukihimmelit

Heti alkuun ammeen pohjalle piti asentaa nivaska tukiruotoja. Kovin heppoisilta ne tuntuivat ja sen takia oikeiden paikkojen löytäminen tuntui vähän hankalalta, kun pohjan asennuskolot ja palikoiden lirpakkeet olivat myös matalia.

Sisäkyljet

Ammeen sisäkylkiin asennettavaksi tuli panssarilaatat, joissa oli reikiä vääntösauvajousituksen vääntösauvoille, sekä asennuspaikat kaikelle sisääntulevalle röhnälle. Tuossa ensimmäisessä kuvassa oli skeemojenlukutaitoni (tai sen puutteen) perusteella yksi 145l polttoainetankeista.

Tuon megalaatan asentaminen oli lähes helppoa, vain pari kevyesti vinoon asettunutta poikittaistukipalaa koetti pistää vastaan. Tässä, jos missä, olisi ollut hyödyllistä omistaa jokunen ruuvipuristin (tai vastaava).

Seuraavat kuvatukset kertoivat saman tarinan, mutta vasemman sisäkyljen kuvakulmasta. Ensin nuo kulmaan asettuvat iskunvaimentimen näköiset vempeleet, joiden funktiosta minä en ollut kärryillä.

Näyttihän se jo hissukseen mainiolta, keulaa kohti katsottaessa. Iso osa kamppeista oli ehdottomasti semmoisia, jotka olivat mysteeri, jonka toivoin hissukseen selviävän.

Projekti IV/21

Königstiger sisätiloilla

Nyt kuulkaas. Ennen tämän introtekstin aloitusta kävin katsomassa #Aloitus -tägätyt postaukseni ja pöyristyin. Olen aina pitänyt itseäni ensisijaisesti panssarivaunumallarina ja siitä vielä erityisesti PzKfw-alatyypin harrastajana. Missä välissä on sitten päässyt käymään näin, että tuorein panssarivaunumallini aloitettiin kohta 3,5 vuotta sitten ja viimeisin Panzerini aloitettiin kohta seitsemän vuotta sitten?

Myönnettäköön, että tämäkin boksi on istunut odottamassa vuoroaan yli neljä vuotta. Tuntui siltä, että alati kauemmas menneisyyden horisonttiin katoava moottoroitu (ja samalla patterilla vieläkin kulkeva) PzKfw V ja tämän sisukaluineen mallinnetun PzKfw VII:n mielikuvayhdistelmä oli sen verran pelottava, että kierre on ollut vauhdissa jo pitkään.

Pelkästään ohjeen läpiselailu (valokopioituine korjauslärpäkkeideen), palamäärän äimistely olivat järkyttävää hommaa. Maalausohjeen paljastama sisätilojen monipuolisuus ei auttanut tilannetta pätkääkään. Toisaalta, tätä minä olin kaivannutkin.

Palaset

Valurankoja oli taas ties miten monta. Rankain kulmissa oli militääritekninen aakkosaukko, minkä toivoin toimivan kohokuviota paremmin ranganetsimisvaiheessa.

Siirtokuvat, nuo periviholliseni. Noista osa ilmeisesti kuului murkuloihin sun muihin hävöksiinjääviin yksityiskohtiin. Fotoetseissä oli jokunen erikoisempi, kuten nuo patruunalaukausten pohjat - oletettavasti.

Maalausohje

Kahden sivun maalausohje näytti sekin kevyesti pelottavalta, tulevaa urakkaa ajatellen. Ajattelin, että siitä saisi tukea rakennusohjeen odotettavissaolevissa epäselvissä kohdissa.

Korjausliitteet

Harvinaisempana löydöksenä rakennusohjeeseen löytyi neljä korjausta. Valokopiot kohdistettiin rakennusvaiheisiin numeroiden perusteella, paitsi ilmiselvästi tuo 0,0:n reikäinporauskohta. Kaipa sekin tuolta löytyäisi kotinsa.

Ohjeita silmäilemässä

Viimeisenä ne korjailtavat rakennusohjeet. Ohjekirjanen ei ollut ihan ohut, mutta ei se mikään eeposkaan ollut. Muistikuvani perusteella Dragonilla oli vähän tämänhenkiset ohjeet, kivat kuvat, mutta välillä vähän hankalaselkoiset. Ehkä ennakko-oletukseni osoittautuisi vääräksi ajan kanssa.

Moottorille omistettiin useampi sivu. Huolestuttavaa.

Taistelutilan seinät tuli lastata murkuloita täyteen. Näytti ahtaalta jo nyt.

Tornin ohjetta lukiessa rupesin huolestumaan, miten kummassa kaikki tuo mahtuisi kotelon sisälle?

Esitöitä

Maalia rajalle

Tilasin alkuvuodesta pari maalisettiä ja pari irtopullollista päälle (kermanvalkoista, sekä kahta eri messinkiä). Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka arvaa ensimmäisenä, mistä ensi viikolla puhuttaisiin.

"Sakemannitankki" ei sitten riitä. Täälläpäin edellytetään tarkempaa määrittelyä.

Valmista: Projekti III/21

Optimus prime

Paketin uhkaama korkea vaikeustaso oli nostanut huolestumismittaria, mutta missään ei ollut puhetta siitä, miten haastavuus oli kalibroitu. Yksittäisistä osista vaikeimmat olivat yllättäen nuo pakoputkien loppupäät, kun minulla ei ollut sopivanlaista alustaa vääntämistä varten, nyt ne eivät päätyneet sylinterinmuotoisiksi vaan ennemmin puolikaariksi. Tai sitten niiden pitikin olla tuollaiset ja minä olin liian jumissa G1-lelun rööreihin.

