Projekti VI/22

Aikakone-DeLorean

Tänä keväänä kävimme viikonloppureissussa ja kohteessa sattui olemaan Lego-kauppa. Tietysti siellä käytiin pyörähtämässä heti kun se huomattiin, ensimmäisenä päivänä. Huudahdin ääneen, että "hei näillä on reilu tusina aikakonetta!", mutten ostanut yhtä suoraan kun en raaskinut. Puolisko sanoi että kyllä se matkalaukkuun mahtuu jos pakataan vaan irtopusseina. Päätin että "ostetaan ennen lähtöä". Kirotut turistit olivat kumminkin ostaneet kaikki 10300:t myymälästä ja minä kirosin. Taas kerran.

Pistin Verkkokaupasta tilauksen odottamaan, väittivät toisen erän tulevan joskus kesällä. Ensimmäinen erä oli mennyt jostain syystä sivu suun, eikä lego.com:kaan ollut kovin lupaavassa tilassa.

Olin jo melkein unohtanut koko jutun kun hakuilmoitus kilahti postilootaan. Erinäisiä kuukausia sen jälkeen kun olisin voinut kantaa lootaa onnellisena kotiin, mutta hätäkö tässä.

Tarroja oli ehkä enemmän kuin odotin. Jotenkin minä ainakin olisin kuvitellut, että nuo kolme aikanäyttöä (tästä ajasta lähdit, tässä olet, tähän olet menossa) olisivat olleet laattoihin painettuja, samoin plutonium-lootan kansi. Pikkujuttuja, minua nuo eivät haitanneet, tykkäsin vain valmiista enemmän kun en ole ollut turhan hyvä laittamaan legotarroja suoraan.

Great Scott!

 

Valmista: Projekti V/22

Draconis Combine - 5. Sword of Light

Hassu juttu, viimeksi tätä kuviota valmiiksi julistaessani sanoin, että näitä oli tehtävä lisää. Se oli reilut kymmenen vuotta sitten. Tässä on näemmä ollut kaikkea muuta mielessä, mutta olihan se hyvä tarkistaa mitä on joskus houraillut. Ja tottahan se myös oli, että kyllä viidennen valomiekan porukkaa sietäisi olla pari nelikkoa enemmän.

SL-17 Shilone

Rutinat

Kiva lisälaitehan tämä oli epämääräiseen BattleTech -kokoelmaani, mutta en oikein nähnyt tämän päätyvän ihan äkkiä pelilaudalle. Eikä edes sen takia, että edellisestä pelistä on kohta kymmenen vuotta, seuraavan elellessä jossain limbossa, vaan sillä ettei lentovekottimia ole käytetty. Zoom & Boom -metodin periaatetta pidemmälle en myöskään tietäisi miten näitä edes käytettäisiin BT-pelissä.

Maalattavana tämä oli kivan yksinkertainen ja tykkäsin siitä että sille oli oma ständi. Malli itsessään oli ihan eri skaalaa kuin pienenpienet Sabutai-nappulani, mikä oli maalaamista silmälläpitäen vain plussaa. Moottorihehku olisi voinut onnistua nätimminkin, mutta sitä varten olisin varmaan tarvinnut vieläkin pienempiä siveltimiä. Hauskaa oli kuitenkin ja se oli näissä pääasia.

Speksit 

65 tonnin painollaan Shilone kuului medium-painoluokkaan. Lentäviä vempaimia tasan yhdessä BT-pelissä käyttäneenä en tiennyt sanoa mitään sen kestävyydestä, nopeudesta tai ajoaineista vaikka niistä olikin Sarnassa merkinnät. Kyllä tällä yhden Sovetskii Soyuz -luokan raskaan risteilijän tiputti aktiivisista operaatioista, jos sen lensi komentokeskuksen ikkunasta sisään.

Aseistus

Väkivallan välineistä minä kommentoin jotain maalailuvaiheessa, mutta kerättäköön tähän selvyyden nimissä. Nokassa, ohjaamon alla oli yksi eteenpäin osoittava Shigunga LRM-20 -ohjuslavetti. Ohjaamon vieressä, toisen siiven taitteeseen oli asennettu suuri laserkanuuna (Diverse Optics type 10 Large Laser). Siipien keskikohdilla oli molemmilla puolilla yhdet keskitason lasertykit (Diverse Optics type 20 Medium Laser). Vasemman sivuvakaajan tyvessä lymyili yksi taaksepäin osoittava lyhyen matkan NCK "Thornbush" SRM-4 -ohjuslavetti.

Kuvat

Sekalaisia ja vaihteeksi sinitaustaisia lopetuskuvia tällä kertaa. Ehkä joskus pitäisi taas kaivaa oikea kamera näitä varten eikä vain kuvailla työpuhelimella?

Paluu Apinasaarelle

Spoilaamatta paras

Kansainvälisenä "Puhu kuin piraatti"-päivänä julkaistu RtMI oli sentään automaagisesti esiasennettu Switchille jo päiviä ennen sen avautumista, joten en joutunut tärväämään illan vähäistä peliaikaani asenteluun ja varmisteluun. Mitään kovin pitkiä pelisessioita en harrastanut, puolesta tunnista reiluun kolmeen varttiin. En myöskään kiiruhtanut, vaan haahuilin ja pööpöilin ihan kaikessa rauhassa.

Oma Apinasaarihistoriani rajoittui aikalailla moneen kertaan läpipelattuihin ykköseen, kakkoseen ja kaverilta kerran lainattuun kolmoseen. Tuoreemmat osat (Escape ja Tales) olivat jääneet jostain syystä väliin, mutta jos tämä oli kerran osa 3b niin ei se kai haitannut?

Koska olin absoluuttisen tietämätön siitä mitä osissa 4 ja 5 oli tapahtunut ja missä niissä kohellettiin, en tietenkään tiennyt, monettako kertaa Mêlée-saarellakaan jo oltiin. Vaan väliäkö sillä, maisemat olivat tutut mutta samalla uudet, ainakin alkuun.

Jätin myös tietoisesti kommentoimatta sen, miten tSoMI 2:n loppu ja RtMI:n alku oikein saatiin sotkettua yhteen. TCoMI:n alku kun aikanaan (vaivainen neljännesvuosisata sitten, wtf) hämmensi vähät välittämällä edellisosan lopun.

🎶 The Scumm Bar - Ambiance 🎶

Ensimmäinen läpipeluukertani Switchillä söi masiinan omien laskureiden perusteella "yli 10 tuntia", enkä kaivanut kaikkea mahdollista irti ja ympäri. Myönnettäköön, että parikolme kertaa jouduin kysymään vinkkikirjalta apua ja vain kerran ratakiskoon asti. Vinkkikirja oli ovela laitos: siltä sai kysyä apua todo-listan keskeneräisiin asioihin ja ensimmäinen vinkki oli ylimalkainen ("puhuitko jollekulle joka mainitsi aiemmin teeman x?") ja dialogivalinta kerrallaan se antoi aina tarkempia, kunnes vihoviimeisellä sanoi suunnilleen "Mene Scumm-baariin ja syö kynttilä!". Sen kerran kun en yksinkertaisesti itse keksinyt mitään, olo oli taas "no niin tietysti" ja hävetti ihan vähän.

Valtaosa pulmista sujahti läpi itsestään tai pienen päänraapimisen jälkeen. Osa näistäkin selvisi kun olin harrastanut perinteistä "kaikki taskuun mikä irti lähtee heti kun sen näkee"-seikkailua, joten aina en edes tiennyt mitä olin mennyt ratkaisemaan ongelmaa näkemättä.

Musiikki oli, kuten odottaa saattoi, oivallista ja vaihteli perinteikkäästi tilanteen mukaan. Kaipa OST:n löytäisi jostain kahden ensimmäisen kaveriksi. Ääninäyttely toimi, en tosin muistanut näyttelijäkaartista suoraan kaksi, joista toinen oli Dominic Armato (Guybrush), mutta silloin kun minä noita alkuperäisiä pelasin, hahmojen äänet olivat eriväristä tekstiä :D

Hyvä kun olin saanut pelin pelattua läpi Nintendolla, asensin sen työkoneellekin. Ihan vaan käydäkseni kaiken uudelleen läpi, vähän eri kontrolleilla ja isommalla ruudulla. Varmaan myös siksi etten halunnut, että tarina vielä päättyisi, kun peli loppui.

Tuplapeukkusuositus täältä.

Moottorihehkuyritys

Hulluuden rajoilla

Ties mikä hybris minua vaivasi, mutta palasin vielä tunkkaamaan mielestäni jo valmista Shilonea. Kas kun olin onnistunut jotenkuten hyppyrakettien liekkien ja autokanuunan metalliputken kuumuusvääristymän kanssa, voisin kaivaa verta nenästäni rautakangella moottorihehkuefektin kanssa. 

Shilonen moottorisuuttimet olivat aika pienoiset, enkä halunnut ruveta säätämään kynäruiskun ja maskauksien kanssa, enkä myöskään halunnut tehdä mitään ylivedettyä valolähde-valoefektiä (engl. Object Source Lighting, OSL, ei mitään hajua mikä sen paras suomennos olisi, joten väänsin keskenäni oman ja varmaan aika surkean sellaisen) ja vetää valohehkua ympäri koneen takarunkoa. Jotenkin ne ovat näyttäneet omiin silmäparkoihini turhan ylitehokkailta.

Liukuvärit

Tuumasta toimeen siis. Tiesin jo että olin käyttämässä kahta Flankeria varten ostamaani sinistä ja niiden sekaan taitettua valkoista, joten kaivoin putelit esiin. Ensimmäinen, Citadelin Layer-maali Ahriman Blue oli vähän paksua, joten metsästin myös muovisen annosteluruiskun (mitähän korvatulehdusantibiootteja noilla oli aikanaan syötetty) veden varovaista lisäämistä varten. Toinen, Citadelin Layer-maali sekin, Temple Guard Blue, oli kuivunut möntiksi purkkiinsa ja päätyi roskikseen. Simpura. Suunnitelma muuttui vähäsen, mutta vain vähän. Sävytykseen käytin tunnusmerkkivalkoista (VMA 71290 Insignia White).

Efektitesti

Aloittaakseni valuttelin hyvän klöntin Ahrimanin sinistä ja ohensin sitä tipoittain hanavedellä, kunnes sain mönjästä enemmän maalimaista. Taisi olla viimeinen kerta kun tuota nimenomaista maalia käyttäisin, jos Citadelin laatuun oli luottaminen.

Maalasin tällä sinisellä kaikkien kolmen moottorisuuttimen sisäpinnat. Tämä olisi se tummin kerros fuusioreaktorin paahteessa.

Lisäsin sinisen maaliannokseni ulkoreunalle ison tipan valkeaa ja sekoitin siitä tipan siniseen massaan. Tätä vähän vaaleampaa maalia maalasin vähän pienemmälle alueelle moottorisuuttimissa. Sitten lisäsin vähän lisää valkeaa ja toistin jokusen kerran. Kaikenkaikkiaan sotkin kuusi alati vaalenevaa sinisen sävyä. Lopputulos olisi ollut näkyvämpi isommissa rööreissä, mutta tulipa testattua.

Näiden jälkeen maalasin vielä yksittäiset kirkkaat pisteet lähestulkoon pelkällä valkealla kuhunkin tötteröön. Ideana oli kuvata kuuminta pistettä koko roskassa. Ne eivät erottuneet viimeisistä kuvista kuvakulmien ansiosta/takia. Pienen välimatkan päästä efekti oli kumminkin ihan ovela.

Pohjaatta

Lentoheksa

Heksalaatta oli vähän ihmeellinen, kun en halunnut jättää sitä mustaksi jossain ulkoavaruudessa lentelyä kuvastamaan, mutta mutamössökään ei oikein kuulostanut hyvältä idealta. Samoin tyypillinen "hiekkaa ja jotain rehuja"-ratkaisuni ei tuntunut tähän sopivalta, eikä minulla nyt ollut kelvollista hiekkaakaan.

