23.9.2015

Pikamaalaus

Harmautta

Arvoin pienen hetken, minkä noista varastoni harmaan eri sävyistä valitsisin. Kaikki niistä varmaan kävisivät, mutta olin tylsä ja ruiskuttelin ohjaamopodin ja siipien ulkopuolet keskiharmaalla (VMA 71120 USAF Medium Grey). Mietin, että kuivaharjaisin nuo vielä vaaleammalla ennen litkutusta, mutta siihen nyt olisi vielä aikaa.


Tuo näytti ainakin tässä välissä ihan jonkun puoli-innokkaalta käänteiseltä paneelien esivarjostukselta. Seuraavana iltapäivänä maalasin vastapuolet ja jätin ne taas kuivumaan ja odottelemaan maskausaikaa. Tässäkin saattoi jo nähdä, ettei tuonne ohjaamoon tosiaan nähnyt sisään kunnolla.

Puoli tuntia myöhemmin

Istuin yhtenä keskiviikkona vihdoin Tamiya-rullani kanssa vähän askartelemaan. Olin etukäteen miettinyt, että "tämähän käy yhdessä hujauksessa" ja olin perinteikkäästi vähän väärässä. Hidastavana tekijänä olivat siis teippiäni huomattavasti kapeammat suojattavat palaset. [105]



Olin kohtuullisen luottavainen sen suhteen, että olin ollut tarpeeksi tarkka (vainoharhainen) ja että mikään ei vuotaisi läpi. Vaikka kaiken teippaamisen jälkeen olikin jo vähän myöhä, päätin, että maalaamiseen itseensä menisi vain pari hassua minuuttia. Mitä sitä turhaan lykkäämään seuraavalle päivälle jotain niin nopeasti tehtävää?

Aurinkopaneelien mustaksi (VMA 71057 Black) maalaamiseen meni maksimissaan kolme minuuttia [108]. Mutta kuten kaikki tietävät, odottavan aika on pitkä...



Seuraavana aamuna

Kuorin kauhealla tohinalla maskaukseni mäkeen seuraavana aamuna, kun halusin nähdä, miten oli käynyt. Aika mielettömän hyvältä se minusta näytti, hiphei!



Mainiota, mainiota! Seuraavaksi kävisin tähän nimenomaiseen malliin oleellisesti kuuluvien veriraitojen kimppuun. Niiden jälkeen ajattelin maalata vihdoin etulasin pokat ja litkuttaa kaiken harmaan niin, ettei kone näyttäisi ihan Sienarin tehtaalta tulleelta. Tuon päälle lievä kuivaharjaus ja jo aiemmin julistettu lakkaaminen niin johan olisi valmista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti