3.5.2012

Kuvia: Model Expo 2012 II

Palikkatakomon ständiltä löytyi muutakin jännää kuin edellispostauksen Minecraft-Steve. Jannut olivat pykänneet ihan mielettömiä, mm. Suomen suurimman modulaarisen leegokaupungin. Käsittämätöntä, mutta hienoa. Aiempiin vuosiin verrattuna romppeen määrä oli kasvanut huomattavasti ja ihmeteltävää oli reilusti enemmän.

Ensimmäinen vilkaisu hulluun kaupunkiin



Sakemannivaunujakin!

Legonaamiokuvio, nyt on tämäkin nähty



Pienempiä kokonaisuuksia

Onnistuin ottamaan kuvani hölmösti auringon kanssa, pahoittelen mitä syvimmin taidottomuuttani. Plus tietysti sitä, etten tajunnut kuvia ottaessani, etteivät ne onnistuneet ihan optimaalisesti. Kai niistä silti jotain voi kuvitella näkevänsä.



 Kaupunki itse

Nosturinhuolto käynnissä


Joku hullu sukeltaa

Haamujengikin oli paikalla

Bluesmobiili iski silmään vasta pitkän höpöttelyn jälkeen

Mietteitä

Takojien rakennelmat olivat ihan käsittämättömiä. Kaikkea pientä ja ihmeellistä oli enemmän kuin mitä muutamallakaan vilkaisulla ehtii huomata. Joka paikka näytti olevan väärällään pieniä yksityiskohtia ja hassuja kommelluksia. Näinpä sentään jotain, vaikka hirmuinen määrä ihmeellisyyksiä välttikin heikot silmäni...
Käytännön esimerkkinä katselin tuota vikan kuvan siltaa pitkään, että onpas veikeä ja juttelin ständillä hiippailevien kaverien kanssa hyvän aikaa. Jossain vaiheessa katsetta taas kääntäessäni tajusin, että tuo sillalla kaahaava auto onkin Blues-veljesten kärry! Aamun aikaisuudella tai mokkavajeellani ei toki ollut mitään tekoa asian kanssa ;)
Ei meikäläisen kaupungeista kannata puhua tällaisten kanssa samana vuonnakaan, vaan toisaalta, tätähän on ollut rakentamassa moni innokas ja sen kyllä näkee. Riemukas kokonaisuus, ehkä Palikkatakomon jannut saavat ensi vuodeksi jotain vielä hullumpaa aikaan?

Best of Show

Tätä raapustaessani huomasin, että moduulikaupunki oli mennyt ansiokkaasti voittamaan koko Tapahtuman Parhaan Vititelmän pystin. Onnea kovasti :)

8 kommenttia:

  1. Olisi pitänyt väijyä tarkemmin tuota kaupunkia, mitä kaikkea vitsiä sieltä olisi löytynytkään - katsopa tarkemmin, mitä haamujengi onkaan torjumassa, ainakin katolle on laskeutunut Lone Starrin ja Barfin alus ;) Muitten kuvista näkyy esim. General Lee ajamassa drive-iniin, Baywatch-auto ajamassa paloaseman ohi, epälukuinen määrä zombeja/luurankoja vaeltelemassa kaduilla, jokeen on tippunut ydinjätettä jota ollaan hakemassa "täällä ei ole mitään nähtävää" tyyliin, sillan alta kömpii mitä ilmeisimmin Vanhempi Olio, poliisit hajoittavat mellakkaa, ihmisillä on lemmikkeinä valkohai, jääkarhuja yms. tavallista, vanhankaupungin uimarannalla istuu luurankoja ghettoblasterilla tanssittava Joulupukki, jne. Samaa pientä vitsiähän näyttäisi tuo Invasion olevan täynnä. Prkl kun en tajunnut paikan päällä tarkemmin väijjyä.

    Tuosta "Invaasiosta" (no se missä on kaksi 'Mechiä, AeroSpaceFighter, jne.) muuten tuli enemmän kuin vähän BattleTech-fiilikset, vaikka kuinka yritettiin hämätä selitystekstillä ja kiintiöalieneilla.

    Apros pos, olivatko nuo tankit tosiaan itse tehtyjä? Kun kiinalaisilla kopiovalmistajillahan on jotain 2. maailmancupin kamaa suoraan paketista...

    VastaaPoista
  2. Juu, kyllä minä tuon mielsin Avaruusboltsien avaruusbussiksi vai mikä hitto olikaan :D Kuvista, en paikan päällä, myönnän senkin ihan ääneen.
    Kaikkea muuta tuolla olisi varmaan pitänyt väijyä tuntitolkulla. Aivan käsittämätöntä.

    En tajunnut muuten tuota mahdollisuutta alkuunkaan, eikä siis tullut tietenkään mieleen kysyä jannuilta. Joku brickarms-nimellä kulkeva putiikki tekee kanssa jotain aseita leegoukoille käytettäväksi ja kustomoituja ukkojakin (maalatut univormut), etten ihan pitäisi kaukaahaettuna sitä että nämä olisivat ihan itsetehtyjä.

    VastaaPoista
  3. Kuvistakin nuo huomaa vasta tuntien tuijottellulla... nyt vasta tajusin, että heti tuossa Haamujengi-auton takanahan häämöttää A-Teamin paku. KITTiä en ole kyllä vielä löytänyt, mutta toisaalta, se olisi jo edellyttänyt, että drive-in-kino olisi pyörittänyt legoelokuvien klassikkoa, Tapporalli 2066:tta.

    VastaaPoista
  4. Hm, KITTin kaveriksi pitäisi tietysti olla se rekka... Ensi vuonna sitten?

    VastaaPoista
  5. Palikkatakomon jäsenenä täytyy sanoa että tankit ovat ihan kaverin itse suunnitelemia ja kokoamia.
    Kiinan kopiovalmistajia emme tue! >=(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oskari: Suoraan laatikosta -settien esittely tällaisessa tilassa olisi imo vähän outoa kun kaikki muukin on itse kyhättyä, joten oma oletukseni oli tuo. Ovatpahan sitäkin siistimpiä 8)

      Poista
  6. Herkkua! Tuosta palikkatakomon isosta setistä löytyy hyviä kuvia täältä: http://hovinet.galleria.fi/kuvat/Misc/Model+Expo+2012/Teokset/

    Omakin LEGO-harrastus on herännyt muksun myötä taas henkiin. Ei ole pieni raha joka on mennyt Star Wars -setteihin lähiaikoina. :) Tarkoitus oli itseasiassa tänään juuri tehdä postaus Noppakouraan harrastuksen aktivoitumisesta jälleen :)

    Huomaan "työhuoneen" muuttuneen lukuisten isojen LEGO-alusten sekä Schleish -ritarisarjan myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti linkistä, mainioita kuvia. Joku on ilmiselvästi panostanut kuvien räiskimiseen pykälän enemmän kuin minä, mutta minä olenkin harrastelija :)

      Leegot ovat aina jees, oma puuhasteluni on ollut pääosin idlenä toistakymmentä vuotta, mutta mutta... Ans' kattoo 8)

      Poista