Prototyyppailua

Muistin sitten vähän tönköksi menneen teknisen Citadel-maalin, jota käytin Flankerin ständissä. Siitä johtamani hassu idea oli maalata ensin alle oranssia, sitten vetää päälle tuota kuivuessaan lohkeilevaa kamaa ja edetä siitä tilanteen vaatimalla tavallla.

Maalasin pohjalle kahta eri oranssia (VGC 72008 Orange Fire; VMC 70733 Orange Fluo (RAL 2005)) epämääräisessä suhteessa. Märkänä maali oli paljon kirkkaampaa kuin kuivuttuaan (otin tosin eri valaistuksessakin näitä kuviani).

Tekninen mutamaali, osa 2

Levittelin löllöä (Citadel Technical: Magellan Earth) paksuhkosti, kun muistin lukeneeni jonkun testiartikkelin siitä miten nuo tekniset maalit käyttäytyivät eri paksuisina ja miten hän niitä suositteli käytettäväksi. 

Flankerin jalustan kerros oli ollut ohut ja ajattelin nyt kokeilla korkeimman omakätisesti, mitä jos suttua läimisi paksulti. Käyttämäni kerros oli sekä paksu että epätasainen, minkä piti johtaa omanlaiseensa lopputulokseen.

Kuivuttuaan seuraavaan iltapäivään lopputulos oli tämänlainen. Mömmö sirpaloitui huomattavasti enemmän kuin mitä olin kuvitellut. Odotukseni oli enemmän "muutama iso lohkare ja niiden ympärillä pienempiä murikoita" ja että tuliset-hohto-oranssit eivät oikeastaan näkyisi kuin sieltä täältä ja sittenkin heikosti.

Maalia päälle

Hailakan ruskean päälle kuivaharjasin tummempaa yleisharmaatani (VGA 72750 Cold Grey) ja sen jälkeen korostin kulmia vaaleammalla sävyllä (VGA 72749 Stonewall Grey). Perinteitä kunnioittaen ja sitä rataa.

Ehkei se nyt sitten ihan laavamaailman puolisulaa pintaa kuvastanut, ennemmin jotain todella rautapitoista pohjaa. Vaan kukapa päästäisi Kuritat sotimaan vaikkapa Marsin itsensä pinnalla?

Sääolot

Säistysrundi

Niin. Ilma-avaruushävittäjää ei oikein kannattanut, yleispätevästi miettien, peittää mutaan,  sadevalumajälkiin tai avaruuslokinpaskaan. Aiemmin litkuttaessa syntyneet rungon paneelien sävyerot olivat osa säistystä, mutta erityisesti mietin, että jonkunsorttiset kolhut ja sensellaiset olisivat tässä kotonaan.

Yhdensorttisia kolhuja varten töpöttelin perinteisellä sienimetodilla tummaa harmaata (VMA 71056 Black Grey) sinne tänne. Keskityin pääasiassa hävittäjän etuosaan ja suurempiin paneeleihin. Jokunen täplistä päätyi muodostamaan pienen jonon, ikäänkuin osumasarjaa kuvastamaan.

Toiseksi säistysväriksi valitsin okrahtavan ruskean (VMA 71133 Dirt), jota sitäkin töpöttelin kohtuullisen satunnaisesti vaihtelevalla voimalla. Ehkä sivuvakaajien kanssa olisin voinut ottaa iisimminkin, mutta yleisesti likaruskea toi vähän vaihtelua punaiseen yleisilmeeseen.

Välikatselmointi

Hävityksen kauhistus oli kutakuinkin valmis, joten nyt se piti koeistuttaa ensimmäistä kertaa jalustalleen. Aika kiva.

Kansallisuus- ja yksikkötunnukset

Combine-kiekko

Valomiekkojen merkintäperiaate oli edelleen seuraava: vasemmalle pyöreä DCMS-tunnus yksiköstä riippuvalla lohikäärmeen värillä (viitosmiekalle kultainen) ja oikealle puolelle liekehtivä miekka (sapeli esimerkkikuvien perusteella). Suurin ongelma näissä oli se, etten minä vieläkään osannut piirtää, saati sitten maalata.