Tämä oli vallan mukava rakennusprojekti, aihe oli innostava ja malli itsessään kohtuullisen simppeli ja suoraviivainen. Onnistuin vielä pitämään sormenjälkeni kohtuullisen hyvin poissa metallipintoja pilaamasta.

Peruskuvat

Tässä taas perinteiset kuvat ympäri mallia napsittuna. Yleisasento oli yllättävästi taaksepäin nojaava, kenties hän ihasteli horisontissa nousevaa Alikantaa?

Vertailukuvat

Tietysti minulla oli kiire napata kuvat Optimuksesta edellisenä rakennetun Bumblebeen kanssa. Ilmiselvästi nämä eivät olleet missään skaalassa keskenään.

Autobotien johtaja oli kovin kiiltävä ja vasta autopesulassa käyneen näköinen, verrattuna jokusen vuoden ikäiseen valtias Megatroniin. Kuvittelin Megatronin pinnan kärsineen vuosien aikana, mutta ei, hän oli alunperinkin tuommoinen haaleampi kaveri.

Kuuppa

Viimeiset komponentit

Ennen päätä piti rakentaa selkäreppu ja jättää se odottamaan. Melkein rupesin optimoimaan asentamalla sen jo nyt, mutta ohjeiden pikatarkistus pysäytti keulimisen ajoissa.

Naamaosa näytti muuten suoraan tutulta, mutta rahtusen turhan pitkältä. Ounastelin tämän korjaantuvan jatkoaskelien edetessä.

Kyllä vain, ninjamaski korjasi pitkänaamaisuusefektin samantien. Hankalinta tässä naamankasaamisoperaatiossa oli saada palikat väänneltyä oikeisiin kulmiin hajottamatta niitä.

Pään erikoinen korkeus johtui näemmä myös siitä, että leuan eteen tuli tuollainen ylimääräinen kynnys. Tämä ei suinkaan ollut mitenkään linjassa vanhan G1-lelun kanssa, mutta kuten ykköspostauksessa taisin mietiskellä, tämä edusti modernimpaa linjaa.

Kypärä korva-antenneineen oli todella hankala kasattava, kiitos pyöreiden muotojen. Onnistuin silti saamaan sen kasaan turhautumatta sen pahemmin.

Pään pääosien kasaanlyönti oli aiheuttaa harmaita hiuksia. Sekin silti onnistui ilman, että komponentit olisivat tuhoutuneet tai edes vääntyneet väärin. Ehkä tämä oli näitä yksityiskohtia, yleisten erikoisten kulmien ohella, jota nostivat mallin vaikeustasoa kaakkoa kohti.

Selkäreppukompleksin kiinnittäminen Optimuksen ruhoon oli melkein pelottavan helppo nakki. Takapuolelta ristiselän/kyljen pari lirpaketta oli vielä auki, enkä ollut huomannut sulkea niitä aiemmin, joko tyhmyyttäni tai ohjeenymmärtämisvaikeuksieni takia (kuten allaolevissa kuvissa näkyy, olin lukenut vasemman käden kohdalla kuvaa väärin ja siten Optimuksen vasen käsi ei osoita alaviistoon eteenpäin vaan on ennemmin menossa (tai tulossa) lantiolle odottavaan asentoon).

Robottirukkaset

Yläulokkeiden rakennus-asennus

Olkapää karmeine pakoputkineen oli aika erikoinen rakennusosio. Tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyvä vino palikka oli se, mihin kyynärvarsi myöhemmin iskettiin. Vasemman käden kanssa kävi niin, että en saanut sitä kaikista lirpakkeistaan kiinni, mutta tarpeeksi hyvin se pysyi noillakin.

Ioniläjäytin

Energon-kirvestään useammin Optimus rei'itti vihollisiaan ionipyssykällään, mutta valehtelisin, jos sanoisin, ettenkö olisi nauttinut astalosta tämän mallin aseena. Tykki oli erikoisen monimutkainen muodoiltaan ja joku putkenpätkistä jäi vähän turhan löysälle, kiitos ahtaan kiristystilan. Tunnisti sen silti ja sehän riitti.

Valmistuttuaan kanuuna kiinnitettiin Optimuksen nyrkkiin. Tämä asennus onnistui tiukasti, eikä hölskynyt käsissä mitenkään.

Nyt tiesin olla huippuvarovainen loppukäden kiinnittämisessä olkavarteen. Ohjelirpakkeen kuva oli äärimmäisen epäkelpo, eikä siitä oikein ottanut suoraan selkoa, pitikö avainpalan olla näin vai noin päin. Paniikkia loi se, että jos kalikan olisi mennyt asentamaan 180° väärin päin, robottiparan kyynärpää olisi ollut kohtuullisen rumasti väärinkäsitellyn näköinen osoittaessaan takaviistoon.

Yläulokkeet kiinni

Oikea käsi istui kiinni kylkeen vallan nätisti, vaikka kiinnityslirpakkeiden vääntötila olikin käynyt lievästi ahtaaksi. Vasen käsi toimi aivan samalla tavalla. Onnistuin olemaan raapimatta naarmuja mallin ulkopintoihin, mikä oli aina positiivista näin kiiltävien vekottimien kanssa painiessa.