14.5.2014

Oleellinen taka-askel eteenpäin

Kun kerran löysin tuon viheliäisen puuttuvan kuomunpalan (ja oleellisemmin Lassen kommentin muistutettua vaihtomahdollisuudesta), jotain oli tehtävä alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jostain syystä siihen meni puolitoista viikkoa, mutta tulipa tehtyä.

Räks

Naksautin yksiosaisen ohjaamolasituksen irti ja valmistelin uusia tilallelaitettavaksi. Isoin ongelma tulee varmaan (toivottavasti ainakin) radioantennista. En ihan usko, että se lähtee tuosta paikastaan tappelutta, eikä valurangastossa muistaakseni ollut varaosaa. Hätätilanteesta ei ole vielä kyse, joten katsotaan, miten edetään.



Läiskis

Otin asiakseni liimata paikalleen 75% osista: etummaisen ja kaksi taaimmaista. Miksi näin? Ihan siltä varalta, että käpy jäätyy jossain välissä, tuon pilotin liikkuvan ikkunan kanssa voisin vielä tehdä jotain korjausliikkeitä. Jos se ei vaikka sopisikaan täydellisesti muiden palojen väliin tai jotain. Samalla kun en yrittänyt saada kaikkia paloja samaan aikaan paikoilleen valkoliimalla saatoin ehkä välttää turhan änkeämisen aiheuttaman ohivalumisen.



Viimeinen kuva on perinteisesti karmea, mutta pidätän oikeuden käyttää surkeita wip-tyyppisiä kuvia. Luotan siihen, että uusi ohjaamoviritelmä toimii paremmin. Muuten tulee kiroiltua.

5 kommenttia:

  1. Fairy Power Spray saattaa pystyä liuottamaan joissain tapauksissa muoviliiman aikaansaaman saumankin irti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut tietoinen, mutta onnekseni olin alunperinkin (läpinäkyvän muovin huurustumisen pelossa) käyttänyt tuota melkein erikeeperiä. Siihen ei siis ollut syynä "jos tämän voisi vielä tehdä uusiksi", vaikka niinkin voisi tietysti ounastella.

      Poista
    2. Ja niiiiiiiiiiiiiiiin tietysti. Höpiset antennista, etkä jo tehdystä klasin irroittelusta.

      Hämäläiset sukujuuret? Minullako? Höps.

      Poista
  2. Antennia hyvinkin.

    Kuomun höyrystymisenestohan on nimenomaan syy käyttää kuomun kiinnittämiseen valkoista läpinäkyväksi kuivuvaa vesiohenteista pva-liimaa (ettemme syyllisty tarpeettomaan tuotesijoitteluun), irroitettavuus on toissijainen bonusominaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä ja hyvin se on toiminut, ainakin se vähä mitä minä olen läpinäkyviä kiinnitellyt.

      Poista