23.3.2011

Valmista: Projekti I/11 aka Lisää pohjatyötä

Päätin hoitaa tuon jalustakuvion loppuun mahdollisimman ripeästi kahdesta syystä.
  1. Oli kunnon rakennusfiilis päällä
  2. Seuraavat tekeleet huutavat jo vuoroaan

Näinpä rupesin sitten porailemaan mdf-levyyn reikää, jonka paikan olin nohevasti saanut merkittyä spraymaalilla, kun sohotin suoraan ylhäältä asteroidipohjaa, näin siitä metallirangan menoreiästä suhahti juuri oikeaan paikkaan väriläiskä. Hah! Mutta intoilin nerokkuuttani vähän etuajassa... En ollut tajunnut, että tuo piuha on noin millistä ja minun sormiporani terät ovat noin 0,1mm ja oikean poran terät taas monta kertaluokkaa isompia. Pienen kiroilun ja erinäisten työkalujen väärinkäytöllä sain aukon laajennettua niin, että tulos kelpasi sekä minulle, että mallinpidikkeelle. Siltä varalta, että pelkkä liima ei ole tarpeeksi pitämään tuota mdf-levyä ja finnfoam-heksaa kiinni toisissaan, porasin muutaman reiän molempiin.

Reikiin tuikkasin jekkulankaa suoraan rullasta ja pätkäisin sopivalta (muutaman millin) etäisyydeltä poikki. Levittelin laihaa liimalitkua taas niin, etteivät metallilanganpätkät heilu turhaan (laihaa siksi, ettei levyn pintaan tule turhia paukuroita). Samalla vaivalla maalasin nuo pohjalevyn näkyviinjäävät reunat arkistoista löytyneellä Tamiyan Flat Brownilla.

Jos olisin koheltanut vähemmän, olisin tajunnut ennen noiden minitikkujen liimaamista kaivertaa pienen uoman sille metallilanganpätkälle, joka tulee pohjasta läpi niin, että saan säädettyä X-Wingille juuri sopivan korkeuden... Pienten piikkien tunkeutuessa ajoittain kämmeneeni kaiversin sopivansyvyisen kuilun, johon ylimääräinen metallipätkä uppoaa näppärästi pois tieltä ja vakauttaa koko tekelettä ehkä vähän.

Tuollainen lennokas poseeraus sille nyt tulee, vähän vaan pitää siistiä pikkujuttuja. Kuten pyyhkiä sahanpurut hiiteen ja sitä rataa.

Ultralisäbonuksena kuva myös suoraan ylhäältä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti