24.6.2015

Taisteluhaukan pohjamaalaus

Pohjamaalipurnukkaa etsiessäni löysin myös pikkuisen Grey Primer -tötsän, jonka otin sitten käyttöön, ettei kuivahtaisi turhana purkkiinsa. Räimin sillä ensin ohjaamon ja loppukoneen yläpuolelta kokonaan. Purkin jämät ruiskin sitten pohjapuolelle, mutta eihän se riittänyt alkuunkaan. Jouduin sitten jatkamaan vanhalla tutulla haaleammalla Grey Surface Primerilla pohjapuolella. Tiedä sitten, mistä johtuu, mutta tuo tummempi harmaa pohjamaali oli kivempaa käyttää, mutta pienessä putelissa turhan vaivalloista säilöä.



Seuraavaksi käynkin ohjaamon kimppuun, saan sen ehkä ihan siedettävässä ajassa kuntoon. Sitten voinkin maskata kuomun, maalata ensin lasinpokat sisäpuolelta ja liimata molemmat lasit kiinni koneeseen oikeaa maalaamista varten. Kun vielä saisin valkattua maalikuvion ennen sitä. Kernaimmin maalaisin jotain ei-harmaata, mutta omppupiirakkalan ilmavoimat tuppaavat olemaan eri mieltä kanssani tällaisista tyyliseikoista.

2 kommenttia:

  1. Vaihtoehtojahan on!
    -"A-16" hourailun yhteydessä joitain koneita maalattiin Pahkiksesta tuttuun Lizard/European 1 -kaavioon (samalla saisi tekosyyn laittaa masun alle sen 30mm GPU-5 tykkikasetin ja pommeja siipiin)
    -Prötövaiheen vaaleansininen/valkoinen kaavio
    -Israelin neliväricamo
    -jonkun muun Lähi-Idän maan kaavio
    -joku Aggressor- tai tilapäinen sotaharjoituskaavio
    -Taiwan suunnitteli maalaavansa koneet (jos olisi saanut 80-luvulla) Vietnamin aikuiseen SE Asia Tactical -kaavioon
    -Jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita, mutta kuten listastasi näkee, *vain* muut kuin ameriikkalaiset tuppaavat käyttämään muitakin värejä kuin harmaita. Miksi huolestun kansallisuudesta tällä kertaa? No kun siirtokuvat ovat murikkalaisia varten...
      Euro1:tä katselin, mutta se oli vähän omituisen näköinen jo A-10 -houreissani :) Aggressorit ovat kyllä aika hyvä idis.

      Poista