Ympyräni olivat vähän sinne päin. Kultaiset lohikäärmeeni (VMA 71066 Gold) taas... no, noin pieninä niistä ei saanut pahemmin selvää mutta kyllä minä yritin noudataa esimerkkikuvaa.

5th Sword of Light -miekka

Maalasin oikean siiven yläpinnalle jonkun sapelimaisen terän kahvoineen (VMA 71065 Steel), ja väistin tekaisin kultaväristä. Ehkä se oli tunnistettavissa miekaksi?

Näiden kuivumista odotellessa lutrasin ohjaamon lasien kanssa. Vetäisin kaikkien kolmen ikkunan päälle kevyen parikymmentä vuotta vanhan vihreän litkun (Citadel Green Wash).

Liekkimiekan liekkiefektin tein kuin Bob Rossia katsoen: se oli hyvä, miksi sotkit lisää? Eikun hei, toimihan se ja nyt kokonaisuus on parempi. Teemaan sopivasti lainasin Projektiassistentti I:n tulioranssia (VGC 72008 Orange Fire).

Litkut ja detaljeja

Villimiehen tiellä

Ennen kun rupesin käyttämään ihan oikeita litkuja, halusin kokeilla moottoriröörien tummentamista jollain toisella tavalla. Läimin ensin yläpuolen yksittäiselle putkirungolle sysimustaa maalia ja pyyhin sen sitten pois. Jäljelle jäi melkoisesti tummentunut mutta silti punapohjainen pinta.

Jatkoin saman kikan käyttöä tummentamalla pohjapuolelta kolmet moottorirungon osat. Minusta tämä toimi jotenkin ehkä kivemmin kuin gunmetalin (tai parin muunkin metallimaalin) päälle vedetty ruskea/musta litku.

Paneelirajojakin

Käytin mustaa litkua (Citadel: Nuln Oil) koettaen pysyä tiukasti paneelirajoissa. Mikä meni yli, sen pyyhin pois. Tämä tietysti tummensi paneeleja jossain määrin siellä missä näin kävi, mutta se ei missään nimessä ollut haitaksi. Elämää nähnyttä koneenpintaa oli kivempi katsoa kuin tuoretta.

Melkoisen yksinkertaista säistystä tässä välissä. Minusta maalipinta oli toimiva. Pitänee (tietysti) verrata kaksijalkaisiin aseveljiin, kunhan joudan.

Ohjaamon lasit

Aiemmissa DCMS-punakoneissa olin käyttänyt kirkkaahkoja vihreitä laseja, joten samalla linjalla jatkettiin (VMC 70942 Light Green). Parasta varovaisuutta noudattaen manasin pienimmänkin pensselini suuruutta tähän touhuun. Maalasin ilmiselvän päätuulilasin, tuon pyöreän tiesmikälietähystyskupolin ja alaetulasin. Vetäisin lasien päälle vielä jonkunmallisen vihreän litkun tuomaan vähän pintaefektiä, mutta se kierros saisi odottaa maalin kuivumista.

Puuttuneita kohtia

Leukaan asennettua LRM-lavettia (Shigunga LRM-20) koristellessani hoksasin, etten edes muistanut mitä kaikkea perus-Shilone oli edes syönyt, joten saatoin olla peräti väärässä siipien laserputkien (2x Diverse Optics type 20 Medium Laser) kanssa! Sarnan wiki tiesi kertoa, että nokassa oli LLas (Diverse Optics type 10 Large laser), joten senhän minä maalasin tuohon ohjaamon oikealle puolelle.

Siipien paneelit maalasin nätisti teräksisiksi (VMA 71065 Steel). Levyjen taakse sijoittuivat oletettavasti tähtäysjärjestelmien sensorit.

Pyrstössä oli myös jotain ilmiselvää mikä oli livahtanut ohi rupisten silmieni, mutta heti kun tiesin etsiä sitä, löysin samantien. Taaksepäin osoittava keskikapasiteetin SRM-lavetti (NCK "Thornbush" SRM-4) sai tumman metallipinnan laukaisuputkia korostamaan.

Piti nostaa hattua CGL-nappien WYSIWYG-mallinnukselle. Aika pienellä vaivalla oleelliset osat oli korostettu ja visuaalisesti löydettävissä.