9.9.2015

Ennen pelotti

Esimerkkihahmo

Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty, väittävät jotkut. En lähde kiistämään kokonaisväitettä, vaikka saattaisinkin päätyä hienosäätämään luvattua prosenttiosuutta. Jollei muuta, niin pieni etukäteen miettiminen vähentäisi turhaa räveltämistä.

Koska tapaan nykyään puuhastella keittiön pöydällä ilman vieressä nököttävää tietokoneen näyttöä, täppäriä tai puhelinta, olen useammankin kerran ravannut eestaas jotain referenssikuvaa katsomassa jonkin yksityiskohdan takia. Ulkomuistini tällaisten suhteen on myös aikalailla kelvoton, joten "katso kuvaa kerran kunnolla ja toteuta sen perusteella" ei ole ikinä auttanut pitkälle.

Googlettelin siis sopivan kuvan kauheasta massasta. Ongelmana oli lähinnä se, että hyväksyttyä tyyppiä oli aika montaa eri varianttia, joista jouduin päättämään, mikä olisi toteutettavin. Valitsemani lähteen perusteella kuvainraastoin post-it -lapulle allaolevan hirvityksen.


Aivan kaikissa versioissa ei ollut hirveää määrää vaaleanharmaita valjaita, joten päätin päästää itseni vähemmällä ja jättää ne sikseen. Oleellisimmat tunnistusmerkit olivat nuo punaiset raidat hihoissa ja lahkeissa.

Alkutilanne

Alle liitin pari kuvaa Pilotista parista suunnasta katsottuna. Niistä ehkä näkee, miltä nuo laatat näyttivät putkien takana. Kauempaa ja edestäpäin katsottuna mikään ei päässyt häiritsemään, mutta vähänkin sivummalta kurkittuna umpinaisuus pisti silmiini. Olin kyllä äärimmäisen tietoinen, ettei noiden härkkimisellä olisi mitään oikeaa merkitystä mallin ulkonäön kannalta, mutta oman mielenrauhani takia halusin oikoa niitä vähän parempaan kuosiin.



Pora soimaan

Skaalaan nähden tuo Citadelin sormipora oli aika massiivinen, puolet pienempi terä olisi ollut varmaan optimaalinen. Porasin siis aukot tuosta hengitysputken mutkasta kohti rintalastaa. Alkuperäinen harhakuvitelmani oli ~kolmen pienen aukon poraaminen ja siitä eteenpäin kaivertaminen, mutta kuten sanottua, tila ei riittänyt.

Kaiversin sitten askarteluveitsellä noita paremman näköisiksi molemmista suunnista, ts. boksista kohti hartioita ja päinvastoin. Mitään suunnatonta muutosta en päätynyt tekemään, mutta kyllä sen näki. Muovinharmaana välitulos oli kyllä hämmentävän näköinen.




Mengelöintini jälkeen maalasin valurankojen kiinnityskohdat, aukiporatut ja veistellyt paikat mustiksi (VMA 71057 Black). Lopputulos oli vallan siisti. [40]

181. Keisarillinen hävittäjälennosto

Veriraidat

Aloitin helpoimmasta kohdasta eli punaisista ässäraidoista. Wookieepedian mukaan 181:n perinteiden mukaan kymmenen pudotetun terroristin jälkeen hävittäjään maalattiin punaiset raidat. Kuvien perusteella kaikilla oli samanlaiset haalarit raidoilla, kypärissä tuppasi olemaan eroja. Päätin jättää kypärän entiselleen ja pitää pilotin aika rauhallisena varianttina.

Maalasin lahkeiden ja hihojen sivuihin mahdollisimman ohuet punaiset (VMC 70926 Red) raidat jättäen lentorukkaset ja saappaat rauhaan. Haalareissahan ne raidat ovat, eivätkä ne kulje koko teeman läpi. Samoin rintaboksin alasivulaitoihin tuli pienet raidanpätkät, yksityiskohtia ei sovi väheksyä.


Laivaston harmaat

Maalasin Pilotille ensin pienet harmaat (VGC 72049 Stonewall Grey) täplät kypärään Imperiumin tunnuksia varten ja sitten isommat olkavarsiin. Nämä olisin voinut tehdä vaihtoehtoisesti valkoisina ja hopeisina tässä järjestyksessä, mutta ajattelin, että yhdenmukaisuus olisi ihan jees, joten en lähtenyt säätämään.

Normaalin Imperiumin hävittäjälentäjän kohdalla olisin ollut valmis jo pitkään, mutta 181. toimi tietenkin eri tavalla, kuten jo totesimme. Ylätorson vaaleanharmaan maalasin niin, että rintaboksin ylä- ja alapuolella olisi näkyvissä tuota kamaa. Selkäpuolelle maalasin myös vastaavan osan. Mietin kyllä pienen hetken, olisiko noita valjaita sittenkin pitänyt koettaa mallintaa, mutta päätin, että figuurin muodot aiheuttaisivat vain turhaa sotkua. Pysyin siis alkuperäisessä suunnitelmassani.


Rintaboksiin merkitsin myös pohjalle napit ja muut kilkkeet myöhempää korostelua varten. Figuurin viimeistelin mustilla tuhruilla tunnusmerkkien keskelle. Ei niistä täydellisiä tullut, mutta aliohutta rautalankaa käyttämättä en saanut selvempää ja pienempää jälkeä tehtyä...

Nyt on pilotti

Maalasin rintaboksin nappeihin pari sinistä (VGC 72021 Magical Blue) täplää näyttämään nappien paikkoja. Boksistakin oli kovin montaa eri varianttia eri väreillä ja painikesijoittelulla. Tämän figuurin kanssa noudatin siihen valettua muotoa ja se nyt sentään sopi jotenkuten yhteen ensimmäisen esimerkkikuvani kanssa.




[55]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti